Hyvää iltaa

Suonette anteeksi mokoman tunkeutumisen sinkkupalstalle? Toki olen itse sinkku, mutta kovin iäkäs ja joudan kuolemaan.

Selvitän hieman karkeaa kielenkäyttöäni. Ennen vaaleja sain iskuja joka suunnasta koska olen vasemmistolainen.

Kuvittelin, että persuliinit lopettavat sen vaalien jälkeen. Olin väärässä. Jotkut eivät kykene nielemään tappiotansa.

Ihan uteliaisuuttani kysyn, minkä ikäisiä olette. Itse olen 43.
2162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Täällä kaikki ovat yli 100-vuotaiaita.

1Äänestä

Eipä tuo haittaa ainakaan minua. En juurikaan seuraa politiikkaa, niin enpä niihin keskusteluihin osallistu. Eikä täällä kukaan jouda kuolemaan. :)

Saahan sitä olla mitä mieltä tahansa haluaa ja keskustelen asioista tarvittaessakin, kunhan ei mene henkilökohtaisuuksiin ja pysyy juttu asiallisena, sekä kunnioitetaan toisen mielipiteitä vaikka ne omasta mielestä olisikin vääriä.

"I disapprove of what you say, but I will defend to the death your right to say it" tuommoiseen lainaukseen törmäsin joskus sananvapaudesta ja olen sitä aika pitkälle noudattanut. Jokainen mielipide on näkökanta asiaan.

Olen 36 vuotias.

Äänestä

Kuten joskus totesin, olen poliittisesti sitoutumaton. Minulla ei siis ole mitään hampaankolossa.

Niin ja olen viittä vaille 31.

Äänestä
  • Eli 26?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Miksi 30,80 nimimerkkisi on vihertäjä? Mikäli se on poliittinen kannanotto, niin OK.

    Mikäli se viittaa ysköksiin, niin olen huolestunut.

    Toisaalta saattaa olla viite kuuliinkin. 🤔

    Äänestä

  • TimoSimilä kirjoitti:

    Miksi 30,80 nimimerkkisi on vihertäjä? Mikäli se on poliittinen kannanotto, niin OK.

    Mikäli se viittaa ysköksiin, niin olen huolestunut.

    Toisaalta saattaa olla viite kuuliinkin. 🤔

    Vastaus löytyy profiilitekstistäni.

    Äänestä

  • Iku-Turso kirjoitti:

    Eli 26?

    Se on vaan sanonta. Melkein 31, mutta en paljasta tarkkaa päivää.

    Äänestä

  • Vihertäjä kirjoitti:

    Se on vaan sanonta. Melkein 31, mutta en paljasta tarkkaa päivää.

    Se on laskentoa. 31-5=26

    Äänestä

  • TimoSimilä kirjoitti:

    Miksi 30,80 nimimerkkisi on vihertäjä? Mikäli se on poliittinen kannanotto, niin OK.

    Mikäli se viittaa ysköksiin, niin olen huolestunut.

    Toisaalta saattaa olla viite kuuliinkin. 🤔

    Luonto vihertää. Kuolleet vihertää (tykkään zombeista).

    1Äänestä

  • Iku-Turso kirjoitti:

    Se on laskentoa. 31-5=26

    Voi elämän kevät.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Vihertäjä kirjoitti:

    Voi elämän kevät.

    Vihrultaja, vain Sipulin seuraajat sanovat voi elämän kevät.

    Noh, vaikka itse olen agnostikko, niin hyväksyn toisten uskon.

    Äänestä

  • TimoSimilä kirjoitti:

    Vihrultaja, vain Sipulin seuraajat sanovat voi elämän kevät.

    Noh, vaikka itse olen agnostikko, niin hyväksyn toisten uskon.

    Olen pyrkinyt vähentämään kiroilua. Ei kai pitäisi sitten kun saa jonkun vitun perkeleen saatanan homokameli kullinlutkuttaja perseen fistaaja uskiksen maineen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vihertäjä kirjoitti:

    Olen pyrkinyt vähentämään kiroilua. Ei kai pitäisi sitten kun saa jonkun vitun perkeleen saatanan homokameli kullinlutkuttaja perseen fistaaja uskiksen maineen.

    Hah, pyydän anteeksi, että kuvitelmissani luulin sinua Ruotsin lappalaisen, Lars Levi Laestadiuksen seuraajaksi.

    Äänestä

  • TimoSimilä kirjoitti:

    Hah, pyydän anteeksi, että kuvitelmissani luulin sinua Ruotsin lappalaisen, Lars Levi Laestadiuksen seuraajaksi.

    Olen kyllä kristitty, mutta en usko kirkkoon. Uskovaista minusta ei saa tekemälläkään.

    Äänestä

Niin jokainen sinkkuhan tietää sen matemaattisen faktan että: 1 1=0, tai sitten 1 2=ääretön.

Kumpikin näistä yhtälöistä pitää paikansa olettaen kun nyt on todennettu että Einsteinin yleinen suhteellisuus teoria ei pidä paikkaansa, aika muuttuu ja tiede kehittyy, eilen suola oli epäterveellistä, tänään se on terveellistä, jne...


Jos puhuu metaforilla, ikävä-palstan avaruusjutuissa, sellaisia, mutta tuolla palstalla on paljon pieniä joista pitää pitää huolta ei saa puhua tuhmia, siitä pitää huolehtia itse sitten.

Äänestä

Vasemmistolaisuus on sairautta. Minä olen PS puolueen kannattaja koska olen suomalainen ja haluan olla sitä jatkossakin ja olen vielä ylpeä siitä.
Olen johtavassa asemassa ja tuen patrioottisia eli tarkoitan suomalaisia ryhdikkäitä arvoja.
Vasemmistolaiset ovat taas semmosia nazeja lähinnä.
Olen 37 ja ystävä niille, jotka ovat oikeassa ja oikealla.

Äänestä
  • Toki sinulla on oikeus siihen. Muistathan historiaa ketkä nosti Suomen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi?

    Ei, et muista. Minä kerron. Voit todeta sen historiaa lukemalla. Suomesta tuli hyvinvointivaltio keskustan ja SDPn ohjauksessa.

    Toki persuliini vänkää vastaan, mutta mieti, kuka/ketkä antoivat sinulle sen mahdollisuuden

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toki sinulla on oikeus siihen. Muistathan historiaa ketkä nosti Suomen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi?

    Ei, et muista. Minä kerron. Voit todeta sen historiaa lukemalla. Suomesta tuli hyvinvointivaltio keskustan ja SDPn ohjauksessa.

    Toki persuliini vänkää vastaan, mutta mieti, kuka/ketkä antoivat sinulle sen mahdollisuuden

    Kaikenlaisia höpinöitä.
    SDP ei ole koskaan tehnyt muuta kun sosialisoinut ja tuhonnut kaiken toimivan.
    Keskusta on lienee ollut enemmän maalaisten juttu.
    Persuliinit sulla on housuissasi typerys nimittelijä.
    PS on lyhyt nimi, mutta se on sulle kai liian vaikea.
    Kuka antoi mahdollisuuden?
    Ahkeruus ja työnteko, eikä se että odottelee sohvalla, jos joku muu tekisi jotain.
    Ryhdistäydy!
    Mutta sinullakin on oikeus höpinöihisi. Seuraavan kerran vaan ohitan ja jätän ruikuttamaan sinne kitkerän katkeraan olotilaasi, jonka itse olet itsellesi imenyt.

    Äänestä

"Toki olen itse sinkku, mutta kovin iäkäs ja joudan kuolemaan. "

Vielä se sinäkin jotain ehdit. Harva on esim. tehnyt itselleen ruumisarkkua omasta päästä.

Äänestä

Mitä+tappiota?+Vaalien+toiseksi+suosituin+puolue.+Kannatus+17,5%,+paljon+suurempi+kuin+vasemmistoliiton+8,2.+Melkein+kaksinkertainen+siis.Hallituspaikkaa+ei+tullut,+sillä+Rinne+etukäteen+ilmoitti+ettei+ota+perussuomalaisia+hallitukseensa.+Otti+sen+sijaan+vaalien+todellisen+häviäjän,+keskustan.+Se+onkin+ainoa+puolue+joka+suostuu+nuolemaan+kenen+tahansa+ykköspaikkaa+pitävän+persettä.+Demokratian+halveksuntaahan+tuo+mutta+kommunistithan+nyt+ovatkin+historian+pahimpia+massamurhaajia+olleet+aina,+että+eipä+yllätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TimoSimilä kirjoitti:

Suonette anteeksi mokoman tunkeutumisen sinkkupalstalle? Toki olen itse sinkku, mutta kovin iäkäs ja joudan kuolemaan.

Selvitän hieman karkeaa kielenkäyttöäni. Ennen vaaleja sain iskuja joka suunnasta koska olen vasemmistolainen.

Kuvittelin, että persuliinit lopettavat sen vaalien jälkeen. Olin väärässä. Jotkut eivät kykene nielemään tappiotansa.

Ihan uteliaisuuttani kysyn, minkä ikäisiä olette. Itse olen 43.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu