Bondi Beach

Mjoo

Aivan käsittämätön tämä rantsu, sillä uimataidottomat ihmiset rynnivät yksi toisensa jälkeen hukkumaan, ja heitä pitää noukkia merestä kuin roskia.

En nyt jaksa tsekata mikä kanava on kyseessä.

(Hihitystä)
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
Aloittaja

Jos tämän jollain tasolla yrittäisi saada ymmärrettäväksi, niin voisi lopettaa noukkimisen puolenpäivän aikaan muutamaksi tunniksi, ja tarkkailla väistämätöntä tulosta analyyttisesti.

(Hihitystä)

Äänestä
  • Aloittaja

    Mjoo

    Todella vaikea päätös, eikä siihen oikeastaan olisi edes moraalista oikeutta, saati velvollisuutta.

    (Naurua)

    Äänestä

Maailmanlopun mielenmaisema. Muovituotteilla omaa kehoansa tuunaavat naiset hukkuessan ja haiden kitaan joutuessaan aikaansaavat valtamerien muoviroskapyörteet. Siinä meduusakin hukkuu silikonitissiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mjoo

    Silikoni on polysiloksaani, ei muovi. Polymeerien maailmaan voi tutustua vaikka tuoteselosteissa, joiden yksiselitteinen viestiketju on se että hapettumista pitää kaikin tavoin varoa. Lisäksi silikoni ei muistaakseni kellu, eli se on vettä raskaampaa.

    Saatan olla väärässä.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Funeau kirjoitti:

    Mjoo

    Silikoni on polysiloksaani, ei muovi. Polymeerien maailmaan voi tutustua vaikka tuoteselosteissa, joiden yksiselitteinen viestiketju on se että hapettumista pitää kaikin tavoin varoa. Lisäksi silikoni ei muistaakseni kellu, eli se on vettä raskaampaa.

    Saatan olla väärässä.

    (Hihitystä)

    Fiktiivinen juttu

    Biitsinäkymät saivat minuun eloa, sillä huomasin tonkivani vaatekaapistoja, ja näin tehdessäni törmäsin kysymysmerkkiin.

    Löysin nimittäin bikinit, jotka eivät kuuluneet minulle, koska olen asfalttimies. Asfalttimiehet eivät käytä bikineitä missään tilanteessa.

    Bikinit ovat naisten juttu. Nainen on vartaloltaan eräänlainen kahtia jakautunut ihmistyyppi, sillä hänellä riittää peitettävää sekä ylä- että alaosassa - jos keskiosan haluaa jättää näkyväksi. Tässä tapauksessa näin oli käynyt, mutta itse sisin oli kadonnut jonnekin.

    Olin hieman hämmentynyt.


    (Naurua)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Funeau kirjoitti:

Mjoo

Aivan käsittämätön tämä rantsu, sillä uimataidottomat ihmiset rynnivät yksi toisensa jälkeen hukkumaan, ja heitä pitää noukkia merestä kuin roskia.

En nyt jaksa tsekata mikä kanava on kyseessä.

(Hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu