Kuinka erota fiksusti ja sovussa?

Ollaan seurusteltu tyttöystävän kanssa reilu puoli vuotta. Suhde on ollut alusta asti hieman vaikea ja viime ajat ovat olleet muutamaa hyvää hetkeä lukuunottamatta erittäin vaikeita. Omalta osalta suhde on alkanut tuntuun todella pahalta ja aiheuttaa enemmän ahdistusta ja huonoa oloa kuin hyviä asioita. Tyttöystävän käytös on alkanut vaikuttaan enemmän ja enemmän ripustautumiselta ja pelkoa yksinjäämiseksi kuin aitoa rakkautta ja mielenkiintoa minua kohtaan. En osaa enää erottaa onko tunteeni häntä kohtaan aidosti rakkautta, välittämistä vai sääliä vaiko kaikkea näitä. Sen tiedän kuitenkin, että mielenkiintoni sen suhteen, miten haluan aikani viettää, on siirtynyt hänestä kaikkeen muuhun omaan tekemiseen. Hän ei ole enää ensimmäisenä mielessä, kun mietin mitä haluaisin tehdä. Kenestäkään toisesta en ole kiinnostunut kuitenkaan. Kyseessä on pelkästään se, että tunteeni häntä kohtaan ei ole enää sitä mitä ne oli alussa. Kuinka siis kertoa hänelle fiksusti, että tämä ei ole sitä mitä haluan ja mihin jaksan enää panostaa? Pelkään, että hän raivostuu ja romahtaa täysin. Toivoisin, että hän ymmärtäisi ja näkisi tilanteen samoin.
3174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käsi sydämellä: Oletko varmasti kunnolla panostanut? Vai ovatko omat menosi aina tai usein menneet hänen edelle?

Olen vaan huomannut, että tosi moni mies on itse etäinen eikä lähde täysillä mukaan parisuhteeseen, syystä joka on minulle jäänyt mysteeriksi. Nainen usein kuitenkin lähtee alusta asti täysillä mukaan ja hämmentyy ja ahdistuu, huomatessaan ettei mies olekaan täysillä mukana. Sen mies sitten aistii, ja tulkitsee ripustautumisena, mutta epäonnistuu näkemään, miten paljon se oma käytös on vaikuttanut asiaan.

Äänestä

Voit vain sanoa tuon, että se millaiseksi suhde on muodostunut, on jotain sellaista, jota et halua. Sen sanomisesta olet vastuussa ja juuri sen sanominen on fiksua toimintaa.
Toisella on oikeus ja vapaus reagoida omalla tavallaan, josta et ole vastuussa ja jota et voi vältellä tai hallita.
Luota tuntemukseesi ja sanoihisi.

Äänestä

Mitä tarkoitat "Seurustelulla"?
Onko se sitä että olette liimautuneet vain toisiinne joka estää kummankin omat harrastukset omilla tahoillaan? Joka estää osallistumisen muiden kanssa sinua kiinnostaviin yhteistoimiin (urheiluun, jne.)

Voisitko ottaa ystäväsi omiin harrastuksiisi mukaan? Tulisiko hän?
Oletko sinä kiinnostunut asioista joita hän tekee koulun/työajan ulkopuolella? Onko teillä mitään yhteistä tekemistä koulun/ työn ulkopuolella?

Jos vastaus kaikkeen on negatiivinen, on vain reilua, yksinkertaista ja järkeenkäypää laskea toinen viettämään aikaansa haluamallaan tavalla ja sinut omalla tavallasi.
On epäreilua kiusata toinen toistanne tekemään asioita joita ei edes halua!

Ehkö olet tullut huomaamaan ettö oppia tunteman toinen ilman "seurustelua" (jollaisena sinä seurustelun koet) ennenkuin liimaat itsesi toisen vaatimuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ollaan seurusteltu tyttöystävän kanssa reilu puoli vuotta. Suhde on ollut alusta asti hieman vaikea ja viime ajat ovat olleet muutamaa hyvää hetkeä lukuunottamatta erittäin vaikeita. Omalta osalta suhde on alkanut tuntuun todella pahalta ja aiheuttaa enemmän ahdistusta ja huonoa oloa kuin hyviä asioita. Tyttöystävän käytös on alkanut vaikuttaan enemmän ja enemmän ripustautumiselta ja pelkoa yksinjäämiseksi kuin aitoa rakkautta ja mielenkiintoa minua kohtaan. En osaa enää erottaa onko tunteeni häntä kohtaan aidosti rakkautta, välittämistä vai sääliä vaiko kaikkea näitä. Sen tiedän kuitenkin, että mielenkiintoni sen suhteen, miten haluan aikani viettää, on siirtynyt hänestä kaikkeen muuhun omaan tekemiseen. Hän ei ole enää ensimmäisenä mielessä, kun mietin mitä haluaisin tehdä. Kenestäkään toisesta en ole kiinnostunut kuitenkaan. Kyseessä on pelkästään se, että tunteeni häntä kohtaan ei ole enää sitä mitä ne oli alussa. Kuinka siis kertoa hänelle fiksusti, että tämä ei ole sitä mitä haluan ja mihin jaksan enää panostaa? Pelkään, että hän raivostuu ja romahtaa täysin. Toivoisin, että hän ymmärtäisi ja näkisi tilanteen samoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu