Olisiko 3v, tai jotain sinnepäin. Uusia perunoita luvattiin juhannukseksi.
Sitä samaa, Oulussa tuomio lasten raiskaajille
Anonyymi
33<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 48 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Tuomion kovuus yllätti Sipilän, olihan hän Kärppien kannattaja käynyt usein kepun tupailloissa ja lestadilais seuroissa. Sopiv tuomio olisi kolehdinkeruu parina iltana talviaikaan.
Tuomion kovuus
Tuomion pituus on Suomen lakien mukainen. Toisaalta hyvä, että hän on mennyt itse paikalle bussirahat saanut mieheltä, lapsia ei suojele kukaan, isät äidit ahkeroi, tässä loppu.
Linnaviehe-Turakainen tietää kokemuksesta!
Oishan se huippu jos uhri joutuisi korvaamaan matkakulut syytetylle.
Suomen oikeuslaitoksen tuntien en ihmettelisi sitäkään.
Ekakertalainen ja muutenkin vapaa jo ensi jouluna. Pääsee joulukirkkoon. Kotoutuminen jo hyvässä vauhdissa. Tyttö 13v, tosin jo kuollutkin, syy junan alle, itsari.
"tuomittiin lisäksi maksamaan 17 000 euroa korvauksia asianomistajalle" joka on väitteesi mukaan haudassa. Tässä saattaa myös olla kyseessä kaaputyttö (kuten moskeijasormetuksessakin oli) ja voi olla että nämä kuolemansynnin väitetyt tekijät ovat olleet karkotusjonossa mutta nyt menevätkin sen sijaan hetkeksi linnaan lihapatojen ääreen, opiskelemaan taitavaksi rikolliseksi. Lisää tietoa saadaan 60v päästä.
Saanko ihan oikeasti kysyä teiltä, arvon Sisulaiset, mikä estää teitä menemästä lakikouluun? Teitä selvästikin kiinnostaa tämmöiset asiat ja olette sitä mieltä että tuomiot ei ole riittäviä? Miksi ette sitten lopeta sitä paskaduunianne, koska nykyään voi opiskella uuden ammatin työttömyysetuudella. Lakimiehenä pystyisitte tienaamaan näiden perheiden kärsimyksellä antamalla heille kohtuuhintaista oikeusapua ja kerätä loput rahat vaikka kolehdilla. Hyvä asianajaja pystyy vaikuttamaan korvauksien määrään ja tuomiotkin saattaa hyvällä tuurilla olla kovempia jos osaa esittää asiansa oikein. Ei tämä anonyyminä rääkyminen mitään muuta. Menkää sinne lakikouluun.
Kaaputyttö? Tuohan on sitten noilla ansaitsemiskeino, kun matut "raiskaa" omiaan, uhrille siitä "korvaukset" veronmaksajien piiriin, liene jakavat keskenää vielä tuo korvauksetkin?
No niin. Jos tästä sana leviää niin Suomi on konkurssissa ensi kesänä.
"Saanko ihan oikeasti kysyä teiltä, arvon Sisulaiset, mikä estää teitä menemästä lakikouluun? "
No kun henkiset kyvyt viittaavat raskaaseen ruumiilliseen työhön.
En ole sisulainen, mutta esitän sinulle kysymyksen, että mitä se lakikoulun käyminen tässä asiassa auttaa?
Ei ne tuomarit ja asianajajat niitä tuomioiden pituuksia määrää vaan eduskunta. Eli ainoa keino vaikuttaa lakien sisältöön on hakeutua eduskuntaan ja yrittää muuttaa niitä siellä.
Olet selvästi katsonut liikaa lakisarjoja telkkarista. Jenkkilän/brittien oikeusjärjestelmä on täysin erilainen, kuin suomessa käytössä oleva.
Raskaan ruumiillisen työn tekeminen ei ole synti, tai rikos.
Asiaa sivuten, kuka nämä korvaukset oikein maksaa. 17 donaa on kaikilla etutaskussa, varmaankin. Turun puukottajalla milj., korvaukset, maksaako veromaksajat vai ulosmitataan vankilan päivärahasta. Kiitos jo etukäteen asiallisista tiedoista.
Korvaukset maksaa tuomittu jos tuomitulla on varaa, muussa tapauksessa _kärsimyskorvaukset_ maksaa Valtiokonttori https://www.valtiokonttori.fi/palvelu/rikosvahinkokorvaukset/ verotuksella kerätyllä rahalla, eli jokainen tulonsaaja maksaa osaltaan.
Kiitän. Hyvä niin, että on laki.
Suvakkien kelakorvauksistahan nuo pitäisi periä hehän noita kultamunia tänne haaliikin.
Sipilä, Orpo on jo lähes varattomia, kun menee 20miljardia pakolaismaksua. Orpo saanut Spr-kirppikseltä mummopyorän kelpaa sillä sitten Torniosta kyyditä lapsia Vokkeihin, perse auki akka kertoi. Juhalla menee paremmin, hän on kolehdin kerääjä, akka tuuraa jos Juha on katsomassa lentokoneita.
Olkaamme suvaitvaisia, turha tora ei johda mihinkään.
Raiskaus ja abortti ei ole samaa. Abortin tekoon voi vaikuttaa, paitsi Amerikassa. Raiskaukseen on tyytyminen Oulussa.
Samaa ihmettelen, tulen kun maksat kyydit. Ketä käytetään hyväksi. 13vuotias voi näyttää jo isoäidiltä. Paperit on jonkun aikuisen jos kysytään. Syyllinen on Orpo-Sipilä, ei tosin raiskauksiin.
Samaa szittiä, kuin 100e eläkeläisille, maksuun 50e ja vain alle jotain.
Jalkapanta jalkaan ja uudelle raiskuu kiertueelle. Laittomasti maassa olevien matujen ainoa paikka olisi säilöönottokeskus, kuten Tohtori Halla-aho on vaatinut Itävallan ja Tanskan tyyliin.
Sitä samaa sattuvasti. Olen seurustellut raiskatun naisen kanssa, raiskaus oli tapahtunut hänen ollessaan n, 15v, jotain. Kesken yhdynnän itkuun purskahduksia ym, panemiset oli enempi kärsimyksiä. Aikuisenakin muistot oli liikaa. Raiskauksien tuomiot ja vähättely on turhan jokapäiväisiä. Järkkynyt mielen terveys on kaikkien osa, osa jaksaa, osa ei.
Tässä(kään) tapauksessa ei ole kyseessä raiskaus eli väkisinmakaaminen. Termi "raiskaus" on lakijargonia. Aivan normaali yhteisesti himottu muhinointi on lain mukaan muka "raiskaus" jos osapuolten ikävuodet ovat lain mukaan muka väärät.
Tämä linnaviehe on luuhanut kahdeksan eri matun kanssa, kuukausikaupalla, toistuvasti jokaisen kanssa, pyydysti matuja seksiseuranhakupalstalla.
Miksi yleläiset puhuu uutisissaan aina ulkomaalaisTAUSTAISISTA?
Eikös nuo ole ulkomaalaisia?
Onko kukan nähnyt 13v, pakolaistyttöä.
Mistä nykäisit tuon "13v, pakolaistyttöä"? Ainakin PKS alueella koulut ovat täynnä kaaputyttöjä/huivityttöjä 6v ... 18v.
Persujen lapsia koulussa ei jostakin syystä näy? Onko huostaan otettava?
En asukkaan tajamassa, täällä saa koiratin olla irti ja paskantaa luomua. Yle näytti AL-HOL, n leiriltä tyttöjä, naisia, äitejä. Otappa selvää ei 043, arvuuttele lisää.
Lisää tuomioita 3v jotain mennään. Silliä ja uusiaperunoita, nam.
3 vuoden tuomio.
Siitä puolet pois.Noin vuosi tai vähän alle vankilassa.
Sitten jo valvottu koevapaus.
Pääsee jouluksi vapaaksi. Valitettavasti Suomi EI ole oikeusvaltio.