Persut kertovat asiat siten kuin ne on.

Persut kertovat asiat siten kuin ne on. Väite asioiden yksinkertaistamisesta on naurettava. Ei se ole monimutkaista kun mietitään kannattaako Suomen ottaa elintasopakolaisia tai raiskareita. Kannattaako Suomen antaa määräysvalta ja taloudenhoito EU:n käsiin.

Jokainen tajuaa että Brysselissä tehdyt päätökset ei todellakaan palvele suomalaisen etua. Kun vastakkain on Saksan ja Suomen intressit niin jokainen tietää miten käy.

Miksi emme olisi itsenäinen pieni valtio joka tekisi bisnestä muiden kanssa sen sijaan että kuskaamme rekalla rahaa byrokratiahirviölle Brysseliin.

Tosin ääni EU myönteisille on ääni Junckkerijuopon juopottelulle EU:n johdossa !

PS: EU ei ole demokratia vai äänestikö joku EU:n presidenttiä ?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Totta tuo, mutta valitettavasti Höllä-ihon puljua äänestämällä ei mikään sen kummemmin muutu; se on pitkälti jo valtavirtaa.
Edes valtava kansantalous UK ei pääse eroamaan EU:sta, mill sitten pikkuvaltiot..eheh.

Äänestä

Ainoa keino vaikuttaa suomen tulevaisuuteen EU:n suhteen, on yrittää korjata EU:n päätöksentekoa pala palalta.

Persut ovat siihen hyvä korjaussarja.

Äänestä

Persujenhan on pakko pitää viestinsä hyvin yksinkertaisina. Pääasiallinen äänestäjäkuntansa kun hädin tuskin osaa lukea, kirjoittamisesta puhumattakaan.

Äänestä
  • Kaikki tuntemani perussuomalaisten äänestäjät ovat korkeakoulun suorittaneita, ovat työssä ja maksavat veroja.
    Tyhmiä ovat siksi, että suostuvat elättämään veroillaan muita kuin oman maan kansalaisia.

    Tuntuu olevan aikamoinen pelko perussuomalaisten kannatuksen kasvusta.
    Pitää keksiä mitä tahansa asioita, joilla yritetään vaikutetaan äänestämiseen.

    Äänestä

Vihervasemmisto esittää mielellään sellaisia mielipiteitä jotka yritetään tehdä vaikeaselkoiseksi koska ne eivät kestä lähempää tarkastelua.
Ristiriitaisuudet ja järjettömyydet on koetettu naamioida joillain klisheillä humaaniksi julistukseksi mutta piilottelu paljastuu kun tulee kyse jostain käytännön asioista.
Silloin jää ainoaksi vastaväitteeksi syytellä tosiasioissa pysyviä populisteiksi.
Ja sekin on vihreiden ehdottoman älymystön esittämää vasta-argumentointia, vähemmän terävän osaston repliikkiä esittää sitten vaikka tuo tuossa edellä debattiin osallistunut rivivihreä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Persut kertovat asiat siten kuin ne on. Väite asioiden yksinkertaistamisesta on naurettava. Ei se ole monimutkaista kun mietitään kannattaako Suomen ottaa elintasopakolaisia tai raiskareita. Kannattaako Suomen antaa määräysvalta ja taloudenhoito EU:n käsiin.

Jokainen tajuaa että Brysselissä tehdyt päätökset ei todellakaan palvele suomalaisen etua. Kun vastakkain on Saksan ja Suomen intressit niin jokainen tietää miten käy.

Miksi emme olisi itsenäinen pieni valtio joka tekisi bisnestä muiden kanssa sen sijaan että kuskaamme rekalla rahaa byrokratiahirviölle Brysseliin.

Tosin ääni EU myönteisille on ääni Junckkerijuopon juopottelulle EU:n johdossa !

PS: EU ei ole demokratia vai äänestikö joku EU:n presidenttiä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu