kyllä niitä riittää mua stalkkaan

4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta tuleeko hyvä mustikkasato?

Äänestä

”Poliisin koneisto käy jo nyt ylikierroksilla eikä selviydy sille asetetuista lakisääteisistä tehtävistä. Samalla myös poliisikunta on resurssipulasta johtuen jaksamisensa rajoilla. Tämä ei voi olla heijastumatta poliisin palveluihin ja siten myös palveltavien ja palkkamme maksavien kansalaisten arkeen”

Oli Helsingin poliisilla silti aikaa taas stalkata minuakin poliisimaijoilla tässä yhtenä päivänä.

Joten ihan vaan ehdotuksena tätä palstaa varmaan kiihottuneessa tilassa lukeville nettikytille, että kertokaa Helsingin poliisille, että lopettaisivat jo se vitun naurettavan kansalaisaktivistien stalkkaamisen, niin niillä voisi olla aikaa tehdä niitä lakisääteisiä tehtäviä, kuten esim. laittomien maassaolijoiden kiinniottamista.

Vai olenko esim. minä niin valtavan tärkeä henkilö, että minuun pitää tuhlata suuri määrä resurssipulaisen poliisin resursseja? Vai onko Helsingin poliisissa monella piileviä homoseksuaalisia taipumuksia, joita pitää toteuttaa stalkkaamalla miehiä?

Äänestä

833 000 000 euroa lahjoitetaan banaanivaltio- diktaattoreiden taskurahoiksi.
783 000 000 euroa oli koko poliisitomintamme budjetti.

Oliko tämä yllätys? Varmasti oli:
https://www.youtube.com/watch?v=9Os-NDeseFs

Äänestä

Punaiset ja vihreät haluavat tuplata "humanitaarisen" avun ja se nyt onnistuu hallituksesta käsin.
Itsepähän äänestitte, siitäpähän saitte taavit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kyllä niitä riittää mua stalkkaan
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/269297-poliisin-ay-johtaja-shokkivaikutus-nakyy-nyt-tuplamunauksen-takia-100-000

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu