Mitä nainen voi haluta

Anonyymi

Olen ollut etäsuhteessa erään naisen kanssa siten, että olemme olleet yhdessä suunnilleen joka toinen viikko hänen työmatkojensa vuoksi minun paikkakunnallani ja olen käynyt hänen luonaan. Tätä on jatkunut yli 1.5v ja nyt hän on muuttamassa minun paikkakunnalleni ja asuu mun luona kunnes löytää itselleen asunnon. Ollaan käyty reissuissa vietetty yhteisiä viikonloppuja ja kokonaisia viikkoja. Seksiä on ollut jatkuvasti ja aika runsaastikin, lähes päivittäin. Hän on kuitenkin pariin otteeseen sanonut, ettei rakasta minua enkä näe tulevaisuuttaan kanssani. Miten naisen logiikalla voi olla näin kauan näin läheisessä suhteessa miehen kanssa, jolle sanoo, ettei rakasta tätä? Hän on sentään todella hyvännäköinen ja -kuntoinen, terve, seksikäs, menestyvä, karismaattinen ja vielä nuori (32, minä 38) nainen , jolla olisi varmasti vientiä. Tämän 1.5 vuoden aikana en ole huomannut, että hänellä olisi läheistä suhdetta kenenkään muun miehen kanssa, koska pitää päivittäin yhteyksiä ja seksi ja läheisyys kelpaa aina. Pari kertaa ollu kriisejä ja silloin hän on sanonut, että läheisyys on ahdistavaa, koska ei rakasta ja tästä ei tule mitään ja silloin ollaan sovittu, että ollaan kavereita ja meillä on muutaman viikon tauko seksistä, mutta hän silti silloinkin pitää päivittäin yhteyttä ja lopulta tapaamme ja juttu jatkuu niinku ennenkin. Itse en jaksais läheisyyttä sellaisen ihmisen kanssa, johon ei tunteita muutamaa kertaa enempää, joten en ymmärrä, mikä hänen logiikkansa on. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta en saa mitään ymmärrettäviä vastauksia ja asioista puhuminen yleensä kärjistää asiat ja johtaa väliaikaiseen rikkoon. Kun ei puhuta suhteesta, menee paremmin ja läheisyys on huolettomampaa, tiiviimpää ja hellempää.

28

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alun suurin ihastus on tainnut laimentua petikaveritasolle. Ei kannata odotella liikoja ihmiseltä eikä omia tunteitaan tuhlata, joka kerran tuollaista kertoo sulle päin naamaa.

    • Anonyymi

      No, se on just niinkuin se sulle sanoo. Sä oot sen mielestä mukava, varmaan kivaa seuraa ja sopiva pano, paremman puutteessa eli helpompi kuin tinderin kautta etsiä ja treffailla uusia.

    • Anonyymi

      Hyvä pano, that’s it. Ei tuo kovin paljon salatiedettä vaadi. Kun löytää jonkun johon ihastuu, sinä lähdet kuvioista. Siihen asti hyvä saada seksiä jostain.
      Ette te taida edes seurustella.

    • Anonyymi

      Hyötyykö hän sinusta jotenkin muuten? Onko rahaa, ostatko kalliita vaatteita, laukkuja ymsp?

      • Anonyymi

        Onhan tätä rahaa, mutta ihan hyvätuloinen hänkin on enkä ostele mitään kalliita lahjoja. Mitä nyt, maksan yleensä kahvilassa ja ravintolassa. Toisinaan hän maksaa yhteisen laskun.

    • Anonyymi

      Sen takia kyselen täällä, koska minun logiikan mukaan toi käyttäytyminen on tosi ristiriitaista. Jos minä olisin kylmä jollekin naiselle enkä voisi nähdä siinä potentiaalista partneria, se olisi jäänyt muutamaan panoon ja sen jälkeen homma alkais käydä tylsäksi ja vaivaannuttavaksi ja jättäisin yhteydenpidon.

      Me ollaan "oltu kavereita", jotka harrastaa seksiä ja viettää eniten aikaa toistemme kanssa kuin kenenkään muun jo 1.5 vuotta ja tunnemme toistemme kaverit. Musta tuntuu, että mä oon tosi rakastunut, mutta toinen välillä ahdistuu ja kylmenee ja sanoo, ettei rakasta. Välillä menee tosi hyvin, erityisesti silloin, kun alan itse kyllästymään hommaan ja kylmenen, mutta sitten innostun hänen lämpenemisestään ja törmään tiiliseinään. Toisaalta mä koen olevani plussalla, koska rakkaus on ihanaa ja hän täyttää läheisyyden tarpeeni, mutta toisaalta kärsin huolesta, että voin menettää tämän milloin tahansa ja olen jotenkin vajaa, kun en ihan riitä. Mä en voisi itse olla sellaisessa pitkässä ja läheisessä suhteessa naisen kanssa ilman rakkautta ja yritänkin ymmärtää onko taustalla kuitenkin jotain ja onko toivoa tunteiden kehittymiseen.

      AP

      • Anonyymi

        Eihän parisuhde ole sitä suurta tunnetta koko ajan, vaan sitä realismia, että miten sitä keskenään tullaan suhteessa toimeen. Kumppaniltasi on ne suurimmat ihastuksen tunteet menneet ohi ja hän on varmasti suhteessanne sillä realistisemmalla tasolla jo kuin sinä, joka lennät edelleen pilvissä ja hän kokee jotain ahdistusta niistä sinun tunteista ja niiden osoittamisesta. Ei kannata odottaa koko ajan kuuta taivaalta, vaan elää normaalia elämää yhdessä, jos tunne-elämänne lässähtää yhdessä ollessa lopullisesti, niin silloin se ei vain kanna eteenpäin ja se on hyväksyttävä. Yhdessäolonhan on tarkoitus edelleen tuottaa sitä positiivista eikä negatiivisia tuntemuksia.

    • Kuulostaa jotenkin tutulta, oon melkein vuoden säätänyt myös kauempana asuvan nuoren naisen kanssa ja vähän samanlaista tuntuu homma olevan. Pistin pariksi kk välit poikki viime syksynä kun luulin, että meillä olisi jotain juttua mutta hänen mukaan ei sitten ollutkaan. Noh otti marraskuussa yhteyttä ja kyseli kuulumisia, joulun alla sitten aina viikonloppuisin päissään laitoin viestiä kun oli yksinäistä ja kaipasin juttu seuraa, siitä se pikku hiljaa lähti ja uudeksi vuodeksi kutsui itsensä mökille minun seuraksi, seksiä oli myös silloin.
      Joskus hän tuntuu melko etäiseltä minua kohtaan ja silloin alan turhautumaan ja olen melkein valmis lopettamaan yhteyden pidon, mutta juuri silloin neiti yhtäkkiä menee paniikkiin ja rupiaa skarppaamaan yhteyden pidossa. En ymmärrä vaikka taustat tiedänkin hänestä ja pitäisi ymmärtää hänen tilannettaan, mutta turhauttaa joskus todella ankarasti. Olenko minä vaan joku peli hänelle, peti tai kainalo johon tulla kun on läheisyyttä vailla?
      Itse olisin valmis sitoutumaan ja olen sen hänelle monesti sanonut, että olen 100 prosenttisen luotettava mies, silti vaan hitaasti tuntuu tämäkin etenevän jos nyt etenee ollenkaan.
      Aloittajan tilanne on hämmästyttävän samanlainen kuin minulla, kaveria hän minusta tahtoo myös, mutta humalassa olen huomannut mustasukkaisuuden nostavan päätään.
      Voi luoja miksi naisten pitää olla niin hankalia, helppoa olisi jos päätetään että ollaan yhdessä tai lähdetään eri suuntiin.

      • Anonyymi

        Mikä tilanne hänellä sitten on siellä taustalla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tilanne hänellä sitten on siellä taustalla?

        Paskoja mies valintoja lähinnä aiemmin, on ollut myös väkivaltaa. Pitää yrittää ymmärtää, varmasti on tuollaisten kokemusten jälkeen vaikea luottaa keneenkään. Toivottavasti sinulla tilanne selkiää jos nyt satuit anonyymi olemaan ketjun aloittaja..

      • Anonyymi
        teru84 kirjoitti:

        En kirjoittanut tuota äskeistä kommenttia, mutta kiva kuulla, että joku painii saman tilanteen kanssa :) Nää ristiriitaiset signaalit on jotain, mitä en käsitä millään. Miten voi olla välillä kylmä ja torjuva ja pian taas kiehnätä ja hakea huomiota ja jatkaa tätä vuodesta toiseen. Itse oon todennut, että mitä vähemmän välitän itse, sitä parempaa kohtelua saan. Ja ajan myötä sitä on jo sen verran turtunut ja tottunut, että välinpitämättömyys on helpompaa, mutta on se silti helvetin vaikeaa.

        AP

      • Anonyymi
        teru84 kirjoitti:

        Paskoja mies valintoja lähinnä aiemmin, on ollut myös väkivaltaa. Pitää yrittää ymmärtää, varmasti on tuollaisten kokemusten jälkeen vaikea luottaa keneenkään. Toivottavasti sinulla tilanne selkiää jos nyt satuit anonyymi olemaan ketjun aloittaja..

        En ole ap, mutta kiinnosti vain kysyä. Sama kokemus itsellä naisena parisuhteesta sekä pettämistä ollut pariin otteeseen. Ei se pettäminen oikeastaan hetkauta, vaikka loukkaa, mutta väkivallalla uhkailu ja mustasukkainen mies on sellainen yhdistelmä, mitä ihmisessä pelkää. Itse ottaa suhteessä etäisyyttä heti, jos sellaisia merkkejä on ilmassa. Sun kannattaa tarkistella omaa käyttäytymistäsi suhteessanne, että miten luottamusta herättävää se oikein on, jos toinen osapuoli alkaan vetäytyä ja on epävarma. Puhuminen on todella tärkeää, jotta saat sitä luottamusta aikaan, koska se ei ole itsestäänselvyys tuon kaltaisen ihmisen kanssa seurustellessa.

        En oo koskaan pettänyt, itse pidän parisuhdetta niin korkeassa arvossa etten voi toiselle tehdä niin, mieluummin eroaisin jos rupiaisi meno jalkaa vipattamaan. Mua on kyllä pari kertaa petetty, enkä anna anteeksi koska se on kerrasta poikki, Jumala armahtaa minä en. :D
        Väkivaltainen en ole vaikka isä on sen takia myös linnassa käynyt, huonot tavat ei oo poikaan siirtynyt. Naista en oo lyönyt enkä tule lyömään koskaan, nainen on kyllä lyönyt minua ja sekin sattui olemaan ex vanki, onneksi ei mikään tuttu tai lähempi ihminen ollut mulle.
        Mustasukkaisuutta olen tuntenut, mutta yritän peittää sen kun ei siitä ole ennenkään ollut hyötyä, ei toista voi omistaa jos hän haluaa toisen mukaan lähteä niin se on vain ajan kysymys siinä vaiheessa eikä mustat sukat siinä tilanteessa auta mitään.
        Voi kuule, olen puhunut ja vakuutellut, että olen kunnon mies ja uskollinen. Mutta kun toinen on saanut siipeensä niin paljon elämässä niin ei siitä muurista ole helppo päästä läpi, hiljattain kävin yön olemassa hänen luonaan ja olisi halunnut minun jäävän toiseksi yöksi, tuntui pahalta selittää syy miksen voinut jäädä yöksi. Jääkiekko meni edelle, mutta kun oli sovittu muitten kanssa niin ei voinut enää peruakkaan lauantain kokoontumista.
        Jospa tälle tarinalle saadaan onnellinen loppu.. :)

        Joillain ne rajat oikean ja väärän rajat suhteessa ovat hämärtyneet, mutta itseään pitää osata myös rakastaa oikealla tavalla ettei anna kohdella miten tahansa ja myöskään väärin. Huono suhde opettaa ja myös kasvattaa ihmisenä ettei noin vain antaudu tunteidensa vietäväksi, vaan pitää sitä muuria ja opettelee tuntemaan toista osapuolta ensin paremmin käytöksen suhteen, vasta sitten voi nähdä, onko ihminen niiden sanojensa takana ja siksi siihen tunteiden näyttämiseen voi mennä pidempi aika.

    • Anonyymi

      Toista sitoutuminen ahdistaa kanssasi. Toisaalta hän on kyllästynyt etsimiseen ja sinkkuna oloon. Teillä menee ihan hyvin, lapset jää hommaamatta ja vanhuus elämättä hänen kanssaan. Jos ne ei vaivaa, voi tuommoista jatkaa. Jos toinen ei halua vakavaa suhdetta, voisit kysyä häneltä, häiritseekö häntä, jos alat etsimään sellaista ja olet hänen kanssaan, kunnes jotakin löytyy.

      • Anonyymi

        Mulla on jo pari lasta entisestä avioliitosta eikä sillä tavalla paineita tekemään enempää. Ja ei kai mulla syytä valittaa, koska olen saanut ja saan edelleen niin paljon tästä suhteesta, mutta se on just se epävarmuus, kun en tiedä, mikä minä hänelle olen ja huoli siitä, että huomenna paikkani vie toinen. Mä oon tavannut toisia tyttöjä ja olen kertonut siitä hänelle ja hän on kiinnostunut asiasta ja aistin pientä mustasukkaisuutta, mutta todella vähän. Hän on taas sanonut, ettei ole tavannut ketään muuta. En tiedä, miksi valehtelisi, kun minäkin oon kertonut. Mutta muita olen tavannut, koska olen kokenut epävarmuutta tässä suhteessa ja oon tehnyt sitä jonkinlaisena kompensaationa ja ollakseni ripustautumatta häneen liikaa. Eli niin absurdia kuin se onkin, olen tehnyt sitä, jotta voisin pitää hänet, koska luulen, että liika ripustautuminen karkoittaisi hänet.

        AP

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sun ap kannata muita tapailla ja saada sitä suhteen toista osapuolta entistä epävarmemmaksi ihmisenä. Juuri tuon kaltaisella käyttäytymisellä teet sen, että toinen pistää tunteensa vakan alle. Eihän sitä toista osapuolta tehdä mustasukkaiseksi, jotta saisi tietää hänen tunteista, se on vihonviimeistä kiusaamista suhteessa ja johtaa kohti eroa. Enpä yhtään ihmettele, miksi ihminen kertoo sulle ettei rakasta, eihän sitä toisen rakkautta ja luottamusta tuolla tavalla ansaita suhteessa ja ripustautumisen pelossa tapailla muita. Ihmekös tuo, että kumppanisi käyttäytyy tuolla tavalla, siis tekee aaltoliikettä, mutta se johtuu aivan omasta käytöksestäsi.

        Mun neuvo teille on, että puhukaa keskenänne, sinä omasta epävarmuudestasi ja tuntemuksista ja siitä että sä haluat oikeasti yrittää suhteessanne. Toinen osapuoli käsittää nyt käytöksestäsi, ettet ole mitenkään vakavissasi ja sen vuoksi ei näytä tunteitaan.

    • Anonyymi

      Minusta tuo vaikuttaisi siltä, että hän rakastaa jotain toista jota ei saa. Ei halua että elättelet turhia toiveita, mutta on mieluummin seurassasi, kuin yksin. Jotkut ihmiset vaan ahdistuvat yksin ollessaan ja siksi seura kelpaa ilman rakkauttakin. Ei hän sinua rakasta, mutta olet ihan mukavaa seuraa.

      • Anonyymi

        Jospa luet näitä viimeisimpiä kirjoituksia täällä, niin ap:n omasta käytöksestähän tuo johtuu, minkä vuoksi toinen osapuoli on epävarma ja sahaa tunteillaan eestaas suhteessa. Itse ajattelin myös tuolla tavalla ketjun alkupuolella, mutta mielipiteeni muuttui, kun ap avasi omaa käytöstään suhteessa.

        Niin, mutta vasta sen jälkeen alkoi tapailemaan, kun toinen kertoi ettei rakasta, eikä yhteistä tulevaisuutta näe. Toisaalta aika omituista, miksei keskustella asiasta, vaan toimitaan noin.

        Ollaan puhuttu asiasta useastikin. Hän sanoo, että tuntee intohimoa emotionaalisesti kylmiin ihmisiin, mutta ymmärtää, että se ei ole hyvä taipumus. Mä on oo sellainen enkä oo väkisin yrittänytkään muuttua sellaiseksi, mutta kun sitä luonnollisestikin väsyy tämmöiseen, niin alkaa välittää vähemmän ja huomaa, että silloin hän lämpenee mua kohtaan. Tässä tapahtuukin sellaista aaltoliikettä, että kun huomaan hänen lämpenemisen, innostun siitä ja hän vetäytyy. Yritänkin ymmärtää niin häntä kuin itseäni ja haluan mennä myös psykiologille ja sen takia varmaan kirjoittelenkin tänne jäsentääkseni ajatuksiani ja saadakseni mitä tahansa palautetta.

        Ja siis toisaalta minussa on kyllä aika paljon kylmyyttäkin, mutta ei hänen suhteensa. Kerran hän on myös sanonut, ettei voisi rakastaa ihmistä, joka on kiltti hänelle. Erään kerran, että meillä on yhteensopimattomat temperamentit. Aika usein suhteemme kriisiytyy yhteisillä matkoilla. Toisaalta kun hän kyläilee pitkiäkin aikoja luonani tunnen hänen lähentyvän. Vaikka viimeksi oli välillä ahdistunut siitä, että "olemme kuin oltaisiin naimisissa", mutta kun lopulta lähti, lähetti monta päivää viestejä, miten sillä on ikävä erilaisia juttuja. Hän sanoo olevansa yksityisyyttä ja omaa aikaa ja tilaa kaipaava ihminen ja on tarkka henkilökohtaisista rajoistaan. Edellisen miehen kanssa ollut 6 vuotta ja sillä on ollut samanlainen temperamentti kuin hänellä, henkilökohtaiset rajat, ykistyisyys jne. Lopetti parisuhteen, koska seksi ei tuntunut miltään ja tämä tuntui pelkältä kaverilta. Asui kuitenkin eron jälkeen pitkään samassa kämpässä. Vielä silloinkin kun alkoi tapailla mua. Sitä edellistä kohti tunti intohmoista rakkautta ja tämä oli jättänyt. On myös puhunut, että haluaa perheen ja lapsia, mutta ei minun kanssani. Viimeksi taas ollut sitä mieltä, ettei välttämättä haluakaan lapsia.

        Minusta tuntuu välillä, että asiat meidän välillä muuttuvat, mutta välillä taas, että ei. Mä oon itse sanonut hänelle, että oon kyl valmis menemään sen kanssa vaikka naimisiin ja perustamaan perheen ja että rakastan häntä. Oon kirjoittanut asiat monella tavalla auki kirjeissä ja sanoin. Minulle on kuitenkin ehdottoman tärkeää olla ripustautumatta ja tungettelematta ja olen sillä tavalla ollut tosi tarkka rakkaudenosoitusteni mitoittamisessa ja pyrkinyt olla hukkumatta tähän suhteeseen. Siksi olen tavannut myös muita pitääkseni tunteet häntä kohtaan kurissa, koska jos antautuisin niiden valtaan, karkottaisin hänet luotani varmasti. Tai niin ainakin luulen.

        Ihmiset ovat erilaisia sen oman tilan ja ajan tarpeen suhteen, ja se voi vaivata sinua suhteessasi, jos olet sen suhteen erilainen ja haluat olla enemmän liki, etkä siis edes nauti yksinolemisesta. Ehkä sä olet ripustautuva luonne juuri siksi ja hakeudut muiden seuraan, kun pelkäät itse jätetyksi tulemista ja yksinolemista, vaikkei se toinen osapuoli ole sua mihinkään jättämässä, vaan on sen ajan itekseen. Sinä taas tapailet muita ja syöt luottamustanne suhteessa ja saat itse sitä epävarmuutta aikaan ja kumppanisi etääntymistä suhteessa tunnetasolla. Eikö itselläsi ole omaa elämää, omia harrastuksia ja kavereita, joiden kanssa voisit viettää aikaa, kun toinen osapuoli on omalla tahollaan itsekseen. Väitän edelleen, että kumppanisi haluaa olla kanssasi, mutta häntä ahdistaa se, että ripustaudut. Hän hakee sinulta niitä vastauksia, mitä sinä suhteessanne haluat tuolla omalla vatuloinnillaan.

        Hmm, taisit tavoittaa tässä ehkä jotain.

        AP

    • Anonyymi

      nainen haluaa pystyssä olevan tötterön

    • Anonyymi

      noita sen kummemmin lukematta: Naiset haluaa jatkuvaa huomiota. Jos teet jotain automaattisesti niin se otetaan itsestään selvyytenä, tiuskitaan että mikset tee paremmin ja että oisit voinu tehdä tonkin ja tonkin. JOS oot koittanu hoitaa kaikki asiat kotiin niin silloin nainen kokee että teit asiat koska et uskonut naisen niistä selviävän. JA JOS missään ei oo ongelmaa, mistä löytää punainen lanka draamalle, oot sillon TYLSÄ.

      Miehen tehtävä nykypäivänä on toimia naisen roskaämpärinä JA väliaikaisena jälkikasvun elättäjänä aina niin pitkään kunnen nainen löytää uuden uhrin. Ne parhaat kaverit on aina erikseen, joiden kanssa naiset viihtyvät, enemmän tai vähemmän aidosti riippuen siitä ovatko toisilleen kateellisia. Heidän kanssa viihdytään ja he ovat NS tasavertaisia kavereita. Mies on naiselle näyttelyesineen, sian ja jonkun lemmikkisekasikiön välimuoto, JOKU JOLLE KOSTAA SATA VUOTTA SITTEN TAPAHTUNUT ERIARVOISUUS. Sitten tulee pulkannarut jotka ovat huonoimmassa asemassa itse tossun alla olijan kanssa.

      Mutta joo, tossa tuo pääpiirteittäin. AINIIN, tohon vielä lisäyksenä että naiset osaa MYÖS puukottaa toisiaan ja niitä ns parhaita ystäviään selkään täysin minimaalisin perustein, varsinkin jos toinen tykästynyt toisen jätkään ja PIENINTÄKIN kränää ilmoilla, Silloin alkaa välitön flirttailu ja selitys on( jos jää kiinni) että "No mä ku niinku luulin, hihi, et te ette enää oo niinku yhes hihihi, VAIKKA välienselvittely ois tapahtunu edellisenä päivänä.

      Ja tähän varmana moni sytyttää tukkansa tuleen ja tulee miljoona vastaragea. Miehet ei eroa pää osin tosta juuri mitenkään, eivät vaan oo toisilleen yhtä pitkävihaisia ja sanoo asiat yleensä päin naamaa. Mutta tasan samanlaisia kusettajia nekin. Mä en ylipäätään voi sietää ihmisiä enkä pidä niitä minään

    • Anonyymi

      No niin, AP tässä. D on Istanbulissa ja huomenna tapaan sen siellä ja hitto ku on tuntunu mustasukkaiselta, kun se on kertonu, miten mukavia sen uudet turkkilaiset kaverit on, kun vievät taksilla hotellille ja pyytävät yökerhoon ja on yhtäkkiä niin paljon kavereita, kas kun kaikki miespuolisia. No minulle kuitenkin soitti illalla ja kertoi näistä ja oon ollu ihan coolisti, mutta pinnan alla kyl kiehui. Mutta huomenna tosiaan tapaan D:n siellä ja ollaan siellä yhdessä 5 päivää, minkä jälkeen hän jää sinne vielä muutamaks päiväks. Tuun huomenna illalla Istanbuliin ja me mennään silloin tanssibileisiin, kun harrastetaan molemmat tanssimista. Voin päivittää kuulumisia, jos joku lukee tätä :)

      AP

      • Anonyymi

        No huhhuh, olipa reissu. Otin nyt sellaisen asenteen, että olen hauska ja huomaavainen, mutta en itse koske ja pidän rakkaussiirapin minimissään, niin mulla olikin vieressään sellainen kiehnäävä kissa , joka tulee itse viereen, niin kuin pitääkin olla. Alan ehkä ymmärtää jotain.

        AP

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3017
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      544
      2866
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2038
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1942
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1788
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1755
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1472
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      96
      1223
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1188
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1152
    Aihe