Itävallan Persut myi maataan Venäjälle

Anonyymi

Itävallan Persut eli äärioikeistolainen vapauspuole FPÖ jäi nolosti kiinni rysän päältä siitä kun sen nokkamies Heinz-Christian Strache yritti tehdä diilin Venäjän agentiksi luulemansa naisen kanssa. Tarkoitus oli sopia, että venäläiset ostavat merkittävän itävaltalaisen lehden ja tekevät siitä FPÖ -myönteisen ja varmistavat FPÖ:n vaalivoiton. Vastapalveluksi valtaan päässyt FPÖ olisi antanut valtion urakoita venäläisille. Todella "kansallismielistä"?!

https://yle.fi/uutiset/3-10790234

Itävallan FPÖ:n haluun veljeillä venäläisten kanssa on vain yksi esimerkki. Aiemmin Ranskan "Persujen" johtajatar Le Pen jäi kiinni että oli saanut rahaa Venäjältä. Italian Persujen Lega-puolueella on yhteistyösopimus Putinin puolueen kanssa. Jne.

Ja Laura Huhtasaari on parasta aikaa Italian Lega-puolueen johtajan Matteo Salvinin isännöimässä yhteistyökokouksessa, johon osallistui myös Le Penin puolue ja johon piti osallistua myös FPÖ, mutta jäi pois nolojen paljastusten takia.

Kuka uskoo, ettei Perussuomalaiset ole samanlainen Venäjän viiden kolonna kuin on sen ranskalaiset, italialaiset, unkarilaiset jne sisarpuolueet ja läheiset yhteistyökumppanit?

76

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei sielläole mitään vehkeilyä ryssien kanssa, vaan itävalta on sveitsin rajanaapurina sveitsin kaltainen neutraali valtio joka harjoittaa samanlaista puolueettomuus politiikkaa kuin suomi vielä 1990 luvulla. Itävalta ei kuulu natoon, kuten ei tosin suomikaan..

      Itävallassa puhutaan vain saksaa, mutta siellä on venäläisiä kansanlauluja ja siellä suhtaudutaan avoimesti venäjään kuten muihinkin kulttuureihin.

      Itävalta ei ole osallistunut venäjän provosointiin, se kieltäytyi diplomaatti karkoituksista sekä äänesti eu.n venäjä pakotteita vastaan.. Jotta tämän ymmärtää täytyy huomioida itävallan länsinaapuri sveitsi, ne on kuin suomi ja ruotsi ja itävalta haluaa olla mahdollisimman pitkälle yhtä puolueeton kuin naapurinsa sveitsi.

      • "...siellä suhtaudutaan avoimesti venäjään kuten muihinkin kulttuureihin."

        Erityisen avoimesti siellä näytetään suhtautuvan venäläiseen korruptiokulttuuriin. Ainakin "Itävallan Persujen" FPÖ-puolueen piirissä.


      • Anonyymi

        Mikä saa persut pyörimään näisssä Putinin alamaisten porukoissa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä saa persut pyörimään näisssä Putinin alamaisten porukoissa?

        Mitä höpiset? Eivät persut ole missään Putinin porukoissa, vaan tunnustelemassa yhteistyötä Euroopan muiden nationalistipuolueiden kanssa, jossa on porukkaa laidasta laitaan. Osa niistä puolueista kannattaa neutraalia suhtautumista Venäjään, ja osa taas on erittäin Venäjä-vastaisia. Samalla tavalla muutkin suomalaiset puolueet tekevät yhteistyötä ns. veljespuolueidensa kanssa, joilla saattaa olla hyvinkin erilaisia näkemyksiä ulkopolitiikasta. Esim. kepun euroryhmässä on myös Viron keskustapuolue, jolla on yhteistyösopimus Venäjän valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä höpiset? Eivät persut ole missään Putinin porukoissa, vaan tunnustelemassa yhteistyötä Euroopan muiden nationalistipuolueiden kanssa, jossa on porukkaa laidasta laitaan. Osa niistä puolueista kannattaa neutraalia suhtautumista Venäjään, ja osa taas on erittäin Venäjä-vastaisia. Samalla tavalla muutkin suomalaiset puolueet tekevät yhteistyötä ns. veljespuolueidensa kanssa, joilla saattaa olla hyvinkin erilaisia näkemyksiä ulkopolitiikasta. Esim. kepun euroryhmässä on myös Viron keskustapuolue, jolla on yhteistyösopimus Venäjän valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän kanssa.

        Noissa porukoissa ei ole väkeä "laidasta laitaan" vaan siellä on ainoastaan Venäjämielistä laitaoikeistoa. Ruotsidemokraatitkin jättäytyi porukasta pois juùri Venäjän nuoleskelun takia. Koska Venäjästä on tullut suurempi uhka Ruotsille kuin Suomelle?

        No olihan meillä pitkään Eduskunnassa Neuvosto-Venäjän ohjauksessa ollueita äärivasemmistolaisia kommunisteja. Nyt on Venäjä-mielisiä äärioikeistolaisia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä saa persut pyörimään näisssä Putinin alamaisten porukoissa?

        Ehkä se on yhteinen uhka eli islamin euroopan valtauspyrkimys.


    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista tietää kuka ansan järjesti. Ensin juotetaan känniin ja sitten laitetaan show pystyyn. Minusta video oli kunnian ja arvon vastainen menettely.

      • Niinpä tietysti. Ongelma ei ole tietenkään se, että "kansallismieliset" haluavat (a) puuttua lehdistön riippumattomuuteen ja (b) ovat valmiita korruptioon ja (c) haluavat tehdä salaista yhteistyötä Venäjän kanssa, vaan se että kuka prkle meni tämän kaiken paljastamaan?!?

        Ampukaa viestintuoja!


      • Anonyymi

        Sillä ei ole merkitystä että kyseessä oli ansa. Heinz-Christian Strache uskoi tosissaan tekevänsä diiliä venäläisen liikenaisen kanssa ja video on siksi täysin autenttinen ja kertoo täysin siitä millainen roisto Strache on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ei ole merkitystä että kyseessä oli ansa. Heinz-Christian Strache uskoi tosissaan tekevänsä diiliä venäläisen liikenaisen kanssa ja video on siksi täysin autenttinen ja kertoo täysin siitä millainen roisto Strache on.

        Eihän tuossa ollut kyse mistään vakavasta diilin teosta, vaan kännipäisestä örvellyksestä ja voimafantasioinnista. Toki varsin nolo moka Strachelta langeta suoraan poliittisten vastustajien virittämään ansaan. Kertoo paljon miehen selkärankaisuudesta, tai pikemminkin sen puutteesta.. Hänen poliittinen uransa lienee ohi; jännä nähdä, onnistuiko hän myös pilaamaan samalla myös FPÖ:n maineen lopullisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuossa ollut kyse mistään vakavasta diilin teosta, vaan kännipäisestä örvellyksestä ja voimafantasioinnista. Toki varsin nolo moka Strachelta langeta suoraan poliittisten vastustajien virittämään ansaan. Kertoo paljon miehen selkärankaisuudesta, tai pikemminkin sen puutteesta.. Hänen poliittinen uransa lienee ohi; jännä nähdä, onnistuiko hän myös pilaamaan samalla myös FPÖ:n maineen lopullisesti.

        Urho Kekkonen taas vei neuvostojohtajat saunaan ja löyöytti pökerryksiin, etteivät bolsut enää tajunneet, mitä olivat tyrkyttämässä alunperin...............


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuossa ollut kyse mistään vakavasta diilin teosta, vaan kännipäisestä örvellyksestä ja voimafantasioinnista. Toki varsin nolo moka Strachelta langeta suoraan poliittisten vastustajien virittämään ansaan. Kertoo paljon miehen selkärankaisuudesta, tai pikemminkin sen puutteesta.. Hänen poliittinen uransa lienee ohi; jännä nähdä, onnistuiko hän myös pilaamaan samalla myös FPÖ:n maineen lopullisesti.

        Kertoo vain älykkyyden puutteesta.


    • Anonyymi

      Toivotaan että joku juottaa Junccerin känniin ja laittaa videon pyörimään.

      • Anonyymi

        Paremminkin jos päästettäis Junkkari selviämään ,niin siitä video tulis.


    • Aikaisemminhan Ruotsidemokraattien johtaja Åkesson on ihmetellyt miksi Suomen Perussuomalaiset haluavat liittoutua Venäjämielisten kanssa:

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006098815.html

      <Jimmie Åkesson sanoi HS:lle ihmettelevänsä, miksi ”suomalainen puolue näyttää liittoutuvan italialaisten ja ranskalaisten Venäjän-ystävien kanssa”.>

      Kuinka moni suomalainen pitää Venäjän kanssa veljeilyä "kansallismielisyytenä"?

      • Anonyymi

        "Kuinka moni suomalainen pitää Venäjän kanssa veljeilyä "kansallismielisyytenä"?"

        NATO jäsenyyden kannalla on 22% suomalaisista. 19% ei osaa sanoa, 59% ei halua liittyä. Vastaako tämä kysymykseesi? Olisi mielenkiintoista tietää mikä on venäläisvastaisten määrä Suomessa oikeasti. Se ei käy ilmi CIA median artikkeleista ja kaikki muut onkin kohta kielletty. Täytyyhän niiden kuitenkin tietää voiko tai kannattaako Suomi pakkoliittää NATOon koska meillä on yleinen asevelvollisuus (huom. Ranskan vallankumous) joten pakottaminen voi nopeasti kääntyä tarkoitusta vastaan.

        Venäjä on myös Suomen rajanaapuri ja suuri markkina-alue. Kylmän sodan aikanakin NL oli yksin Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista ja sen kaatuminen johti 1990-luvun lamaan, jolla oli hyvin ikävät seuraukset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuinka moni suomalainen pitää Venäjän kanssa veljeilyä "kansallismielisyytenä"?"

        NATO jäsenyyden kannalla on 22% suomalaisista. 19% ei osaa sanoa, 59% ei halua liittyä. Vastaako tämä kysymykseesi? Olisi mielenkiintoista tietää mikä on venäläisvastaisten määrä Suomessa oikeasti. Se ei käy ilmi CIA median artikkeleista ja kaikki muut onkin kohta kielletty. Täytyyhän niiden kuitenkin tietää voiko tai kannattaako Suomi pakkoliittää NATOon koska meillä on yleinen asevelvollisuus (huom. Ranskan vallankumous) joten pakottaminen voi nopeasti kääntyä tarkoitusta vastaan.

        Venäjä on myös Suomen rajanaapuri ja suuri markkina-alue. Kylmän sodan aikanakin NL oli yksin Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista ja sen kaatuminen johti 1990-luvun lamaan, jolla oli hyvin ikävät seuraukset.

        Natoakin kannattaa varmasti paljon useampi kuin sotilasliittoa Venäjän kanssa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natoakin kannattaa varmasti paljon useampi kuin sotilasliittoa Venäjän kanssa?

        Joulupukkiin uskoo varmasti paljon useampi lapsi kuin Pakkasukkoon, mutta uuteen vuoteen kaikki aikuisetkin, miksihän näin? Kai se on vaan todettava että aivopesu toimii silloinkin kun aivopesun taustalla on anglosaksiset voimat tai vaikka jyväskyläläiset trollit?


      • Anonyymi

        Tämän jälkeen persuihin ei voi kukaan enää luottaa!


    • Anonyymi

      Populisti pettää kansansa, varsinkin jos pääsee valtaa käyttämään.
      Vieläkö joku ihmettelee miksi hallaahon persut on boikotissa?

    • Anonyymi

      Persut on Suomen viides kolonna. Pettävät Suomen. Hyödylliset idiootit avustavat.

    • Anonyymi

      Hauskaa että on kaivettu Venäjäkortti esiin kuten Trumpin vaaleissa. Tosin Trump oli puhdas kuin pulmunen vaikka kommarit kuinka kampasivat.

      • Anonyymi

        Itävallassa sen sijaan paikallinen persu jäi housut kintuissa kiiinni ja myös erosi itse vapaaehtoisesti kun myösni olevansa syyllinen. Ei sillä ole mitään yhteistä sen kanssa, että USA:ssa demokraatit valehtelivat Trumpin vehkeilleen venäläisten kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itävallassa sen sijaan paikallinen persu jäi housut kintuissa kiiinni ja myös erosi itse vapaaehtoisesti kun myösni olevansa syyllinen. Ei sillä ole mitään yhteistä sen kanssa, että USA:ssa demokraatit valehtelivat Trumpin vehkeilleen venäläisten kanssa.

        Suomessa sen sijaan suvakit valehtelevat persujen vehkeilevän Venäjän kanssa, vaikka Halla-aho on yksi Venäjä-kriittisimmistä poliitikoista Suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa sen sijaan suvakit valehtelevat persujen vehkeilevän Venäjän kanssa, vaikka Halla-aho on yksi Venäjä-kriittisimmistä poliitikoista Suomessa.

        Kaksinaamaista peliä: esitetään muka "Venäjä-kriittistä" ja samalla liittoudutaan Euroopassa putinistisen laitaoikeiston kanssa.

        Vaalikoneissa Huhtasaari on täysin samaa mieltä siitä, että Venäjä-pakotteita on lievennettvä. Samoin Hakkarainen ja suurin osa PS ryhmää.

        On aika outoa, kun Venäjän naapurimaan poliitikot ovat sitä mieltä, että Venäjää ei pidä rangaista siitä, että se miehittää naapurimaidensa alueita!


    • Anonyymi

      Kohta se rysähtää meidän persuissa.

    • Anonyymi

      SDP:sä sehän jo jysähtikin. Mutta, eihän meillä kukaan luovu sovinnolla hillotolpastaan.

    • Anonyymi

      Paavo Lipponen...

    • Anonyymi

      Kannattaisi tutkia ovatko nämä ryssille maitaan Suomessa myyneet luopiot persuja vai mitä eläviä!

    • Anonyymi

      En luottaisi näissä asioissa kotimaan persuihin. Useat heistä on selvästi kallellaan Venäjän suuntaan. Ja ovat vielä liittymässä samaan porukkaan Venäjä-mielisten kansa Euroopassa. Yäk yäk!

    • Anonyymi

      Onhan suomalaisia huippupoliitikkojakin itänaamurin hommissa. Hyvällä palkalla todennäköisesti.

    • Anonyymi

      Venäläisten hommissa on tuhansia suomalaisia. Äläpäs persuliini yritä sotkea. Nyt puhuttiin rahasta ostamisesta,jota persu yritti.

      • Itävallan Persu-johtaja oli valmis suostumaan korruptioon. Venäjän piti järjestää merkittävä itävaltalainen lehti FPÖ-myönteiseksi ja varmistaa näin FPÖ:n vaalivoitto. Vallassa ollessaan Heinz-Christian Strache lupasi sitten hyväkatteisia valtion projekteja venäläisille.

        Huvittavaa on, että laitaoikeisto, joka niin Suomessa kuin Itävallassakin syyttää "valtamediaa" puoluellisuudesta oli valmis liki maanpetolliseen toimintaan jotta se olisi saanut "valtamediaan" kuuluvaasta lehdestä oikeasti puolueellisen.


    • Anonyymi

      Ei kaikki persut ja muut Euroopan ns. "kansallismieliset" tietoisesti Venäjän viidettä kolonnaa ole. Suurin osa on vain hyödyllisiä hölmöjä joihin uppoaa juuri se viesti jota Putin ja Venäjän trollitehtaat tukevat. Britannian

      Brexit oli todellisuudessa suurempi Putinin saavutus kuin Krimin valtaus. EU:n heikentäminen ja murentaminen on Venäjälle paljon tärkeämpi strateginen tavoite kuin se, kuka nyt sattuu pitämään vallassaan mitäkin kaistaa Mustanmeren rannikosta.

      • Anonyymi

        Meinaatko tosissasi , että Putin manipuloi parikymmentä miljoonaa brittiä tahtomaan eu-eroa, vaikkeivät oikeasti halunneetkaan.....? EHHHHH! Keksi lisää legendoja.


    • Anonyymi

      Toisaalta on ihan luontevaa, että kalergi -massamatutus- EU:n agendan ja EU- korruption puristuksessa poliitikot hakevat tukea sieltä, mistä saavat. Ja slaavithan ovat eurooppalaisten sukulaisia geneettisestikin, joten mikä ihme se on? Venäjän miinus on mongoloidit ja etnot, jotka ovat rappeuttaneet rusien yhteiskunnan tunkemalla kuvioihin jo 1200-luvulta asti. Tämähän ei ole euripidisten venäläisten syytä.

      • Anonyymi

        Venäjän ongelmat tuppaavat ennemmin tai myöhemmin olemaan Suomenkin ongelmia, johtuen Suomen maantieteellisestä sijainnista. Näin oli kapisten mongoloidienkin suhteen, kun vallattuaan Novgorodin, mongolien alistamat N1c -mongoloidit lykkivät Suomenkin puolelle ja polkivat populaatioon isovihan aikaan. Venäjän sokean haukkumisen sijaan olisikin syytä tukea EURIPIDISTA slaavivenäjää, jolla on pitkät perinteet mm. Novgorodin suorademokratian suhteen.

        Mongoloidit ja muut kehisetnot ovat taakka niin Venäjällä kuin Euroopassa ja Usassakin. Ongelma on yhteinen.


    • Anonyymi

      Persut ovat Suomen rikollisin puolue. Lisäksi Persut ovat Suomen venäjämielisin puolue.
      Kansastamme n. 17 % on rikollista ainesta, jotka ovat valmiit pettämään maamme.
      Jokainen voi arvuutella tykönänsä, mitä puolutetta tuo rikollinen aines äänestää...

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset on haastettava valtakunnanoikeuteen maanpetoksen valmistelusta ja vehkeilystä vieraan valtion kanssa, eli Venäjän.

    • Anonyymi

      Venäjä-vastaisuudessa ei ole järjen hiventä, sillä Eurooppa on riippuvainen venäläisestä energiasta. USA on houkutellut EU:n mukaan omaa etuaan ajavaan Venäjän luonnonvarojen kaappaushankkeeseen, mikä tulee Venäjän saadessa tarpeekseen iskemään ankarasti myös Suomen oloihin.

      • Anonyymi

        No niin,sieltähän jo maanpetoksellinen persu jo ilmaantui. Muuta Venäjälle onnen maahan ja rikkauksien lähteelle.


      • Anonyymi

        20...30 vuotta sitten olit neuvostovastainen.jos sanoit jotain negaa itänaapurista.tai sinut ilmiannettiin.
        Menetit jopa työpaikan.
        Nytkin näyttää häärivän vallassa nää kiihko sosialistit.lippalakkeineen.solidaarisuus puheineen.


    • Anonyymi

      Mitähän kaikkea meidän omat persut on venäläisille luvanneet?

      • Anonyymi

        Yhdessähän ne monen maan venäjänmieliset on viime päivinä kokoustaneet. Kai siellä on asiat sovittu.


    • Anonyymi

      Venäjän ja Euroopan nationalistipuolueiden ja -ryhmien Suomen persut mukaanlukien tavoitteethan ovat yhtenäiset eli halvaannuttaa tai hajoittaa EU. Vain joissakin maissa nationalistit eivät ole venäjämielisiä, mutta niidenkin tavoitteet EU:n suhteen tukevat vahvasti Venäjän tavoitteita. Nämä maat ovat pääosin niitä, joilla on käytännön kokemusta Venäjästä ja sen toiminnasta.

      Ei siis tarvitse olla mikään ruudinkeksijä ymmärtääkseen mitä yhtenevät tavoitteeet merkitsevät. Mitä heikompi EU, sitä vahvempi ja painostuskykyisempi Venäjä Euroopassa ja jos EU hajoaisi, niin Venäjä pääsisi huseeraamaan jokseenkin vapaasti naapurimaissaan. Parhaassakin tapauksessa jokin ’yya-suomi’ - tyylinen suomettumispolitiikka tai sitten vieläkin pahempi.
      Nato kyllä suojelee natomaita, mikäli sopimuksissa pysytään, mutta voiko Trumppiin kuitenkaan luottaa. Tähänastinen Trumpin toiminta ei kyllä vakuuta. Naton ulkopuoliset maat, niitä on muutama vielä, olisivat jokseenkin Venäjän päähänpistojen armoilla.

      • Anonyymi

        Miten Nato ja etenkin USA voi suojella ketään? USAhan on täysin hunningolla ja ei kykene huolehtimaan edes omista kansalaisistaan. Luonnonvaransa se tuhlasi aikoja sitten.


    • Anonyymi

      Kuka muu muka? Persut tietysti!

    • Anonyymi

      Onneksi sotiemme veteraaneja on enää vähän näkemässä tätä kansakuntien synkkää alennustilaa, kun venäjänmieliset nuolijat on meilläkin galluppien suurin puolue.

    • Anonyymi

      Laura ainakin diggaa Trumppia...ei putiniin.

    • Anonyymi

      Tärkeää asiaa. Pirä mielessäs jos menet äänestää.

    • Anonyymi

      On ne aika ketkuja. Muka isänmaallisia ja heti myymässä kaiken kun hiukankin mahdollista.

    • Anonyymi

      On meilläkin myyty maita ja kiinteistöjä venäläisille, mitäs pahaa siinä on?

    • Anonyymi

      Luulisi populisteja äänestänyttä nyt hävettävän kun on ollut hyödyllinen hölmö.

      • Anonyymi

        Sanos muuta, ja nyt ollaan hallitusta muodostamassa, ei ymmärrä tätä menoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanos muuta, ja nyt ollaan hallitusta muodostamassa, ei ymmärrä tätä menoa.

        Niinhän ne persut mielellään kokkareiden kanssa tekisi ja toivovat että Rinne epäonnistuisi. Tulisi taas kyykytystä kyykytyksen päälle.


    • Anonyymi

      Samanlaisia pettureita ne persut ovat joka maassa.

      • Anonyymi

        Pesussuomalaisten menestys näyttää ottavan aika koville.


    • Anonyymi

      Hyvä aloitus eri maiden persujen petollisuudesta. Mitä muuta voi odottaakaan kun suuri osa on rikoksista tuomittuja tai syytettyjä.

      • Anonyymi

        Kokkareet tykkää huumekaupoista, asekaupoista ja kiristämisestä.
        Perustuslait ei paljon paina
        kun kokkare pääse vauhtiin.

        Piti vielä väärentää vaalitulos, kun kannatusta ei muuten tullut.

        Pitäiskö kokkareen vaan lähteä EU mepksi
        toisten elätiksi sinne kun muualla EI PÄRJÄÄ.


    • Anonyymi

      Ja otetaanko esille vielä Sipilän kaupat ja
      valtion kassasta nostot tässä vuosien varrella?

      ÄIJÄ ON UPPORIKAS VALTION KASSAN ANSIOSTA JA
      KIUKUTTELEE KUIN PIKKUKAKARA.

      Otetaanko vielä esille paskalaki?
      KENEN laitteita alettiin myymään oikein LAIN PAKOTTAMANA?
      MITES KAIVOSLAKI? JA SUOMEN POHJAVEDET?
      ENTÄ TTIP SOPIMUS?

      VAPAAVUORI OSTI VENÄLÄISILTÄ YDINVOIMALAN.
      ÄIJÄ VIRNUILI JA RUUTTAS KU PILVIVEIKKO.
      KOKKAREET VAUHDISSA.

      • Anonyymi

        Hallamestari äänesti TTIP sopimuksen puolesta. Että semmoista.


    • Anonyymi

      Onko rikollisuus ehdoton paikallisiin persuihin pääsemisen edellytys joka maassa, vai onko mitään mahdollisuuksia muuten?

      • Anonyymi

        Tämän aamun Hesari paljasti shokkiuutisen: Persujen Eurovaaliehdokkaissa on myös sellaisia, joilla EI OLE (ainakaan vielä) rikosrekisteriä.

        Ehkä puheet Poliisin tehottomuudesta ovat aiheellisia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän aamun Hesari paljasti shokkiuutisen: Persujen Eurovaaliehdokkaissa on myös sellaisia, joilla EI OLE (ainakaan vielä) rikosrekisteriä.

        Ehkä puheet Poliisin tehottomuudesta ovat aiheellisia?

        Jännä nähdä viikon kuluttua että kuinka persujen käy vaaleissa ? :D


      • Anonyymi

        Rikolliset myisivät vielä Suomen Venäjälle. Persut on pelissä vain hyväuskoisia idiootteja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikolliset myisivät vielä Suomen Venäjälle. Persut on pelissä vain hyväuskoisia idiootteja.

        Osa on hyväuskoisia hölmöjä, osa kyynisiä pelureita.


      • Anonyymi

        Jos on joskus tehnyt rikoksen niin on varmasti helpompi tehdä niitä myös uudestaan. Ikävä tosiasia, vaikka toimion kärsittyään on sovittanut rikoksen. Minä en rikollisiin luota.


    • Anonyymi

      Ainoastaan persut eivät ole myyneet valtion omaisuutta ulkolaisille kuten muut puolueet?

      • Anonyymi

        He eivät ole koskaan olleet vallassa... Olisivat kyllä myyneet ja sen takia he voivat hyvin istua oppositiossa. Iso osa porukasta syytteen saaneita....ei voi millään luottaa.


    • Anonyymi

      Niin tapahtuu täälläkin heti jos vaan pääsevät siihen asemaan että voivat myydä.

      • Anonyymi

        Ei ole mitään myytävää. Suvakkihörhöt on antanut kaiken ilmaiseksi pois.


    • Anonyymi

      FPS, Persut, Ranskan Le Pen jne vetävät perässään Putinin hyödyllisiä idiootteja. Kouhotetaan "kansallismielisyydestä", mutta pelataan oman maan kansallisia etuja vastaan.

      • Anonyymi

        Suomen ja Itävallan yödyllisiä hölmöjä uunotetaan ja viedään kuin litran mittaa kremlistä käsin. Kyllä siellä nauru maittaa.


    • Anonyymi

      Itävallan hallitus on kaatumassa. Ei nuo persut osaa missään kauaa istua hallituksessa kun jo suuttuvat jostain ja lyövät hanskat naulaan. Pelkkiä riidanhaastajia ne on eikä niistä ole muuhun.

    • Anonyymi

      Onko Suomen persuilla mitään aikeita missään vaiheessa tehdä jotain Suomen ja kaikkien suomalaisten eduksi? Tähän mennessä ei useammasta jytkystä huolimatta ole vielä nähty yhtään sellaista persujen aikaansaannosta.

    • Anonyymi

      Suomen syöjiähän persut ovat koko ajan olleet. Yrittävät heikentää Suomea sisäpuolelta. Jäljet vievät Venäjälle.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      94
      2568
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      186
      1651
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      79
      1598
    4. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      92
      1343
    5. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      76
      1002
    6. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      80
      831
    7. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      35
      810
    8. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      18
      749
    9. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      34
      688
    10. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      42
      680
    Aihe