Mie tuossa eilen lähin ajelemaan autollaja piti käydä Jyväskylässä ja sitte ajella Päijänteen länsirantaa takas Heinolaan.
Noo... löhin Jyväskylässä väärään suuntaan ja aattelin, että no männään tänne nyt jonkin aikaa. Päädyin sitte ajelemaan Kajaaniin.😂
Mikä on teidän viimeisin "hups.. eiku.."
9
119
Vastaukset
Oho, heitit sitten pitkän keikan ihan hups vaan. 😆
Mulla on jo vuosia, kun käväsin Nokialla yhtä heppua kattelemassa ja siihin aikaan mitään navigaattoreitakaan ollut, joten nenäsuunnistimella vaan. Löysin perille hyvin, ei heikkookaan vaikka piti ajella peltoteitäkin maalle, ihan täysin vieraalla paikkakunnalla ja jonnekin pöpelikköön kuivurien työkke.
Mutta kun läksin takas kotio päin, niin ajelin ohi samalla tapaa sen rampin mistä olis pitänyt kotiin kurvata. No kiertelin sitten Tamperetta ja lopulta löysin kotiinkin...tulihan tehtyä kaupunkiajelua. 😊
Ihan noin pal ei kuitenkaan reitti uusiks.- Anonyymi
Ajoin yksi aamu treenipaikan liittymästä ylös, vaikka piti ajaa töihin. Ei onneksi ollut kuin vartin virhe sille aamulle. Joskus ajelen automaattiohjauksella vanhoja reittejä, vaikka pitäisi mennä ihan muualle.
xLinerHeh.. Tuota "automaattiohjauksella" ahelua tapahtuu miulla aika useasti, ko miettii jotain aivan muuta asiaa.
Siinä helposti ajaa liittymän ohi taikka kääntyy jonnekkin minne ei ollu tarkotus.
Edellispäivänä kaupassa maksoin ostokset lähimaksulla, tällä kertaa kuitenkin halusi varmistukseksi myös tunnusluvun. No naputtelin sen sinne mutta ei kelvannut; toinen yritys perään ja nyt huolellisemmin mutta ei auttanut.
Siinä tuli sitten mieleen että hups.... olin yrittänyt syöttää puhelimen pin-koodia joten eiku sanan jatkeeksi sitten oikea tunnusluku.- Anonyymi
Kortti ei kelpaa, "cash only". Minullekin on joskus sattunut tuollainen vaikka aivan varmasti laitoin oikean pin-numeron, viereisessä automaatissa toimi mutta kaupassa ei :)
En tiedä vaikuttaako tämän Loomis-rahankuljetusyhtiön toiminnot hetkellisesti tuollaisiin katkoksiin joskus. Loomis-ukot vievät niitä rahoja, täyttävät auTomaatteja jne, niillä on monesti käsiraudoilla salkut ranteessa missä on rahoja mitä viedään, näkee joskus.
Onkin muuten hyvä nakki tämä Kivikylän, pitkiä kuorettomia nakkeja, grillaukseen, tuoretta tomaattia, ei grillattua tomaattia lisukkeena kun testailen mitä kannattaisi kesällä grillailla.
Hups, unohdin että on perjantai ja Emmerdale alkaa silloin jo kuudelta.
No vähän kun valut alespäin, niin huomaat tuttuja mestoja, mistä käytte puuta kesällä. Yllättävän pitkälle pääsee vesiteitse Suomessa. 😁👍
Näinhän tuota pääsee.
Tänään ko ajelin alaspäin, niin kävin kattomassa siinä samalla Kuokkastenkosken pudotuspaikkaa.
- Anonyymi
ajakaa osloon. Kerran ajelin tyttöystävän kans osloon
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045271Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12326006SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32515677Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011213Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17310814Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229717Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858498Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236491