Dan Koivulaakso pahoittelee vanhoja kirjoituksiaan

, joissa puolusti poliittisen väkivallan käyttöä.

https://www.aamulehti.fi/a/1c75553c-7387-462e-a24f-5c82adad2cb4

Koivulaakso kokee, ettei hänen vanhoilla keskustelupalstakirjoituksillaan ole vaikutusta Oikeusvaltion kehittäminen -alatyöryhmän puheenjohtajuuteen, jota hän hallitusneuvotteluissa hoitaa.

Hallitusneuvotteluiden Oikeusvaltion kehittäminen -alatyöryhmän puheenjohtaja Dan Koivulaakso (vas.) myöntää, että jälleen julkisuuteen nousseet kuvakaappaukset hänen aiemmista kirjoituksistaan ovat aitoja ja hänen kirjoittamiaan.

– Olen pahoillani, että käytin asiatonta kieltä 10–12 vuotta vanhoissa foorumikeskusteluissa. Kirjoitukseni eivät edusta ajatteluani ja toivon, että voimme vanhojen pohdintojen sijaan keskittyä tähän päivään ja viranomaisten resurssien turvaamiseen, oikeusvaltion vahvistamiseen sekä Suomen hyvinvoinnin kehittämiseen, hän sanoo.

Ei vaikuta puheenjohtajuuteen hallitusneuvotteluissa

Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen Dan Koivulaakso toimii tällä hetkellä Turvallinen oikeusvaltio Suomi työryhmän Oikeusvaltion kehittäminen alatyöryhmässä. Hänen mukaansa vanhoilla kirjoituksilla ei ole vaikutusta hänen tehtäväänsä.

– En näe, että viestit vaikuttavat tehtävääni alatyöryhmän puheenjohtajana.
40<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Vihervasemmisto ja muslimit saavat kaikki vihakirjoitukset anteeksi, eihän vanhat vihakirjoitukset saa vaikuttaa mihinkään. Sensijaan persujen kirjoitukset ei vanhene koskaan, vaikka ovat tuomionsa kärsineet ja sakkonsa maksaneet.
Onnea oikeusvaltio, kansalaiset ovat eriarvoisia.

3Äänestä
  • Natsia nenuun petkele!

    1Äänestä

Koivulaakso nyt vaan kantaa vastuunsa puheistaan ja kirjoituksistaan.
Ei ole muuta tietä.
Ukko pitää laittaa katuja siivoomaan jos haluaa jotain oikeusvaltiota, koska oikeudellisesti se on vaan ainoa oikea tapa tuontyyppisille hönöille.
Mihinkään suurempaan asiaan häntä ei tietenkään päästetä.

2Äänestä
  • Danny Koivulaaksosta tulee pätevä puolustusministeri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Danny Koivulaaksosta tulee pätevä puolustusministeri.

    Meinaaks et tollai vassarianarkomarko olis muka käyny intinkin?
    Ja muistaks miten viimeks kävi ku puolustusministerinä oli armeijan käymätön viirupöllö? Armeijan toimintakuntoa rapautettiin oikein kunnolla lakkauttamalla useita varuskuntia. Lakkauttaiskohan tää sit loputkin? Ni sit hänen fanittamansa venakot vois marssia tänne suoraan punasen torin paraatista!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinaaks et tollai vassarianarkomarko olis muka käyny intinkin?
    Ja muistaks miten viimeks kävi ku puolustusministerinä oli armeijan käymätön viirupöllö? Armeijan toimintakuntoa rapautettiin oikein kunnolla lakkauttamalla useita varuskuntia. Lakkauttaiskohan tää sit loputkin? Ni sit hänen fanittamansa venakot vois marssia tänne suoraan punasen torin paraatista!

    Upseerismies. Sota-aikana olisi palkittu mm. Mannerheim-ristillä ja Rautaristin ritariristillä. Respect!

    1Äänestä

  • Musti.Hintikka kirjoitti:

    Upseerismies. Sota-aikana olisi palkittu mm. Mannerheim-ristillä ja Rautaristin ritariristillä. Respect!

    Hmmm ... veikkaan et natsivihaaja rauhandanilla olis ollu erinäisiä esteitä menestyä nimenomaan saksalaisliittolaisten armeijassa?
    Rautaristikin olis varmaan polttanu sitä ku risti demonia tai valkosipuli vampyyriä? Koska tokihan Danin mielestä kaikki viime sotien suomalaissotilaatkin olivat niitä natseja?

    Mutta NEUVOSTOLIITON armeijassa se olis ylennetty kenraaliks VIIKOSSA!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Danny Koivulaaksosta tulee pätevä puolustusministeri.

    Dannystä oikeusministeri tai sisäministeri, siihen hänellä ainakin on pätevyyttä sillä tuo ajatusten Tonava on todennut mm. "poliisit ovat sikoja".

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Dannystä oikeusministeri tai sisäministeri, siihen hänellä ainakin on pätevyyttä sillä tuo ajatusten Tonava on todennut mm. "poliisit ovat sikoja".

    Niinpä, mitä tollanen pönttö tekee missään yhteiskunnallisissa jutissa. Sille pitää olla porttikielto hyvin moneen paikkaan.
    Kumiluodilla sitä silmienväliin kerran viikossa, niin tulisi järkeä eddes hitusen verran tuolle taulapäälle.

    1Äänestä

Myös muuan Adolf Hitler pahoittelee, että tuli tuossa 30- ja 50-luvulla käytettyä ehkähieman liian kärkeviä kielikuvia mm. juutalaisista ja eräistä muista ei-niin-kovin arjaisia vähemmistöryhmiä edustavista vähemmistöryhmistä. Ne eivät missään nimessä edusta enää hänen nykyistä maailmankuvaansa, vaan hän tunnustaa olevansa suuri yhdysvaltalaisten sit-comien fani. Juutalaiset on itseasiassa varsin hauskaa porukkaa!

No hard feelings?

Ja asiahan oli sillä poispyyhitty ja loppuunkäsitelty, vai mitä Lindtmann?

Äänestä
  • *40-luvulla

    Äänestä

  • Polttouunit olivat ihan vaan mustaa huumoria.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Polttouunit olivat ihan vaan mustaa huumoria.

    Joo. Tollai harmiton pikku läppä, ja johtui ihan vaan Saksan luontaisesta krsitillisestä kulttuurista, koska se maa on hiiltynyt pahasti niin moneen kertaan jo maailmanhistorian aikana. Ja jolla ei sit taas ole mitään tekemistä yhtään minkään asian kanssa!

    Äänestä

Ei vaikuta tarpeeksi aktiiviselta katumiselta.
Vai mitä, Sauli?

2Äänestä

Mutta kun Halla-aho ... mutta kun persutkin.....

2Äänestä

pahoittelen sitä, että näinkin kiero mies, on päästetty Oikeusvaltion kehittämään.

1Äänestä

Vasemmiston harjoittama väkivalta on, kuten taas huomataan hyväksyttävää Suomessa. Oikeisto kyllä tuomittaisi jos vaan harrastaisi väkivaltaa mutta vasemmistolla on siihen oikeus. Aikojen olisi syytä jo muuttua ja nämä väkivaltaa harrastavat turvallisuusuhkatahot tuomittava.

1Äänestä

Siinä vasemmiston oma Jesse Torniainen, jonka tekoja koko vihervasemmisto taas kilvan kiiruhtaa anteeksiantamaan!

Ei mee läpi! Samaa porukkaa, ku kielletty vastarintaliike! Dan kuuluu kansainväliseen terroristijärjestö Antifaan ja hänellä ei pitäis olla mitään asiaa säätytalolle.

2Äänestä
  • On siellä muitakin väkivallalla mässäilijöitä, ne vaan on hienostuneemman järjestelmäväkivallan käyttäjiä, ihmisen saa ahtaalle muutenkin kuin suoralla fyysisellä väkivallalla.

    Äänestä

Mieli muuttu heti,jos vasuri pääsee lihapatojen ääreen ja saa omaa rahaa.

Äänestä

Päätähuimaava on tuo hallitusneuvottelijoiden taso. Tällä menolla tulee ikimuistoiset seuraavat 4 vuotta.

1Äänestä
  • Niin on, kaikkein kamalin kokoonpano ikinä!
    Syvä häpeä.
    Tekisivät nuo höpinänsä jossain pahvilaatikon sisällä otsalamput päässään.

    1Äänestä

Sama ku revitään porukka jostain lähibaarista tekemään talouspolitiikkaa.

1Äänestä
  • No eikös ne jostain lähiöräkälästä raahannu tän kalpeenaamankin (Paleface) vetämään Suomen 100 vuotis työryhmää, eli: Mikään ei o muuttunut!
    Ja hyvää työtähän toikin teki kun somalit sai kirjastoautoja (vaimitäneoli) ja kaarnalaivanvarustaja Rantala sai veronmaksajilta kaarnat telakalleen (ja mitäniitäkaikkianytolikaan!?) jotka toki on ihan oleellinen osa Suomen satavuotis biletystä!

    1Äänestä

Suomessa on kaksoisstandardit, asiat painetaan villaisella kun puhuja on etnomuslimi tai vassaripelle. Oikeistolaispoliitikon sanomiset sen sijaan muistetaan vuosikymmeniä.

2Äänestä
  • Kaksoisstandardit johtuvat puolueellisesta mediasta, joka joko toimii vahvistimena tai äänenvaimentimena riippuen kohteensa poliittisesta ideologiasta tai viiteryhmästä, johon kohde kuuluu.

    1Äänestä

Poliittinen ja mikä tahansa väkivalta on ok jos se kohdistuu ns suvaitsevaisiin.

1Äänestä

Onko syytä aloittaa rikostutkinta?

t: Räkä-Jimi

2Äänestä

Hirveitä ajatuksia Danilta, onko muuten jude?

2Äänestä

Bittivirtaahan nää sepustukset vaan on kaikki ja kaikilla...

1Äänestä

Dan on oikeassa siinä, että kyseiset kirjoitukset eivät vaikuta hänen asemaansa Oikeusvaltion kehittäminen -alatyöryhmän puheenjohtajana. Sekä työryhmä että hallituksen vasemmistoblokki jakavat hänen kirjoituksissa esittämänsä näkemykset yksimielisesti.

Jos kirjoituksissa olisi ollut jotakin vastahankoisuutta esimerkiksi maahanmuuton suhteen, niin asia olisi aivan toinen. Nämä hänen tuolloiset kirjoituksensa edustavat kuitenkin sitä samaa arvopohjaa, jolle hallitusta on nyt muutenkin rakennettu.

Äänestä

Kertookohan Matti Rönkä tuomitsevin ja painavin äänenpäinoin Danin sairaista kirjoituksista Ylen pääuutisissa?

1Äänestä

Onko Danilla tyttöystävää? eE kai lisääntynyt?

Äänestä

Dan Koivuklapi, anarkistisen terrorijärjestön väkivaltainen täysjäsen yllyttää toisia väkivaltaan, valehtelee toimittajille päin naamaa, " Äärioikeisto ei pysy alueellaan!
Soppii hyvin Li Anderrssonnin ihannoimaan antifa terrorijärjestön ideologiaan, saadaan "omamies" kaalimaan vartijaksi ja lainsäätäjäksi, Puolueeton?????????????????

1Äänestä

Pahoittelulla hillotolpalle? Aika läpinäkyvä taktiikka tälläkin höyrypäällä.

1Äänestä

On huomattava, että Danin kirjoitukset olivat edistyksen puolesta kaikkia taantumuksellisia voimia vastaan.

Tarkoitus oli jalo, mutta keinot vielä nuoren kehittymättömiä konsteja. Nyt hän pyrkii samoihin päämääriin jalostuneemmin keinoin, joissa vältetään turhaa väkivaltaa.

Vasemmistoliitto yleensäkin vastustaa kaikkea turhaa väkivaltaa!

Äänestä
  • Ainiin ettei oikeusvaltion kehittämisen työryhmän keinovalikoimaan vielä kuulukaan konkreettinen väkivalta, vaan ihan vaan lainsäädännölliset keinot?

    Joo, kiitti kun jaksoit selvittää tän asian meille tyhmille. Itsestäänselvyyksiä on aina niin kiva kuunnella uudestaan ja uudestaan.

    PS: Niin, et vasemmistoliitto toki vastustaa kaikkea TURHAA väkivaltaa, mutta ei suinkaan KAIKKEA väkivaltaa? Just just! Onhan se parempi väkivalta parempi kuin ei mitään! Ja se kunniaväkivaltakin on ihan jees, koska: Rasismi?

    Äänestä

Oliko kirjoitukset terrorin ihannointia? Paremman väkivallan....

Äänestä

NOIN EPÄVAKAASEEN TYYPPIIN EI kannata hyppysiään muuten sotkea, kuin haistattamalla pitkät paskat ! VITUN ÄÄLIÖ vielä kehuu ihteään, ja täyttä paskaa täynnä!

Äänestä

Jännä huomata et kuinka ketterään näitten vasureitten takki livahtaa nurinniskoin!? Nää molemmat kaappi-natsit on nyt pyörtäny kaikki sanansa, vaikka esim. al-Taqiyyan puheissahan oli paljon ihan aiheellistakin sanottavaa, niin olis nyt luullu *aatanaa edes niitä osia sanomisistaan jotenkin puolustelevankin!?

Mutta ei! Hyö ei nyt vaan ole tunnistavinaan itseään peilistä katsoessa!? :D
Helpostihan tollaset henkilöt tunnistaa jo pelkistä sanomisistaan!
*askanpuhujia mitä *askanpuhujia!
Mies pysyy sentään sanojensa takana, kuten Halla-aho, eikä peru sanomisiaan, vaikka ilmottaakin et on sanonu sanomisensa vähän liian kärkevin kielikuvin. Ja Halla-ahon nyt olis vaikea sanojaan pyörtääkin, koska ihan kaikki sen kirjotuksethan on TOTTA! (ja joka on eri mieltä: Osota sieltä yksikin kirjoitus joka ei ole! Kiitos) Mut tälläset takiaiset vinkuu asioista ku pikkulapset ajattelematta alunperinkään ollenkaan mitä kirjottavat, niin sit ollaan jälkikäteen katuvinaan ja pyytelemässä anteeks.

... idiootit! :/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

, joissa puolusti poliittisen väkivallan käyttöä.

https://www.aamulehti.fi/a/1c75553c-7387-462e-a24f-5c82adad2cb4

Koivulaakso kokee, ettei hänen vanhoilla keskustelupalstakirjoituksillaan ole vaikutusta Oikeusvaltion kehittäminen -alatyöryhmän puheenjohtajuuteen, jota hän hallitusneuvotteluissa hoitaa.

Hallitusneuvotteluiden Oikeusvaltion kehittäminen -alatyöryhmän puheenjohtaja Dan Koivulaakso (vas.) myöntää, että jälleen julkisuuteen nousseet kuvakaappaukset hänen aiemmista kirjoituksistaan ovat aitoja ja hänen kirjoittamiaan.

– Olen pahoillani, että käytin asiatonta kieltä 10–12 vuotta vanhoissa foorumikeskusteluissa. Kirjoitukseni eivät edusta ajatteluani ja toivon, että voimme vanhojen pohdintojen sijaan keskittyä tähän päivään ja viranomaisten resurssien turvaamiseen, oikeusvaltion vahvistamiseen sekä Suomen hyvinvoinnin kehittämiseen, hän sanoo.

Ei vaikuta puheenjohtajuuteen hallitusneuvotteluissa

Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen Dan Koivulaakso toimii tällä hetkellä Turvallinen oikeusvaltio Suomi työryhmän Oikeusvaltion kehittäminen alatyöryhmässä. Hänen mukaansa vanhoilla kirjoituksilla ei ole vaikutusta hänen tehtäväänsä.

– En näe, että viestit vaikuttavat tehtävääni alatyöryhmän puheenjohtajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu