Ihmiskunnan universumikeskustelu osoittaa meille kiistattomasti sen että me emme ymmärrä itseämme.
Esittelin viikko sitten mullistavan ajatukseni siitä että universumia ei ole, koska ennen universumia ei ollut ulottuvuuksia jotain missään olla. Syntynyt on luonut itse ulottuvuudet itselleen.
Olemme taikakuplan sisällä.
Huisaa.
(Hihitystä)
Esittelin viikko sitten mullistavan ajatukseni siitä että universumia ei ole, koska ennen universumia ei ollut ulottuvuuksia jotain missään olla. Syntynyt on luonut itse ulottuvuudet itselleen.
Olemme taikakuplan sisällä.
Huisaa.
(Hihitystä)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mjoo
Ihmisolennolle on äärimmäisen vaikea havainnollistaa ulottuvuuksien puutteen tuottamaa tilaa tai tilannetta, sillä ihmisaivot elävät kolmiulotteisessa maailmankuvassa, ja lisäksi tämä hajanainen kuva tuodaan ulkopuolelta luukopan sisään, jossa sitä jäsennellään siten miten osataan.
Toivotonta hommaa.
(Naurua)
Olemattomuuden ymmärtäjät
Itse koen olevani lihaa ja verta, ajatuksia ja tunteita, mutta olemattomuuden kiehtovuus minussa on kuitenkin ylittämätön kokemus. Kun tässä kirjoittelen, niin missä minä olen?
Olen siinä samassa paikassa jossa ei voi olla, eli universumin alun ensimmäisellä hetkellä, juuri siinä kohtaa, jossa aika alkoi.
Olen paikassa jota kutsutaan paikaksi jota ei ole.
(Naurua)
Fyysinen olemus on jonkinlainen kehon tuntemuksellinen ajatusaivometelisoppa ja visuaalis-tonaalinen ulkomaailmahässäkkä.
Mitään siepattavaa tällaisessa aistitodellisuuskäsityksessä ei ole, tai ei voi olla.
Ainoa selväjärkinen tila on olemattomuus, hetki ennen valojen syttymistä.
(Hihitystä)
Tunnustelin häpeilemättä kehoani sen eri kohdista, sillä en välttämättä aina pidä tämän laitteen muovisesta kosketuksesta. Olen liian paljon sen kanssa, ja joskus minusta tuntuu että se on osa minua.
Edessäni kiiluva ruutu ei niinkään. Se on vain maisema, tylsä, eikä siinä ole mitään, jos siihen ei jotain itsestään tuo. Se ei yllätä, eikä se elä. Itse tunnen vahvasti eläväni, ja olevani vain linkki olemattomuuden ja olemassaolon välillä.
Kuin silta.
(Hirn)
Funeaun silta on varmasti hieno. Se on kaarisilta yli jonkin sumussa, johon sillan toinen pää häviää.
Mitään ääniä ei kuulu.
(Naurua)
Mjoo
Oikeastaan ihmiselämä on sitä että molemmat sillanpäät häviävät sumuun, ja seisomme keskellä siltaa sen korkeimmalla kohdalla.
Juurikin näin.
(siltamaista siltanaurua)
Mielenmaisemia
Kaarisiltojen idea on luultavasti siinä että suoraksi vedettynä ne romahtaisivat. Kaari on eräänlainen jännite kahden pisteen välillä. Luonnossa näitä kaaria tavataan hyvin vähän, ja ainoat varteenotettavat kaaret nähdään vasta matemaattisella tasolla, jos jätetään artefaktit kaarisillat mielenmaisemasta pois.
Ehkä pitäisi kirjoittaa jokin siltanovelli. Hahmoni ovat hyvin yksinäisiä ja pohdinnallisia, joten jokin heistä sopisi sillalleni varsin hyvin. Sillallani ei ole tungosta, ei ohittelijoita eikä vastaantulijoita, eikä varsinkaan kaiteella retkottavia onkijoita ämpäreineen, kuten Lauttasaarensillalla. Minusta tämä rivitanssi vapoineen on näkynä lähes raivostuttava. Selkämeri pilaa merimaiseman.
Sietämätöntä.
(Hirn)
Luonnollisia teitä
Selkämerestä sain idean.
Asetan sillalle pienen naisen. Hän ei näe ilman järkyttäviä korkoja mertaan, joten hän on ylentänyt itsensä. Tämän lisäksi muotoilen häntä hieman ja tuon esiin hahmoni sisäisiä puolia, sillä ulkoisista olen jo tullut muotoilleeksi vaisuhkot.
Vähän noin ja näin. Siinä hän on!
Nyt on vain se ongelma että mitä hänellä tehdään? Mihin minä käytän häntä ja mihin keitokseen heitän? Kuinka rääkätä häntä ja pistellä. Ehkä voisin jättää hänet lapsetta ja laittaa unelmoimaan Monica Belluccista, viedä häneltä jotain tärkeää, sillä minä ollen hänen kohtalonsa ja jumalansa, hänen luojansa.
Asiaa pitää pohtia kahvikupillisen kanssa.
(Hihitystä)
Aamuräjähdys on ilmiselvästi aamupaska. Ratkaisin mysteerin.