Henkalla ratkaisu itämeren puhdistamiseksi

Anonyymi

Moi.

mullapa on ratkaisu itämeren puhdistamiseksi ja se ei kustanna paljon mitään.
samalla tarjoan ratkaisua muovijäte lautan helppoon siivoukseen.

kyse on siis itämerestä ja ratkaisuna olisi 2 vaihtoehtoa eri variaatiota samasta ideasta.

ensiksikkinn tarvitaan metaania. koralliriutat elävät metaanista.
jos saadaan itämeren pohjaan jatkuvaa metaania niin siellä alkaa autonominen bakteerien prosessi puhdistamaan vettä ja syntyy koralleja jotka myös puhdistavat vettä hyvin tehokkaasti.

ajatus siis olisi että saadaan metaanilla syntymään ja kasvamaan itämereen koralleja.

näin puhdistusmenetelmä olisi autonominen.

tässä on sitten 2 eri variaatiota.

ensimmäinen että porataan reikiä meren pohjaan kohtiin joiden kautta saadaan metaani virrat tulemaan porattuja reikiä pitkin pintaan. näin meillä elkaisi omatoiminen korallien kasvaminen.
ongelma on vain se että nämä poratut reiiät umpeutuu pian koska niihin kasvaa ensiksi se koralli ja se sitten tukkii reiät.

eli pitää jatkuvasti porailla uusia reikiä.

tooinen vaihtoehto on se että laitetaan paljon letkuja joita pitkin itse pumpataan mereen metaania ja tällä saadaan korallit syntymään.

sikäli tässä menetelmässä voisi olla myös pinnassa metaanin kerääjä.

ehkä kummassakin metodissa pinnassa voisi olla metaanin keräjät joten voisimme uusiokäyttää purkautuvan metaanin.

nämä menetelmät toimii joka paikassa ympäri maapalloa. jopa meidän suo alueilla joissa on pohjavettä niin myös siellä toiminta on kelvollista.

tämä toiminta on kelvollista ja halpaa missä kohtaa maapalloa hyvänsä.

sitten se ratkaisu muovilauttojen puhdistamiseksi.

ammutaan liekinheittimellä veden alla palavaa metaania kohti muoveja ja ne palaa ja bakterisoituvat bio kelpaavaksi jätteeksi ja ravinteeksi mereen.


tämän asiantuntijoita on ne henkilöt jotka tietää miten koralliriutat toimivat ja miten metaani siihen liittyy ja miten nämä tekijät pitävät vedet puhtaina ja kirkkaan värisinä.

meidän suomen vesistöt on tummia koska meillä ei ole pulppuavia metaani kätköjä ja siten koralleja mutta mahdollisuudet kirkastaa kaikki suomen vedet olisi mulla tässä ideana nyt teille tarjolla.

se myös puhdistaisi ja lisäisi suomen pohjaveden laatua siten paljon että suomi voisi pumpata pohjavettä koko maapallon kattavaan myyntiin mielin määrin ilman mitään rajaa.

kunhan ette muovipulloissa myy sitten sitä vettä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1107
      2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1077
      3. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        999
      4. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        47
        993
      5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        882
      6. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        87
        791
      7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        789
      8. Martina ja jalkapalloilija2

        Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        180
        784
      9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        105
        679
      10. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        46
        673
      Aihe