Toksisen feminismin syytäkö?

Britimedian uutisen mukaan brasilialainen äiti ja hänen lesbokaverinsa leikkasivat 9 vuotiaan poikansa peniksen irti, koska hän muistutti isäänsä!

Tiedän toki, että lesbous ei ole yhtä kuin feminismi. Mutta nykyfeminismin kova miesviha varmasti vaikuttaa moniin naisiin ja erityisesti lesboihin.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuulostaa femakkojen touhulta, vaikka poika ei ehkä ollut ainakaan täysin valkoihoinen.

Äänestä

Tiedotus feministeille.

Pojat useimmiten muistuttavat isiään, koska kyse on geeneistä.

Pitääkö miesten pyytää jo anteeksi geeniperimäänsäkin!?

Äänestä

Linkki?

Äänestä
  • Yritin linkittää, mutta en onnistunut siinä. Kyse on Daily Mail-nimisestä nettimediasta. Se usein tuo esiin uutisia, joita länsimaiden valtamediat eivät halua julkaista. Uutinen oli niin yksityiskohtainen, että sen totuutta ei voi epäillä.

    Äänestä

Tiedän kyllä, että avaukseni on provokatiivinen. Maailmassa sattuu tietysti paljon outoja äärijuttuja. Ne vain nykyään pääsevät hyvin esiin netin takia.

Toin jutun esiin vain herättääkseni keskustelua toksisesta nykyfeminismistä, jolla VOI olla vaikutusta tuollaisiin tapauksiin.

Äänestä

Hulluus ja rikos ruokkivat toisiaan.

Lasten huostaanotto on toteutettava riittävän aikaisin ja rikollisten rangaistuksia on korotettava ennalta ehkäisevälle tasolle. Ihmisvihainen ideologia on syy välittömälle lasten huostaan otolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Britimedian uutisen mukaan brasilialainen äiti ja hänen lesbokaverinsa leikkasivat 9 vuotiaan poikansa peniksen irti, koska hän muistutti isäänsä!

Tiedän toki, että lesbous ei ole yhtä kuin feminismi. Mutta nykyfeminismin kova miesviha varmasti vaikuttaa moniin naisiin ja erityisesti lesboihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu