Ollaan oltu noin vuosi yhdessä. Vuosi on lyhyt aika, mutta näin vanhempana sitä jo toivois että vuoden jälkeen olisi varma haluaako jatkaa ja viedä tätä suhdetta eteenpäin vai ei.
Meillä oli erilaiset lähtökohdat kun tapasimme. Minä pitkään elänyt yksin lasten kanssa, toinen osapuoli vasta eronnut eikä ehtinyt elää omaa elämää välissä.
Minä olin päättänyt sinkkuna että kun oikea sattuu kohdalle,en jarruttele vaan annan mennä nopeallakin tahdilla. No, tämä suhde edennyt tosi hitaasti ja tällä menolla menee vuosia jos edes päästäisiin saman katon alle asumaan. Lapsia on kummallakin, kumppanin lapsia en ole edes nähnyt vielä. Tapaamme edelleen vain silloin kun kummallakaan ei ole lapsia vaikka asumme lähekkäin.
Ymmärrän toki että juuri eronneella ei ole kiirettä muuttaa yhteen tms., mutta itse haluaisin jo kokeilla senkin mahdollisimman nopeasti. Kun mielestäni saman katon alla asuminen ja arjen jakaminen vasta näyttää onko suhteessa tarpeeksi vahvuutta.
Muitakin ahdistuksen asioita on, esim. avioliitto (minä en periaatteessa halua, hän haluaisi sitten joskus). Ja erilainen elintaso. Minä pienituloinen, hän parempituloinen. Minä olen tottunut että esim. Lomalla tehdään sitä mihin on varaa ja arjessakin. Ahdistaa, kun itsenäisenä ja omavaraisena vuosia toimeentullut joutuukin nöyrtymään ja lomailemaan ja syömään ulkona toisen rahoilla. Varmasti joidenkin mielestä hienoa, mutta vie pois tasavertaisuutta suhteesta.
No joo, varmasti isompiakin murheita suhteissa on, mutta ehkä tässä läpikäyn jotain vuosi yhdessä-kriisiä
Meillä oli erilaiset lähtökohdat kun tapasimme. Minä pitkään elänyt yksin lasten kanssa, toinen osapuoli vasta eronnut eikä ehtinyt elää omaa elämää välissä.
Minä olin päättänyt sinkkuna että kun oikea sattuu kohdalle,en jarruttele vaan annan mennä nopeallakin tahdilla. No, tämä suhde edennyt tosi hitaasti ja tällä menolla menee vuosia jos edes päästäisiin saman katon alle asumaan. Lapsia on kummallakin, kumppanin lapsia en ole edes nähnyt vielä. Tapaamme edelleen vain silloin kun kummallakaan ei ole lapsia vaikka asumme lähekkäin.
Ymmärrän toki että juuri eronneella ei ole kiirettä muuttaa yhteen tms., mutta itse haluaisin jo kokeilla senkin mahdollisimman nopeasti. Kun mielestäni saman katon alla asuminen ja arjen jakaminen vasta näyttää onko suhteessa tarpeeksi vahvuutta.
Muitakin ahdistuksen asioita on, esim. avioliitto (minä en periaatteessa halua, hän haluaisi sitten joskus). Ja erilainen elintaso. Minä pienituloinen, hän parempituloinen. Minä olen tottunut että esim. Lomalla tehdään sitä mihin on varaa ja arjessakin. Ahdistaa, kun itsenäisenä ja omavaraisena vuosia toimeentullut joutuukin nöyrtymään ja lomailemaan ja syömään ulkona toisen rahoilla. Varmasti joidenkin mielestä hienoa, mutta vie pois tasavertaisuutta suhteesta.
No joo, varmasti isompiakin murheita suhteissa on, mutta ehkä tässä läpikäyn jotain vuosi yhdessä-kriisiä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vuosi on tosi lyhyt aika.
Kun toinen osapuoli haluaa edetä nopeammin kuin toinen, onhan se haaste mutta ei mahdoton.
Naisena tiedän omasta kokemuksesta mitä tapahtuu kun myötäilee toista ja muuttaa yhteen hänen nopean aikataulujen mukaisesti. Jo muuttopäivänä alkoi kyrsiä, tajusin tehneeni virheen. En niinkään kumppanin valinnan suhteen vaan liian aikaisen yhteen muuton. Ei se ole kummankaan etu jos toinen kiirehtii toista. Me päädyttiin 2 vuoden yhteisasumisen jälkeen mun aloitteesta eri osoitteisiin asumaan. Suhde jatkuu yhä, mutta eri osoitteissa.
Anteeksi uteliaisuuteni ... voitko hieman avata, miksi ette pysty asumaan yhdessä?
Itseäni myös epäilyttää muuttaa yhteen kahden vuoden yhdessäolon jälkeen.