Kaikki jotka haluaisivat erota EU:sta ovat hulluja. Ensinnäkin ette ole mitään penaalin terävimpiä kyniä (koulutus amis / huonosti suoritettu ammattikoulu / amk) JA viisaus ei ole kokonaisuudessaan älykkäimmänkään ihmisen päässä.
Niin mitenkähän te kuvittelette, että ajatuksenne EU-erosta olisivat mitenkään järkeviä?
Tämän takia olette myös sinkkuja. Ette näe millään sen purkin ympärille joka on oma ajattelunne. Itse olen ATM/AAKTM (alemman alemman keskitason mies) mutta jotain älliä mussa on että suhteita joskus on syntynyt.
Ps. Markan arvoa ei voisi muutenkaan enää devalvoida, joten sekin etu on poissa EU-erossa.
PPS. EU-EROAJAT haluaisivat ilmeisesti syöstä Suomen Ryssän suuhun. Sota ajalla pettureiden kohtalo olisikin ollut selvä ja tunnettu!
EU:sta eroajat ovat hulluja
19
132
Vastaukset 19
EU on kirosana.
Kaiken pahan alku ja juuri.
Norjassa oltiin fiksuja, toki heillä on öljynsä, mutta silti.Iku-Turso kirjoitti:
Muuta apina Norjaan.
Aahah hah!
Olipa kerran katolla apina,
Turson korvaan kuului vain rapina :D
EUssa saa ukkeli olla,
koskapa tyhjä polla.
Norjalaiset ovat viisasta kansaa. Suomi ei edes miettinyt kun säntäsi! Taavetit!misspönttöuuni kirjoitti:
Aahah hah!
Olipa kerran katolla apina,
Turson korvaan kuului vain rapina :D
EUssa saa ukkeli olla,
koskapa tyhjä polla.
Norjalaiset ovat viisasta kansaa. Suomi ei edes miettinyt kun säntäsi! Taavetit!Mitäpä ajattelit tehdä irtautuaksesi eu:sta?
Iku-Turso kirjoitti:
Mitäpä ajattelit tehdä irtautuaksesi eu:sta?
Saada tolkun muidenkin päihin. Tieto lisää irtautumista. Pian äänestämme siitä uudelleen.
Me ei sitä tähtilippua tarvita.
Muuta Brysseliin ja nauti sinä siellä.misspönttöuuni kirjoitti:
Saada tolkun muidenkin päihin. Tieto lisää irtautumista. Pian äänestämme siitä uudelleen.
Me ei sitä tähtilippua tarvita.
Muuta Brysseliin ja nauti sinä siellä.Sinä, Harmis, Marco de Wit ja muutama muu tyhjäpää haaveilee eu:n kaatamisesta, mutta ette onnistu tavoitteissanne.
Muuttakaa marsiin v.tun lahopäät.Iku-Turso kirjoitti:
Sinä, Harmis, Marco de Wit ja muutama muu tyhjäpää haaveilee eu:n kaatamisesta, mutta ette onnistu tavoitteissanne.
Muuttakaa marsiin v.tun lahopäät.Marcoa en tunne, mutta EU on p.rseestä. Se on lopettanut jo monta tilaa ja elinkeinoa. Lisäksi minusta se on häpäisy sotiemme veteraaneille ja historialle!
Iku-Turso kirjoitti:
Sinä, Harmis, Marco de Wit ja muutama muu tyhjäpää haaveilee eu:n kaatamisesta, mutta ette onnistu tavoitteissanne.
Muuttakaa marsiin v.tun lahopäät.Kietoudu sinä EU:n lippuun kuin kaftaaniin ja mene Galapagossaarille.
- Anonyymi
misspönttöuuni kirjoitti:
Saada tolkun muidenkin päihin. Tieto lisää irtautumista. Pian äänestämme siitä uudelleen.
Me ei sitä tähtilippua tarvita.
Muuta Brysseliin ja nauti sinä siellä.Kiitos Pönttis, kun puhut puolestani.
Tursolle tiedoksi: joka toista haukkuu, sen napa ja p***e paukkuu. misspönttöuuni kirjoitti:
Kietoudu sinä EU:n lippuun kuin kaftaaniin ja mene Galapagossaarille.
Suomi on osa EU:ta, ja olen siihen tyytyväinen.
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos Pönttis, kun puhut puolestani.
Tursolle tiedoksi: joka toista haukkuu, sen napa ja p***e paukkuu.Hahaha. Kiitos Pönttis itsesi komppaamisesta, se on niin hauskaa meidän lukijoiden silmään.
misspönttöuuni kirjoitti:
Aahah hah!
Olipa kerran katolla apina,
Turson korvaan kuului vain rapina :D
EUssa saa ukkeli olla,
koskapa tyhjä polla.
Norjalaiset ovat viisasta kansaa. Suomi ei edes miettinyt kun säntäsi! Taavetit!Nyt oli hyvö runo, siinä oli kaikki kohdallaan :D
Iku-Turso kirjoitti:
Suomi on osa EU:ta, ja olen siihen tyytyväinen.
Mikä siitä EU:sta tekee paratiisin ja kadonneen kultaisen kaupungin?
Kaikki alkuperäislupaukset olivat huuhaata ja enemmän saimme vain ongelmia.
Kyllä minä ymmärrän, että se on tiukka paikka kannattajien myöntää, niin pakkohan teidän nyt on EUta hehkuttaa.
Mutta oikeasti - pelkkää ongelmaa.Harmaaritari kirjoitti:
Nyt oli hyvö runo, siinä oli kaikki kohdallaan :D
Tarpeellinen sunnuntain ratoksi :D
Iku-Turso kirjoitti:
Hahaha. Kiitos Pönttis itsesi komppaamisesta, se on niin hauskaa meidän lukijoiden silmään.
Ite komppaat minua puskasta pelimies. En mee enää tuohon.
Iku-Turso kirjoitti:
Sinä, Harmis, Marco de Wit ja muutama muu tyhjäpää haaveilee eu:n kaatamisesta, mutta ette onnistu tavoitteissanne.
Muuttakaa marsiin v.tun lahopäät.Olen kyllä EU,n kannattaja mutta kuin joku 12v. mentaliteetillä alkaa puolustaa sitä kiroamalla ja haukkumalla ilman ensimmäistäkään argumenttia sen puolesta, niin tunnen vaan syvää myötä häpeä. Taidat olla joku persu, teilähän se retoriikka on hyvin "sivistynyttä.
Alderbarn kirjoitti:
Olen kyllä EU,n kannattaja mutta kuin joku 12v. mentaliteetillä alkaa puolustaa sitä kiroamalla ja haukkumalla ilman ensimmäistäkään argumenttia sen puolesta, niin tunnen vaan syvää myötä häpeä. Taidat olla joku persu, teilähän se retoriikka on hyvin "sivistynyttä.
Pääasia että olet eu-myönteinen, olet fiksu.
Hullu saa olla mutta ei tyhmä. EU on Perkeleestä.
- Anonyymi
EU ei ole hyvä asia monille Euroopan maille tietenkään. Rajat ovat auki, taakanjako, ja Suomi nettomaksaja. Ei omaa valuuttaa.
Käytännön haitat - vuonna 2015 rajat pysyivät auki, kiitos EU:n ja tänne vyöryi yli 30 000 elintasopakolaista. 2010-luvun alkupuolella Kreikan tukipaketti - ja menetetyt miljardit Suomen osalta. Kiitos EU:n. Hullut ilmastotavoitteet ja ilmastotalkoot, joilla ei mitään merkitystä ilmaston suhteen - pelkkää rahastusta. Oma valuutta olisi myös hyvä asia, kaikki eivät sovi samaan muottiin. EU:n suosima islamisaatio ei ainakaan vie maatamme eteenpäin, tänne tulee halpatyövoimaa, joka polkee palkkoja ja joka tarvitsee vielä tulonsiirtoja pärjätäkseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.371389Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke631158Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.631003- 59992
- 77890
- 51821
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍82755Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le40729- 82712
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust14671