Kehitys meni eteenpäin suhteellisen nopeasti, mutta Breshnevin varsinainen saavutus oli se, että kehiys tapahtui täysin tasapainoisesti.
Talousnero Breshnev kehitti Neuvostoliiton vakautta
Anonyymi
45<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Vihannes oli todella tyhmä jopaneukkujohtajaksi ja hän sai pysähtyneisyyden ajalla Neuvostoliiton talouden taantumaan! Lopulta Afganistanin sotaretki ja solidaarisuus-liike jouduttivat alamäkeä, joka päättyi maan romahdukseen 1991!
Seoli miehensuurin ansio!
Hahahaaa on täällä stallareilla ihanteet... Kyynel silmissä puolustavat,jotain jauhoaivoa. Ja pääpunaisena vaahtoavat jostain muinaisesta neuvostoliitosta. Ettekö te jo usko se paskaläjä luhistui jo aikaa sitten. Te hävisitte me voitimme, nielkää tappionne ja menkää korjaamaan ladojanne vaikka.
Niin.Toveri Breznevin aikana Neuvostoliitto menestyksekkäästi otti paikkansa taloudellisen kehityksen ja demokratian suurvaltana.
Muistamme kaikki ensimmäiset avaruuslennot,laadukkaat traktorit ja leikkuupuimurit,väritelevisiot,henkilö-ja kuorma-autot.
Kulttuurin alalla ehtymätöntä mainetta niittivät muun muassa Mariinski-teatteri ja Bolsoi-baletti.Soltsenitsyn oli luomisvoimansa huipulla saaden jopa Nobelin kirjallisuuspalkinnon.
Levitettyään hyvinvointia koko itäiseen ja Aasian puoleiseen alueeseensa Neuvostoliitto sittemmin rauhanomaisesti purkaantui,joka aiheutti jenkkilässä akuutin vihollispulan,kun jotain kähyistä kamelikuskien aavikkoa ei uskottavasti saata määritellä "suureksi uhaksi amerikkalaisten vapaudelle".
Nythän jenkeillä on oikein jymyvihollinen nousemassa Keskustan Valtakunnasta.
Sen taputtelemiseksi pitäisi saada Venäjänkin luonnonvarat ja maa-alue kontrolliin,mutta riittävätkä jenkkilässä rahkeet?
Yritys on kova ja sitkeä,mutta niin oli parilla edelliselläkin yrittäjällä...
Stallari näköjään kärsii vakavaa hapenpuutetta aivoissaan hahaaaha menes nyt korjaan sitä ladaasi. Pääset fyysiseen kosketukseen neuvostotekniikan kanssa HAHAHAHAAAAAA Oijojoiojoiijhhh
Lada symboloi hyvin neuvostotaloutta. Luotettavana ja upeasti viimeisteltynä autona se lähti aina myös käyntiin kylmällä toisin kuin sähkövikaiset ranskalaiset autot. Ylivoimaisuutensa ansiosta siitä tuli Suomen suosituin auto.
Ja jos muuten ei lähtenyt, niin nokka itään ja huutamaan pakoputkeen : "Hikleri tulee", niin johan lähti. Vanhan Mossen konsti, mutta päti se Ladaankin.
Joko siellä Pietarissa kesä on pitkällä?
"Lada... upeasti viimeisteltynä autona"
Aika lystikäs ilmaisu? Mies on koomikko?
Suomessakin tarvitaan samanlaisia kolhooseja kuin tuon miehen aikana oli Venäjän Karjalassa ja Murmanskin alueella. Maataloustuotanto oli valvottua ja porot eivät juoksennelleet pitkin maanteitä isännän tilipussia kartuttamassa.
"Suomessakin tarvitaan samanlaisia kolhooseja kuin tuon miehen aikana oli Venäjän Karjalassa ja Murmanskin alueella."
EI TARVITA! Kolhoosit oli ja on tehoton järjestelmä, joka romautti N-Liiton maatalouden!
" Maataloustuotanto oli valvottua ja porot eivät juoksennelleet pitkin maanteitä isännän tilipussia kartuttamassa. "
Ei maatalaoudella kukaan rikastu ja nykyjärjestelmä on tuottavuudeltaan paras kaikista!
Suunnitelmatalous toimii -Kiinassakin loistavasti. Jos meilläkin olisi kaikki Leonid Breshnevin ohjauksessa olisimme paljon vauraampia.
Siksikö ne tuo niin paljon Amerikan punaniskoilta ostettua tavaraa. Trumpia vastaan isketään juuri kieltämällä amerikkalaisten maataloustuotteiden tuonti Kiinaan. Ei ne sentään Kiinassa elintarvikekortteja myyneet kuten täällä edes Maon aikana
Hirvittävän tärkeää on nuorisollekin välittää tietoa suurmiehenä saavutuksista.
Jotain meni sitten pahasti mönkään kun talousnero breshnevin jälkeen homma kusi käteen ja pahasti....hahahahahah
https://en.wikipedia.org/wiki/Lada_Riva#/media/File:Lada_2107_aka_Lada_Riva_October_1995_1452cc.jpg
neuvostoliittolaista laatua hahahaha,
Länsimaista laatua
https://tekniikanmaailma.fi/viikon-kaytetty-vuoden-1987-mercedes-benz-560-sel/
Jokainen voi päätellä itse kumpi näyttää ja ON laadukkaampi .....
Sarkasmi on Sinussa vahva.
"Koko EU:n pakolaisuus on USA:n ja Israelin yhteistuotosta"
'Kehitti' niin onnistuneesti, että 1991 maa oli tasaraha ja romahti!.
Ihan hirvee mesta oli NL 70-luvulla ollut kuulemma.
Niinkuin muulloinkin ja vieläkin.
Siellä oli loistoa ja luksusta, joka Suomesta puuttui.
Breznevin ajan Neuvostoliitto oli 60- ja 70-luvuilla köyhä ja ankea paikka, jossa paikalliset ihmiset olivat halukkaita ostamaan turistilrta kaikki liikenevät vaatteet!
Aivan järjetöntä soopaa taas pukkaat. Todellisuudessahan rikkailla neukuilla oli rahaa taskut täynnä, ei heillä muuten olisi ollut varaa ostaa länkkäreiltä vaikka vaatteet päältä halutessaan.
Kolhooseja tarvitaan Suomeenkin. Työntekijöillä ei ole varaa maksaa verenimijöiden eläkkeitä ja sukupolvenvaihdoksia. Leonid Brezhnev onnistui ruokkimaan koko Venäjän Kanadasta ja Yhdysvalloista tuodulle viljalla. Meidän kulakit väittävät muka ulkomaisen viljan tuhoavan Suomen huoltovarmuuden. Saksan maatalous pystyy helposti ruokkimaan koko Suomen. Maito on muutenkin ihmiselle sopimaton juoma. Venäjän kouluissa ei Leonidin aikana aivopesty ihmisiä juomaan aikuisena vasikkojen ja vauvojen juomaa. Joku venäläinen totesi minulle maidon laittamisen kahviin olevan sama asia kuin elukan siemennestettä tirkauttaisi siihen. Seinäjoen Nurmolle suomalaisten myrkyttäminen maidolla on elintärkeä tulonlähde.
Neuvuostoliitossa nyt ei voinut juoda yhtään mitään saati syödä yhtään mitään....kiitos tsernobylin...
Breshnev oli varsinainen siperiannero!!
Ensinnäkään toveri Breshnev, jota Suomen kansa suuresti ihailee , ei ollut lainkaan Siperiasta. Hänen nerokkuutensa loisti etelässä. Hän syntyi UkrainassaDniprodzerzynskissa, jossa hänen poikkeuksellinen lahjakkuutensa huomattiin jo nuorena.
Ei Vihannesta kukaan Suomessa ihaile! Nuorena hän kunnostautui erityisesti kioskimurroissa! Rikollinen luonteenlaatu paljastui jo varhain!
" ei ollut lainkaan Siperiasta."
"Siperiannero" ei kuvakkaan paikkaa mistä henkilö on kotoisin vaan hänen neroudentasoaan
Samoin koko muu maailma ihmetteli suu auki Leonidin nerokkuutta ja toimia N-liiton ja koko itäblokin parhaaksi.
Avaus on oötyä.
Breznevin aikana NL:nkehiys pyähtyi täydellisesti, myös talouden,
Brezhnev onnistui siinä mitä länsi turhaan yritti vuosikymmenet: Neuvostoliiton nujertaminen.
Kyllä Brezhnev siis todellakin oli nero.
Neuvostoliiton jättimäiset taloushankkeet, suunnitelmatalouden seuraava vaihe, avaruusasema, teknologinen ylivoima ja johtava asema kulutustavarateollisuudessa toteutuivat juuri Breshnevin aikaan. Suomenkin elintaso kasvoi huippuunsa nousseen idänkaupan ansiosta. Onnellisimmat Suomalaiset saivat hankittua itselleen upean Lada auton. Nuoriso ei ehkä tunnekaan tätä äärimmäisen huolellisesti viimeisteltyä neuvostoliittolaista teollisuustuotteisiin.
Myös linssitekniikka, veturit ynnä muu tarpeellinen oli parasta samalla kun lännessä valmistettiin hyödytöntä kosmetiikkkaa harjoittamalla julmia eläinkokeita.
Typerää valetta.
NL menestyi kyllä joillakin alueilla, joihin panostettiin rajusti.
Talous oli kuitenkin heikolla pohjalla perustuen luonnonvarojen riistoon ja raaka-aineiden sekä työvoiman tuhlaukseen.
Kulutustavarat olivat yleensä heikkolaatuisia ja lännestä peräisin olevilla ylpeiltiin. Niitä pystyivät hankkimaan lähinnä kommunistieliitin jäsenet.
Hän oli poikkeuksellisen rauhantahtoinen. Hän vastusti voimakkaasti Vietnamin sotaa.
Ja Breznev oli poikkeuksellisen rauhantahtoinen! Hän vastusti armeijoita ja militarismia lännessä. Neuvostoliitossa puolestaan aseista kieltäytyminen johti mielisairaalaan!
Vain mielisairas yrittää estää maailmanrauhan.
Juuri siitä syystä Vihannes olikin kovin sotaisa:-D
Breshnevin talousajattelua kannattaisi soveltaa Suomessakin niin saatais valtiontalous kuntoon.
Ei Suomi kaipa valtion romahdusta vuoden 1991 neukkutapaan!
Idioottihan toi viljaa Amerikasta ja Kanadasta, koska kippasi ison osan sovhoosin tuottamasta liittolaisilleen. Tunkiossa olisi käytännössä ilman Nixonia ollut uusi nälänhätä.
Hirvittävää talousneron pilkkaa. Kaiki oli paremmin kuin USAn etelävaltioissa , joissa mustat näkivät nälkää.
Amerikka toimitti niille neukkuun leipää Nixonin sopimuksen mukaisesti samaan aikaan kun meidän hömppäheinän viljelijöiden ylipapilla Kekkosella oli kieli sekä Leonidin että Nixonin pepassa. Keisarillinen Venäjä pystyi ruokkimaan koko Euroopan, Neuvostoliitto hädin tuskin liittolaisiaan.
”Kaiki oli paremmin kuin USAn etelävaltioissa , joissa mustat näkivät nälkää.”
Niin? Ero oli siinä, että Neuvostoliitossa näki nälkää kaikenväriset!
Neuvostoliitto tuki heikkoa Suomea viljatoimutuksin
Vahva Suomi tuki heikkoa Neuvostoliittoa laadukkailla teollisuus- ja maataloustuotteilla! Ajan mittaan sekään apu ei riittänyt vaan iso mätä pskatunkio romahti 1991!