Ovatko perussuomalaiset Venäjän toivepuolue Suomessa?
Tällainen mielikuva on syntynyt väistämättä viime aikojen julkisuudesta sekä meillä Suomessa että laajemminkin Euroopassa.
Esimerkiksi ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ihmetteli vastikään, miksi perussuomalaiset ovat liittoutumassa tunnettujen Venäjä-myönteisten puolueiden kanssa europarlamentissa.
Mikäli ennusteet pitävät paikkaansa, Euroopan eri maiden kansallismieliset, maahanmuuttovastaiset, EU-kriittiset, Venäjä-myönteiset ja äärioikeistolaiset puolueet ovat saamassa eurovaaleissa roiman kannatusnousun.
Vaalien jälkeen monet näistä puolueista kaavailevat liittyvänsä yhteen uudeksi parlamenttiryhmäksi Italian Lega-puolueen Matteo Salvinin johdolla. Salvini on herättänyt huomiota muun muassa sillä, että hän ajaa Venäjä-vastaisten pakotteiden poistamista Euroopassa.
Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaat Olli Kotro ja Laura Huhtasaari reissaavat puolestaan parhaillaan Euroopassa rakentamassa suhteita tuleviin mahdollisiin ryhmätovereihinsa. Kotro tapasi vastikään Tallinnassa Ranskan äärioikeiston johtajan Marine Le Penin ja Huhtasaari on menossa tulevana viikonloppuna Milanoon Salvinia sekä Le Peniä tapaamaan.
Perussuomalaisissa on lisäksi Tom Packalénista alkaen joitakin kansanedustajia, jotka näyttävät olevan niin sanottuja Venäjän ymmärtäjiä.
Ovatko persut Venäjän ymmärtäjiä EU-jäsenmaassa?
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Eihän Persu ole puolue. Tässä selonteko:
Haukkua Euroopan unionia. Eli se tarkoittaa käytännössä sitä, että niillä ei ole
järkeä eikä syytä, muu kuin mielenvikaisen viha menestyjiä ja osaajia ja maan sekä
kiinteistön omistajia kohtaan. Perseaukinen mikä ei ole minkään arvoinen, jolla ainoa
arvo tulee sisäiseseti huutaa suomalainen matu ja isänmaa ja saada jotakin arvo
itselleen, kun se muuten on täysi nolla.
Eli heidän itsentuntonsa olisi täysi nolla, mikäli he eivät eläisi mielikuvitus maailmassa.
Todellisuudessa persut on myös yhteiskunnan pohjasakkaa tiedossa ja taidossa ja
osaamisessa, kuten heidän ketutus video hyvin osoittaa, että lapionvarren yksinkertainen
työläinen joka kuulee ulkomaalaisen sanan ja savupalvista ja ei ymmärrä muuta, kuin
vessakäymisen tarkoituksen. Ei sellaisilla asioilla ja arvoilla voida johtaa mitään maata
tai edes ymmärtää yheiskunnallisia asioita puhumattakaan pankki tai maailmankaupasta.
Toisin he eivät ole siihen koskaan mitään kantaa otaneetkaan, kuin Persun kommentti
Elinkeino ja taloustukimuksen raporttiin, että markka takaisin ja Ero EU:sta, vaikka
siinä kerrottiin yksityiskohtaisesti euroopan unionin merkitysken suomen talouteen.
Sitten tietenkin heidän mukanaan on ryssän trollit sekoittamassa omaa pakkaa ja etua.
Mr. Trump on myös mukana kansainvälisten yhtiöiden merkeissä ja Mr. Bannon on
rahoittamassa EU vastaisia ryhmiä rahastojen kautta, eli niiden, jotka hyötyvät heikosta
ja epäyhtenäisestä euroopan unionista. Toki sitten on Varsinaisia valehtelijoita jotka
hoitaa likaista työtä pelkästään oma etu mielessä eri puolueissa eri maissa.
Brexitn tarkoitus oli laittaa kulut ja laskut EU:lle ja hyötyä epäyhtenäisestä Euroopan
unionista ja olla taas se viimeinen imperiumi. Ryssän trollin tuntee " Nazi " kirjoituksesta,
sillä sitä ei suomessa ole aikaisemmin käytetty. Alunperin persut oli protesti-puolue ja
sitten myöhemmin populisti. Kun sitten jäävät kiinni puheessa sanovat sen olevan
populismia. Tässä on se koko totuus ja tämä pitäisi julkistaa koko kansalle.
Lisäksi vihaan on syynä myös menestyvä tuttava tai sisar tai veli perheessä, joka
matkustaa tai asuu euroopassa tai on eläkkeellä ulkomailla ja on näin parempi kuin
suomessa asuva tuttava tai sisar. Tämän puolesta puhuu mittavat ilmiannot esim.
Kelaan. Eli He jakautavat myös perheissä vihan johdosta ja se on mielensairauden
yksi muoto. Sekä monella yksinkertaisella todellisuuden taju on järkkynyt ja elävät
erilaisissa kuvitelmissa ja sitä on aikoinaan kutsuttu myös " mökki hulluudeksi " esim.
Minä lyön vetoa ja pääni pantiksi, että se on juuri näin.
Toiseksi ei kukaan joka omistaa maata tai talon, niin halua arvonalennusta ja millaisia
suomalaisia he sitten ovat jos he eivät ole edes suomalaisia maanomistajia. Mitä ne
on puolustamasssa muuta, kuin sosiaaliturvaa, jonka euroopan unioni heille tuo.
Jos joku on valmis tappamaan ja tappelemaan sen vuoksi, että on joku suomalainen
tai savolainen ja ne on rinnastettavissa psyykkisiin sairauksiin, samoin kuin joku sanoo
olleensa edellisessä elämässä, vaikka Napoleon tai Tsaari tai Lokki.
Esimerkiksi, kun menet Thaimaassa vaikka elokuvateatteriin, niin siellä alussa soi
kuninkaan laulu ja kaikkien pitää nousta seisomaan ja siinä huomaa hyvin, kuinka siihen
voi samaistua, että on vaikka Thaimaalainen ja tuntee samoin, koska siinä samassa
esitetään hyviä asioita ja tapahtumia. Eli siitä voitte olettaa myös näiden asioiden
olevan psyykkisiä ja kuten jääkiekko pelissä ja ihminen mukautuu näihin asioihin
psyykkisesti. Tähän voi joku psykologian ammattilainen antaa syvemmän kuvauksen.
Tässä on aika kattava selonteko ja poikkileikkaus persujen olemukseen ja varmasti
moni teistä tunnistaa itsensä näihin kriteereihin. Monella ei ole elämässä mitään ja
on aivan sama jos tuhotaan muidenkin elämä. Tämän asian puoleta puhuu liki
600 000 ulosottoarmeija ja moni on menettänyt lapsensa sosiaalivirastolle ja
haluavat kostaa kaikella mahdollisella tavalla. Kuten aikoinaan yksi persu kertoi,
että kaikella mahdollisella tavalla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka892523- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841413EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800- 54783
- 30716