Feministit käräjille kirjoituksistaan?

Kuten kaikki hyvin tiedämme, perustuu feminismi pitkälti miesvihaan. Vihapuheen kriteerit täyttyvät feministien toiminnassa heittämällä. Käsittääkseni vihapuheesta ei mainita ainakaan vielä mitään Suomen laissa, mutta sieltä löytyy mm. kiihotus kansanryhmää kohtaan pykälä. Miksi sitä ei voisi soveltaa tässä kohtaa?

Miehet ovat samalla tavalla oma kansanryhmänsä kuin vaikka tummaihoiset. Sukupuoli on myös syntymässä saatu ominaisuus, mihin ei voi vaikuttaa.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan:

"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi"

Mielenkiintoista, että laissa mainitaan seksuaalinen suuntautuminen, mutta ei mainita sukupuolesta mitään. Näin ollen sukupuoleen kohdistuva panettelu ja demonisointi on sallittua? Siksi että feministit muussa tapauksessa tietävät joutuvansa joukoin käräjille?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nyt on tultu jo siihen pisteeseen, että feministit täysin avoimesti myöntävät vihaavansa miehiä. Esimerkiksi entinen laatujulkaisu nimeltä Washington Post julkaisi viime vuonna erään feministiproffan kolumnin, missä tämä esitti että miehiä tulee ja on oikeutettua vihata. Se oli kirjoituksen pääsanoma otsikkoa myöten.

Menisikö läpi, jos moisen sanoisi jostakin toisesta kansanryhmästä? Ei. Eikä pidäkään mennä. Olisi pikkuhiljaa hyvä, jos vihapuheisiin ja -kirjoituksiin puututtaisiin myös feministien kohdalla.

Feminismin todellisen luonteen paljastavassa kirjoituksessaan kolumnisti myös vetosi vallassa oleviin miehiin, että väistyisivät sivuun ja antaisivat paikkansa naisille. Eli omasta vaivalla luodusta urasta pitäisi luopua naisten hyväksi. Osaltaan sekin kuvastaa, miten erikoisessa maailmassa tuo porukka elää.

Äänestä
  • Jos sinua loukkaa (oletettuna) miehenä jonkun feministin tai feministisen ryhmän mielipiteen ilmaisu ja katsot sen olevan kiihotusta kansanryhmää vastaan, mikä sinua estää viemästä asiaa viranomaisille?

    Kun joku epäkohta yhteiskunnassa painaa mieltä, on se henkilö jota asia häiritsee itse se jonka pitää ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja toimia asian korjaamiseksi.

    Te feminismifoobikot olette riipaisevan huolissanne ruskeiden tyttöjen asemasta, valkoisiin heteromiehiin kohdistuvasta vainosta ja milloin mistäkin valkoisten feministinaisten pahuudesta. Ja sen jälkeen delegoitte asian korjaamisen valkoisille feministinaisille.

    Laki on kaikille sama. Jos ei ole, sinun itse tulee pistää se olemaan kaikille sama. Ei muuta kuin hihat heilumaan ja tuumasta toimeksi jos näet ettei reaalielämä tomi tasapuolisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sinua loukkaa (oletettuna) miehenä jonkun feministin tai feministisen ryhmän mielipiteen ilmaisu ja katsot sen olevan kiihotusta kansanryhmää vastaan, mikä sinua estää viemästä asiaa viranomaisille?

    Kun joku epäkohta yhteiskunnassa painaa mieltä, on se henkilö jota asia häiritsee itse se jonka pitää ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja toimia asian korjaamiseksi.

    Te feminismifoobikot olette riipaisevan huolissanne ruskeiden tyttöjen asemasta, valkoisiin heteromiehiin kohdistuvasta vainosta ja milloin mistäkin valkoisten feministinaisten pahuudesta. Ja sen jälkeen delegoitte asian korjaamisen valkoisille feministinaisille.

    Laki on kaikille sama. Jos ei ole, sinun itse tulee pistää se olemaan kaikille sama. Ei muuta kuin hihat heilumaan ja tuumasta toimeksi jos näet ettei reaalielämä tomi tasapuolisesti.

    Laki tulee olla kaikille sama. Ja kun se ei selvästikään ole, niin sinäkin sytyit. Kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laki tulee olla kaikille sama. Ja kun se ei selvästikään ole, niin sinäkin sytyit. Kiitos!

    no johan nyt... moderaattori ei enää edes ilmoita että tästä on poistettu viesti.

    Väite ettei laki ole kaikille sama on sinun, ei minun. Sinä olet siis sitä mieltä etteivät maahanmuuttajanaiset elä samojen suomen lakien alaisina kuin kantasuomalaiset naiset.

    Mitä sinä olet ajatellut tehdä asialle?

    Niin, miehistä saa selvästikin sanoa asioita, mitä mistään muusta kansanryhmästä ei saa ilman virallista seuraamusta. Onko sinulla tähän todellisuuteen esittää jokin vasta-argumentti?

    :)

    Äänestä

Kyllä tämä nykyinen toksinen feminismi täyttää KAIKIN tavoin vihapuheen edellytykset. Koska se kohdistuu vain VALKOISEEN heteromieheen.

Äänestä

Miu mau hörhöt ovat saaneet Suomessakin tuomioita valheista ja vihapuheistaan.

Ihmisviha on tekijäänsä siinä määrin alentavaa ja häpeällistä, etteivät sen kohteet yleensä katso arvolleen sopivaksi ryhtyä käräjöimään viimeisen roskaväen kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuten kaikki hyvin tiedämme, perustuu feminismi pitkälti miesvihaan. Vihapuheen kriteerit täyttyvät feministien toiminnassa heittämällä. Käsittääkseni vihapuheesta ei mainita ainakaan vielä mitään Suomen laissa, mutta sieltä löytyy mm. kiihotus kansanryhmää kohtaan pykälä. Miksi sitä ei voisi soveltaa tässä kohtaa?

Miehet ovat samalla tavalla oma kansanryhmänsä kuin vaikka tummaihoiset. Sukupuoli on myös syntymässä saatu ominaisuus, mihin ei voi vaikuttaa.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan:

"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi"

Mielenkiintoista, että laissa mainitaan seksuaalinen suuntautuminen, mutta ei mainita sukupuolesta mitään. Näin ollen sukupuoleen kohdistuva panettelu ja demonisointi on sallittua? Siksi että feministit muussa tapauksessa tietävät joutuvansa joukoin käräjille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu