No niin kaverini on pitänyt yhteyttää toisiin kavereihin ii2 kautta. Hän on sanonut ettei ole pitänyt heihin minkäänlaista yhteyttä pitkään aikaan mutta kumminkin on kirjoitellut ii2 ihan viikon sisään. Sitten sain tietää asiasta ja kysyin että miksi hän valehteli minulle tuomoisessa asiassa.Koska en ole kieltänyt häntä pitämästä yhteyttä heihin.
Niin siten hän rupesi selittämään ettei hän ole soitellut pitkään aikaan. Että hänen ajattelu maailman mukaan hän ei valehdellut koska ei ole soittanut mutta on kirjoitellut ii2.
Mutta minun mielestäni hän valehteli vai olenko väärässä? Että miksi hän alehteli minulle?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sanoiko hän just noilla sanoilla ettei ole MINKÄÄNLAISTA YHTEYTTÄ pitänyt?! Kun sitä saattaa epähuomiossa sanoa väärin ja tarkoittaa kuitenkin ettei ole puhelimessa puhunut tai nähnyt.
Ainakin itse huomaan joskus, kun joku on kysynyt et oonko nähnyt/kuullut jostain ihmisestä niin sanoa, että enpä oo...Mikäli juttu kääntyy heti toiseen aiheeseen, ei ehdi lisätä, että PAITSI oon mä mailaillu tai keskustellu chatissa tms.
Luulen, että tässäkin on vain kyseessä tollanen pieni väärinkäsitys, että älä nyt jaksa noin pienestä asiasta tehä numeroa vaan anna asian olla. Hymyile niin elämäkin hymyilee takasin.
paska puhetta tuommonen