Kumpi näistä on se todellinen ja vakava ongelma?
Netin "vihapuhe"(haukkuminen) ei vahingoita ketään fyysisesti, sen sijaan kunniaväkivallan uhriksi joutuneelle elämä on usein yhtä helvettiä, myös henki voi lähteä. Ruotsissa on useita tapauksia.
Mutta Suomen tunnetut poliitikot ovat lähinnä paasanneet vihapuheesta, mutta ei kunniaväkivallasta. Siihen ei ole haluja.
Netin "vihapuhe"(haukkuminen) ei vahingoita ketään fyysisesti, sen sijaan kunniaväkivallan uhriksi joutuneelle elämä on usein yhtä helvettiä, myös henki voi lähteä. Ruotsissa on useita tapauksia.
Mutta Suomen tunnetut poliitikot ovat lähinnä paasanneet vihapuheesta, mutta ei kunniaväkivallasta. Siihen ei ole haluja.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ovatko nämä toisensa poissulkevia ongelmia?
Vihapuhe on mahdollistaja. Se alentaa kynnystä käyttää väkivaltaa kohdetta kohtaan ja lisää yleistä rauhattomuutta.
Kunniaväkivalta on väkivaltaa.
Noita on aika hankala vertailla, kun kyse on aika eri asioista. Toinen noista on välitön ja rajattu ongelma, toinen kehittyy aikaa myöten, mutta ei tunne rajoja.
Kunniaväkivalta on Suomessa pääasiassa muslimien aikaansaamaa, ei sitä aiemmin ollut.
Ja mikä on sitä "vihapuhetta, se onkin vaikeampi kysymys. "Vihaista" puhetta ja ihmisten haukkumista on kyllä aina esiintynyt, jokaisessa maassa.
Vihapuhe on seuraus siitä kun ihmiset kokee tulleensa kohdelluksi kaltoin poliittisen eliitin taholta. Tämä näkyy kantaväestön sekä tulijoiden epätasa-arvoisena kohteluna. Tottahan ihminen ärtyy siitä että toisia (tulijoita pidetään kunniakansalaisina) kohdellaan paremmin kuin toisia. Sitten tulee pahoja puheita. Tämä on niin luonnollista kuin olla voi. Eliitin pitäisi mennä pelin eteen eikä syyttää kansaa kun se toimii sellaisella tavalla puheen tasolla, kuin kansa on kautta aikojen toiminut. Nyt yhtäkkiä tämä ollaan kieltämässä, tämä luonnollinen tunne-elämän reaktio.
> ei sitä (kunniaväkivaltaa) aiemmin ollut.
Kyllä oli. Turpiin annettiin tytöille, jos väärän poikaystävän kanssa kiinni jäivät. Ei kelvannut mustalainen talolliselle, jne.
Tuota ei voi verrata tähän musujen kunniaväkivaltaan. Ja mannet nyt on ihan oma juttunsa.
Miksei voisi? Ihan sama asia.
Ja minusta olet vähän tekopyhä, jos väität että tyttärellesi kelpaisi poikakaveriksi muslimi muttei mustalainen.
Vihapuhe ei ole todellinen ongelma.
On se todellinen ja vakava ongelma sen kohteeksi joutuneelle.
Kunniaväkivalta on pahempi asia.
Totta on ettei tuo kyseinen väkivalta kuulu Suomeen eikä Suomen kulttuuriin. Tehkööt omissa maissaan mitä lystää. Äänestäkää nyt hyvät ihmiset Huhtasaari EUparlamenttiin. Osaa pitää kantansa ja varmasti puolustaa Suomalaisia arvoja.
Tietysti kunniaväkivalta on pahempi koska se on todellista!
Sen sijaan vihapuhe-termi on vain poliittinen huijaus, jolla halutaan leimata isänmaallisuuden ja suomenmielisyyden puolesta puhuminen vääräksi ja laittomaksi toiminnaksi !
Vihapuhe ja "vihapuhe", jolle luodaan kokonaisia virastoja ja EU-sensuurialustoja, jolla estetään erilainen ajattelu ja haittamaahanmuuttokritiikki ! Ihan sairasta ! Mitä enemmän sensuroidaan, sitä varmemmin kansat etsii muutosta !
Eihän suvakkeja kiinnosta todellisuudessa lapsi-avioliitot, pakkonaittamiset,kunniaväkivalta,tyttöjen silpomiset.......... sehän on vain kulttuurinen rikaus "stubidoa" laineten.
Vihapuheet kristyttyjä kohtaan on kiellettävä.
Pitäisikö Oulun moskeijan imaami Mannanin puheita alkaa tutkia?
Arvataan.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/näin-ykkösluokassa-matkustaminen-on-muuttunut-viimeisen-70-vuoden-aikana/ss-AABG1gL?li=BBr5KbI#image=37
Riippuu kyydistä?
Täällä ollaan niin sinisilmiä, että imaamit on ihan rauhassa saaneet opettaa peruskoululaisia kerran viikossa ! Ja onko toi jengi integroitunut...ei ole !
Vihervasemmisto ei välitä kunniaväkivallasta, mutta vihainen puhe on kauheaa.
Niin sairasta, niin sairasta ! Ja joku EU käskyttää, ja Suomi tottakai ilman muuta tottelee vimpan päälle, mikä milloinkin on "vihapuhetta" ! Koulukiusaaminen, jota esiintyy yhä väkivaltaisempana ei olekaan vihateko, mutta tietyn ryhmän kritisoiminen onkin sitten vihatekoa... Ihan v##tun kaksinaamaista !
Hyi, kyllä täällä netissä tuhmia kirjoittelu on aivan äärimmäistä pahuutta. Siinä jää murha tai raiskaus kauas taakse!
Mikähän sitä vihapuhetta on?
Mikä on se KUNNIA siinä väkivallassa?
kertokaa ei muslimille. Kenelle kunnia tulee kun listit toisen?
Musujen mielestä siinä on kunniaa.
Ensiksi pitää määritellä mikä on vihapuhetta ja mikä on kriittistä kannanottoa.
Osa naisista on käärmeissään, kun miehet ei halua tänne lähinnä muslimi-miehiä. Eiköhän tässä ole reviirin puolustamisesta kyse. Ei eläinmaailmassakaan vieraat urokset voi noin vain marssia toisten naaraiden kanssa parittelemaan. Eläimiähän ihmisetkin ovat.
Meillä vaan on politikkoina ollut hiukan heikkolahjaisia josta syystä asiat ovat pielessä joko kokonaan tai osittain.
Nyt vaikuttaisi esim. Halla-aho ja monet muut olevan selvästi järkevämpiä ja älykkäämpiä joiden päätökset saavat maassamme jälleen toimivat puitteet.
Tästä syystä myös moni pelkää, kun eivät ymmärrä, että miten asiat tulisi olla.
Outoa on se, että eivät ole pelänneet menneitä tunareita, jotka ovat saaneet maamme asiat täysin sekasin.
Kun Rinne nyt tippuu ne säätytalon rappuset niin pääsee PS-KESK-KOK-KD hommiin. Kovaa vääntöä tuollakin porukalla on, mutta siellä olisi sentään järkeä matkassa.
Tällä palstalla saa keskustella vapaasti aiheesta kuin aiheesta kunhan siitä keskustellaa tietyllä tavalla. Esimerkiksi verotusta voi kiertää 10.000€ autoa hankkiesssa siten, että antaa 5.000€ auton vaihdossa.
Aivan, ja siksi tämä onkin pielessä.
Palstan valvonta on pielessä, kun sallii tänne kuulumattomat jutut.
Väkivalta on Suomen laissa jo nyt kielletty, on sen edessä sana kunnia tai ei. Lisäksi väkivalta on sanktioitu vahvemmin kuin esimerkiksi kunnianloukkaus, johon vihapuhe voitaisiin rinnastaa.
Ne kaksi eivät ole toisiaan pois sulkevia. Kunniaväkivalta tulee kyetä havaitsemaan paremmin ja sen jälkeen tuomiot Suomen lain mukaan.
Vihapuhe on etenkin netissä saanut sen luokan mittasuhteet, että se on syyttä sanktioida täsmällisemmin. Mielipiteensä voi kertoa maltillisemminkin, jos ihmisellä on vähänkin sivistystä.
Ulos maasta ne musut jotka tuota harvoittaa pitää laittaa.
Femakot eivät halua puhua kunniaväkivallasta.
Rinteen pakolaishallitus ei välitä kunniaväkivallasta, vihapuhe on se suuri ongelma....
Sepä se.
ajattelemisen aihetta