Ihmiselle kuka ei välttämättä tunne samoin mutta tekemisissä kumminkin joutuisimme olemaan
Kuinka suoraan voi kertoa tunteista?
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei kannata sellaiselle kertoa jolta ei ole mitään merkkejä että olisi samoja tunteita. Ei aina välttämättä kannata kertoa edes sellaiselle jolta on jotain merkkejä. Kokemusta on.
Itse arvostaisin, jos sanotaan suoraan. Olen vastaavassa tilanteessa, enkä voi kertoa. Mutta silti puhuminen auttaisi, koska joudun itseni vuoksi ottamaan etäisyyttä, joten väleihin vaikuttaa kuitenkin.
Mitä tarkoitat tuolla itsesi vuoksi etäisyyttä ottamisella?
Hän jää pyörimään mieleen aina kun esim näen, joten välttelen yhteydenpitoakin jo. Törmätään kuitenkin välillä, niin siinä sitä on ihmettelemistä hetkeksi.
Eli kiusaisin vain itseäni, jos tarkoituksellisesti pyrkisin näkemään.
Ja tähän loppuun vielä painotan, että en tosiaan voi kertoa tätä hänelle.
Hän kyllä haluaisi kuulla
Mistähän sä tämmöisen voisit tietää?