Homovanhempi ei voi tehdä lapsesta homoa

Ei homoksi voi tieten tahtoen kasvattaa. Se on geeneistä kiini niin paljon. Ja mitä paha siinä on, jos joku on homo tai lesbo. Onhan Suomessa ollut iät ja ajat lesbo- ja homo-opettajie. Ei niistä oppilaistakaan ole sen enempää tullut homoja tai lesboja.
661256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Olet ihan oikeassa. Jos voisi, maailmassa ei juuri olisi homoja - kas kun melkein kaikki homot ja lesbot ovat heteroiden kasvattamia! Kukaan ei lastaan tahallan homoksi kasvata, koska maailma nyt vain on homoille erityisen julma paikka.

Luultavasti Luoja loi homot juuri siksi, että muiden lähimmäisenrakkaus ja "hyvyys" joutuisivat koetukselle. Sillä sen, mitä te teette yhdelle näistä pienimnmistä, minä teen teille...

Hedelmöityshoitolaissa on tosiasiassa paljon tärkeämpiä näkökulmia mietittäväksi kuin harvinaiset hoitoa haluavat lesbot. On vain mediaseksikästä fundamentalistipiireissä ottaa AINA tilaisuuden tullen kielteinen kanta homoseksuaalisuuteen. Seuratkaapa vaikka Päivi Räsäsen puuhailuja tällä rintamalla...

Äänestä
  • maailma on melko kolkko paikka.
    En viitsi edes vammaisia eroitella eri ryhmiin ja nää synnynnäiset juopot on kanssa yks syrjitty ryhmä kun hajun mukaankin ne haistaa ja eihän ne edes kaikkiin paikkoihin saa sisään mennä.

    Eiköstä oleki kurjaa kun alkiskin saa syrjintää synnistään jonka synttäri vikana on periny?

    Lohduttavaa on että syntinsä saa tunnustaa ja jopa Jumalan avulla hyljätä.
    Jos Jumala on ihmisen luonnut,niin kyllä Hän uudeksikin kykenee tekemään.

    Äänestä

TUOMIO JUMALAN

Äänestä
  • Homous ei ole valinnan asia. Se on piirre, johon vaikuttavat geenit ja ehkä ympäristökin. Niin kuin vaikkapa siihen onko lapsi kehitysvammainen vai ei. Todellinen homous ei ole muotijuttu, identiteetti joka omaksutaan kuten vaikkapa "goottilaisuus".

    Äänestä

  • Jokainen huutaa tai ei OMASTA tahdostaan, tuomio Jumalan. Jokainen on tyhmä tai ei omasta TAHDOSTAAN - Jumala yuomitsee: puupäät pysyvät pinnalla...

    Äänestä

  • Jumala on luonut myös homot omaksi kuvakseen. Jeesus ei kertaakaan tuominnut homoja. Jos Raamattua lukisi fundamentalistisesti, niin totuus olisi aivan mahdoton. Vaikkapa naisten pitäsi olla huntu päässä hellan ääressä hoitamassa lapsia. Tämä on Raamatun naiskuva. Usko vain Jeesukseen, älä tuomitse muita. Monet ensimäset tulevat viimeiseksi, monet viimeiset ensimmäsiksi.

    Äänestä

New testament

1Kr 6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,

Äänestä
  • Raamatun mukaan huorin tekee se, joka katsoo naista himoiten häntä. Kaikki heterot ovat katsoneet naista tällä tavalla joskus. Eli tulkintasi mukaan heterotkaan eivä peri Jumalan valtakuntaa. Syntiä voi tehdä myös ajatuksin. Jos himoitset mielessäsi naista, sekin on Raamatun mukaan huorintekoa.

    Eli näistä Raamatun sanoita voidan tehdä se johtopäätös, että ei koskaan pidä yrittää korottaa itseään eikä tuomita muita. VAIN USKO JEESUKSEEN PELASTAA. Jotkut krist. ryhmittymät tarvitsevat vain jotain alistaakseen ja solvatakseen oma egoa pönkittämään. Homot ja sairat ovat usen tällaisia silmätikkuja. On mitä suurinta huuhaata myös joidenkin katteettomat parantumislupaukset. Siinä solvatan pahasti sairaita.

    Äänestä

Voisitko antaa todisteita tuosta geeni jutusta. Muinusta tuo väite vaikuttaa tuulesta temmatulta. Psyykkinen häiriö on lähempänä todellisuutta.

Äänestä
  • Mitä jos itse perustelisit tuon käsityksesi psyykkisestä häiriöstä! Vai tarkoitatko ehkä, että vanhemmat kasvattavat lapsestaan homon? Kas kummaa: minä olen heterokodista, jossa ei taatusti ole kasvatettu minusta homoa - ihan tavallinen kasvatus on sekä minulla että heteroveljelläni. Psyykkinen häiriö... Uskon sen, kun todistat.

    Mikä siinäkin on, että homot pannaan TODISTAMAAN, miksi ovat jomoja? Pyydättekö vihreäsilmäiseltä todistamista siitä, miksi hänen silmänsä ovat vihreat, tai liikuntavammaiselta syitä vammaan?

    Eikö oliis paras koetta elää sellaisena kuin on ja antaa muidenkin elää? Minun onneni ei ole sinulta pois eikä sinun onnesi minulta. Minä olen Luojan homoksi luoma, eikä siinä mitään vikaa ole, ei syntiäkään. Paitsi jos Luoja sitten loikin tahallaan psyykksiä häiriöitä...

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Mitä jos itse perustelisit tuon käsityksesi psyykkisestä häiriöstä! Vai tarkoitatko ehkä, että vanhemmat kasvattavat lapsestaan homon? Kas kummaa: minä olen heterokodista, jossa ei taatusti ole kasvatettu minusta homoa - ihan tavallinen kasvatus on sekä minulla että heteroveljelläni. Psyykkinen häiriö... Uskon sen, kun todistat.

    Mikä siinäkin on, että homot pannaan TODISTAMAAN, miksi ovat jomoja? Pyydättekö vihreäsilmäiseltä todistamista siitä, miksi hänen silmänsä ovat vihreat, tai liikuntavammaiselta syitä vammaan?

    Eikö oliis paras koetta elää sellaisena kuin on ja antaa muidenkin elää? Minun onneni ei ole sinulta pois eikä sinun onnesi minulta. Minä olen Luojan homoksi luoma, eikä siinä mitään vikaa ole, ei syntiäkään. Paitsi jos Luoja sitten loikin tahallaan psyykksiä häiriöitä...

    New testament

    1Kr 6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,

    Äänestä

  • New testament kirjoitti:

    Noita sanoja ei sanonut Jumala vaan Paavali. Paabvali eli omaa aikaansa ja oli todistettavasti homofobinen. Luoja ei luotujaan aja pois. Äläpä siis sinäkään tuomitse, ettei itseäsi kerran tuomittaisi.

    Tt 1:15 Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen.

    Ilm 22:11 Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.

    Äänestä

  • New testament kirjoitti:

    New testament

    1Kr 6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,

    Näyttää sille, että mitä suurempi tietämättömyys, sitä varmemmat puheet. Te, jotka ilman faktan häivääkään tuomitsette kaikki homot samaan kastiin - minkä verran olette TODELLA vaivautuneet ottamaan asioista selvää? Montako päivää tai edes tuntia olette eläneet homona? Ihan turha tulla puhumaan suulla suuremmalla asiasta jota ei ymmärrä tai ei pysty käsittelemään.

    Jotain olen ehtinyt nähdä.

    Joku nuori on karkotettu kotoaan, joku keski-ikäinen on joutunut näkemään rakastamansa perheen hajoavan, joku on eristetty omasta hengellisestä yhteisöstään, kasvuympäristöstä, johon on juurtunut elinikäisen hartauden, uskon ja luottamuksen voimalla. He eivät ymmärrä, miksi Jumala on antanut heille tämän ristiriitaisen osan. Jos he noudattavat hengellistä kutsumustaan, he elävät elinikäisessä selibaatissa. Jos he elävät sellaisina mitä he ovat, heidän on otettava vaieten vastaan kaikki tuomiot, jotka Jumalan Sana näyttää heille langettavan, sekä kohdattava sosiaalinen eristyminen ja toisten halveksunta omassa hengellisessä kodissaan.

    Jotkut yrittävät löytää Raamatusta erilaisia porsaanreikiä ja selityksiä. Tinkimätön älyllinen rehellisyys johtaa viimeksi mainitulla tiellä kuitenkin useimmiten umpikujaan. Monen tiedän epätoivossaan kuolleen oman kätensä kautta. Jotkut taas yrittävät upottaa sietämätöntä tuskaansa pinnallisiin yhden yön suhteisiin, alkoholiin ja muihin korvikkeisiin. Jos kohtaat näitä ihmisiä, älä ainakaan tuomitse heitä, sillä heidän sisimmässään soivat jo tuomion pasuunat. Jos helvetti on olemassa, heidän osaltaan se on jo alkanut täällä. En ole oikea henkilö ratkaisemaan, päätyvätkö he lopulta sinne.

    Eivät jää kymmeniin ne yöt, jolloin olen tyynyni märäksi itkien huutanut Jumalaa avuksi. Lopulta olen pilkannut ja kironnut Häntä kysyen: "Missä Sinä piileksit, kun Sinua OIKEASTI tarvittaisiin? Miksi laitat lapsesi näin mahdottoman tehtävän eteen?" Enää en rohkene kutsuä Häntä Isäkseni, koska Hän on sanassaan kieltänyt minun olevan lapsensa.

    Ehkä, hyvät homofobit, kerrotte, millä helvetin tavalla minun pitäisi eheytyä. Uskokaa tai älkää, uusin toivein olen käynyt jos minkäkinlaisissa parannuskokeiluissa erilaisten hengellisten puoskareiden luona. "Eheytymisestä" on tullut minulle kirosana ja kieltäydyn enää katumasta sitä, että olen homo, kieltäydyn hyväksymästä että minun pitäisi jotenkin hävetä olemassaoloani juuri tällaisena. Vain käytännön syistä - ehkä myös pelkuruudesta - olen raottanut kaapin ovea vain äärimmäisen valikoidusti. Haluan nimittäin poimia mansikat kaikista kakuista: homoille ole homo ja heteroille hetero (hieman vapaasti apostoli Paavalia lainaten).

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Mitä jos itse perustelisit tuon käsityksesi psyykkisestä häiriöstä! Vai tarkoitatko ehkä, että vanhemmat kasvattavat lapsestaan homon? Kas kummaa: minä olen heterokodista, jossa ei taatusti ole kasvatettu minusta homoa - ihan tavallinen kasvatus on sekä minulla että heteroveljelläni. Psyykkinen häiriö... Uskon sen, kun todistat.

    Mikä siinäkin on, että homot pannaan TODISTAMAAN, miksi ovat jomoja? Pyydättekö vihreäsilmäiseltä todistamista siitä, miksi hänen silmänsä ovat vihreat, tai liikuntavammaiselta syitä vammaan?

    Eikö oliis paras koetta elää sellaisena kuin on ja antaa muidenkin elää? Minun onneni ei ole sinulta pois eikä sinun onnesi minulta. Minä olen Luojan homoksi luoma, eikä siinä mitään vikaa ole, ei syntiäkään. Paitsi jos Luoja sitten loikin tahallaan psyykksiä häiriöitä...

    että Jumala olisi luonut homon?
    Aadamin ja Eevan Hän loi,missä siellä sanotaan,että loi myös homon? Sinä oletat mahdottomia,poikalapsi!
    Älä kuvittele,että Jumala olisi LUONUT,juuri sinut homoksi,millä ihmeellä perustelet vääristyneen ihmiskuvasi? Et voi perustella sitä kuin omilla luulo uskomuksillasi!
    Synti,joka petti ensimmäiset ihmiset,se loi homoja,kaikki terveestä ihmisestä olevat poikkeamat johtuu synnin seuraamuksista,synti myrkytti ihmisen,ja se aiheuttaa epäinhimillisyyttä lukemattomin eri seuraamuksin,kuten esm.homous/lespous!

    Äänestä

  • old_profile_16937 kirjoitti:

    Näyttää sille, että mitä suurempi tietämättömyys, sitä varmemmat puheet. Te, jotka ilman faktan häivääkään tuomitsette kaikki homot samaan kastiin - minkä verran olette TODELLA vaivautuneet ottamaan asioista selvää? Montako päivää tai edes tuntia olette eläneet homona? Ihan turha tulla puhumaan suulla suuremmalla asiasta jota ei ymmärrä tai ei pysty käsittelemään.

    Jotain olen ehtinyt nähdä.

    Joku nuori on karkotettu kotoaan, joku keski-ikäinen on joutunut näkemään rakastamansa perheen hajoavan, joku on eristetty omasta hengellisestä yhteisöstään, kasvuympäristöstä, johon on juurtunut elinikäisen hartauden, uskon ja luottamuksen voimalla. He eivät ymmärrä, miksi Jumala on antanut heille tämän ristiriitaisen osan. Jos he noudattavat hengellistä kutsumustaan, he elävät elinikäisessä selibaatissa. Jos he elävät sellaisina mitä he ovat, heidän on otettava vaieten vastaan kaikki tuomiot, jotka Jumalan Sana näyttää heille langettavan, sekä kohdattava sosiaalinen eristyminen ja toisten halveksunta omassa hengellisessä kodissaan.

    Jotkut yrittävät löytää Raamatusta erilaisia porsaanreikiä ja selityksiä. Tinkimätön älyllinen rehellisyys johtaa viimeksi mainitulla tiellä kuitenkin useimmiten umpikujaan. Monen tiedän epätoivossaan kuolleen oman kätensä kautta. Jotkut taas yrittävät upottaa sietämätöntä tuskaansa pinnallisiin yhden yön suhteisiin, alkoholiin ja muihin korvikkeisiin. Jos kohtaat näitä ihmisiä, älä ainakaan tuomitse heitä, sillä heidän sisimmässään soivat jo tuomion pasuunat. Jos helvetti on olemassa, heidän osaltaan se on jo alkanut täällä. En ole oikea henkilö ratkaisemaan, päätyvätkö he lopulta sinne.

    Eivät jää kymmeniin ne yöt, jolloin olen tyynyni märäksi itkien huutanut Jumalaa avuksi. Lopulta olen pilkannut ja kironnut Häntä kysyen: "Missä Sinä piileksit, kun Sinua OIKEASTI tarvittaisiin? Miksi laitat lapsesi näin mahdottoman tehtävän eteen?" Enää en rohkene kutsuä Häntä Isäkseni, koska Hän on sanassaan kieltänyt minun olevan lapsensa.

    Ehkä, hyvät homofobit, kerrotte, millä helvetin tavalla minun pitäisi eheytyä. Uskokaa tai älkää, uusin toivein olen käynyt jos minkäkinlaisissa parannuskokeiluissa erilaisten hengellisten puoskareiden luona. "Eheytymisestä" on tullut minulle kirosana ja kieltäydyn enää katumasta sitä, että olen homo, kieltäydyn hyväksymästä että minun pitäisi jotenkin hävetä olemassaoloani juuri tällaisena. Vain käytännön syistä - ehkä myös pelkuruudesta - olen raottanut kaapin ovea vain äärimmäisen valikoidusti. Haluan nimittäin poimia mansikat kaikista kakuista: homoille ole homo ja heteroille hetero (hieman vapaasti apostoli Paavalia lainaten).

    Juuri sinun kaltaisiasi on monia, ja juuri kirjoittamasi kaltaisia tekstejä tarvitaan avaamaan silmiä näiden teorialla ja pintapuolisesti ja paikkapaikoin luetulla Raaamatulla lyöjille. Kiitos, että jaksoit ottaa napakan asiallisesti kantaa. Minäkään en enää tahdo ajoittain jaksaa, kun täällä lanta lentää silmiin aina, kun jotain sanoo - olipa aihe nyt mikä tahansa.

    Luultavasti alan tehdä samoin kuin sinä: olen homoille homo ja hetero-olettajille hetero. Tiedät, se ei ole mukavaa kenellekään eikä helppoakaan, mutta sitä kai nämä "uskovat" ainakin toivovat. Kahdet kasvot kuulunevat asiaan.

    Äänestä

  • Ritari009 kirjoitti:

    että Jumala olisi luonut homon?
    Aadamin ja Eevan Hän loi,missä siellä sanotaan,että loi myös homon? Sinä oletat mahdottomia,poikalapsi!
    Älä kuvittele,että Jumala olisi LUONUT,juuri sinut homoksi,millä ihmeellä perustelet vääristyneen ihmiskuvasi? Et voi perustella sitä kuin omilla luulo uskomuksillasi!
    Synti,joka petti ensimmäiset ihmiset,se loi homoja,kaikki terveestä ihmisestä olevat poikkeamat johtuu synnin seuraamuksista,synti myrkytti ihmisen,ja se aiheuttaa epäinhimillisyyttä lukemattomin eri seuraamuksin,kuten esm.homous/lespous!

    Jumala loi miehen, eikös niin. Homokin on MIES, eoikös niin? Homon loi siis Jumala. Enempää en jaksa sinulle itsesi kieltäjälle jankuttaa. Turhaan sanon, kun et sinä omista korvia, joilla kuulla, tai silmiä, joilla nähdä. Suljet ne omasta tahdostasi, omasta valinnastasi - ole siis taikasukoinesi.

    Minä en kuvittele, minä TIEDÄN, että Jumala loi kaikki ihmiset, myös minut. Sinulle se asia ei liene ihan selvä. Minusta Jumala loi sinutkin, vaikka olisi saanut jättää luomattakin, kun tuommoinen jästipää nyt olet.

    Terveiset vaimollsesi. Säälin häntä. Kauhean taakan on valinnut, kun on tuommoisen itsensäkieltäjän ottanut.

    Äänestä

  • Ritari009 kirjoitti:

    että Jumala olisi luonut homon?
    Aadamin ja Eevan Hän loi,missä siellä sanotaan,että loi myös homon? Sinä oletat mahdottomia,poikalapsi!
    Älä kuvittele,että Jumala olisi LUONUT,juuri sinut homoksi,millä ihmeellä perustelet vääristyneen ihmiskuvasi? Et voi perustella sitä kuin omilla luulo uskomuksillasi!
    Synti,joka petti ensimmäiset ihmiset,se loi homoja,kaikki terveestä ihmisestä olevat poikkeamat johtuu synnin seuraamuksista,synti myrkytti ihmisen,ja se aiheuttaa epäinhimillisyyttä lukemattomin eri seuraamuksin,kuten esm.homous/lespous!

    Ei Jumala valitse omiaan sen perusteella, onko hän homo vai hetero. Homojen syrjintä pitäisi tässä maassa lopettaa myös helluntailaisten taholta.

    Äänestä

  • Kehottaisin sinua omatoimisesti opiskelemaan lääketidettä. Lainaa kirjastosta kirjoja. Homoilla on erilaiset aivot. Homojen DNA:ssa on poikkeavuutta. Homoutta esiintyy myös eläinkunnassa.

    Äänestä

  • Oivariini kirjoitti:

    Kehottaisin sinua omatoimisesti opiskelemaan lääketidettä. Lainaa kirjastosta kirjoja. Homoilla on erilaiset aivot. Homojen DNA:ssa on poikkeavuutta. Homoutta esiintyy myös eläinkunnassa.

    Kukahan nuo tutkimukset on tehnyt. Ettei vain olisi poliittisen painostuksen alla.

    Äänestä

  • Ritari009 kirjoitti:

    että Jumala olisi luonut homon?
    Aadamin ja Eevan Hän loi,missä siellä sanotaan,että loi myös homon? Sinä oletat mahdottomia,poikalapsi!
    Älä kuvittele,että Jumala olisi LUONUT,juuri sinut homoksi,millä ihmeellä perustelet vääristyneen ihmiskuvasi? Et voi perustella sitä kuin omilla luulo uskomuksillasi!
    Synti,joka petti ensimmäiset ihmiset,se loi homoja,kaikki terveestä ihmisestä olevat poikkeamat johtuu synnin seuraamuksista,synti myrkytti ihmisen,ja se aiheuttaa epäinhimillisyyttä lukemattomin eri seuraamuksin,kuten esm.homous/lespous!

    Heippa Ritari

    Lukaisehan vuodatukseni linkistä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000007102849

    Kerropa minulle, mitä ehkä olen tehnyt saadakseni tämän ihanan osan, kun en ole sitä missään vaiheessa pyytänyt vaan taistellut raivokkaasti sitä vastaan vuosia?

    Oletko yksinkertainen vai laput silmillä? Onko maailmasi täysin mustavalkoinen? Haloo opiskele hiukan reaalielämää.

    Äänestä

  • HELSINGIN SANOMAT 01.03.2005 - TIEDE & LUONTO

    "YHDYSVALTAIN TIEDEVIIKKO
    Tulikohan tyttö vai poika?
    Joskus sukupuoli ei selviä ensi silmäyksellä – eikä toisellakaan

    WASHINGTON. Tyttö tuli! Tai sitten poika. Tämä tieto kajautetaan ensimmäisenä ilmoille vastasyntyneestä.
    Joskus syntyy hiljaisuus. Lapsella voi olla jalkojen välissä sekä tytön että pojan sukuelimiä.
    Arviolta yksi neljästä tuhannesta lapsesta syntyy intersukupuoliseksi, tiukasti määriteltyjen nais- ja miessukupuolten väliin.
    Uusi tieto kuitenkin murentaa tiukkoja määritelmiä. "Sukupuoli on paljon monimutkaisempi asia kuin X ja Y", sanoo ranskalainen geneetikko Eric Vilain Kalifornian yliopistosta Los Angelesista. Vilain puhui sukupuolen määräytymisestä Yhdysvaltain tieteen edistämisseuran AAAS:n tapahtumassa Washingtonissa.
    Koulun biologian mukaan kromosomiyhdistelmä XX tuottaa naisen ja XY miehen. Sikiönkehityksen alussa molemmat ovat samanlaisia, mutta hormonit muovaavat yksilöstä sukupuolensa mukaisen.

    Uutta on, että osa sukupuolten eroista kehittyy aivoissa jo ennen hormonitoiminnan alkua. Kaikki niitä ohjaavat geenit eivät edes sijaitse X- ja Y-kromosomeissa.
    Vilain ja hänen tutkijatoverinsa ovat löytäneet 54 geeniä, jotka ilmenevät eri tavoin uros- ja naarashiirten aivoissa jo kymmenen päivää hedelmöitymisen jälkeen.
    Miesten ja naisten välillä on eroja esimerkiksi aivoalueiden koossa ja hermosolujen määrissä. Joitakin erilaisuuksia on havaittu myös homo- ja heteroseksuaalien aivoissa."

    Tässä vai lyhyt siteeraus tekijänoikeudellisista syistä, lue ko. Hesarista tarkemmin.

    Homoseksuaalisuus ei ole sairaus eikä psyykkinen häiriö.

    Äänestä

  • Ritari009 kirjoitti:

    että Jumala olisi luonut homon?
    Aadamin ja Eevan Hän loi,missä siellä sanotaan,että loi myös homon? Sinä oletat mahdottomia,poikalapsi!
    Älä kuvittele,että Jumala olisi LUONUT,juuri sinut homoksi,millä ihmeellä perustelet vääristyneen ihmiskuvasi? Et voi perustella sitä kuin omilla luulo uskomuksillasi!
    Synti,joka petti ensimmäiset ihmiset,se loi homoja,kaikki terveestä ihmisestä olevat poikkeamat johtuu synnin seuraamuksista,synti myrkytti ihmisen,ja se aiheuttaa epäinhimillisyyttä lukemattomin eri seuraamuksin,kuten esm.homous/lespous!

    Raamatu ei myöskään sano missään, että jumala loi Adamin ja Eevan lisäksi eri värisiä/rotuisia ihmisiä. Mehän emme tiedä, minkä värisiä Adam ja Eeva olivat. Kuinka heitä siis voi olla olemassa, kun ei Raamatuss ole asiasta mainittu.

    By the way, sinun argumenttisi "Älä kuvittele,että Jumala olisi LUONUT,juuri sinut homoksi,millä ihmeellä perustelet vääristyneen ihmiskuvasi? Et voi perustella sitä kuin omilla luulo uskomuksillasi!" ei ole yhtään perustellumpi tai oikeampi kuin esim. poikalapsen.

    Äänestä

Yksinkertaisesti sanottuna se on syntiä ja sairasta sekä luonnotonta.
SEn takia!

Äänestä
  • Melkein kaikki on syntiä. Kukaan ei ole synnitön. Homous ei ole sairasta eikä luonnotontakaan, vaan ihmislajille kuuluva ominaisuus. Sama ominaisuus on monilla ihmisen sukulaisilla luonnossa. Mallisestikin asiaa ajatellen.

    Äänestä

Oivariini varmaan koskaan kuullukkaan sellaisesta kuin homous. Se on Valinta, ja myös Luonnotonta/Irstailua.. mutta ennenkaikkea se on Syntiä.

Helvettiin menevät elleivät parannusta tee, ja hylkää tuota ko. Irstailuaan.

Äänestä
  • Perustelehan käsityksesi. Semmoinen kuuluu täällä hyviin tapoihin. Kos et perustele, todistat lausumallasi vain oman homofobiasi. Tule ulos jo sieltä kaapista...

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Perustelehan käsityksesi. Semmoinen kuuluu täällä hyviin tapoihin. Kos et perustele, todistat lausumallasi vain oman homofobiasi. Tule ulos jo sieltä kaapista...

    Mitä tekemistä Pelolla on Synnin kanssa..? sitä minäkin.

    lueppa vaikka sieltä, Kirje Roomalaisille 1:24 ->
    Lue niin tiedät enemmän, niin ei tarvitse nolata itseään täällä. Älä petä itseäsi! Ota vastaan Vapahtajamme totuus ja rakkaus, hylkää saastainen sukupuolisuuntautumisesi Poikalapsi.

    homoseksuaalisuuden alaiset menevät Helvettiin, elleivät parannusta tee.

    Äänestä

  • Ace kirjoitti:

    Edelleenkään et perustele mitään. Raamatun irtopaikat eivät ole perusteluja, Paavalin homopelkoiset kirjeet kaikkein vähiten.

    Muista myös, mitä Raamattu sanookaan kaltaisistasi muiden ihmisten tuomitsemiseen halukkaasti pyrkivistä...

    Homo syntyy homoksi, koska Luoja loi homomiehenkin, kun miehen loi. Haukut Jumalaa, sinä riivattu! Mikä sinä muka olet Jumalan luotuja moittimaan?

    "Edelleenkään et perustele mitään. Raamatun irtopaikat eivät ole perusteluja, Paavalin homopelkoiset kirjeet kaikkein vähiten."

    - Tuskimpa tänne koko Raamattua alan kirjoittamaan. Tuo ko. "irtopaikka" kertoo hyvin siitä, mikä on Luonnotonta. Paavali oli sinuakin viisaampi mies, tuskimpa homopelkoinen, päinvastoin, sääliä homot vain saavat, ei heitä kukaan "pelkää".

    "Muista myös, mitä Raamattu sanookaan kaltaisistasi muiden ihmisten tuomitsemiseen halukkaasti pyrkivistä..."

    - En minä tuomitse ihmisiä, tuomitsen Synnin Synniksi, niinkuin Raamattu sanoo, ja niinkuin Jeesus opetti. homoseksuaalisuus on Syntiä, 1 Lihan Synneistä. homot ovatkin sitten asia erikseen.

    "Homo syntyy homoksi, koska Luoja loi homomiehenkin, kun miehen loi. Haukut Jumalaa, sinä riivattu! Mikä sinä muka olet Jumalan luotuja moittimaan?"

    - Ehkä omassa paatuneessa mielessäsi, mutta homoseksuaalisuus on valinta, mutta kuinka tervejärkinen ihminen voisi niin valita? aivan, homot eivät olekkaan tervejärkisiä, kuka niin on väittänyt? Jumalalla ei ole mitään tekemistä homoseksuaalisuuden kanssa, se sai alkunsa Syntiinlankeamisesta, niinkuin muutkin Synnit, homoseksuaalisuus on Synti. homoseksuaalisuuden alaiset ovat Saatanan palvelijoita. Sinä mieletön, kivitettäväksi joutaisit Jumalanpilkasta.

    homoseksuaalisuuden alaiset menevät Helvettiin, elleivät hylkää Irstasta sukupuolisuuntaustaan. se on Luonnotonta, ja Jumalan tahdon vastaista.

    Ace, sanot homoseksuaalisuuden olevan ihmisen oma valinta. Miten perustelet tuon väitteen?

    Poikalapsi, käy sääliksi sinua joka yhä vaan jaksat vääntää kättä näiden fundamentalistipuupäiden kanssa, joille on ihan turha esittää vaatimuksia todistelusta. He eivät edes tajua mitä puhut, koska heille heidän oma perustelematon mielipiteensä on aksiomaattinen totuus. Säästä ruutia johonkin sen arvoiseen. Ei sillä, että terävät ja osuvat kommenttisi ja kysymyksesi häiritsisivät - kaikkea muuta!

    Homous ei ole vvalinta. Se ei ole syntikään, tuomitseminen taas saattaa ollakin. Tervehärkisyys ei ole jomofobiaa, jota sinulla on PAHASTI. Otan osaa. Eipä ole kenelläkään sinunkaan kanssasi mukavaa varmaankaan.

    Toivottavsti olet valitsemassasi hapatuksessa onnellinen. Minä EN ole homouttanai saanut valita. Sinä olet vapaaehtoisesti ahdasmielinen. Vahinko on sinun.

    Muuten: me homot ja lesbot emme lopu maailmasta vihaamalla. Luoja meidätklin loi, vaikka sinua kuinka se aisa päähän ottaisi. Revi siitä!

    Jos helvetti on, siellä on sinunkaltaisiasi paskiaisia ja natseja. Pitäkääpä kivaa!

    Äänestä

  • old_profile_16937 kirjoitti:

    Ace, sanot homoseksuaalisuuden olevan ihmisen oma valinta. Miten perustelet tuon väitteen?

    Poikalapsi, käy sääliksi sinua joka yhä vaan jaksat vääntää kättä näiden fundamentalistipuupäiden kanssa, joille on ihan turha esittää vaatimuksia todistelusta. He eivät edes tajua mitä puhut, koska heille heidän oma perustelematon mielipiteensä on aksiomaattinen totuus. Säästä ruutia johonkin sen arvoiseen. Ei sillä, että terävät ja osuvat kommenttisi ja kysymyksesi häiritsisivät - kaikkea muuta!

    Kiitän, ja ymmärrän oikein hyvin kantasi. Kyllä näihin välillä hiiltyy, kuten olet huomannut, mutta olen nyt vain sen verran sitkeää juurta, etten minä periksi anna, en, vaikka kuinka kolloja puhuvat.

    Kaikkea hyvää!

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Edelleenkään et perustele mitään. Raamatun irtopaikat eivät ole perusteluja, Paavalin homopelkoiset kirjeet kaikkein vähiten.

    Muista myös, mitä Raamattu sanookaan kaltaisistasi muiden ihmisten tuomitsemiseen halukkaasti pyrkivistä...

    Homo syntyy homoksi, koska Luoja loi homomiehenkin, kun miehen loi. Haukut Jumalaa, sinä riivattu! Mikä sinä muka olet Jumalan luotuja moittimaan?

    jossa Jumala olis homon luonnut.

    Jumalassa ei ole syntiä eikä Hän sellaista luo mitä itse vihaa.

    Äänestä

  • etsintä kirjoitti:

    jossa Jumala olis homon luonnut.

    Jumalassa ei ole syntiä eikä Hän sellaista luo mitä itse vihaa.

    Jumala loi miehen. Homokin on mies. Sinulla on jokin ihan oma jumala, joka ei ole sama kuin kristityillä, jos jumalasi kerran ihmisiä vihaa.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Jumala loi miehen. Homokin on mies. Sinulla on jokin ihan oma jumala, joka ei ole sama kuin kristityillä, jos jumalasi kerran ihmisiä vihaa.

    Kristittyjen Jumala, juuri se one & only, joka on Raamatussa ilmoitettu, Vihaa Syntiä. homoseksuaalisuus on syntiä. Jumala ei ole luonut homoseksuaalisuutta, se on Saatanan käsialaa. Tiedä sitten mitä Hindu Jumalaa kumarrat, mutta et ainakaan sitä Jumalaa, ketä on Raamatussa ilmoitettu. homoseksuaalisuus on Perkeleestä.

    Siunausta sinulle Poikalapsi, että löytäisit vielä tien totuuteen.

    Äänestä

  • old_profile_16937 kirjoitti:

    Ace, sanot homoseksuaalisuuden olevan ihmisen oma valinta. Miten perustelet tuon väitteen?

    Poikalapsi, käy sääliksi sinua joka yhä vaan jaksat vääntää kättä näiden fundamentalistipuupäiden kanssa, joille on ihan turha esittää vaatimuksia todistelusta. He eivät edes tajua mitä puhut, koska heille heidän oma perustelematon mielipiteensä on aksiomaattinen totuus. Säästä ruutia johonkin sen arvoiseen. Ei sillä, että terävät ja osuvat kommenttisi ja kysymyksesi häiritsisivät - kaikkea muuta!

    Gayfin, siinä perusteluni;

    "Homous ei ole synnynnäistä eikä Jumalan luomaa.

    Homoutta ei myöskään valita hetkessä kuten sen puolustajat väittävät meidän opettavan.
    Se opitaan vähitellen ja sen myötä paadutaan vähitellen.
    Jokaisella teini-ikäisellä ja aikuisella ihmisellä on luultavasti joskus ollut homoseksuaalisia ajatuksia, kiusauksia ja jopa himon syntiä. Näillä himoilla ei ole kuitenkaan pakko jäädä hekumoitsemaan, niille ei tarvitse antaa elintilaa sydämessä. Jos näin kuitenkin tapahtuu, niin ensimmäisillä kerroilla siitä seuraa syyllisyyden tunnetta ja omantunnon syytöksiä. Useimmat ihmiset torjuvat nämä ajatukset tässä vaiheessa luonnottomina ja väärinä pois eivätkä ala hekumoida niillä sen enempää. Mutta jotkut työntävät syyllisyyden tunteen syrjään ja hakevat hekumasta nautintoa siirtyen seuraavaan vaiheeseen. He alkavat harrastaa itsetyydytystä homoeroottisten mielikuvien ja himojen vallassa. Jotka näin tekevät, paatuvat vähitellen. Mitä enemmän ihminen alkaa hekumoida homoajatuksilla ja tyydyttää samalla itseään, sitä vähemmän omatunto kerta kerran jälkeen siitä syyttää. He eivät enää lopulta tunne ehkä lainkaan syyllisyyttä teoistaan, pelkkää nautintoa. Seuraava vaihe onkin sitten homopartnerin etsiminen: ihminen on jo tuossa vaiheessa omaksunut homoseksuaalisen sydämen asenteen. Tämän jälkeen valitaan homous elämäntavaksi ja aletaan harjoittaa homoseksiä.
    Täysin paatunut homo ei välttämättä enää edes muista ensimmäisten kertojen omantunnon syytöksiä.
    Hän ei tunne tekevänsä lainkaan syntiä harrastaessaan homoutta tai itsetyydytystä homoeroottisten mielikuvien ja himojen vallassa.
    Paatumustakin on eri asteista.
    Jumalaton tai paatumaan päin oleva omatunto on kuin reistaileva palohälytin. Välillä se antaa hälytyksen silloin kun pitää, välillä väärään aikaan, välillä ei lainkaan, vaikka pitäisi.
    Tästä syystä jumalaton synninharjoittaja saattaa tuntea välillä syyllisyyttä, välillä ei.
    Kun Jumala kutsuu ja vetää hyvyydellään mielenmuutokseen, niin silloin omatuntokin herää ja alkaa hälytellä, vaikka olisi aiemmin ollut täysin paatunut. Raamatun Jumala kehottaa syntisiä kääntymykseen:

    Jumalaton palatkoon Jumalan tykö silloin kun hän läsnä on ja kutsuu: meidän Herrallamme on paljon anteeksiantamusta ja mielenmuutosta lahjana.
    "Heräjä sinä joka nukut ja nouse ylös kuolleista niin Kristus sinua valaisee!"
    "Älkää enää paaduttako sydämiänne niin kuin teitte katkeroituksessa."

    Homoutta ei myöskään valita hetkessä kuten sen puolustajat väittävät meidän opettavan."

    Onpa aivan aukottoman jykevästi perusteltu!

    Et kai ollenkaan edes ymmärrä, mitä "perustella" tarkoittaa. On kyllä käynyt ilmi, että sinulla on asiasta mielipide, mutta se on eri asia kuin perustelu.

    Kuules, minun OMA KOKEMUKSENI on ihan toisenlainen. Vuosikausia minä rukoilin ja huusin Jumalan puoleen, että Hän ottaisi tämän taakan (enää se ei ole sellainen) pois. Jos väität, että olen omasta tahdostani ja pyrkimyksestäni ja veltosti periksi antaen liukunut homouteen, pilkkaat tai puhut typeryyksiä. En tiedä kumpaa.

    huusit ja rukoilit Jumalaa ja sitten hänet hylkäsit koska hän ei tehnyt sinusta heteroa, en minäkään ole kaikkea pyytämääni saanut.
    On paljon asioita joilla ihmisiä koetellaan, se on käännettävä voitoksi itselle, siinä on yritettävä kasvaa ihmisenä.
    Esitä sinä minulle perustelu siitä että homous on synnynnäistä. Ei pedofiili,eläimiinsekaantuja, transut,kinkyt,lesbot,bi:t synny tällaisiksi. Ympäristö muokkaa heidän "oikean" näkemyksensä. Täällä on jokaisella se oma mielipide (myöskin minulla), se mielipide joka on muokkautunut jostain luetusta/nähdystä/koetusta.
    Ei Jumala sinua hylkää vaikka oletkin homo, sinä hylkäsit hänet.

    Äänestä

  • Ace kirjoitti:

    Gayfin, siinä perusteluni;

    "Homous ei ole synnynnäistä eikä Jumalan luomaa.

    Homoutta ei myöskään valita hetkessä kuten sen puolustajat väittävät meidän opettavan.
    Se opitaan vähitellen ja sen myötä paadutaan vähitellen.
    Jokaisella teini-ikäisellä ja aikuisella ihmisellä on luultavasti joskus ollut homoseksuaalisia ajatuksia, kiusauksia ja jopa himon syntiä. Näillä himoilla ei ole kuitenkaan pakko jäädä hekumoitsemaan, niille ei tarvitse antaa elintilaa sydämessä. Jos näin kuitenkin tapahtuu, niin ensimmäisillä kerroilla siitä seuraa syyllisyyden tunnetta ja omantunnon syytöksiä. Useimmat ihmiset torjuvat nämä ajatukset tässä vaiheessa luonnottomina ja väärinä pois eivätkä ala hekumoida niillä sen enempää. Mutta jotkut työntävät syyllisyyden tunteen syrjään ja hakevat hekumasta nautintoa siirtyen seuraavaan vaiheeseen. He alkavat harrastaa itsetyydytystä homoeroottisten mielikuvien ja himojen vallassa. Jotka näin tekevät, paatuvat vähitellen. Mitä enemmän ihminen alkaa hekumoida homoajatuksilla ja tyydyttää samalla itseään, sitä vähemmän omatunto kerta kerran jälkeen siitä syyttää. He eivät enää lopulta tunne ehkä lainkaan syyllisyyttä teoistaan, pelkkää nautintoa. Seuraava vaihe onkin sitten homopartnerin etsiminen: ihminen on jo tuossa vaiheessa omaksunut homoseksuaalisen sydämen asenteen. Tämän jälkeen valitaan homous elämäntavaksi ja aletaan harjoittaa homoseksiä.
    Täysin paatunut homo ei välttämättä enää edes muista ensimmäisten kertojen omantunnon syytöksiä.
    Hän ei tunne tekevänsä lainkaan syntiä harrastaessaan homoutta tai itsetyydytystä homoeroottisten mielikuvien ja himojen vallassa.
    Paatumustakin on eri asteista.
    Jumalaton tai paatumaan päin oleva omatunto on kuin reistaileva palohälytin. Välillä se antaa hälytyksen silloin kun pitää, välillä väärään aikaan, välillä ei lainkaan, vaikka pitäisi.
    Tästä syystä jumalaton synninharjoittaja saattaa tuntea välillä syyllisyyttä, välillä ei.
    Kun Jumala kutsuu ja vetää hyvyydellään mielenmuutokseen, niin silloin omatuntokin herää ja alkaa hälytellä, vaikka olisi aiemmin ollut täysin paatunut. Raamatun Jumala kehottaa syntisiä kääntymykseen:

    Jumalaton palatkoon Jumalan tykö silloin kun hän läsnä on ja kutsuu: meidän Herrallamme on paljon anteeksiantamusta ja mielenmuutosta lahjana.
    "Heräjä sinä joka nukut ja nouse ylös kuolleista niin Kristus sinua valaisee!"
    "Älkää enää paaduttako sydämiänne niin kuin teitte katkeroituksessa."

    Todistapas nyt vaikka tuo, että homous opitaan vähitellen. Minä olen SYNTYNYT homoksi, en ole hiljalleen ruvennut muuttumaan homoksi.

    Kannattaisi varmaan olla ihan hiljaa asioista, joista eio oikeasti tiedä muuta kuin oman pelkonsa, kauhun kaltaisen vimman juosta pakoon. Älä pelkää: homous EI tartu!

    Luoja, armahda meitä näiltä Acen kaltaisilta, joille toiset ihmiset ovat vain lattiarättejä ja sylkykuppeja. Armahda meitä heiltä, kkoska he typeryyksiissään tekevät niin paljon vahinkoa. Suurimman kuitenkin itselleen.

    niin perustele miten sinä olet syntynyt homoksi?
    Kyllä siihen ulkoiset tekijät vaikuttavat, esim perhe,ystävät/kokemukset.
    Se että esim. televisiosta ym muualta syötetään kaikenlaista törkyä turruttaa meidän mielikuvan oikeasta ja väärästä. Näin on käynyt monen asian kanssa.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Perustele: MITEN niin ulkoiset tekijät vaikuttavat? Sinä se LUULET, et tiedä. Minä olen itse homo ja tiedän tasan oman kasvatukseni ja kasvuympäristöni. Synnyin homoksi. Kukaan ei homoutta valitse mm. siksi, että on kaltaisiasi, jotka eivät tajua millään, että ihan tavallsiia ihmisiä mekin olemme.

    ei synny joksikin tietyksi, kuten ei edelleenkään vasenkätiseksi, murhaajaksi, pedofiiliksi,insinööriksi,uskovaiseksi.
    http://www.alli.fi/allison/seksi/sekskehitys.html.
    Odotan mielenkiinnolla sinun PERUSTELUASI homon syntymisestä homoksi.

    Missään tuolla linkkisivulla ei muuten sanota, ettei homo syntyisi homoksi ja hetero heteroksi. Et todellakaan ole ymmärtänyt lukemaas, ikävä kyllä.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Missään tuolla linkkisivulla ei muuten sanota, ettei homo syntyisi homoksi ja hetero heteroksi. Et todellakaan ole ymmärtänyt lukemaas, ikävä kyllä.

    kun siellä sanotaan että tyttö syntyy tytöksi, poika pojaksi.Ei myöskään kerrottu että lapset syntyvät homoiksi-heteroiksi-lesboiksi-murhaajiksi-vasenkätisiksi-uskovaisiksi-pedofiileiksi.Kehitys edetessään muokkaa seksuaalisen identiteetin, kuin niin monen muunkin asian. Et vieläkään ole perustellut/näyttänyt minulle missä sanotaan että homo syntyy homoksi. Sinulle saa niitä perusteluja kokoajan syytä sinä et anna mitään takaisin.

    Huomaan, että et taida olllenkaan ymmärtää, mitä tarkoittaa sana perustella. Et ole antanut ainoaakaan perustelua, vaikka tosiin väität.

    Kun sanotaan, että poika syntyy pojaksi, niin missä siinä siis sinusta sanotaan jotain homo- tai heterooseksuaalisuudesta. Minä olen syntynyt pojaksi, HOMOpojaksi.

    Lue oma linkkisi uusiksi vielä kerran.

    sehän olen jo huomannut monesti.Mikälaisen perustelun sinä oikeen haluat, se että lapselta kysytään 2 vuotiaana oletko homo? PERUSTELE VIIMEINKIN VÄITTEESI HOMOKSI SYNTYMISEEN. Se linkitys kertoo lapsen seksuaalisesta kehityksestä vauvasta teini-ikään. Se ei kerro tuleeko lapsesta homo-hetero-bi-transu-eläimiinsekaantuja-masokisti,siinä kerrotaan vaan miten tietyillä ajanjaksoilla tietyt asiat vaikuttavat lapsen seksuaalisuuteen/Identiteettiin. Pelkäätkö että oma ajatusmaailman täydellinen kupla räjähtää, että et ehkä olekkaan syntynyt homoksi vaan jollain muulla asialla voisi olla kyseiseen asiaan vaikutusta.

    Lue nyt vain kiltisti se oma linkkisi. MISSÄ siinä muka sanotaan, että ihminen EI synny homoksi tai heteroksi, missä? Katso sanakirjasta, mitä tarkoittaa sana perustella, kun et kerran muuten tajua.

    Minä olen syntynyt homoksi. MENIKÖ SE NYT PERILLE? Tiedän sen. Mikään kehityjksessäsni ei ole erilaista kuin HETEROKSI SYNTYNEELLÄ veljelläni.

    ovat kaksi eri asiaa. Sinä tiedät syntyneesi homoksi...mikä perustelu se on? Käyppäs katsomassa vaan sieltä sanakirjastasi mitä tarkoittaa sana tieto.
    Tieto ja oletus ovat 2 eri asiaa. Tieto karttuu kasvaessa, joten on mahdotonta syntyessään tietää olevansa homo. Sinä siis uskot että veljesi on kasvanut samalla tavalla kuin sinä, häneen on vaikuttanut samat ihmiset/ystävät kuin sinulla, tuskinpa! Väitätkö todella että sisaruksilla on samanlainen seksuaalinen/älyllinen/henkinen/motoristinen kehitys?

    Mitähän sinä nyt oikein yrität? Koetatko siis selitellä hotain semmoista, että joku ystäväni tai muu ympäristöstäni olisi tehnyt minusta homon. Et voi olla tosissasi! YMPÄRISTÖKÖ sinusta on tehnyt heteron? Onnea vain: teki se sinusta tollonkin!

    Äänestä

Yleisimpiä väitteitä homouden puolustelemiseksi Jumalan edessä on se, että Raamatun kirjoittajat eivät mukamas tunne nykyisen kaltaista rakkauteen perustuvaa homoutta. Siellä kuvatut homotapaukset ja puhe synnillisestä homoudesta käsittelisi vain seksuaalista väkivaltaa ja irtosuhteita, ei uskollista parisuhdetta. Katsotaan mitä Raamattu asiasta tuumaa:

Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus. 3Moos.18:22

Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset. 3Moos.20:13

Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. Room.1:24-28

Näissä homoseksuaalisuutta yleisesti käsittelevissä Raamatun paikoissa ei viitata millään tavalla siihen, että olisi olemassa jotain "normaalia", "tervettä" tai "Jumalan tahdon mukaista" homoutta tai lesboutta, joka perustuu rakkauteen. Missään ei mainita, että ainoastaan homoseksuaaliset irtosuhteet tai uskottomuus homoparille olisivat syntiä. Kaikki homous tuomitaan syntinä, ei vain hyväksikäyttöön perustuvaa tai väkivaltaista homoutta, kuten jotkut väittävät. Sekä Vanhan että Uuden Testamentin kirjoitukset tuomitsevat homoseksuaalisuuden syntinä ilman poikkeustapauksia. Homoseksuaalisuus kumpuaa turmeltuneen ihmissydämen "lihan himoista", ei puhtaasta mielestä ja rakkaudesta, jonka usko vaikuttaa. Mukana saattaa olla aito ihmisrakkaus ja lähimmäisestä välittäminen, mutta rakkauden seksuaalinen ulottuvuus ei olekaan enää rakkautta vaan haureellisia himoja, "kiellettyä hedelmää".

Äänestä
  • tämä onkin se ongelma, jos et usko Jumalaan ja Raamattuun niin eihän siinä silloin voi mitään vikaa ollakkaan. Perusteluja kuuluisi uskovaisen antaa ja kun perustelet omalla kristillisellä moraalillasi ja käytät vielä ohjenuoraasi (raamattua) apuna niin johan homoilla nousevat karvat pystyyn.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    tämä onkin se ongelma, jos et usko Jumalaan ja Raamattuun niin eihän siinä silloin voi mitään vikaa ollakkaan. Perusteluja kuuluisi uskovaisen antaa ja kun perustelet omalla kristillisellä moraalillasi ja käytät vielä ohjenuoraasi (raamattua) apuna niin johan homoilla nousevat karvat pystyyn.

    Kun nyt uhoat sitä perustelemista aina vain, olepas hyvä ja lopultakin perustele ihan nätisti väitteesi, jonka mukaan homous ja heterous EIVÄT ole synnynnäisiä ominaisuusksia. Seksuaalinen suuntautuminen on nykytieteen valossa AINA valmiina syntyvässä lapsessa. Syytä siihen, miksi Luoja on näin halunnut, en tiedä. Perustelepas nyt se käsityksesi, kun kerran muka osaat...

    Mitä homoseksuaalisuuteen tulee, niin kirjoitukset eivät tue lainkaan sitä väitettä, että joku syntyisi homona tai lesbona. Kun otetaan vielä huomioon se, että homous tuomitaan Raamatussa syntinä, niin tällainen väite tarkoittaisi sitä, että Jumala on luonut synnin ja tekee syntisiä olentoja. Näin tällä valheella on tehty Jumalasta syypää syntiin. Tarkoituksena on yrittää karttaa vanhurskasta tuomiota, joka kohtaa jokaista jumalatonta hänen jumalattomista teoistaan, mutta siinä ei onnistuta, sillä Jumalaa ei voi kukaan pettää. Vain uskovat ovat vapaat vanhurskaasta tuomiosta, nimittäin ne, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi ja kokeneet mielenmuutoksen Jumalalta kääntyessään itse kukin pois pahuudestaan.

    Kas - kenenkäs PERUSTELEMATONTA tekstiä pikku Ace nyt kopioikaan.... Eikös fiksua olisi kertoa lähdekin, että saisi lukea koko tekstin ja päätellä itse, onko lähde luotteva. Sinä se pilkot kaikkea kuin Raamattuasikin! Pirukin tunnetusti lukee kirjoja, mutta paikka paikoin...

    Homous on synnynnäinen ominaisuus. Ei siihen kirjoituksia tarvoita: tollokin tuon tajuaa. Lisäksi tiede on asian myös todistanut: seksuaalinen suuntautuminen on synnynnäinen ominaisuus. SINULLE se ei mene kaaliin, tiedän. Vankka näkyy taikasukosi olevan.

    Sinulla Ei ole Uskoa, olet paatunut. Ota vastaan Vapahtajamme, ja hylkää Irstautesi.    

    Äänestä

  • Ace kirjoitti:

    Sinulla Ei ole Uskoa, olet paatunut. Ota vastaan Vapahtajamme, ja hylkää Irstautesi.    

    Kenen tekstiä lainasit, oi Ace, sinä jumalainen kaappihomouden likakaivo?

    Aceus on irtsutta, tiesitkös sen!

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Kenen tekstiä lainasit, oi Ace, sinä jumalainen kaappihomouden likakaivo?

    Aceus on irtsutta, tiesitkös sen!

    Hylkää Irstautesi, niin jutellaan sitten muista asioista. Auttakoon Jumala sinua, pääsemään homoseksuaalisuuden synnistä ja sen alaisuudesta pois. Siunausta.

    Äänestä

  • Ace kirjoitti:

    Hylkää Irstautesi, niin jutellaan sitten muista asioista. Auttakoon Jumala sinua, pääsemään homoseksuaalisuuden synnistä ja sen alaisuudesta pois. Siunausta.

    Siunaile muille vain, kun et kerran edes kopiointilähdettäsi paljasta vaan varastat säälittä. Minä EN halua tuomionenkelien ja ilkeiden siunailuja niskaani, arvon Ace. Kun et MITÄÄN homoudesta tunnusta tietäväsi, tuki turpasi ja häpeä. Häpeä, jos edes osaat.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Siunaile muille vain, kun et kerran edes kopiointilähdettäsi paljasta vaan varastat säälittä. Minä EN halua tuomionenkelien ja ilkeiden siunailuja niskaani, arvon Ace. Kun et MITÄÄN homoudesta tunnusta tietäväsi, tuki turpasi ja häpeä. Häpeä, jos edes osaat.

    homoudesta ei muuta tarvitse tietää, muuta kuin että se on Syntiä. Siunauksia sinulle, että löydät totuuden tien, ja hylkäät Irstautesi.

    Äänestä

  • Ace kirjoitti:

    homoudesta ei muuta tarvitse tietää, muuta kuin että se on Syntiä. Siunauksia sinulle, että löydät totuuden tien, ja hylkäät Irstautesi.

    Ei samalla logiikalla helluntailaisuudestakaan tarvitse sitten muuta tietää, kuin että se on lahko ja semmosiena Raamatun mukaan kauyhea asia.

    Etpäs uskalla paljastaa lähdettäsi näemmä. Kerroit tuolla tempulla enemmän kuin uskoitkaan, arvon kaapinkolistaja!

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Ei samalla logiikalla helluntailaisuudestakaan tarvitse sitten muuta tietää, kuin että se on lahko ja semmosiena Raamatun mukaan kauyhea asia.

    Etpäs uskalla paljastaa lähdettäsi näemmä. Kerroit tuolla tempulla enemmän kuin uskoitkaan, arvon kaapinkolistaja!

    Hylkää Irstautesi, niin jutellaan sitten muista asioista, turhaan yrität vaihtaa puheenaihetta. ja harjoita myös lukutaitoasi. Siunauksia, että löydät tien totuuteen, ja hylkäät Irstautesi.

    Äänestä

  • Ace kirjoitti:

    Hylkää Irstautesi, niin jutellaan sitten muista asioista, turhaan yrität vaihtaa puheenaihetta. ja harjoita myös lukutaitoasi. Siunauksia, että löydät tien totuuteen, ja hylkäät Irstautesi.

    Harjoittaisin oikein mielelläni lukutaitoani lukemalla KOKO tekstin, josta varastit. Etpä anna tilaisuutta. No, sinä nyt oletkin uskovainen, ja sen kyllä huomaa tuosta epärehellsiyydestä...

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Harjoittaisin oikein mielelläni lukutaitoani lukemalla KOKO tekstin, josta varastit. Etpä anna tilaisuutta. No, sinä nyt oletkin uskovainen, ja sen kyllä huomaa tuosta epärehellsiyydestä...

    Siunauksia sinulle, että löydät totuuden tien, ja hylkäät Irstautesi.

    Äänestä

  • Ace kirjoitti:

    Siunauksia sinulle, että löydät totuuden tien, ja hylkäät Irstautesi.

    Siunausta itsellesi, että sokeat silmäsi saavat nähdä valon ja että hylkäät irstautesi.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Siunausta itsellesi, että sokeat silmäsi saavat nähdä valon ja että hylkäät irstautesi.

    Siunauksia sinulle, että löydät totuuden tien, ja hylkäät Irstautesi, homoseksuaalisuuden.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Oivariini kirjoitti:

Ei homoksi voi tieten tahtoen kasvattaa. Se on geeneistä kiini niin paljon. Ja mitä paha siinä on, jos joku on homo tai lesbo. Onhan Suomessa ollut iät ja ajat lesbo- ja homo-opettajie. Ei niistä oppilaistakaan ole sen enempää tullut homoja tai lesboja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu