Kyllä se tuppaa niin olemaan, että heavy, -ja muut kovaa työtä tehneet bändit ansaitsevat kunnioitusta monia KYMMENIÄ vuosia, ja heidän levyjään ostetaan koko sen ajan, ja he eivät ole mitään ''rahastusbändejä''. Esimerkkinä tähän nyt iron maiden, joka aloitti 80-luvulla ja meno senkun jatkuu, tai judas priest joka julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 1974. Nämä ovat juuri bändejä periaatteella''aloita pohjalta ja nouse pintaa kohti'' Myös Nightwish alkaa muodostua tällaiseksi bändiksi, ja ainakin itselläni kunnioitus nightwishiä kohtaan vain kasvaa, vaikken mikään fani olekkaan. Sitten on nämä teinibändit: hommaavat teineiltä suosiota voittamalla jonkun kisan, tai yhtä-äkkiä tuomalla jonkun levyn markkinoille. Lisäksi näillä levyillä on korkeintaan pari hyvää kappaletta, joita sitten radiossa soitetaan ja tämä bändi on sitten jo kuuluisa. Tätä sontaa jatkuu pari viikkoa-kuukautta, ja sitten tämän bändin suosio alkaa jo laskea. Tuon kuluneen parin kuukauden aikana on tietenkin pyritty rahastamaan mahdollisimman paljon teineiltä, tai vähemmän viisailta ihmisiltä. Näiden ''teinibändien'' suosio kestää korkeintaan PARI VUOTTA,ja sitten teineille taas tulee joku muu, jota he luulevat palvovansa koko elämän, kun taas kovaa työtä tehneiden bändien suosio on tuon parin vuoden päästä vasta alkamassa, ja kun suosioon on päästy, ei sillä näytä olevan loppua.
Veikkaan, että muutaman vuoden päästä suurin osa näistä Antti Tuiskun faneista on jo ihan muissa ajatuksissa(ei millään pahalla, mutta totta se on) ja Antti ei voi enää urallaan parempaan päin edetä, koska on leimautunut ns''teinien villitsijäksi''.
Teinipopin tekemiseen ei tarvita kuin teinien silmää miellyttävä tyyppi kadulta, ja yksi läski nörtti miksaamaan kappaleita ja liittämään taustalle musiikkia. En tässä nyt sano, että Antti laulaisi huonosti, mutta teinien villitsemistä se hänen meininkinsäkkin vain on. Myös useat räppärit tekevät musiikkia vain rahan takia, tekevät vain yhden levyn joka myy ja loput sitten eivät myykkään. Useat hevi -ja rockbändit tekevät MUSIIKKIA, ja heidän joukostaan ei näitä teinipoppareita paljoa löydy. On tosin poikkeuksiakin esim.Lordi, semmoista teiniheviä että huhhuh mutta onneksi nämä ovat harvassa.
Sitä vielä ihmettelen, että miten ihmeessä joku Maija Vilkkumaa luetellaan rock-musiikkiin???Niin säälittävä meininki Maijallakin. Kiss on rockia, Maija Vilkkumaa poppia.
olen puhunut.
Kiitos jos jaksoitte lukea :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
...hyvä ja asiallinen kommentti, itseäkin jo pitkään ihmetyttänyt nämä hetkeksi pinnalle pulppaavien artistien "fanit"...kuka enää edes muistaa esim 80-luvun listoilla pyörähtämässä käyneitä bändejä, joista silloin niin h****tisti vaahdottiin?