Kirkko VARASTI OMAISUUTENI!

Anonyymi

Suomen Evl.lut. kirkko varasti omaisuuteni ja todistusaineistoni, jolla olisin voinut (aika varmasti edessä) todistaa syyttömyyteni plagiointiin julkaisemani kirjan ym. teoksen osalta.

Lahjoitin Kirkon Ulkomaan Avulle 17-19/2009 34 000€ saamistani asunnon myyntirahoista, reilusti yli puolet siitä, mitä itse sain. Samantien tämän lahjoituksen jälkeen Jumalat, Valtiaat alkoivat uhrata minua pahimman kerran (uhraus oli alkanut jo v. 2006), vuosi vuodelta aina vaan kaikkiin vieläkin pahempiin vale-väittämiin (hengenvaarallisiin) kohdallani.

Kun Nämä Herrat iskivät kyntensä minun avuttomaan, myös syyttömään misystävään, suutuin todella ja aloin ottaa Kirkkoon, Oulunkylän seurakuntaan yhteyttä ja kerroin Jumalien julmista hyökkäilyistä ja uhraamisesta! Kys. seurakunnan nais-pastorit kuitenkaan eivät alkukertojen jälkeen ENÄÄ IKINÄ vastanneet hätä-soittopyyntöihini, vaikka olimme Julmien Jättiläis-Jumalien kynsissä, armottomissa Käsissä! Kirkko hylkäsi meidät täysin piispoja myöten vuosien ajaksi ja ikuisesti, PITIVÄT siitäkin huolimatta kynsin ja hampain kiinni n. 12-14€/ pappi, minun lahjoitusrahojani, jotka halusin ja vaadin takaisin Jumalien ja Kirkon petturuuden, meidän hylkäämisemme takia.

Naispastorit jättivät meidät kaiken lisäksi kaiken kansan käsiin= meistä esitettiin ällöttäviä, ala-tyylisiä vale-Ilmestyksiä, illuusioita ilmatilassa Etelä-Suomessa (tämän todistavat jokainen rehti, totuuden puolesta puhuja-ihminen, joka näki niitä), ja saimme pelätä henkemme edestä, että kohta joku tulee ja repii meidät irti, rikki elävältä. Nämä ällöttävät illuusiot koskivat KAIKKIA kauheimpia syytöksiä, joita voi ihmiseen osoittaa, syyttää, EIVÄTKÄ olleet muuta kuin absoluuttista VALE-paskaa.

Jumalat JYLLIVÄT koko ilmatilan Olentoineen, jotta olisivat saaneet JYLLIMIS-asiansa, VALEENSA ja langetuksensa LÄPI ja tämä kaikki osui, vaikutti alas, maan päälle asti, ihmisiin myös vaikuttaen! JÄLLEEN KERRAN, vieläkin vuosien ajan, Jumalat JYLLIVÄT JÖLLEINEEN meidän Etelässä, pääkaupunkiseudun ilmatilassa ja YRITTÄVÄT kaikin tavoin saada VALEENSA ja langetuksensa LÄPI, meitä samoja syyttömiä kohtaan.

Julkaisen LISÄÄ arkaluontoista tietoa KIRKOSTA, sen henkilökunnan JÄRKYTTÄVÄSTÄ toiminnasta, auttamattomuudesta vuosein ajalta. Hetken päästä!

12

171

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pääkaupunkiseudulla olisit saanut tuplasti asunnostasi nyt.
      Ehkä Evl.lut.kirkko hankki rahoillasi itselleen lisää vaurautta.

    • Anonyymi

      KR 1933/-38 Ap.t. 1:18
      Hän hankki itsellensä pellon väärintekonsa palkalla, ja hän suistui alas ja pakahtui keskeltä, niin että kaikki hänen sisälmyksensä valuivat ulos. > Siirry (Ja tarvitseehan hesan piispa rahaa)

      Matt. 26:15 ja sanoi: "Mitä tahdotte antaa minulle, niin minä saatan hänet teidän käsiinne?" Ja he maksoivat hänelle kolmekymmentä hopearahaa. > Siirry

      Matt. 27:3-10 Kun Juudas, hänen kavaltajansa, näki, että hänet oli tuomittu, silloin hän katui ja toi takaisin ne kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille
      ja sanoi: "Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren." Mutta he sanoivat: "Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi."
      Ja hän viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi.
      Niin ylipapit ottivat hopearahat ja sanoivat: "Ei ole luvallista panna näitä temppelirahastoon, koska ne ovat veren hinta."
      Ja neuvoteltuaan he ostivat niillä savenvalajan pellon muukalaisten hautausmaaksi.
      Sentähden sitä peltoa vielä tänäkin päivänä kutsutaan Veripelloksi. Silloin kävi toteen, mikä on puhuttu profeetta Jeremiaan kautta, joka sanoo: "Ja he ottivat ne kolmekymmentä hopearahaa, hinnan siitä arvioidusta miehestä, jonka he olivat israelilaisten puolesta arvioineet,
      ja antoivat ne savenvalajan pellosta, niinkuin Herra oli minun kauttani käskenyt." > Siirry

      Biblia (1776)
      Ap.t. 1:18 Hän siis on ansainnut pellon vääryyden palkasta,
      ja kuin hän pudotettiin alas,
      on hän keskeltä kahtia pakahtunut,
      että kaikki hänen sisällyksensä läksivät ulos.

      • Anonyymi

        Muukalaisten hautausmaasta he sitten perivät korkeata hintaa valtiolta.
        Sillä olivathan he hautaustoimen itselleen lunastaneet.

        Ei sisälmykset ulos lennä, ellei osu johonkin korkeampaan.
        Ateisti on kaikkein korkein ja he eivät hiekkakansan satuja usko.


      • Anonyymi

        Juudas Iskariot meni ja hirtti itsensä ja kun hänet pudotettiin hirrestä alas, niin siinä kohtaa oli teräviä kiviä tai - seipäitä ja silloin vatsa voi haljeta niin pahoin että hänen suolensa valuivat ulos.

        Juutalaiset ei suinkaan olisi noilla rahoilla ostaneet maata muukalaisten hautausmaaksi, mutta koska rahat olivat Jeesuksen Veren hinta niin, niitä ei enään voinut laittaa temppeli rahastoon. Tuo muukalaisten hautausmaan osto oli oikea ja humaaninen teko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juudas Iskariot meni ja hirtti itsensä ja kun hänet pudotettiin hirrestä alas, niin siinä kohtaa oli teräviä kiviä tai - seipäitä ja silloin vatsa voi haljeta niin pahoin että hänen suolensa valuivat ulos.

        Juutalaiset ei suinkaan olisi noilla rahoilla ostaneet maata muukalaisten hautausmaaksi, mutta koska rahat olivat Jeesuksen Veren hinta niin, niitä ei enään voinut laittaa temppeli rahastoon. Tuo muukalaisten hautausmaan osto oli oikea ja humaaninen teko.

        Juudas Iskariot hirtettiin jessuksen seuraajien toimesta.
        Kyseessähän on hiekkakansa ja mahan avaaminen on normaalia heidän
        keskuudessaan.


      • Anonyymi

        KR 1933/38 Matt. 27:5
        Ja hän viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä,
        meni pois ja hirttäytyi. > Siirry

        Ap.t. 1:18 Hän hankki itsellensä pellon väärintekonsa palkalla,
        ja hän suistui alas ja pakahtui keskeltä,
        niin että kaikki hänen sisälmyksensä valuivat ulos. > Siirry

        Biblia (1776)
        Matt. 27:5 Ja hän heitti hopiapenningit templiin,
        läksi sieltä, meni pois ja hirtti itsensä.

        Apt 1:25 ottamaan sen paikan tässä palveluksessa
        ja apostolinvirassa,
        josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa."


    • Anonyymi

      Kenenkään ei pidä lahjoittaa kuin vain kykyjensä mukaan. Laitoin 20 euroa koska olen köyhä.

      • Anonyymi

        Ei kirkolle saa rahaa antaa, he ostavat viiniä sillä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kirkolle saa rahaa antaa, he ostavat viiniä sillä.

        Viini on hyvä ostos.


    • Anonyymi

      KR 1933/38 Luuk 21:1-4
      Ja hän katsahti ja näki rikkaiden panevan lahjoja uhri arkkuun.

      Niin hän näki myös köyhän lesken panevan siihen kaksi ropoa.

      Silloin hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille:
      tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut.

      Sillä kaikki nuo panivat lahjansa liiastaan,
      mutta tämä pani puutteestaan, koko elämisensä, mikä hänellä oli."

      Luuk. 12:6 Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon?
      Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unohtanut.
      Tuo leskivaimo laittoi kolehtiin tämän mukaan kaikki ruoka rahansa.

      • Anonyymi

        Totisesti on vajaita ihmisiä olemassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1213
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe