Kannaksen halkijuoksu-Suomi perääntyy.

Eikös se Suur-Suomi pieneksi taas- kampanja alkanut Puna- Armeijan taholta näillä päivämäärillä?
15<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onneksi Neuvostoliitto ei ole edes pieni...sitä ei onneksi ole lainkaan URAAAAAAAAAAA

Äänestä
  • Kaikkia venäjän alusmaita vitutti niin rankasti, että kaikki karkasi, heti kun kun oli kypsä aika.

    Äänestä

Antaa tullaa vaan kaikki rauta ja äijät ja maataistelukoneet mitä Vanjalla on tänne lähettää.
Kattotaan sitten että kestääkö se rynnistys ja sotavoima edes heinäkuun puoleen väliinkään saakka.

Vai joko paljonkin ennen sitä päivää on tullut punakoneen miehilel pas-kat housuun. Olen melkoisen matti, että jo ennen elokuuta on täysi rauha rintamalla.
Punikki-Vanja ei pääse yhtään minnekään eteenpäin, muuta kuin että palaa takas kotionsa.

Äänestä

Joo tähän aikaan vuonna -44 pahaenteinen kumu kuului rintaman toiselta puolen ja suomalaiset vaan joivat kiljua poteroissaan ja kaivoivat napaansa.

1Äänestä

Huonoja juoksijoita kun katsoo keskivauhtia. Taisi olla 7km/vrk.

Äänestä

Huonoja juoksijoita. Vauhti taisi olla ka. 7km/vrk.

Äänestä
  • Kuitenkin parempia kuin etana, jonka vauhti on 1 km/vrk.

    Äänestä

Ei uhittelu itään kannattanut silloinkaan.

1Äänestä

Saksa+olisi+pitänyt+pommittaa+100%+ruohonjuuritasolle........https://youtu.be/I2arAuvNZYg++++++Saivat+onneksi+nöyryytyksen,+mut+taas+tää+koppava+ja+ylimielinen+porukka+yrittää+kukkoilla.....

1Äänestä

Oliko kyseessä Kannaksen halkijuoksu, hillitön pako vaiko hallittu vetäytyminen?

Materiaalitappioita kyllä tuli siinä määrin, että hallitusta vetäytymisestä voi olla hankala puhua. Samoin henkilömenetykset oli suuret. Käpykaartilaisten määristä voisi luulla kyseessä olleen hillitön pakokin.

1941 neukut kylläkin juoksi nopeammin Viipurista Rajajoelle kun 1944 suomalaiset Rajajoelta Viipuriin.

1Äänestä

Moninkertaisen mies- ja materiaaliylivoiman edessä monet ovat varmasti juosseetkin, mutta puolustuksen tiivistyessä Tali-Ihantalassa ja muualla, hyökkääjät eivät enää juosseet puolustajien perässä, he kuolivat...

Äänestä
  • Kyllä he vaan siirtyivät Saksaan tärkeämmälle rintamalle.

    1Äänestä

Täälä ylläpito juoksee muslimien edellä karkuun, kun kaikki kannanotto mikä koskee muslimeita tai somaleita bannataan.

Mutta tämä että sotaveteraaneja halvennetaan, sallitaan. Ptyi saatana!

Äänestä
  • Ei nää nyky tissiposket olisi silloin juosseet katsos kun ne ei osaa edes juosta. Kuntokin olisi loppunut 100m kävelyn jälkeen.
    Mamuissa on kova kuntoisia. Irakista asti tänne juoksennelleet pauketta pakoon. PUM juookseeee...hahahaa

    Äänestä

Täältä juosta minnekkään. Täällä on eletty ja täällä myös tullaan kuolemaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikös se Suur-Suomi pieneksi taas- kampanja alkanut Puna- Armeijan taholta näillä päivämäärillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu