Persut menettäneet 1/4 kannatuksestaan parissa viikossa

Turha sitä on selitellä Halla-ahonkaan tv:ssä. Vihreät ovat kovassa nousussa.
7<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Halla-aho oli useita kertoja studiossa. Sai paljon julkisuutta ja valtamedia alkoi jopa häntä kehua. Seuraus: persujen kannatuksen selvä alamäki.

Äänestä

Onko persut kuulolla? Taisi käydä vähän heikommin kuin luulitte.

Äänestä
  • Ei ollenkaan? Ihan kivasti nousua viime vaaleista. Meppimääräkin ihan sama. Ja mentiin jo Kepunkin ohi, ja seuraavaks hyvät saumat mennä demujenkin ohi.

    1Äänestä

Halla-aho+odotti+17-18%+äänistä.+Tuli+alle+14%.

Äänestä
  • Minä+odotin+vasemmistolle+11%:a,+mutta+siitä+pikkasen+jäätiin.

    Äänestä

Vihreiät ovat näemmä ilmastopropagandaansa onnistuneet syöttämään tyhmille. Niihin puree pelottelutekniikka ja kauhukuvien maalailu.
Ja sitten kun aletaan rajoittamaan kaikkea, lihan syönnistä lähtien, tyhmät ovat monttu auki ja ihmettelevät mitä tapahtuu, he ensimmäisinä kiristyksistä kärsivät..

Ihmettelevät etenkin sitä, että suurinta tuhovaikutinta, ylikansoitusta, edistetään ottamalla pakolaisia ja samalla niiden hiilijalanjälki kasvaa tuhatkertaiseksi. Ja niin täysin turhaa sakkia on kuin olla voi, kukaan ei kaipaisi jos pari miljardia pakolaista häviäisi kuin taikaiskusta.

Äänestä
  • No nyt vihreät vaan Brysseliin pistämään ilmastoasiat kuntoon ,sehän olisi hienoa mutta tekemättä jää.Ilmastopopulismilla ratsastamalla saatiin äänestäjät liikkeelle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Turha sitä on selitellä Halla-ahonkaan tv:ssä. Vihreät ovat kovassa nousussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu