Olen aikaisemmassa elämässä ja parisuhteessa tottunut että puolison raivostuminen on jossain suhteessa asian vakavuuteen.
Nyt olen elänyt toistakymmentä vuotta ihmisen kanssa joka raivostuu/hermostuu ihan älyttömästi pienemmästäkin näkemyserosta.
Aluksi luulin joka kohtauksen alkaessa että jaaha, tämä parisuhde taisi olla tässä kun näin pieni asia aiheuttaa mielettömän vihantunteen. Olin väärässä.
Inhoan silti näitä tilanteita. Otan ne itse vieläkin turhan vakavasti.
Mulla on 2 kaveria joilla samantyyppinen puoliso, toinen on kun maansa myynyt kun vaimo vihoittelee, toinen taas ei paljoa korvaansa lotkauta vaan sanoo että se nyt on sellanen, möykätköön, ei hetkauta.
Mitenhän oppisin olemaan yhtä rento, välinpitämätön ja kylmäkiskoinen ettei minun päiväni menisi pilalle mokoman takia?
Nyt olen elänyt toistakymmentä vuotta ihmisen kanssa joka raivostuu/hermostuu ihan älyttömästi pienemmästäkin näkemyserosta.
Aluksi luulin joka kohtauksen alkaessa että jaaha, tämä parisuhde taisi olla tässä kun näin pieni asia aiheuttaa mielettömän vihantunteen. Olin väärässä.
Inhoan silti näitä tilanteita. Otan ne itse vieläkin turhan vakavasti.
Mulla on 2 kaveria joilla samantyyppinen puoliso, toinen on kun maansa myynyt kun vaimo vihoittelee, toinen taas ei paljoa korvaansa lotkauta vaan sanoo että se nyt on sellanen, möykätköön, ei hetkauta.
Mitenhän oppisin olemaan yhtä rento, välinpitämätön ja kylmäkiskoinen ettei minun päiväni menisi pilalle mokoman takia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tulee vaimoke mieleen, saa aika pienestä välillä hirveet kilarit, olen siihen tottunut ja yritän olla välittämättä kun niin tapahtuu. On se hurjaa katsoa kun aikuinen yli 40v nainen meuhkaa posket punottaen ja joskus jopa paiskinut tavaroita, onneks ei enää. Joskus olen sanonut et varo ettei verisuoni katkee päässä.
Tunnustan olevani sellainen räyhääjä. Tai oikeastaan en enää, koska nykyinen mieheni sulkeutuu silloin kokonaan eikä yksin räyhääminen ole kivaa 😊. Aikasempi pidempiaikainen mies taas lähti samalla tavalla mukaan räyhäämiseen ja siihen se lopulta loppuikin meidän yhteiselo.
Toki olen varmasti myös aikuistunut/viisastunut ja myös paljon tutkaillut itseäni näiden kahden suhteen välissä ja opetellut keinoja riidellä paremmin. Nykyinen on sanonut että jos hänelle huudetaan niin hän lähtee. Hänellä myös exä ollut huutaja ja syyllistäjä.
Nykyisin jos kiukuttaa ilmoitan että nyt tarvitsee vähän aikaa =vrk olla hiljaa, sen jälkeen pystyn kertomaan kiukun aiheen huutamatta. Joskus kiukku kuohahtaa, aina sille ei voi mitään. Puran kiukun ja sitten vetäydyn omiin oloihin. Monesti käymme läpi riidan viestittelemällä, ihan vaan siitä syystä että se on meille nyt ollut sopivin tapa. Saan sanottua sen minkä haluan ilman itkupotkuraivaria ja mies saa antaa oman näkökulmansa. Olen ehkä verbaalisti se hallitsevampi osapuoli ja uskon että mies hiljenee jo senkin takia ettei osaa sanoa sanallisesti äkkiseltään minulle vastaan.
Sama juttu! Kuin itse olisin kirjoittanut tuon! Ennen räyhäsin, mutta nyt olen yksin muutaman päivän ja alan sen jälkeen viestitellä siitä, mikä mättää. No, syön myös rauhoittavia lääkkeitä tarvittaessa. Räyhäämisen syy on ollut kaikissa suhteissa sama: Jokin asia ei prkl. mene perille, vaikka olen 100x sanonut. Aina se riita on tullut jostain yksittäisestä asiasta, joka vaan vuodesta toiseen vaivaa. Yleensä epäluotettavuudesta. Minulle kilahtaminen on ollut vihoviimeinen keino, kun kaikki muut konstit on jo moneen kertaan käytetty. Taustalla totaalinen pettymys toisen käytökseen.