Tällaisia jumalan käskyttämiä on mielisairaalat täynnä.
Yksikään heistä ei nouse esille, koska heillä viiraa liikaa.
Puolihullut sitten valmistuvat papeiksi, koska ovat vain puoliksi niin pihalla.
Yksikään heistä ei nouse esille, koska heillä viiraa liikaa.
Puolihullut sitten valmistuvat papeiksi, koska ovat vain puoliksi niin pihalla.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kumpaan joukkoon katsot kuuluvasi?
Olen fanaattinen ateisti ja vihaan valehtelijoita yli kaiken.
Lähdetään siitä että Jumalan silmissä kaikki ovat samanarvoisia koska,
olemme lähtöisin samasta Lähteestä ja olemme täällä oppimassa oppiläksyjä.
Mutta tuo mielisairas saattaa kunnioittaa Jumalaa suuremmin kuin tavallinen perheen iskä tai äiskä, joten kumpi on uskonnollisesti terveempi?
Ei kumpikaan, koska kyseinen jumala on aina ihmisen luoma epäjumala.
Ihan puolitotta. Kun ei totuus kelvannut, saa mennä omien totuuksien kanssa.
Mikään ei tunnu missään, esittää plasebomittarimato.
Placebomittari näyttää nollaa, joten ei syytä huoleen.
Jumala ON mielisairas. Jumala sairastaa paranoidia skitsofreniaa. Ennuste ei ole hyvä. Jeesus on yrittänyt kaikkensa, mutta Jumalassa ei ole herännyt sairaudentuntoa.
Jeesus parani ristillä, jumalani jumalani, miksi minut hylkäsit.
Eikö se kuollutkaan siinä ristillä?
Jos hullun saattaa äärimmäiseen tuskaan hullu paranee.
Sähköshokki tai insuliinishokkihoito parantaa kuin ristillä roikkuminen.
Parani ja kuoli pois.
Tosiaankin tästä ketjusta poistettiin jo kaksi kertaa Jumalan sanan hyljänneille tulevat kiroukset.
Ja jos Jumalan sanat olisivat päättyneet Malakian kirjaan niin, että jos Jeesus ei olisikaan syntynyt, niin.
KR 1933/-38
Mal. 4:6 Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi. > Siirry
Miika 7:6 Sillä poika halveksii isää, tytär nousee äitiänsä vastaan, miniä anoppiansa vastaan; ihmisen vihamiehiä ovat hänen omat perhekuntalaisensa. > Siirry
ja Biblia (1776) Mal. 4:6 Hän on kääntävä isäin sydämet lasten tykö,
ja lasten sydämet isäinsä puoleen,
etten
minä
tulisi
ja
löisi
maata
kirouksella.
Ja tuntuu kuin juuri te höyrypää älymiekat tuhoatte kaiken.
Ei ihmisille saa valehdella, valehtelijoiden aikakausi on ohi.
Googleta kaikki.
KR 1933/-38 Mat 15:18-20
Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä,
ja se saastuttaa ihmisen.
Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset,
murhat,
aviorikokset,
haureudet,
varkaudet,
väärät todistukset,
jumalanpilkkaamiset.
Luuk 11:39-54
Silloin Herra sanoi hänelle:
"Kyllä te, fariseukset,
puhdistatte maljan
ja vadin ulkopuolen,
mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta.
Te mielettömät,
eikö se,
joka on tehnyt ulkopuolen,
ole tehnyt sisäpuoltakin?
Mutta antakaa almuksi se,
mikä sisällä on;
katso, silloin kaikki on teille puhdasta.
Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista,
mutta sivuutatte oikeuden
ja Jumalan rakkauden!
Näitä olisi tullut noudattaa eikä noitakaan laiminlyödä.
Voi teitä, te fariseukset,
kun te rakastatte etumaista istuinta synagoogissa
ja tervehdyksiä toreilla!
Voi teitä, kun te olette niin kuin merkittömät haudat, joiden päällitse ihmiset kävelevät niistä tietämättä!"
Silloin eräs lainoppineista rupesi puhumaan ja sanoi hänelle:
"Opettaja, kun noin puhut, niin sinä häpäiset myös meitä."
Mutta hän sanoi:
"Voi teitäkin,
te lainoppineet,
kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin!
Voi teitä,
kun te rakennatte profeettain hautakammioita,
ja teidän isänne ovat heidät tappaneet!
Näin te siis olette isäinne tekojen todistajia ja suostutte niihin:
sillä he tappoivat profeetat, ja te rakennatte niille hautakammioita.
Sentähden Jumalan viisaus sanookin:
'Minä lähetän heille profeettoja
ja apostoleja,
ja muutamat niistä he tappavat (ihmis arvon)
ja toisia vainoavat,
että tältä sukukunnalta vaadittaisiin kaikkien profeettain veri,
mikä on vuodatettu maailman perustamisesta asti,
hamasta Aabelin verestä Sakariaan vereen saakka, hänen, joka surmattiin alttarin ja temppelin välillä.' Niin, minä sanon teille, se pitää tältä sukukunnalta vaadittaman.
Voi teitä, te lainoppineet,
kun te olette vieneet tiedon avaimen!
Itse te ette ole menneet sisälle,
ja sisälle meneviä te olette estäneet."
Ja hänen sieltä lähtiessään kirjanoppineet
ja fariseukset rupesivat kovasti ahdistamaan häntä
ja urkkimaan häneltä moninaisia,
väijyen,
miten saisivat hänet hänen sanoistaan ansaan.
Saddukeukset olivat farisealaisten ja jeesuksen vastustajia.
Jeesus oli melkein samaa mieltä farisealaisten kanssa.
ei ihme, jos lahkojen pyörityksessä olleet !!
Tipahdin junasta, ihanaa.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/pohjoiskorealaisten-on-pakko-lahjoa-viranomaisia-selviytyäkseen/ar-AAC56gf?li=BBr5KbI
Sanoo olevansa kommunisti niin selviytyy.
Kristityille sanoo olevansa vainon kohteena niin saa yltäkylläisyyden
muiden rahoilla.