Aina puhutaan anopin ja appi ukon antamista lahjoista ja joskus tuntuu että kaikki on kiinni minkähintaisia lahjat ovat. Monet arvostelevat etteivät ole saaneet anopiltaan kuin jotain krääsää jos sitäkään.
Kerron tositarinan. Olin pitkään kotona poissa työelämästä äitini omaishoitajana. Äitini kuoltua ikääkin oli minulla jo 50 . Olin pudonnut omasta ammatistani kuin eno veneestä. Yllättäen myös mieheni joutui työttömäksi. Taloutemme romahti todella alas totutusta. Me emme pysty ostamaan joululahjoja, emme synttärilahjoja. Mutta jotain pystyn minäkin antamaan eli käyn antikvariaateissa ja ostan läheisilleni kirja lahjoja joskin käytettyinä. En tiedä mitä ajattelevat mutta eivät ole tulleet minulle mitään sanomaan. Meille Joulu on yhdessä oloa, hyvää ruokaa ja aikaa antaa toisillemme.
Onko todella niin että nykyaikana vain arvostetaan sitä mikä kalleimman lahjan antaa.
Myös ihmetyttää se muutaman täälläkin kirjoittavan miniän kateus ja luulo että miehen vanhempien kuuluu antaa rahaa ostaa kalliita lahjoja ja ennenkaikkea lasketaan mitä nämä muille antavat. Mitä tällaisille miniöille kuuluu miehen vanhempien omat rahat.
Kerron tositarinan. Olin pitkään kotona poissa työelämästä äitini omaishoitajana. Äitini kuoltua ikääkin oli minulla jo 50 . Olin pudonnut omasta ammatistani kuin eno veneestä. Yllättäen myös mieheni joutui työttömäksi. Taloutemme romahti todella alas totutusta. Me emme pysty ostamaan joululahjoja, emme synttärilahjoja. Mutta jotain pystyn minäkin antamaan eli käyn antikvariaateissa ja ostan läheisilleni kirja lahjoja joskin käytettyinä. En tiedä mitä ajattelevat mutta eivät ole tulleet minulle mitään sanomaan. Meille Joulu on yhdessä oloa, hyvää ruokaa ja aikaa antaa toisillemme.
Onko todella niin että nykyaikana vain arvostetaan sitä mikä kalleimman lahjan antaa.
Myös ihmetyttää se muutaman täälläkin kirjoittavan miniän kateus ja luulo että miehen vanhempien kuuluu antaa rahaa ostaa kalliita lahjoja ja ennenkaikkea lasketaan mitä nämä muille antavat. Mitä tällaisille miniöille kuuluu miehen vanhempien omat rahat.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse kirjoitin tuossa aiemmin anopin antamasta lahjasta joka oli likainen risa ja kauhtunut vaatekappale. En kirjoittanut sitä siksi että olisin odottanut jotain kallista ja hienoa vaan siksi että mielestäni ei pitäisi antaa lahjaa sitten ollenkaan jos näkemys lahjasta on tällainen. Ei lahjan arvolla sinänsä ole väliä ja mielestäni olisikin parasta että aikuisten kesken ei ostettaisi lahjoja lainkaan.
Mutta kun anoppini tosiaan "määrää" mitä hänelle tarvitsee meidän ostaa niin ei hän koskaan ole toivonut että anna jokin vanha risa vaate mitä et enää tarvitse.
Mielestäni ideasi on hyvä, ostaa kirja antikvariaatista, tai sitten voisi antaa jotain omatekemää, vaikka omakutomat sukat tai lapaset. Ei olisi kallis lahja ja varmasti tarpeellinen ja tietää että lahjan antajalta on mennyt aikaa kun on kutonut jotain ja silloin hän on varmasti ajatellut lahjan saajaa.
Rikkinäiset ja likaiset lahjat ovat minun mielestäni loukkaus lahjan saajaa kohtaan.
Lahja pitää olla sellainen jonka lahjan antaja itsekin haluaisi!
Mikä ihaninta niin jouluna olisi ihana olla yhdessä suvun kanssa. Meillä vaan ei sekään onnistu koska anoppi ei ole sitä mukavinta sorttia. Lapsemme kärsivät hänen sanomisistaan kuten itsekin. Siispä vietämme joulut oman perheen kesken yrittäen luoda joulutunnelmaa ja hyvää mieltä ympärillemme!
Iloista kevään odotusta sinulle ja nautitaan elämästä vastoinkäymisistä huolimatta.
kun olin nuori vielä ja lapset pieniä. Miehelläni on iso suku ja sisarruksia paljon. Niin sitä ostettavaa jouluksi oli vaikka kuinka, periaatteessa vieraille ihmisille joita ei nähty kuin muutama kerta vuodessa, sillä emme juuri seurustelleet keskenämme. Sitten tein päätöksen jonka myös mieheni nuuka kun on hyväksyi, ettei osteta lahjoja muille kuin omille ja tietysti mieheni äidille ja isälle kuten omalle äidillenikin. Homma pelasi. Ne mitkä silloin ostettiin olivat kunnollisia tarve juttuja ja rahaa riitti hieman arvokkaampiinkiin lahjoihin. Silloin vielä oli miehellänikin töitä.
Ja ei ne lahjat vaan se pieni muistaminen ja muulloinkin välittäminen kuin vain jouluisin. Ja minulle on lahjoista suurin se, että poikani vielä haluavat viettää joulua kanssamme.
Hyvää kevättä ja aurinkoa niin sinulle kuin muillekin lukijoille. Ja älkää välittäkö niistä ilkeistä anopeista. Elämä opettaa heidätkin ennemmin tai myöhemmin, mutta opettaa kuitenkin.
Mielestäni tähän voisi ottaa esimerkiksi Dickensin Joulutarinan saiturista, jonka haamu pelotti lopullisesti ja mies muuttui ihan mukavaksi.
Ei minua ne lahjat erityisesti sinänsä myöskään kiinnosta, vaan se ajatus niiden takana. Joku kirjoitti saavansa aina kahvia anopiltaan, vaikka anoppi hyvin tietää, ettei hän juo kahvia eikä voi ilahtua sellaisesta lahjasta. No eikö sellaisen lahjana takana oleva ajatus ole ilkeä? Minusta on.
En ole koskaan ollut kiinnostunut rahasta muutenkaan mutta kun sitä on pakko sen verran olla että saa laskut ja verot maksettua. En ole koskaan pyytänyt sukulaisiltani rahaa tai määrännyt mitä lahjoja heidän pitää ostaa.
Kyllä se ajatus lahjan takana on tärkein.
Mutta mistä löytyisi se kammottava haamu joka säikäyttäisi nämä inhottavat anopit (tai muut sukulaiset) jotka sylkevät sappeaan viattomien niskaan vuosikaudet?
kun miehestäni alkoi kasvaa aikuinen ihminen.
Useimmiten ratkaisu tilanteeseen olisi se, että sen ilkeän osapuolen poika tai tytär laittaisi rajat käytökselle.
Eihän se ilkeily jatku, jos ei mene sinne anopin eteen haukuttavaksi ja piikiteltäväksi. Ikävä on katkaista välejäkään, mutta jos sillä säilyttää mielenrauhan, niin on se parempi ratkaisu kuin että koko perhe hajoaa.
Eräänlaista ilveilyä on sekin, että mitataan rakkauden määrää sen mukaan, miten pitkälle on valmis menemään puolisonsa vuoksi. Itselläni mitta täyttyi viidessätoista vuodessa, mutta jälkeenpäin ajateltuna olisi saanut päättyä kymmenen vuotta aikaisemmin.
Välien katkaiseminen ei ole siksikään muuten helppoa, koska samalla katkaistaan vuosien perinteitä ja unelma normaalista perhe- ja sukuyhteisöstä idyllisine sukujouluineen jne. Joskus on vain otettava elämä omiin käsiin, ja elettävä olosuhteiden - ei idyllien - mukaan.
Voimaa ja viisautta ymmärtää kaikille ilkeiden anoppien kanssa pakkotekemisissä oleville. Sitä tosiaan tarvitaan. Papin puheessa ennen amenta tulisi kyllä olla varaus, että kaikkia vastoinkäymisiäkään ei voi rinnastaa samanarvoisiksi... heh.