Demari Näkkäläjärven teot aika karmeaa luokkaa

Tapettujen kissojen omistaja sanoo, että olisi tarvinnut henkistä apua rikoksen jälkeen.

– He ruiskuttivat spraymaalia nukkuvien kissanpentujen silmiin ja juoksivat niiden perässä metsään. Sitten he teloivat kissat kituviksi. Sen jälkeen he sytyttivät risuilla nuotion ja ryhtyivät polttamaan pentuja. Lopulta he heittivät spraymaalipulloja tuleen, niin että kissat räjähtivät, hän kuvailee.

Naisen mukaan hän tajusi tapahtuneen vasta, kun löysi emokissan ”kituvana palavasta nuotiosta”.

Mutta taas riitti anteeksipyyntö.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sosialidemokratia ei mahdu terveeseen mieleen. Ainoastaan sadistiseen, pimeään, pahaan.

Äänestä

Hyhyh sentään.

Äänestä

Kehtaa vielä naamaansa näytelle julkisuudessa. On nää edustajia.

Äänestä

Olen järkyttynyt noitten arvomaailmasta, kuinka ihminen voi olla noin paha viattomia eläimiä kohtaan???

Äänestä

Näkkäläjärvi on natsiainesta. Hyi saatana!

Äänestä
  • Niin on ihan selvästi. Jos tekee tuollaista eläimille niin samaa pystyy tekemään myös ihmisille. Sadistinen sika. Saisi kyllä lukea nämä kommentit.

    Äänestä

Eii tuollainen ihminen muutu, oppii vaan piilottamaan....

Äänestä

Hoidon tavoittelun rajoittelua se vaan on. Aulisorsan lämpöä kun ei riitä sulattomimmille enää. Aulisorsa on yleistymässä sukupuolettomasti, jos ette tiedä.

Äänestä

Nuorena Näkkäläjärvi teki pahaa viattomille eläimille psykopaattijengissä... nyt aikuisena on edennyt tekemään pahaa viattomille ihmisille sosialistisena kansanedustajana.

Äänestä

Voimme ottaa myös sellaisen katsanotkannan että kyseessä on

Kissan kosto. Kissaemo kissojen taivaasta odotti kärsivällisesti ja odotti, sitten huomasi, että kaksinaamainen julmuri melskaa politiikassa, ja kissaemo pääsi vielä viimeisen kerran iskemään tuhoten tappajansa poliittisen uraputken kuraputkeksi täsmäiskulla

Hyvä niin

Äänestä

Kyllä nyt Aatu-vainaata ketuttaa, katsellessaan paratiisista tätä maailmanmenoa. Olisipa hänelläkin ollut aikoinaan käytettävissään tällaisia karskeja mitäänpelkäämättömiä urhoja, kuin tämä Demarien ylin kissantappaja, niin maailma olisi aivan toisenlainen

Äänestä

Toivotaan että on olemassa karman laki ja nämä kaikki vitun penikat osuu semmosen ihmisen kohdalle joskus että niiden henki ei ole kovin kallis ja muistaa vielä samanlaisen kohtelun mitä tekivät eläimille. Vanhemmat varmaan vielä lellineet, vielä viitsii itseään näytellä se on jo röyhkeyttä, jos tosiaan katuis ei paljon itseään näyttelis ja ois niin itsetyytyväisen näköinen että oksettaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tapettujen kissojen omistaja sanoo, että olisi tarvinnut henkistä apua rikoksen jälkeen.

– He ruiskuttivat spraymaalia nukkuvien kissanpentujen silmiin ja juoksivat niiden perässä metsään. Sitten he teloivat kissat kituviksi. Sen jälkeen he sytyttivät risuilla nuotion ja ryhtyivät polttamaan pentuja. Lopulta he heittivät spraymaalipulloja tuleen, niin että kissat räjähtivät, hän kuvailee.

Naisen mukaan hän tajusi tapahtuneen vasta, kun löysi emokissan ”kituvana palavasta nuotiosta”.

Mutta taas riitti anteeksipyyntö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu