Upeaa kun saimme Tarja Halosen yltiösuvaitsevaista maailmankatsomusta vaalivan hallituksen. Suomi voi nyt osoittaa olevansa ihmisoikeuksien edelläkävijä maailmassa. Halosen suvaitseva ideologia on jälleen maan virallista politiikkaa. Todella hieno alku kesälle 2019!
Halosen perintöä vaaliva uusi hallitus
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tosi hienoa kun harrastat sarkasmia. Olisit kyllä voinu sanoa ihan suoraankin, että mitä saatanan tunareita, sillä vain sellaiset tulevat kansalle kalliiksi.
Ikävää että näet suvaitsevan politiikan huonona asiana. Kertoo paljon sinusta.
Näytät kertovan omia luulojasi! Et erota toisistaan täysin idioottimaista ,-etkä asiallista suvaitsevaisuutta. Selvän ja perustellun -suvaitsevaisuuden kritiikin- leimaat suvaitsemattomaksi. Ei kuule semmonen peli vetele. Eikö sulla ole pienintäkään itsesuojeluvaistoa, eikä ihmistuntemusta. Ne, joita itseasiassa suväitset, käyttävät aivan taatusti sumeilematta sinunlaisia hyväkseen ja sinunlaisten kautta koko sosiaalista järjestelmää, oikeuslaitoksia myöten.
Oletko yhtään ajatellut, että sinun suvaitsevaisuuden takia sen seuraukset ovat huonontaneet vanhustemme hoitoa, ym. Sehän on just, kuin hölmölän väen peiton jatkamista. Toivottavasti ymmärrät vertauksen.
Antti Rinne on tosi suvaitsevainen, kun otti kaksi entistä linnakundia ministeriksi:
1)Timo Harakka ehdollista väkivaltaisesta riehunnasta ja
2)Antti Kaikkonen ehdollista rahojen junailusta puolueelle.
Kaikkosen soveltuvuus tarkistettiin lehtitietojen mukaan, mutta kukaan ei ole puhunut Harakan soveltuvuuden tarkistamisesta.
Euroopan väestönvaihto
YK:n sivuilta
https://www.un.org/en/development/desa/population/publications/ageing/replacement-migration.asp
Hieno alku tosiaan Sipilä vei heti 400 miljoonaa,Eikä se aktiivimalli mihinkään katoa se vaan muuttaa muotoa,ette tiedä puoliakaan mitä tuleman pitää.
Nim. Vallan Ytimessä
Eikait vaan se ylähampaaton hauki lentele pitkin muslusmaniaa kehumassa, että kaikki suomeen vaan, seinästä saa rahaa ja tytöt on kivoja, ja tuomarit vapauttaa, kun sanoo, että-kyllä me kotimaassa saatii tehä ja tytöt vaan kivitettiin.
Jollei uuden hallituksen sisä- ja ulkoministeri saa Suomeen tunkeutuvien kehitysmaaihmisten määrää megalomaaniseen nousuun, niin johan on kumma!
Kepuporvari Sipilän hallituksen ennätystä ei saa lyötyä koska kepu Sipilä kutsui yhdessä kokoomus Orpon ja persu Soinin kanssa Suomeen noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista.
Ennätys rikkoontuu varmasti Muista että Sipilä takapenkin taavina huutelee kyllä väelleen ohjeita ja muutkin kyllä kuuntelevat.
Seuraava siirto matutukselle tulee olemaan isis-morsioiden nouto Suomeen lapsineen ja sitten näiden perheiden yhdistämistä. Sisäministeri huolehtii, ettei paperittomia täältä häädetä. Toimii kutsuna kehitysmaamuslimeille yhtä tehokkaasti kuin Sipilän kutsuhuuto asumaan taloaan.
Kokoomus Mykkänen oli huolissaan isisakoista ja niiden lapsita muutama päivä sitten.
Ei rikkoonnu kepuporvari Sipilän hallituksen Suomen mamutusennätys joka on noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista kesältä 2015.
Äänistin sitä lehmua kersana kun luulin hyväksi. Häpeän nyt itseäni, enkä kehtaa liikkua kohta missään.