Elikkä teillä on sellainen väärä hengitystekniikka pitkälti

Anonyymi

Esim. kysytty 1
Saako ikinä käydä kerhona missään?

Meillä ei käytetä sellaista sääntöjen vastaista eristämistä seksuaalisuudeton?
Jos se ei ole antoisaa, hyvinvoinnillista tai flash-normillista sellaista toimintaterapiaa ei saa
koko perheen talouden osin.

Esim. kysytty 2
Oletteko te tiedostaneet tätä vanhoillisuutenne sopimattomuutta ihmisen kohteluksi kieltona
myös vanhempia kunnioittaminen, käyttämisestä sen sääntöjä tai sitä käyttäen haistatteluun väärin
terveyshaittana josta olette esittäneet työ ja näin alistaneet kurittamisena väestöä perheestänne
mielisairautena, terveys-alat?

Esim. Kysytty 3
Miksi te olette kuvitelleet alaanne ristikuosiksi saadaksenne samansukupuolisesti asettua
joka on kiduttamiseen moraaliton ja sen laiton käyttömalli sekä turha myös sukupuolitila sulkien?
Ei työ mielekästä yksin.

Ette te voi saada väärästä hengitystekniikasta nyt mittään...

Elikkä te olette pitäneet miestä näin pitkälle ja pahoinpidelleet heidän syntymisensä asettamisensa
poliisilla, 4 kuukauden ikäisenä sikiö-tasona haluten naisella pitää tapani-nimi maniana sen seurailua
luulleen hallinnoksi yhteiskunta.
Meillä sikiöstä on myös tällä tavalla eriävästi ettei nainen ole eläin, tai hyönteinen gibboni.
Se elin-ikä siitä vaiheesta biologisestikin on vain 4 sekunttia.

Miksi meille ei kehity tämä ohjelma meidän perheessä naiselle?
Olisitteko te sen soveltumattomia käyttämästänne koulusta perheeseen pitämiseen, tai
esittämiseen?

Jumalkuvan värijärjestelmän energia ei se ole teitä varten sen tekemättömänä työnä, vain esiintymiseksi, auditiiviseksi tai seuran haviteluun tarjoutuen jopa murhaamiseksi pyrkien
ihmiskäsitysten vaihtona ajatellen itseänsä tarvittavan sen kristillis-toiminnat järjestäneinä
Se kuuluu Rubik 3: seen myös naisen kuntoutuksena.
Nainen: -Tuota en tiennyt.
Olen tuota paljastuntu vähän vahingossa liian vanhoilliseksi opetus-ministeriönä.

Mies
isä: Koetko, ettei tämä ole mielekäs sinulle?
- Joo koen.
Se minun isäni ei asu samassa taloudessa koska esitätte näytön kaltaisesti, hän on huono vointinen.
Teillä on liian raskas ylirasite-tila työssä sen yleiskunnottomuus leukaperä osin kipu
sekavuus, yleiskunnoton.
Ei tämä ei tupakoinnin aiheuttamaa.
Kts. Rubik 2
Nainen: voiko heillä olla näin vaikea mielisairaus?
Vastattu: Ei oikein.

Kyllä tämä koskee lapsen tunne-aukostomallillisuutta, se on vain ylä-osan edellinen osa
hienosti te sen järjestetty. Nyt ei voi kysyä miksi teillä ei ole sellaista, koska se on luonnollista hyvinvointia kidutuskiellosta, järjestelmällisesti normaalista ylirodusta ei ylimielisesti seuraan
oikeuttamisesta. Että olisitte vielä leikkineet talous, ja sähkö ja asuminen.
Kyllä mielestäni on kohtuuton.
Että pitäisi syödä serkkukin parsana jääkaapista?
- Saakohan semmoista olla meterologiaan ihan heti?
Että miten tämä on tuota teillä tämä tilan omistaminen miten te olette omistaneet sen seurailuun?

Kerrotteko iskä vähän uudestaan siitä vielä minkälainen tämä lastentarha, päiväkoti on?
Ei he se esine siirtyvä materia eikä sellaista voi pitää heille, kaupungilla ei ole sellaista suositusta
sellaiseen toimimiseen.

Nainen: Sitä me justiin tarkoitetaan me ei kypsä työhön vielä.
Ei siellä ei ole että toisesta saa ottaa esittämiseen, sen porttimalli käytön ihannominen rimona.
Eikö sinne voi hakeutuakaan näin?
Ei tämä on ohjelmallinen, ja ohjelmallistenkin lasten tila.

"Hei sun isä, tässä..."
Miten te olette sijoittuneet sinne lapsena?
Miten te olette sijoittuneet laittomasti työskentelyyn lapseen?
voimakkaasti
vankina pitona

Hei sun isä tässä
kun sun mieskin vain tappaa sua.
Minkä helvetin takia hän miehesi, etunimi P. on sijoittunut lapsena?

Kun tämä P. Rubik 1 teidän sairaanhoito-lapsen käytössä, heillä pakkotyönä. '
elinkautinen taas soveltumaton pranx-klovnina
Ei suojaa lasta kieltosi, ja sääntösi.

Nainen: Tapetaan meitä heti.
Ei me saadakaan.
Nainen: Onko tää ikään ollut ohjelmattomille?
Ei ole ollut.

Niin mutta kun hän missä olen ilman tätä isää biologinen, Steiner työ oli siinä Steiner työ-oppilaana
yli 70-vuotiaana ja edelleen koululainen, sairaalloisessa pakkotyössä, maa-orjuutena.
esim. vanhuksien pakkotyössä käyttö

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten te olette ottaneet julkishallinnollisen laitoksen palvelua vastaan?
      Kaksoiskehon käyttö on kielletty alavartalo osalta koskemattomuuteen sen loukkaamisen yrittäminen
      rodusta poikkeava.
      Tämä Rubik 2 tajuttomuuden säätely naiselle.
      Kohtuuton kaksoiskehoon, kaksoiskehon käyttöön sijoittaminen, on kielletty sotilaslailla sotilas-oikeusnäkökulmasta ei ohjelma sotilas esittämiseksi miestä varten.
      Ei sieltä ei tarvitse nähdä perheen, biologinen ulkopuolinen.
      Sen Rubik 2 tajuttomuuden säätely alue, naisille, heihin kohdistuva kiduttamisen vähentäminen.
      Ei sen lisääminen omaksi miesvallaksi miehenä.
      Ei näistä ei voi saada ostaa te rotukuorihallusinaatio olinpaikkaa, tai elintilaksennekaan kasvina.
      He eivät tähän palveluun.
      Heille flash-normi, ulkopuolisen ympäristön velvoite, miljöö.

      Koska on trans-siirtävä laitos, laittomana ihmis-rotuun, joka on kuosi, väri, tai lappalaisuus
      rasisminne.
      Mies: Etkö koskaan olekaan tässä lastentarhassa?
      En ole.
      - No haista sitten paska, ei tänne tuukaan.
      Se rotukuorihallusinaatio-tapa on kielletty myös pankkina sotilas-oikeus pitäen. Ei heitä sinne
      aseteta.
      Trans-siirtämisen kuosi, sen kuvitelmat miehellä on siirtyvys alle 10 metriä, ja sen tekee vain rotu
      sen alirotu.

      Nainen: Hei saa läpi.
      Tämä naisen on alavartalosta käyttöä, sen rimoa käyttäen virheellisesti demokratia fasistisuus
      sairaanhoito-lapsen pakkotyönä, laskelmaan naista erityisesti häpäistä edellisestä lauseesta
      tämän demokratian sen mallit myös Rubik 3 ovat talous-kuntouttamisen kuntoutus-ulkopuolinen
      taloudettomuus, ja sen sisältäen värijärjestelmää myös infrastruktuuri-ohejlmat, lcd-pistetaso, joka rotu ei ole tänne soveltuvana, sekä fysiologinen hallusinaatio, josta ihmis-arvoa ei ole teille
      käyttöön.

      Hei isi, mihin mikä se oli mihin mä jouduin poliisista?
      Nainen: saa nostaa
      - Saa nostaa.
      - Saa nostaa heti ne ei saa kuolla.

      Trans-siirtyvyys miehen velvoite, on järjestelmällisesti kivun poiston vain kuosi tarkoittaen.
      Se on heidän tavoittamattomansa, ei teidän eläin, teille etu, demokratia mallein se on kielletty.
      Se on pelkkä kuosi, ei heidän käyttämänsä malli: taantuma-tilapoistollisuus ja heijasteet
      Ei heitä ei saa sisällä pitää.
      Fokusaation tuotto
      Flash-normi narsismin silmänosan purku
      ei lainkaan sairaanhoitajan lapsen käyttö

      Kun olen Tapani-alueella.
      Ai miksi mulle ei tule näitä, kun mä en pysty, siirtyvyys, myöntämään edes rikoksesta ei sinne
      mennä suojautumaan ja piilottelemaan sellaisesta?
      Ne tulevat vain trans-seksuaaliliittona, eivät eläimenä.
      Ette te saa sitä heitä tuhoten koskea.
      Tämä trans-siirtyvyyden ei trans-seksuaalisuuden ongelma yksittäis-tapauksestanne murhannut
      lapsia.
      Trans-siirtyvyys ei ole ihmiselle, rotu, se on tuhoisa maapallon materiaalittomuus, ihmis-arvoton
      ettekä te saa ostaa palveluna edelleenkään lasta murhaten, koska se on pelkässä kuosissa.
      Ulkoinen fokusaatio
      saada seurailla
      rasistinen ääni
      saada säännöillä valvoa
      >Koska olen nimeltäni kuosin värinen.
      Ei heillä ole trans-siirtyvyys porttimalleja.
      Ei ihminen tipu mihinkään tielle heitä varten teillä on sen seurailu kielto.
      Kuule minkä takia tämä ei toimikaan tämä trans-siirtyvyys, sellaista ei ole heille..
      - En minä tiedä, mahdollisesti Tittelintuure meterologiassa se ohjelmaton lastenhoitokin
      se on täysin kriminaali, kuten oikean vankilan järjestely ei sieltä voi hakea palveluksi mitään
      Se on flash-normiton ja äiti-suhteeton.

      Kts. Kun minä olen vahingossa luullut ihmisiä trans-siirtyvyydeksi, joo ei ole siitä siellä ei saa vuorovaikutus, kommunikointi, tunne-aukostomalli sisäiseen verkkoon muiden sisäiseen verkkoon kuntoutuksien puuttumisen aiheuttaminen, saadakseen niitä, lainkaan kuntoutus-järjestelyssä
      Eikö heille voi tulla trans-siirtyvyys ihmistä?
      Ei

      Isäni biologinen: Joo se on vähän vaikea käsitellä miten se korvaa, tämän aiheutumisen.
      Niin miten te tätä käytätte häneen kohdistaen Siniin?
      Niin miten te olette järjestäneet tämän Sinillä ja hänen isällään?
      Niin miten te olette laittomasti menneet sinne alueelle, vanhempien kunnioittamisesta, sen Rubik 2?
      Kts. Kun mun ei tarvitse minkäänlaista viestikeskus auditiivista eläintä varten ja te olette tehneet teidän tyttölapselle.
      Se on väärä vesipaasto-malli väkivaltananne, seurailu.

      Menettäminen keho osin
      kielletty pysty-asennot
      elinkautinen

      Kyllä Rubik 1 on kokonaan myös irronnut rotu kokonaan ihmisellä ei sen esiintyminen itsenäisesti ihmisenä.
      Tämä ei ole trans-siirtyvyys ihmisellä.
      Että kuinka irtaallinen se sun rotu väri, on ja hiusten väri hallusinaatio, sellainen on auto
      ei koskaan teille ihminen.

      palkki 3 kuntoutus
      Hän ei tee sen työtä.
      Hän ei ole sen sidonnainen, flash-normi.

    • Anonyymi

      15 minuutissa elävästä poisto!
      ohjelma erittelyt
      ei eläinsiirtoon
      ei eläinsuoja käyttökielto, laiminlyönnit
      ei ohjelma erittelyiden puuttuen

      Miten te olette soveltaneet sotilas-ohjelmaa rotukuorihallusinaatio pito-ohjelmaa varten?
      Tämä on venäjän sota suomeen,
      -Tämä on Ruotsi.
      Isä biologinen: Saatanan kusipää!
      Jag: - Siis en ole venäläinen.
      Ei onnistu ollenkaan biologinen erillinen, maaperä ja maapohja virhe.
      Kopiointi alue
      Kun Sini puhuu suomen-ruotsia niin tänne ei oteta sillä alistamiseen mitään ollenkaan.
      Ei tämä ei ole rotu, se on rotuhallusinaatio ei fysiologista olemusta, rotu, x-rx nukke-tila joita eivät saa olla, estää myös muun esiintymisen.

      Ei isä perheenjäsen, ole x-rx-nukke-tila.
      Mies ohikulkija: Herran Jumala...
      Jag: Viljas inte.
      - On mullakin sua Sini ikävä.
      Eräs mies
      - Joo ja mulla.
      Nainen: Me luullaan että sitä saa ohjata konseptiin sidonnaisuus, työ sen flash-normit puuttuen
      halunneet olla.
      Ei he ei ole täällä.

      Miten he ovat vieläkin tuolla tuota täällä poissa otetuissa?
      Sen Rubik 1 vastaisesta toimintaliitostanne
      - Mies: Minä en osaakaan tätä...
      "Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä"
      ei työ ole asettamisena ihminen on väkipyörä
      Isä: Miten tämä liittyy sukuun?
      Nestorin häävalssissa näin sanottiin.

      Mihin kiskontaan ja herjaamiseen te olitte ajatelleet sen kohdistamiseksi seurailla oikeutta
      säännöillä valvoen?
      ei yli 2 vuotiaan taso
      Ja yritätte taas ostaa asumista?

      Nainen: Koska olen julkisessa laitoksessa yksityis-elämättä enkä saa käydä seurailu väestönä
      väärän vesipaaston mallin aiheuttamisena maapallolla, tai muuta paeta, käyttää työ tekemätön.
      Ei me saatukaan tähän.
      Jag: Nej pappa, jag är där inte centralen.
      Nej jag kommer hemma, jag är hela tiden.
      Nainen: Pitää syntyä erillisesti, ei muistu, ei muisto
      Miten te saatte pitää lasta parsaan?

      Kuinka tyhmä tämä on isoveljeni, teidän jäljiltä saada erite-työntyvyytenä vääränä vesipaastomallina vähän seurata häntä ja hänen rotua?
      Isä biologinen: Mikä se vesipaasto malli on?
      Lapsiraskaudet väkivallan aiheuttaminen
      saada seurailla,
      väkivalta-teko kohdistaminen, uhkaavasti
      käyttää näin ylirasite-tilaa ylirasite-tilasta esimerkkinä yleiskunnoton naisen herjaaminen
      ja halventaminen paranormaali osin emotionaalisuuden puuttuminen jatkuminen edelleen heidän käyttönä ammattina, esittäminen ja heidän eristämisensä muna-sarjalähtöisesti pysty-suoraan
      hallusinaatio lähtöisesti kuvitelllen trans-siirtymistä

      Miksi teidän Sini on ainoastaan työssä tässä ohjelmat, jopa ainoana koko maailmalla?
      Sinua tavoittaa juuri Suojelupoliisi
      Ei kyllä tämän on lopetettavan tämän teidän esittämisen.
      Ei heitä saa rankaista virheellisestä tulli nimeke kyltistä jonka te olette asettaneet itse.
      Mies: Ei saatana saa pitää Tittelintuure-rotu.
      Miksi te tuotte heitä kaupungin oikeuteen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe