Jyri Häkämies hörisee työhön kannustamisesta

Elinkeinoelämän toimitusjohtajana sillä on omalaatuisia mielipiteitä, Että koska työttömät eivät hakeudu aktiivisesti töihin miin
Työttömyys päivärahan kesto 350 päivään
joka 3 kuukauden jälkeen alenema ansiosidonnaisiin 10 %
Työssäoloehto 12 kk Eli päiviä ei voi nollata ennenkuin on ollut vuoden töissä, mikäli tämän viimeisen nyt oikein tulkitsin kauppalehdessä oli siitä juttua.
12<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eli ansiosidonnainen ajetaan alas.

1Äänestä

Juuri sanottiin kultaranta keskustelussa, että vuosittain tulee häviämään
200 000 työpaikkaa teknologian kehittyessä. Tältä pohjalta tietysti
ymmärtää Häkämiehen horinat, joka pelkää joutuvansa maksumieheksi.

1Äänestä

Onko tuokaan kellokas tehnyt ikinä rehellisiä hommia?

1Äänestä

Lahtari vituun.

1Äänestä

Kohta niitä duuneja tehdään talkoo periaatteella että saavat enemmän osinkoja.

Äänestä

Tuo_saatanan hyypiö lahjoitti Kemira Grow Hown ulkomaalaisille jotka välittömästi nostivat lannotteiden hinnat pilviin ja se nousu siirtyi heti elintarvikkeiden hintoihin, tyypillinen kokkare.

Äänestä
  • yhtä ihmelä kuin äänikin vailla selkärankaa, ministeri tunadoinnin päätteeksi pääsi uuteen suoja virka paikkaan,

    Äänestä

Häkämies voisi miettiä esimerkiksi sitä kannsutaako nolla-tuntisopimukset työhön? Kannustaako ne muuttamaan työn perässä?

Äänestä
  • Itkupilli häkäpönttö voisi miettiä sitä miten työn tekeminen tehtäsi kannattavaksi myös työntekijöille, nollatuntispimuksilla se ei onnistu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itkupilli häkäpönttö voisi miettiä sitä miten työn tekeminen tehtäsi kannattavaksi myös työntekijöille, nollatuntispimuksilla se ei onnistu.

    Ja kun työttömät ja työpaikat ovat pitkälti eri paikkakunnilla, niin kuka muuttaa nolltatuntisopimuksen perässä uudelle paikkakunnalle?

    Äänestä

Tänään ministeriö uutisoi, että Suomen talous sakkaa odotettuakin nopeammin. Uusi hallitus sai toimenpiteillään yritysten uskon tulevaisuuteen loppumaan ennätysajassa. Uudet vaalit ja pian.

Äänestä

Tuo olisi erittäin hyvä. Jos matu ei elätä itseään 350 päivän oleskelun jälkeen, niin palautetaan kotimaahansa.
Ja tulo siis pitää näkyä verottajalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Elinkeinoelämän toimitusjohtajana sillä on omalaatuisia mielipiteitä, Että koska työttömät eivät hakeudu aktiivisesti töihin miin
Työttömyys päivärahan kesto 350 päivään
joka 3 kuukauden jälkeen alenema ansiosidonnaisiin 10 %
Työssäoloehto 12 kk Eli päiviä ei voi nollata ennenkuin on ollut vuoden töissä, mikäli tämän viimeisen nyt oikein tulkitsin kauppalehdessä oli siitä juttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu