Gitte
Lakaistuani lattian, huomasin etelänpuoleisten ikkunoiden ikkunalaudalla lojuvan lukemattomia kuivuneita hyönteisiä. Olin siis aloittanut siivousurakan väärästä paikasta, lattiasta. Olisi ensin pestävä ikkunat, sitten ikkunalaudet ja vasta viimeiseksi lattia. Järjestys oli ylhäältä alaspäin. Muulla tavalla toimiminen aiheuttaisi lisää siivoamista, eikä sellaisessa ollut mieltä.
Hyönteisiä oli hämmästyttävän montaa eri lajia. Oli päiväperhosia, yöperhosia ja koiperhosia. Lisäksi oli ampiaisia, mehiläisiä ja kimalaisia, pitkäjalkaisia hässäköitä, kasoittain kärpäsiä ja hyttysiä. Vaikka hyönteisten lukumäärä oli suuri, ja raadot täyttivät tilavuudeltaan yhden kokonaisen sangon, niin silti sanko tuntui painavan täsmälleen yhtä paljon kuin se painoi tyhjänä. Kuivat hyöteiset eivät painaneet mitään. Niillä oli entisenlainen muoto, mutta ne olivat kevyitä kuin untuvat.
Äidinkielenopettaja vilkaisi minuun. Hän ei sanonut mitään. Nainen oli arvostetuin opettaja koulussamme, ja hänellä oli järkkymätön auktoriteetti. Oli täysin käsittämätöntä se ero ihmisissä, opettajissa, että siinä missä toiset murtuivat, niin toiset vahvistuvat. He olivat ihmisiä, ja heillä oli erilaisia ominaisuuksia. Oli ulkoisia ominaisuuksia ja sisäisiä, mutta äidinkielenopettajalla oli nämä kaikki. Hän oli hämmentävän kaunis nainen, jolla oli hämmentävä ote meihin. Kirjoitukseni oli laskeutunut pöydälle, ja opettaja vain tyytyi katselemaan minua. Hän haki jotain, mutta mitä. Lopulta hän sanoi:
- Miksi täällä on tällainen sana kuin hässäkkä?
- En osaa sanoa.
- Hässäkkä tarkoittaa vaginaa. Meillä molemmilla on sellainen ja vain toinen meistä näyttää tietävän sen.
- Saanko nauraa?
- Ei tämä niin vakavaa ole. Kuinka omasi voi?
- Ihan kivasti, kiitos. Entä teidän?
- Ei moitittavaa. Hyvin kulkee mukana. Taas tämä hässäkkä luomuksessasi rikkoo muuten kelvollisen tekstin muodon ja ponnahtaa esiin kuin ilmestys naisen alapäästä keskelle ultrakevyttä, kliinistä hyönteistekstiäsi. Hässäkkä on naiselle raskas asia, kuten tiedät.
- Fyssanmaikka kourii muniaan tunneilla ja tuijottaa tissivakooni.
- Keskustelen asiasta hänen kanssaan. Kuinka muuten voit?
- Olen suunnitellut Gitten murhaa. Ensin ajattelin myrkyttää hänet rotanmyrkyllä, mutta koulun keittiöön on vaikea päästä huomaamatta.
- Ehkä kannattaisi tehdä palohälytys ja hälinän turvin kaataa myrkky suoraan hänen lautaselleen. Muuten saattaa mennä koko koulu nurin.
- Hyvä pointti.
- Gitte yrittää olla kuin sinä. Ongelma vain on että sinä olet jo.
- Itse haluaisin olla kuin sä, mutta säkin olet jo.
(Hihitystä)
Lakaistuani lattian, huomasin etelänpuoleisten ikkunoiden ikkunalaudalla lojuvan lukemattomia kuivuneita hyönteisiä. Olin siis aloittanut siivousurakan väärästä paikasta, lattiasta. Olisi ensin pestävä ikkunat, sitten ikkunalaudet ja vasta viimeiseksi lattia. Järjestys oli ylhäältä alaspäin. Muulla tavalla toimiminen aiheuttaisi lisää siivoamista, eikä sellaisessa ollut mieltä.
Hyönteisiä oli hämmästyttävän montaa eri lajia. Oli päiväperhosia, yöperhosia ja koiperhosia. Lisäksi oli ampiaisia, mehiläisiä ja kimalaisia, pitkäjalkaisia hässäköitä, kasoittain kärpäsiä ja hyttysiä. Vaikka hyönteisten lukumäärä oli suuri, ja raadot täyttivät tilavuudeltaan yhden kokonaisen sangon, niin silti sanko tuntui painavan täsmälleen yhtä paljon kuin se painoi tyhjänä. Kuivat hyöteiset eivät painaneet mitään. Niillä oli entisenlainen muoto, mutta ne olivat kevyitä kuin untuvat.
Äidinkielenopettaja vilkaisi minuun. Hän ei sanonut mitään. Nainen oli arvostetuin opettaja koulussamme, ja hänellä oli järkkymätön auktoriteetti. Oli täysin käsittämätöntä se ero ihmisissä, opettajissa, että siinä missä toiset murtuivat, niin toiset vahvistuvat. He olivat ihmisiä, ja heillä oli erilaisia ominaisuuksia. Oli ulkoisia ominaisuuksia ja sisäisiä, mutta äidinkielenopettajalla oli nämä kaikki. Hän oli hämmentävän kaunis nainen, jolla oli hämmentävä ote meihin. Kirjoitukseni oli laskeutunut pöydälle, ja opettaja vain tyytyi katselemaan minua. Hän haki jotain, mutta mitä. Lopulta hän sanoi:
- Miksi täällä on tällainen sana kuin hässäkkä?
- En osaa sanoa.
- Hässäkkä tarkoittaa vaginaa. Meillä molemmilla on sellainen ja vain toinen meistä näyttää tietävän sen.
- Saanko nauraa?
- Ei tämä niin vakavaa ole. Kuinka omasi voi?
- Ihan kivasti, kiitos. Entä teidän?
- Ei moitittavaa. Hyvin kulkee mukana. Taas tämä hässäkkä luomuksessasi rikkoo muuten kelvollisen tekstin muodon ja ponnahtaa esiin kuin ilmestys naisen alapäästä keskelle ultrakevyttä, kliinistä hyönteistekstiäsi. Hässäkkä on naiselle raskas asia, kuten tiedät.
- Fyssanmaikka kourii muniaan tunneilla ja tuijottaa tissivakooni.
- Keskustelen asiasta hänen kanssaan. Kuinka muuten voit?
- Olen suunnitellut Gitten murhaa. Ensin ajattelin myrkyttää hänet rotanmyrkyllä, mutta koulun keittiöön on vaikea päästä huomaamatta.
- Ehkä kannattaisi tehdä palohälytys ja hälinän turvin kaataa myrkky suoraan hänen lautaselleen. Muuten saattaa mennä koko koulu nurin.
- Hyvä pointti.
- Gitte yrittää olla kuin sinä. Ongelma vain on että sinä olet jo.
- Itse haluaisin olla kuin sä, mutta säkin olet jo.
(Hihitystä)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mjoo
Minusta on lähes ärsyttävää kun kaikki on niin saatanan hyvän näköistä, mutta noin vastapainona kaikelle rumuudelle täällä hommassa saattaa olla jotain järkeä.
(HIhitystä)
Fysiikkaa
Kirjoitus oli ollut kiehtova, äidinkielenopettaja pohdiskeli kirjoittajan poistuttua huoneesta. Tyttö muistutti jollain tavalla häntä, mutta nuorempana. Ajatukset olivat rikkaita ja sanavalmius lähtönopeudessaan palokuntaluokkaa. Ajattelun vinttikoira, nainen naurahti ja katseli koulun pihalle nojaten viileään ikkunalautaan. Tahtomattaan hän etsi kivitasolta kuolleita hyönteisiä, mutta toimisto oli liian hyvin siivottu. Yhtään ruumista ei oltu jätetty ihmeteltäväksi. Ei ruumista, ei murhaa. Ikkunalasi oli tahraton. Näkymä ulkona kauttaaltaan tyhjä. Opettajatar tunsi olonsa vaivautuneeksi, ahdistuneeksi. Tuntematon vipu hänessä kääntyi väärään asentoon, ja elimistö tuntui raahautuvan eteenpäin lattioilla kynsien eteenpäin repiminä, yrittäen raahautua pois tästä maisemasta, tästä ahdistavasta kuvasta, kuvusta, olemattomasta kivusta ja autiudesta. Opettajattaresta tuntui, että mitä pidemmälle nuori kirjoittaja hänestä käveli, sitä ontommaksi hän itse muuttui. Tunne oli muuttumassa fyysiseksi, ja sen ensimmäiset merkit loimosivat kuin tulet taivaanrannassa hänen uumillaan. Hädissään hän kokeili rintojaan, sitten lantiotaan. Hame oli liian tiukka vedettäväksi ylös, lisäksi hän seisoi näyteikkunassa kaiken olemattoman kansan edessä. Tilanne tuntui naurettavalta, jota se varmaan olikin.
- Ai, sä olet vielä täällä, joku sanoi opettajattaren takaa ja sai tämän säpsähtämään. Sydän hypähti kattoon ja silmät avautuivat ammolleen kuin lausuttu lause olisi ollut sähköshokki. Ovelle oli ilmestynyt fysiikanopettaja, juuri se sama, joka ei ollut saanut silmiään irti tulevan kirjailijattaren tissivaosta. Tämä nojaili itseensä kädet farkkujen taskuissa ja ihmetteli mitä oli meneillään.
- Mitä sä teet?
- Tanssin itseni kanssa, opettajatar sanoi.
- Siis hipelöit itseäs?
- No en suoranaisesti. Lääketieteellinen eksaminaatio.
- Koulun ikkunassa?
- Oliko sulla jotain asiaa?
- Kuulitko, että joku kolmekymppinen käsityönopettaja, nainen, on joutunut pataan oppilaan hipelöimisestä.
- Minä hipelöin itseäni, en lapsia. Äidit hipelöivät lapsiaan... ja toisten lapsia raskaaksi haluavat naiset, opettajatar sanoi ja istahti ikkunalaudalle, mutta ei saanut jalkojaan aseteltua mitenkään, joten siirtyi takaisin seisomaan. Lisäksi hänestä oli tavatonta ja ennenkuulumatonta että jokin miespuolinen luokkarunkkari tuli esitelmöimään hänelle yleistyksiä opettajakunnasta ja sen naisjäsenistä. Lisäksi opettajatar luuli joutuneensa pyörivän lottokoneen sisään. Kaikki oli oranssia, pientä ja pyöreää. Kuitenkin tämä nähtävä jäi näkymättömäksi liikkeen nopeuden vuoksi. Eikä sekään vielä mitään, sillä alapää tuntui tulleen hulluksi. Pakokauhu ja väkivalta vuorottelivat tyyneyden sisällä kuin olisivat vääntäneet kättä. Hän tunsi olevansa itsetuhoinen, vaarallinen, kenties jopa raiteiltaan.
- Voitko sä hyvin?
- No vittu en.
(Naurua)
Essee, eli sc
Fysiikanopettaja, josta käytämme lyhennystä F, joutui nälvimisensä jälkeen hämilleen, sillä keskustelun kulku oli tuntunut omituiselta, ja sen aiheuttamat reaktiot ylimitoitetuilta ja absurdeilta. Naisissa oli juuri se ongelma että he eivät vastanneet reaktioiltaan miesten omia. Kohdassa, jossa olisi pitänyt nauraa, hermostuttiin, ja kohdassa, jossa olisi pitänyt puhjeta kyyneliin, survaistiin grillitikku silmään. F oli ymmällään. Äidinkielenopettaja (D) oli istahtanut pöydälle ja puhjennut kyyneliin. Hän ei näytellyt. Näyttelemisen taidon osaavat kaikki miehet, mutta ei yksikään nainen. Jos kerrot huonon vitsin, niin kaikki miehet nauravat, vaikka ei naurata, mutta jos kuulijakunta on naispuoleinen, kannattaa jättää vitsi kertomatta ja säästää kasvonsa. Kerrassaan omituista sakkia. Yhdelläkään elävällä olennolla ei voi olla kokonaiskäsitystä siitä mitä naisen päässä tapahtuu, sillä ainoa vertailukohde on mies, jonka päässä ei tunnetusti tapahdu juuri mitään. Nainen ajattelee enemmän kehollaan kuin aivoillaan. Nainen on suurempi kokonaisuus kuin mies, F ajatteli.
Tätä hän ei kuitenkaan äidinkielelliselle D:lle kertonut, vaan odotti ovensuussa niin kauan että tämä kivahti:
- Jättäisitkö minut yksin?
D oli pitkänlinjan opettaja. Hänessä oli tyyliä, karismaa ja selittämätöntä voimaa. Hän ei ollut mikään ikäloppu mummeli kutimineen ja kissahorinoineen, vaan paketti epävakaita sidoksia, jotka saattaisivat tulla silmille milloin ja missä hyvänsä. Kun D käveli koulussa tai kaupungilla, hänellä tulisi olla varoitusmerkki takapuskurissaan: räjähtävää, syövyttävää & myrkyllistä. D oli seksuaalinen katastrofi, pedantti entinen kaunotar jostain rannikon perukoilta, josta kukaan ei ollut koskaan kuullut mitään, apilapaikoista, pyöreistä rantakivilätäköistä, tai paikoista, missä lehmiä vedettiin navetassa perseeseen, siolle syötettiin toistensa jäänteitä ja kalaa roikotettiin elävänä pyykkinarulla, tai survottiin tölkkeihin pommeiksi mädäntymään. Herra tietää missä tällaisia paikkoja oli, sillä F ei tiennyt. Hänen ei tarvinnut tietää. Mutta itkemässä F ei koskaan ollut nähnyt D:tä. Ja kaikista ’mahdollisista’ verbaalisista reaktiosta huolimatta, F ei osannut sanoa mitään. Ei mitään. Neuvottomuus ei ollut hänen lajinsa, kuten ei D:n.
Kynnyksellä taiteilu käy nilkoille, F totesi äänettä itsekseen.
(Naurua)
Mjoo
Olisi tullut olla kuulostaa jo lähes groteskilta.
(Hirn)
Mjoo
Huomasin juuri että kaikki tämä 'myötäilee' palstan ikuisuusaiheita.
Olenko ikuisuusaiheiden lähteellä, vai vain kuvajainen niistä?
(Hihitystä)