En ymmärrä miesten logiikkaa. Olen tutustunut joihinkin miehiin nettitreffeillä - ensin on kirjoiteltu ja sitten puhuttu puhelimessakin. Tuntuu, että sukulaissielu on löytynyt - miehenkin mielestä - ja on keskusteltu tapaamisestakin. Mies soittelee ja kirjoittelee viestejä useamman kerran päivässä. Tätä saattaa kestää useamman viikon ajan. Sitten yht´äkkiä kaikki on hiljaista. Ei tule viestejä, ei puheluita eikä selityksiä. Ymmärrän kyllä jos kiinnostus lopahtaa, mutta että kaikki tapahtuu yhtäkkiä ja ilman mitään selityksiä. Olen kysynytkin, että mikä mättää, mutta en ole saanut vastausta. Pitääkö minun jatkaa yhteydenpitoa ja kysellä vai mitä tekisin, kun en ymmärrä syytä hiljaisuuteen. Toivoisin, että miehillä olisi edes sen verran käytöstapoja, että vaivautuisivat ilmoittamaan, että ei kiitos enää kiinnosta - senkin ymmärrän ja hyväksyn. Tässä alkaa jo yleistämään, että näin mies käyttäytyy, sen verran useammasta miehestä on kysymys.
kyllästyitkö?
käytöstavat kunniaan
112130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sielunsiskoni, mulle ja monille muille mun tutuille on käynyt just samalla tavalla! Onko miesten mielestä muka helpompaa jättää vastaamatta kun helpompaa on naisen arvata heti mistä on kysymys ja rauhoittua kivutta? Ei se noin ole.
Miehet, vaikka miten vituttaisi, niin parempi aina sanoa "painu vittuun" kuin se että jättää vastaamatta. Nainen TIETÄÄ tuolloin missä mennään ja osaa mukautua tilanteeseen. Ei ole kiva lillua välivedessä! Aletaanko mekin naiset tehä samoin? :D
Naisethan ovat jo pitkään harrastaneet tuota ihan samaa.
minulla on ainakin niin käynyt. Just tässä lähiaikoina, mut kuitenkin kirjoitellaan vieläkin maileja ja viestejä päivittäin. Mä olen aina tehnyt aloitteen tai lähettänyt ensiksi viestin sit tulee vastaus tai sit kestää jonninaikaan.
Toivottavasti ei lopahda : (
luulisi olevan, että jos viikkoihin ei kuulu niin ei kiinnosta...
selvä logiikka!
Jos kiinnostaa niin sitten mies viestittelee ja jos ei kuulu mitään homma on selvä siltäosin.
Tosissaan jos puhutaan niin homma menee näin!
Kuten tuossakin tapauksessa vaikuttaa käyneen... mies on yrittänyt tapaamista jo monta viikkoa ja silti ette ole tavanneet!!!
Minulle jos noin käy niin EHDOTTOMASTI tulkitsen sen asian niin että naisella ei ole mitään haluakaan tavata!
(Okei jos on ihan kunnon syy niin sitten hyväksytään selitys)
Katson siis että nainen on passiivisella käytöksellään osoittanut kiinnostuneisuuden määrän hyvin selkeästi... ei se selityksiä kaipaa! Johonkin se raja pitää vetää!
kun tapaaminen on ollut koko ajan miesten aikataulusta kiinni. puhutaan kyllä, että pitäisi tavata, mutta aikaa ei tunnu kuitenkaan uudelle ihmissuhteelle löytyvän.
Ei sen viestin, jossa sanoo vaikka, että kiitti mulle riitti, kirjoittamisen luulisi niin vaikeaa olevan. Kyllä minä ainakin naisena ymmärrän selvää tekstiä ja ymmärrän puhumattomuudenkin tarkoituksen, mutta tässä vain niitä alkeellisia käytöstapoja kaipailen...
ole nyt sattunut sellainen mies jolla on jo oma vaimo kotona odottelemassa?
Jotain outoa tuossa miesten käyttäytymissä kyllä on...
Ainakaan minä emn toimi noin.
Noh täytyy tietty muistaa että nettideiteissä pyörii noita epämääräisiä ihmisiä ja ne sitten pilaavat koko hyvän ajatuksen :(
Eipä taida sinunkaan kannattaa tuhlata aikaa tuollaiseen mieheen!
On meitä kunnollisiakin vapaana ;)
kyllä välillä, että onko kunnollisia, rehellisiä ja luotettavia miehiä lainkaan olemassa. Kyllähän nettitreffeillä on helppo kertoa itsestään vaikka millaista tarinaa, mutta lukijan pitää osata myös lukea rivienkin välistä. Ehkä mäkin olen vaan kranttu kun varatut miehet ei mulle kelpaa...
Kunnonkin miehiä vapaana... niitä on vain hankala löytää... Minäkään en jaksa enää kulkea juuri missään "ihmistenilmoilla" ja nettitreffeissäkin saanut senverran näpeille ettei tämäkään enää tunnu hyvältä... kai se oikea sitten joskus jossain vastaan tulee :)
Hyvää kevättä! käytöstavat kunniaan-nimimerkille ja muillekin :)
PS... tuo seuraavan viestin naisen tapaus on kyllä HUIPPU!
Ei kai tuollaista pysty tekemään kukaan...
Täältähän oppii uusia pahoja tempuja joita ei ole ennen osannut kuvitellakaan että joku tekisi!
Turhaa se on yrittää kirjoittamalla vakuuttaa kunnollisuuttaan ja rehellisyyttään. Ne on sellaisia asioita, jotka tulevat esille tekojen eikä sanojen kautta. Se, mitä luet rivien välistä, on oman mielikuvituksesi tuotetta, omien ennakkoluulojen värittämää.
Eräs poikaystäväni jätti minut muutamia vuosia sitten sanomatta sanaakaan. Tai miten sen nyt sanoisi. Oltiin sovittu lauantaille tapaaminen (suhdetta oli siis jatkunut kolmisen kuukautta) hänen kotikaupunkiinsa. Lauantaina ei saavu paikalle, ei vastaa puhelimeen, ei mitään merkkiä koko miehestä. Turhaan yritin ottaa yhteyttä viikkoon (n. kerran päivässä soitin _tai_ tekstasin, mistään kunnon vainosta ei ollut kyse). Sen jälkeen lopetin soittelemisen. Mies tuli kolme kuukautta jälkikäteen pyytelemään anteeksi käytöstään. Pahinta oli juuri se ettei hänestä kuulunut pihaustakaan. Arvasin asian johtuneen toisesta naisesta. Niin myös kävi. Parempi olisi kuitenkin noinkin "pitkän" suhteen jälkeen ollut ihan kiva myöntää että on toinen, eikä kiinnostusta mulle enää riittänyt.
Minulle on käynyt samantyylinen juttu. Mies asui viereisessä kaupungissa joten emme tavanneet kuin ehkä kerran viikossa, mutta toista kuukautta ehdimme seurustella kun mies katoaa kuin tuhka tuuleen. Ihmettelin todella asiaa koska tulimme hyvin juttuun alusta asti. Viikon puhelinhiljaisuuden jälkeen tulee viesti että mies on ollut leirillä eikä siksi ole ollut yhteydessä (oli siis armeijassa). No se on hyvä selitys, mutta olisin kuvitellut että tulevasta leiristä voi mainita etukäteen.. Lupasi seuraavana päivänä soittaa mutta ei taas kuulu viikkoon mitään. Sitten tulee viestiä että on ikävä jne. jne. Tällaisena se jatkui siitä eteenpäin muutaman viikon. Yli viikon hiljaisuuden jälkeen haluaisi taas tavata. Törkeää käytöstä. Kuinka ihmeessä voi väittää että välittää toisesta ja kohdella sitten niin huonosti?! Kyllästyin ja lopetin itse viesteihin vastaamisen! Sitä saa mitä tilaa :)