Miksi mieheni sisko inhoaa

Äidin ja isän valheet... tai ei isän valheet vain äidin valheet minua kohtaan :D

Kateus. Ja ehkä haluaa omia veljen itselleen. ..

Itse olen pitänyt välimatkaa moniin ihmisiin joista en, syystä tai toisesta, välitä ja joista ei koskaan tule minulle minkäänlaisia ystäviä. Silti on aina ollut asialliset välit heihinkin ja yli 30 vuotta olemme mahtuneet samoihin sukujuhliin samaan kahvipöytään. Minun jutut heille päin liikkuu tasolla hyvääpäivääkirvesvartta sun muuta tyhjänpäiväistä. Omista asioistani, enkä esim. lasteni asioista heille puhu koskaan. Jos jotain kysyvät, kuittaan hyvin lyhyesti esim. "ihan hyvin" ja vaihdan puheenaihetta. Kuuntelen sujuvasti jos jotain omia juttujaan minulle kertovat, mutta unohdan ne saman tien, en koskaan oma-aloitteisesti palaa niihin enkä niitä kertoile eteenpäin kenellekään.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän on ristiriitoja elämässä. Olen oppinut luovimaan ihmisten välillä sanomatta yhtään mitään tärkeää. Aina voi kehua, ei ole pakko kielteisen viestinnän kautta mennä.
Sinä olet negatiivinen miehesi siskoa kohtaan, hän sinua. Suhteenne on tasapainossa, kumpikaan ei tykkää toisistaan. Anna tilaa toiselle, kumpikin elää omaa elämäänsä ja jos/kun tienne silloin tällöin kohtaavat, juttelet yleisistä asioista ja jätät henk.koht. jutut puhumatta.

Onko sulla isommat tissit tai ukollas isompi muna...Kateellisia ehkä.

Sama täällä, miehen sisko. Tasoa ”hyvää päivää, mitä kuuluu” ei muuta. Epävarman oloinen itsestään, kerran kehuin sisustusta näytti kuin olisi ottanut sen hyökkäyksenä. Negatiivinen ollut aina, laukonut törkeyksiä mieheni läsnä ollessa ja kun ei ole paikalla. Onneksi näemme harvoin.

Elämän kokemukset ja ikä opettaneet keskittymään ihmisiin joiden kanssa on hyvä olla. Onneksi siskoa näkee vain juhlapyhinä.

Usein nämä miesten siskot on valitettavasti tälläisiä ja naiset toisilleen ns."susia" Minun miehelläni on kaksi siskoa. Toinen, pirullinen ilkeä vanhapiika yh ja toinen, iloisempi ja ystävällinen, naimisissa. Tämä vaikea, monien kanssa riitoihin ajautuva sisko on jäänyt kotomaisemiin. Hieman maalaismaiseen kaupunkiin. Mutta ystävällinen sisko lähti jo nuorena maailmalle. Ehkä nämä asiat vaikuttaa siihenkin. Millaisia ovat veljen vaimoa kohtaan. Vanhapiikasisko on selvästi myös, mustasukkainen molemmista veljistään ja siksi ilkeä molempien veljien vaimoille. Omituista, mutta tälläisiä tyyppejä nyt vaan on, suvuissa joihin joudutaan naimisiin mentyämme. Koetetaan kestää.

Minun veljelläni oli sellainen vaimo, joka piti itseään aina parempana ihmisenä, kuin miehensä äitiä ja siskoja. Hän oli ainaylimielinen ja teki meille selväksi, että olemme alempaa.kastia, kuin hän ja hänen ystävänsä. Tietysti näin olikin. Olihan hän paremmassa ammatissa. Konttorirotasta kiipesi alallaan ylöspäin jne. Hän myös pyrki määräilemään sukujuhlissa. Mitä siellä tarjotaan jne. Erittäin vallanhaluinen nainen ja monella lailla myös ikäisekseen lapsellinen.Ehkä siksi, että, oli vanhempiensa ainoa lapsi.

Sama täällä, miehen toinen sisko aivan ihana ja sydämellinen, ollut aina. Kun taas tämä toinen alun alkaenkin jostain syystä ottanut minut silmätikuksi ja laukonut ilkeyksiä. No kertoo enemmän hänestä. Harmi että tämä kiva sisko asuu kauempana joten näemme harvoin kun taas tätä toista siskoa kyllä aivan liian usein.

Toivottavasti aloittajassa ei ole samoja piirteitä kuin minun veljeni vaimossa.

Veljeni vaimo valehtelee monissa asioissa, esim. omasta työstään, veljeni palkasta, lastensa koulutodistusten numeroista jne, asioista joissa ei olisi mitään valehtelemista.

Hän myös "varastaa" iäkkäältä anopiltaan, siis minun ja veljeni äidiltä, tavaroita, esim puutarhakoristeita, posliiniesineitä, on vienyt myös muutamia vanhoja valokuvia kehyksissään ja vaihtanut kehysten sisälle omia kuviaan. Varastaminen tapahtuu seuraavasti. Veljeni vaimo ihastelee jotain äidin esinettä ja sanoo äidilleni, että saako hän lainata sitä ja vaikka äitini estelee, niin hän ottaa tavaran itselleen ja sanoo palauttavansa sen vähän myöhemmin. Muistisairas äitini sitten ihmettelee minne esim. hänen lapsuudenkotinsa valokuva on kadonnut.
Olen kuullut tämän lainauskeskustelun äitini ja veljen vaimon välillä tapahtuvan monta kertaa omin korvin. Jos olen ollut läsnä, olen suoraan sanonut, että älä ota, anna olla, se on äidin. Kun seuraavan kerran menen käymään, tavara on kadonnut ja kun kysyn veljeltäni niin heillähän se on, ja sinne se jää.
Ei siinä mitään, jos äitini antaisi ne omasta tahdostaan ja veljelleni ei hänen vaimolleen, mutta kun ei anna. Ne viedään äidiltä näennäisesti "lainaan" mutta ilman äidin lupaa. Veljeni on yrittänyt kyllä estellä vaimoaan, mutta kun siitä nousee isompi mekkala, niin antaa periksi.

Olen nyt alkanut pitämään kirjaa äidin tavaroista. Jokainen tavara joka on siirtynyt viimeisen kahden vuoden aikana veljen talouteen, tulee olemaan mukana keskusteluissa äitini perinnön jakovaiheessa.

Mun veljen vaimo vei vuosi sitten äidin polkupyörän, vain pariksi päivää lainaan, kun sen omasta oli puhjennut kumi. Siitä on nyt 2 vuotta. Ei sillä, mitä se mulle kuuluu muuten, mutta jos kerran ottaa -lainaan-, niin kai se olisi hyvä myös joskus palauttaa.