Minusta Beethovenin, "hullun säveltäjän" (Bernstein), jonka kuurous olisi nykyajan hoitomentelmillä ollut helposti parannettavissa, lyyrinen pelastusoopera Fidelio tai Leonore, josta säveltäjä, tahtoihminen musiikissaan kun oli, laati peräti kolme versiota, ennen kuin sai v. 1814 tapahtuneessa esityksessäään yleisön varauksettoma hyväksynnän ja osittaisen suosion, maistuu kuunneltuna pakkopullalta ja sitä voisikin mainiosti musiikin laadun tai säveltäjän maineen siitä pahasti kärsimättä verrata johonkin moderniin ja hyväksyttyyn kidutusmetodologiaan.
Sen verran onnahtavalta sen vokaalitaide vaikuttaa Mozartia plagioivassa dramaattisessa vokaalisatsissaan, joka ei täysin ole kyennyt hälventämään perinjuurin sinfonisuutta kosiskelevassa rakenteellisessa lähestymistavassaan ja muotoajattelussaan ennen muuta ensembleissä, hänen sinfonikon taustaansa, joista puuttuu huomiotaherättävän silmiinpistävästi melodisten fraasien jatkuvuus ja pitkälinjaisuus ála esim. Schubert, jonka musiikki yleensä kumpuaa yhtenäisestä sisäisestä orgaanisesta näystä, ja professionalistisen vokaalisatsin hallinnnasta, joka mukautauu vaivattomasti oooperan kuin liedinkin vaatimiin puitteisiin ja karakteereihin.
Salierin oli melko turha yrittää opettaa Beethovenille, tälle ikuiselle jääräpälle ja omantien kulkijalle italialaisten laulujen säveltämistä, kun taas Schubert omaksui italialaisen musiikin mentaliteetin ja tyylin paljon luontevammin ja oli siinä kuin kotonaan.
Schubertin oopperoitakin kuuntelee sentään vielä nautinnolla, niin monenlaista tyylilistä genreetä kuin ne edustavatkin, Beethovenin kiveenhakattuun vokaali-ja instrumentaalisatsiin verrattuna, ja jonka musiikkia kiusaa lyhyiden motiivien krooninen epidemia, joka ei sovi melodisten linjojen jatkuvuutta ja pitkälinjaisuutta korostavaan laulettuun, draamalliseen tai liedien edustamiin vokaalisävellyksiin, van kuulostaa meistä pikemminkin kidutukselta väkinäisessä tyylissään, josta puuttuu luontevasti hengittävät musiikilliset kaaret.
Jippii, aika hyvä. Mä oon kriitikko, lehteen hommiin niin kuin ois jo. Löytyyks työtarjouksia?
Sen verran onnahtavalta sen vokaalitaide vaikuttaa Mozartia plagioivassa dramaattisessa vokaalisatsissaan, joka ei täysin ole kyennyt hälventämään perinjuurin sinfonisuutta kosiskelevassa rakenteellisessa lähestymistavassaan ja muotoajattelussaan ennen muuta ensembleissä, hänen sinfonikon taustaansa, joista puuttuu huomiotaherättävän silmiinpistävästi melodisten fraasien jatkuvuus ja pitkälinjaisuus ála esim. Schubert, jonka musiikki yleensä kumpuaa yhtenäisestä sisäisestä orgaanisesta näystä, ja professionalistisen vokaalisatsin hallinnnasta, joka mukautauu vaivattomasti oooperan kuin liedinkin vaatimiin puitteisiin ja karakteereihin.
Salierin oli melko turha yrittää opettaa Beethovenille, tälle ikuiselle jääräpälle ja omantien kulkijalle italialaisten laulujen säveltämistä, kun taas Schubert omaksui italialaisen musiikin mentaliteetin ja tyylin paljon luontevammin ja oli siinä kuin kotonaan.
Schubertin oopperoitakin kuuntelee sentään vielä nautinnolla, niin monenlaista tyylilistä genreetä kuin ne edustavatkin, Beethovenin kiveenhakattuun vokaali-ja instrumentaalisatsiin verrattuna, ja jonka musiikkia kiusaa lyhyiden motiivien krooninen epidemia, joka ei sovi melodisten linjojen jatkuvuutta ja pitkälinjaisuutta korostavaan laulettuun, draamalliseen tai liedien edustamiin vokaalisävellyksiin, van kuulostaa meistä pikemminkin kidutukselta väkinäisessä tyylissään, josta puuttuu luontevasti hengittävät musiikilliset kaaret.
Jippii, aika hyvä. Mä oon kriitikko, lehteen hommiin niin kuin ois jo. Löytyyks työtarjouksia?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Parasta mitä olen lukenut lehdestä tänään. Sait paikan.
Ihania sivulauseita.
Tämä Höpönassumme on sellainen verbaalivirtuoosi, ettei "paremmasta" väliä!
Vaikea on äkkiä kuvitella, mikä julkaisumme olisi tarpeeksi taipuisa antamaan palstatilaa noinkin lennokasta henkeä kuvastavalle kielenkäytölle.
Voin vain kuvitella sitä näppäimistön iloista rätinää, kun Höpönassumme on parhaassa vauhdissaan! Siinä tahdissa eivät kieliopit ja oikeinkirjoitussäännöt tahdo pysyä millään perässä...
Kannattaa mieluumminkin harkita poliittista uraa ainakin ton kapulakielisen tyhjäkäynnin perusteella. Ei siinä, alinta ihmiskastia molemmat - tietävät kaiken niin saatanan hyvin, mutteivät osaakaan sitten itse mitään.
Pidä kuitenkin vielä nykyinen työsi, sikäli kuin sellaista on. Jos aiot elättää itseäsi kriitikkona, sinua odottaa Florestanin kohtalo.
Onko sinulta muuten jäänyt huomaamatta millä *ratkaisevalla* tavalla Beethovenin pelastusooppera eroaa Mozartin pelastusoopperoista?
Mozartin aikana käsitettä pelastusoooppra ei vielä tunnetukaan, vaan vasta 1800-luvun aikana sellaisen kukoistus nähtiin ranskanmaalla, joka on tunnettu myös suurista rikosoikeudenkäynneistään.
Otsikkoni on muuten sikälikin aika osuva, jos muistatte Stanley Kubrickin kellopeliappelsiinin, jossa Alexia kidutettiin Beethovenin 9. sinfonian sävelin valankumouksellisen kirjalijan talossa. Fideliolla on lähestulkoon sama vaikutus minuun jos hieman karrikoidaan.
Ja entäs sitten tämä taannoinen Suomi-filmi, jossa hieno luonnenäyttelijämme Antti Litja, HUUMORINTAJUINEN, HAUSKA JA HIENO herrasmies siviilissä, sikäli ku olen hänet muutamaan otteeseen eräässä yhteydessä tavannut, näytteli kyseisessä filmissä tunyteetonta raiskaajaa, joka väkisinmakasi erään miehen vaatemyyjävaimon.
Taustalla nimittäin soi samaan aikaan Fidelion loppukuoro aviomiehen illallispöydässä.
En ole varma, koska tästä genrestä ruvettiin käyttämään pelastusoopperan (rescue opera) nimeä, mutta jo ensimmäinen teos, joka yleisesti katsotaan (läpisävelletyksi) oopperaksi, nimittäin Monteverdin Orfeo vuodelta 1607, on mitäpä muutakaan kuin pelastusooppera.
Tarkoitin Beethovenin ja Mozartin pelastusoopperoiden välisellä ratkaisevalla erolla sitä, että Mozartin pelastusoopperoissa, jotka on tehty ennen Ranskan vallankumousta, sankarien omat pelastusoperaatiot epäonnistuvat surkeasti, ja vain hallitsijan lempeys armahtaa heidät. Beethovenin Fideliossa sen sijaan tavallinen kuolevainen sankaritar pelastaa syyttömästi vangitun miehensä kuolemalta, ja hallitsijan edustaja saapuu paikalle vain toteamaan tapahtuneen.
Tuota kidutusta en ymmärrä muuksi kuin trollaamiseksi. Noitien ja trullien pitäisi liikkua pääsiäisaikaan, oletko herännyt talviunilta liian aikaisin? Jos tarkoitat Fidelion ”kiduttavalla” musiikilla Pizarron tai ministerin laulantaa, niin tässä juuri on Fidelion hienous: Pizarron groteski aaria symboloi sitä, että hänessä ei ole inhimillisyyttä edes pintakiillon vertaa. Ministerin askeettinen resitatiivilaulanta taas kuvaa sitä, että hallitsija tai hänen edustajansa ei ole tämän oopperan moottori vaan se on Leonore/Fidelio.
Mozartin ensimmäinen pelastusooppera, Ryöstö seraljista, tehtiin keisari Josef kakkosen toimeksiannosta, ja hallitsija piti tietysti kuvata lempeäksi hahmoksi. Toinen, Taikahuilu, tehtiin Schikanedrin yksityiseen teatteriin, mutta oopperalla haluttiin silti vaikuttaa uuteen keisariin, Leopold kakkoseen. Beethovenin ooppera on vapaan miehen ooppera, jossa hallitsijoita ei tarvitse mielistellä. (Olihan tässä välissä tapahtunut yhtä ja toista, mm. Bourboneille annettu katkaisuhoitoa.)
Ja jos Bach-keskustelussa sanoin, että Fidelion kvartetti eli kaanon, josta yksi mököttäjä irtautuu, tukeutuu Mozartin keksintöön Cosi:ssa, niin Beethoven käyttää tekniikkaa luovalla tavalla: kun Mozartin kaanon niputtaa tilanteen yhteen, niin Beethovenin kaanon luo lähtöasetelman oopperalle.
pelastus-eli kauhuoopra syntyi 1800-luvun Ranskassa Opera-comigue htenä kylkiäisenä vallankumouksen akana, ja sitä suosi chrubini.
Gluckin vaikutus on nähtävissä Schubrtilla, koska hänen opettajansa oli Gluckin oppilas. Tarkoitan Salieria. Mutta käytännöllisesti katsottuna lähes kaikki hänen teoksensa ovat laadultaan ja tyyliltään persoonallisen näkemyksen leimaamia, ja jopa uudistusmielisä läpisävelletyssä muodossaan.
Bethoven taas valitettavasti on käyttänt energiaansa orkestraalisten yksittyiskohtien sommitteluun vokaalisatsin, ts. lauluäänien kustannuksella. Tuntuu miltei siltä, hänen vanhanaikaisen musiikilisen tylinsä lisäksi, että lauluääni onkin hänellä vain ylimääräinen ja hiukin huonosti istuva lisä sinänsä itseriittoisesa orkesterikudoksessa ja ilman sitä balanssia ja itsenäisyyttä, jota Mozart ja Schubertin tyli olisi vaatinut. Enemmän mielestäni Schubert on Mozartin vaikutuksen alainen esim. 5. sinfoniassaan kuin näyttämöteoksissaan, Kaksosia ehkä lukuunottamatta, joka sekin henkii udenlaista lyyrisromanttista henkeä ja ilmpiiriä, ja hän on onnistunut sulattamaan Mozart-vaikutteensa personaliseksi synteesiksi ihailtavammin kuin Beethoven, jonka Fideliosta paistaa myös jossain määrin tyylilinen epäyhtenäisyys kevyistä farsimaisista laulnäytelmä- numeroista ranskalaisen kahuoopperan karakteeriglleriaan Cherubinin hengessä.
Hänlä on vähän liikaakin eettistä paatosa ja vapaudenkaipuuta antaaksen musiki toiminnllisille impulsseille absoluuttinen muoto.
Beehovenilta hallinnnasta puuttuu sanantodellisesa merkityksessä pitkälinjainen, lauluva ja soinnillinen vokaalisatsi.
Schubertila uein orkstrin aktivisus on keskeisessä roolissa, mutta yhtä usein lauluänien valta-semaa suositaan, mikä sopi italiaaiseen ooppratyylin, kuin hanska käteen.
__
kauhuoopra Opera-comigue htenä akana chrubini
>Schubrtilla uudistusmielisä Bethoven käyttänt
>yksittyiskohtien musiikilisen tylinsä hiukin
>itseriittoisesa tyli udenlaista ilmpiiriä
>personaliseksi tyylilinen farsimaisista
>laulnäytelmä kahuoopperan karakteeriglleriaan
>Hänlä paatosa antaaksen musiki toiminnllisille
>Beehovenilta hallinnnasta sanantodellisesa
>lauluva Schubertila uein orkstrin aktivisus
>lauluänien valta-semaa italiaaiseen ooppratyylin
Osta uusi, parempi näppäimistö. Arvostelujasi julkaisevan lehden toimitussihteeriparalle tulee muuten liian hikiset oltavat!
Se muodosta. Sisällöstäkin tekisi mieli sanoa sananen, mutta pitänee olla suhtautumatta liian kriittisesti kriitikkoon. Taidat olla tapaus sitä lajia, ettei minkäänlainen kritiikki tepsi.
"Enemmän mielestäni Schubert on Mozartin vaikutuksen alainen esim. 5. sinfoniassaan kuin näyttämöteoksissaan, Kaksosia ehkä lukuunottamatta, joka sekin henkii udenlaista lyyrisromanttista henkeä ja ilmpiiriä, ja hän on onnistunut sulattamaan Mozart-vaikutteensa personaliseksi synteesiksi ihailtavammin kuin Beethoven, jonka Fideliosta paistaa myös jossain määrin tyylilinen epäyhtenäisyys kevyistä farsimaisista laulnäytelmä- numeroista ranskalaisen kahuoopperan karakteeriglleriaan Cherubinin hengessä."
C'mon.. Olisit pystynyt varmasti vääntämään hieman vielä pidemmänkin lauseen! Kanatta optella möys oikeinkirotusta.
kauhuoopra
htenä
akana
Schubrtilla
uudistusmielisä
Bethoven
käyttänt
tylinsä
itseriittoisesa
tyli
udenlaista
personaliseksi
tyylilinen
farsimaisista
laulnäytelmä
kahuooppera
karakteeriglleriaan
Hänlä
paatosa
antaaksen
musiki
toiminnllisille
Beehovenilta
hallinnnasta
sanantodellisesa
lauluva
Schubertila
uein
orkstrin
aktivisus
lauluänien
valta-semaa
italiaaiseen
ooppratyylin
_____________________
= 34 virhettä
Onnea! You're hired!!
Tiedätkö, mikä on piste ja miten sitä käytetään?
Jos aiot toimittajaksi, kannattaa tutustua pisteeseen. Se on kiva kaveri.
Ei mene sitten itse asia ohi. ;D
Disufisu kirjoiottaa Schubertin liedejä käsitelevässä tutkimuksessaan: Riippumata siitä, kuinka suuresti me Schubertia ihailemme, me tajuamme vasta myöhemmin elämässämme, miksi hän nousee niin korkealle muiden säveltäjien yläpuolelle; Schubert on autenttinen. Hänen tyyliään ei oikeastaan tulisi kutsua tyyliksi, koska hänen seuraajansa ovat totuttaneet meidät ajattelemaan tyyliä jonakin taiteella ja taitamisella saavutettavana ja vaikutettavana, studiossa. Schubert kirjoittaa, kuten hän tuntee, ajattelee ja puhuu ja hänen tunteensa, ajatuksensa ja sanansa heijastuvat uskollisesti hänen musiikinsa sävelissä. Tätä on kutsuttava luonnolliseksi tyyliksi, vaikka meidän tuskin tulisi väittää, että tällainen luonnollinen tyyli on suuren säveltäjän pettämätön tunnusmerkki. Tästä on olemassa aivan liikaa merkittäviä poikkeuksia. Mutta meidän tulee korostaa: muusikko, jonka tyyli on luonnollinen, on eräs musiikin suuria ihmeitä.
Alain Rich on sangen osuvasti tokaissut Tietoniekat sarjan Klassinen musiikki-julkaisussa, että Beethovenin Fidelion alkusoitot, etenkin sinfoninen mestariteos Leonore nro 3, jättävät miltei kokonaan varjoonsa kaiken sitä seuraavan musiikin. Fidelion on floppi. Sillä kantani on, että oooppera ei voi perustua pelkästään alkusoittoon ja mahtavaan loppukuoroon, jos sisältö on musikillisesti höttöä tai häviää edellämainituille sisällön painavuudessa (sama lausunto pätee joihinin Wagnerinkin epätasaisiin oopperoihin), vaikka musiikki olisi draamalliselta aspekteiltaan osuvaakin tekstideklamaatiota, tekstin tulkintaa (Loewen balladit), ja karakterisointia.
Näin ei useammissa Schubertin suuremmissa oopperoissa, jos missäänkään, pääse mielestäni käymään, vaan musiikki säilyttää saman aristokraattisen luonteensa ja tyylinsä alusta loppuun, oli sen aihe ja kappaleen kaupallinen tai taiteellinen funktio, harjoituksena tai markkinointikohteena mikä hyvänsä, musiikin yleisen tason kärsimättä ja keikahtelematta vaappuvan ankan, epävakaien pörssikurssien tai notkahtelematta ränsistyneen riippusillan (Kuusamon jänkäkoski vai kiuanköngäs) tavoin toisinaan ylös toisinaan alas, kuin korkeintaan hetkellisesti, suhteessa alkusoittoon, jos hän sellaista aina sävelsi.
Ja pidän vankkumatta kiinni väitteestä, ja näkemyksestä, että Schubert oli ainakin vokaalimusiikin säveltäjänä Beethovenia nerollisempi, olipa kyse liedistä, messusta tai oopperasta.
Enkä näe mitään syytä yliarvioida Beethovenin musiikkia Schubertin kustannuksella.
Professori höpö on puhunut.