Pakkoruotsi olikin vain hallitus TAVOITE

Keskustan arvostettu kansanedustaja kertoi, että pakkoruotsin palauttaminen lukioon on merkattu vain hallituksen tavoitteeksi. Kun tavoitetta puntaroidaan, on lähes varmaa, että sitä ei toteuteta, koska vastustus kansan keskuudessa on 98%

Tavoitteita on muitakin. Yleensä tavotteita merkataan juuri RKP:n kaltaiselle yhden asian turhake puolueelle, siimaa hölläten, jotta saadaan ne mukaan ajamaan omia tärkeämpiä tavotteita.

Kyllä itseäkin tuo pakkoruotsi aluksi pelästytti, mutta se osoittautui uutis ankaksi.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lukiossa on "pakkoruotsi" eli pakollisia toisen kotimaisen kursseja. Hallitusohjelman mukaan ruotsin palauttaminen pakolliseksi kirjoitettavaksi aineeksi ylioppilastutkinnossa selvitetään.

En ymmärrä miksi hallitusohjelmasta väitetään kaikenlaista perätöntä, kun ohjelma on valtioneuvoston sivuilla luettavissa. Puuduttavan pitkäpiimäinen paperi, mutta silti kaikkien saatavissa.

Äänestä
  • Killwhore.Out, olet heikoin lenkki, hyvästi.

    Äänestä

  • Onneksi SDP:n ja kepun hallitusohjelmaan kirjaamat maahanmuuttotiukennukset ovat sentään osa neuvoteltua hallitusohjelmaa.

    Äänestä

Nuoriso innoissaan, he vihaavat pakkoruotsia ilman pakkoakin.

Äänestä

Jos jokin asia yhdistää kantasuomalaisia eri sukupolvia aina 70-luvun alusta saakka, niin se on pakkoruotsin inhoaminen. Jos muutama hikipinko sitä oppi, ei muuta suurta kuvaa.

Itsekkin reputin ensimmäisellä kerralla pakkoruotsista, jouduin uusimaan ja menin hipoen läpi. Työelämässä 30-vuoden aikana en hyvässä ja korkea palkkaisessa kansainvälisessä työssä ole ruotsia koskaan tarvinnut edes ruotsalaisten kanssa.

Äänestä

Huh, lapseni kirjoittaa vuoden päästä, kun kuuli pakkoruotsista, sanoi lopettavansa lukion.

Äänestä
  • Todellisuudessa lapsesi on pummi, ei ole edes peruskoulua loppuun käynyt, eihän sellainen persulle sovi.

    Äänestä

  • En ymmärrä perusteluja pohjoismaisessa yhteistyöstä. Tanskassa ei pärjää ruotsilla. Muistan Tanskan pääministerin käyneen Suomessa ja poliitikot puhuivat englantia. Ulkomaankauppa lähes 30 vuotta tehnyt puolisoni suree, kun pakkoruotsin takia inssit osaa englantia, mutta Saksan taitoisia ei saa mistään. Ruotsi on turha ja kansalaisaloite virkamiesruotsin poistamiseksi, Työantaja määrittelee, mitä taitoja missäkin tehtävässä tarvitaan. Jos ruotsia, niin sitten valitaan sellainen.

    Äänestä

Pakkoruotsi on rasismin vakavin muoto, sitä ei inhota, sitä vihataan.

1Äänestä

Politiikalta menisi uskottavuus, kun juuri pakkoruotsi heitettiin kompostiin, niin RKP:n päästessä takaisin apupuolueeksi, se otettaisiin takaisin. Rinne ei ole tyhmä, eikä tee pakkoruotsilla poliittista itsemurhaa.

Äänestä

Tavoitteet on tavoitteita, realismi on realismia.

1Äänestä

Onko hallituspuolueilla tullut mieleen tarkastella ruotsinkielinen pakkoa ylioppilaskirjoituksissa ihmisoikeuksien näkökulmasta, olettaisin, että ei

Äänestä

Edes Li ei pullo silmineen kehtaa pakottaa ruotsin opiskeluun.

Äänestä

Pakkoruotsi on rasismin vakavin muoto.

Äänestä

Pakkoruotsi on kosto hävitystä välierämatsista.

Äänestä

Anna antoi majaansa turhaan Antille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keskustan arvostettu kansanedustaja kertoi, että pakkoruotsin palauttaminen lukioon on merkattu vain hallituksen tavoitteeksi. Kun tavoitetta puntaroidaan, on lähes varmaa, että sitä ei toteuteta, koska vastustus kansan keskuudessa on 98%

Tavoitteita on muitakin. Yleensä tavotteita merkataan juuri RKP:n kaltaiselle yhden asian turhake puolueelle, siimaa hölläten, jotta saadaan ne mukaan ajamaan omia tärkeämpiä tavotteita.

Kyllä itseäkin tuo pakkoruotsi aluksi pelästytti, mutta se osoittautui uutis ankaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu