Jumalanpilkkalaki, ensimmäinen tiedote

Aloitteesta

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4429

lähti tänään ensimmäinen lehdistötiedote:

Jumalanpilkkalakia kaadetaan kansalaisaloitteella

Vapaa-ajattelijat pyrkivät jumalanpilkkalain kumoamiseen kansalaisaloitteella.

Voimassaolevan lain mukaan tuomitaan jos "julkisesti pilkkaa Jumalaa" tai "loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee" jotain mitä uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä. Maksimirangaistus on puoli vuotta vankeutta, mutta käytännössä tuomiot ovat olleet sakkoja.

Aloitteen perustelujen mukaan laki rajoittaa sananvapautta. Tekijöiden mukaan on myös vaikea puuttua joissakin valtiossa erityisesti kristittyihin kohdistuviin jumalanpilkkasyytöksiin, kun oman maamme laissa on vastaava jäänne.

Nykyinen pykälä tuli voimaan 1999, ja sitä on sovellettu harvoin.

Vapaa-ajattelijoiden vaalikoneen vastausten perusteella lain kumoaisi selvä enemmistö SDP:n, Vihreiden ja Vasemmiston ehdokkaista. Kristillisdemokraatit ja Keskusta säilyttäisivät lain, muilla puolueilla kannat ovat jakautuneempia.

Aloitteen tueksi on avattu sivu jumalanpilkka.fi. Ensimmäisen kolmen viikon aikana aloitteen allekirjoitti reilu tuhat ihmistä.
15<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Hyvä että ensimmäinen tiedote on julkaistu.

Äänestä

Alku ei ole ollut kovin räväkkää, mutta tuli voi tarttua ja roiohahtaa kesän mittaan!?

Äänestä
  • Julkisuuttahan nämä aloitteet aina vaatii. Harva kovinkaan säännöllisesti käy seuraamaasa mitä aloitteita on tullut, vaan heräte pitää tulla jostain muualta ensin.

    Äänestä

Hyödytöntä hössötystä. Nyt jo näkee, ettei johda mihinkään. Elättekö unelmissa? Tulkaa reaalimaailmaan niin teidät voisi edes ottaa tosissaan.

Äänestä
  • Kannatatko jumalanpilkkalain voimassapysymistä Suomen laissa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kannatatko jumalanpilkkalain voimassapysymistä Suomen laissa?

    Mitenkähän luulen, että tähän ei vastausta tule.

    Äänestä

Varainsiirtovero haittaa työn perässä muuttamista. Vero kuuluisi siksi lakkauttaa vahingollisena. Jos vero kuitenkin pidetään, sille ei tule olla katsomuksellisia poikkeuksia.

Äänestä
Aloittaja

Eilen saatiin 35 allekirjoitusta, kun edeltävinä päivinä niitä on tullut luokkaa 5..15. Siis noin 25 kappaleen nousu.

Mutta. Tämä ei mennyt ilmeisesti mihinkään lehteen läpi. Toimittajista siis noin moni allekirjoitti mutta ei uutisoinut? En ainakaan keksi mikä muu voisi olla selityksenä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tänään tullut jo 29. Pientä toki, mutta edeltäviä päiviä isompaa. Onko tämä jossain kuitenkin uutisoitu?

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Tänään tullut jo 29. Pientä toki, mutta edeltäviä päiviä isompaa. Onko tämä jossain kuitenkin uutisoitu?

    48 eilen. Hieman outoa on tämä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    48 eilen. Hieman outoa on tämä.

    Nyt on pudonnut allekirjoitusten määrä muutamaan päivässä.

    Äänestä

Aloittaja

1200 täynnä.

Äänestä

Jatketaan kampanjointia. Miten media? Kesä ja uutispula?

Äänestä

Kansalaiset ovat tunnettuja vapaa-ajattelijoita, mutta aloite ei ole varsinaisesti Vapaa-ajattelijain liiton organisoima eikä masinoima kansalaisaloite, vaan eräisen aktiivisten vapaa-ajattelijain tekemä kansalaisaloite.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin no. Muodollisesti kansalaisaloitteen vireillepanija ei koskaan voi olla oikeushenkilö. Tosiasiallisesti kuitenkin aloitteet aika selvästi jakautuvat kahtia sen mukaan, onko kyseessä jonkun yhteisön aloite vai parin kaverin keksimä idea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Aloitteesta

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4429

lähti tänään ensimmäinen lehdistötiedote:

Jumalanpilkkalakia kaadetaan kansalaisaloitteella

Vapaa-ajattelijat pyrkivät jumalanpilkkalain kumoamiseen kansalaisaloitteella.

Voimassaolevan lain mukaan tuomitaan jos "julkisesti pilkkaa Jumalaa" tai "loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee" jotain mitä uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä. Maksimirangaistus on puoli vuotta vankeutta, mutta käytännössä tuomiot ovat olleet sakkoja.

Aloitteen perustelujen mukaan laki rajoittaa sananvapautta. Tekijöiden mukaan on myös vaikea puuttua joissakin valtiossa erityisesti kristittyihin kohdistuviin jumalanpilkkasyytöksiin, kun oman maamme laissa on vastaava jäänne.

Nykyinen pykälä tuli voimaan 1999, ja sitä on sovellettu harvoin.

Vapaa-ajattelijoiden vaalikoneen vastausten perusteella lain kumoaisi selvä enemmistö SDP:n, Vihreiden ja Vasemmiston ehdokkaista. Kristillisdemokraatit ja Keskusta säilyttäisivät lain, muilla puolueilla kannat ovat jakautuneempia.

Aloitteen tueksi on avattu sivu jumalanpilkka.fi. Ensimmäisen kolmen viikon aikana aloitteen allekirjoitti reilu tuhat ihmistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu