”Arvoisa Arkkipiispa Tapio Luoma!
Lähestyn Teitä avoimella kirjeellä suuren huolen vuoksi. Kotiseurakuntani Riihimäen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsen Kaarlo Saxell ilmoitti viime viikolla kirkkoneuvoston kokouksessa eroavansa raskain sydämin kirkosta, jota hän oli palvellut 40 vuoden ajan kirkon nuorisotyöntekijänä. Riihimäen seurakunta päätti kirkkoherran johdolla osallistua Pride-viikon tapahtumiin juhannuksen jälkeisellä viikolla. Kirkkovaltuustossa tekemämme ehdotus sateenkaarimessun torjumisesta jäi vähemmistöön. Kaarlo Saxell totesi, että hän ei omantunnonsyistä voi olla osallinen sellaisessa kirkossa, jossa tietoisesti tehdään Raamatun, Jumalan sanan vastaisia valintoja.
Saxell ei ole ratkaisussaan yksin. Suuri joukko aktiivisia, Raamattua elämänsä ja uskonoppinsa auktoriteettina pitäviä kirkon jäseniä pohtii tällä hetkellä, voiko kirkkoa pitää enää hengellisenä kotinaan. He kyselevät, missä tulee vastaan raja, jota ei voi enää ylittää. Tätä pohdintaa käyn itsekin.
Kirkkomme on nyt julkisesti ilmoittautunut tämän vuoden Pride-tapahtuman viralliseksi kumppaniksi. Surukseni olen saanut tietää, että kirkkohallituksen johtoryhmän lisäksi myös te, arkkipiispa Luoma olette antanut tälle hyväksyntänne.
Miksi juuri Pride nostaa esiin nämä kysymykset? Huolessa ei ole kysymys homofobiasta tai seksuaalivähemmistön syrjinnästä. On kysymys Raamatusta. Kirkkomme tunnustaa kirkkolainkin mukaan Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa. Raamattu on kristitylle uskon ja elämän ylin ohje. Raamatun opetus homoseksuaalisuuden harjoittamisesta on johdonmukainen ja selkeä. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi ja avioliitto säädettiin naisen ja miehen väliseksi. Pride-tapahtuman aatteellisena tavoitteena on ylpeys sellaisista suhteista, joita Raamatussa johdonmukaisesti kuvataan Jumalan tahdon vastaisiksi. Homoseksuaaliset suhteet, samoin kuin muutkin avioliiton ulkopuoliset suhteet kuvataan Raamatussa synniksi ja häpeäksi.
Toivon sydämestäni, että ottaisitte vakavasti apostoli Paavalin varoituksen sanat Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta. Siinä apostoli kuvaa niin homoseksuaalisuuteen kuin muihin elämänalueisiin liittyviä syntejä. Lopuksi apostoli suuntaa sanansa niille, jotka ”vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.”
Jokainen ihminen on Jumalan kuvaksi luotuna arvokas. Jeesus on sovittanut kaikkien ihmisten synnit ristinkuolemallaan. Kirkon tehtävä on pitää esillä armon ja totuuden sanomaa Kristuksesta. Armon sanoma kuuluu meille kaikille syntisille. Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti niin homosuhteista kuin muista avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Sen sijaan kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliuminkin. Armoa tarvitsevat vain syntinsä tietävät ja tuntevat ihmiset.
Toivotan siunausta ja johdatusta vaativaan tehtäväänne ja aurinkoista kesää!
Helsingissä 18.6.2019
ystävällisin terveisin Päivi Räsänen
kansanedustaja, kirkkovaltuutettu, ex-kirkkoministeri (2011-2015) ”
Kansanedustaja Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Tapio Luomalle
213
80
Vastaukset
- Anonyymi
Raamattu ei ole ohjekirja yhtään mihinkään, ei edes kirkolle.
Kurtturuusua ahistaa taas ihan turhaan.Kyllä sen kirkolle omien sanojensa mukaan pitäisi olla 🤓 jos ei ole kirkon pitäisi se sitten rehellisesti sanoa.
- Anonyymi
”kirkon oppia on tutkittava ja arvioitava Raamatun mukaan.”
usko.vainen kirjoitti:
Kyllä sen kirkolle omien sanojensa mukaan pitäisi olla 🤓 jos ei ole kirkon pitäisi se sitten rehellisesti sanoa.
No. Kirkon pitäisi lopettaa naisten laskeminen väkimäärään. Mutta kun on niin vaikea toimia kuten Raamatussa.
usko.vainen kirjoitti:
Kyllä sen kirkolle omien sanojensa mukaan pitäisi olla 🤓 jos ei ole kirkon pitäisi se sitten rehellisesti sanoa.
Ja se onkin. Mutta ei se teikäläisten tulkita raamatusta.
:-)- Anonyymi
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Ja se onkin. Mutta ei se teikäläisten tulkita raamatusta.
:-)Mikä sinun tulkintasi on?
Kerrohan. - Anonyymi
torre12 kirjoitti:
No. Kirkon pitäisi lopettaa naisten laskeminen väkimäärään. Mutta kun on niin vaikea toimia kuten Raamatussa.
Missä Raamatussa kirkko laski kansaa?
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sinun tulkintasi on?
Kerrohan.Minun tulkintani on se että raamattu on satukirja.
Anonyymi kirjoitti:
Missä Raamatussa kirkko laski kansaa?
Heh. Tarkoitan että Raamatun mukaan naisia ei lasketa väkilukuun. Miksi siis Suomen kirkko laskee toimien Raamatun vastaisesti?
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Heh. Tarkoitan että Raamatun mukaan naisia ei lasketa väkilukuun. Miksi siis Suomen kirkko laskee toimien Raamatun vastaisesti?
Ei kirkko mitään väestölaskentaa tee, ääliö!
Anonyymi kirjoitti:
Ei kirkko mitään väestölaskentaa tee, ääliö!
Tietääkseni laskee. Voisi olla tyyliin, että 53 miestä ja sitten naisia ja lapsia.
usko.vainen kirjoitti:
Kyllä sen kirkolle omien sanojensa mukaan pitäisi olla 🤓 jos ei ole kirkon pitäisi se sitten rehellisesti sanoa.
Minä olen samaa mieltä, että Raamattuun sisältyvät Jeesuksen opetukset pitäisi olla kaiken pohja. Jeesus käski opettaa kaikille kansoille sitä mitä hän oli opettanut opetuslapsille. Jos kumoaa erityisesti Raamatussa olevat Jeesuksen opetukset niin ei olla kristillisellä pohjalla?
Sen sijaan VT:n kuolemanrangaistukset eivät ole voimassa ja mahdollisesti Paavalin kirjeitä voidaan tulkita monella tavalla, mutta siellä homoista on sanottu selkeästi niin kuin VT:ssä UT:ssa myös. Homoja ei tule kivittää VT:n ohjeitten mukaan, mutta ei heidän kulkueisiinsa pitäisi osallistua myöskään, sillä VT ja UT tuomitsevat heidät selkeästi.kiva.nähdä kirjoitti:
Minä olen samaa mieltä, että Raamattuun sisältyvät Jeesuksen opetukset pitäisi olla kaiken pohja. Jeesus käski opettaa kaikille kansoille sitä mitä hän oli opettanut opetuslapsille. Jos kumoaa erityisesti Raamatussa olevat Jeesuksen opetukset niin ei olla kristillisellä pohjalla?
Sen sijaan VT:n kuolemanrangaistukset eivät ole voimassa ja mahdollisesti Paavalin kirjeitä voidaan tulkita monella tavalla, mutta siellä homoista on sanottu selkeästi niin kuin VT:ssä UT:ssa myös. Homoja ei tule kivittää VT:n ohjeitten mukaan, mutta ei heidän kulkueisiinsa pitäisi osallistua myöskään, sillä VT ja UT tuomitsevat heidät selkeästi.Koko Raamattu on Jumalan sanaa ja totta. Et voi poimia siltä vain rusinoita joista itse pidät 🤓
usko.vainen kirjoitti:
Koko Raamattu on Jumalan sanaa ja totta. Et voi poimia siltä vain rusinoita joista itse pidät 🤓
Ei kyllä ole Raamatun kaikki kuolemantuomiot Jumalan sanaa. MInusta on väärin moni kohta Mooseksen kirjassa ja esimerkiksi käytäntö, että Mooses antoi kivitettäväksi raukan, joka sattui kerämään polttopuita sabattina. Pyhäpäivänä työnteko johti kuolemaan tai karkoitukseen Israelin kansan parista. Minä en hyväksy monia kuolemantuomioita ja käytännön juttuja, joita VT esittää.
Lisäksi Nooa vedenpaisumuksineen on vain vertauskuvaa, mutta sinä tunnut ottavan sen todesta?kiva.nähdä kirjoitti:
Ei kyllä ole Raamatun kaikki kuolemantuomiot Jumalan sanaa. MInusta on väärin moni kohta Mooseksen kirjassa ja esimerkiksi käytäntö, että Mooses antoi kivitettäväksi raukan, joka sattui kerämään polttopuita sabattina. Pyhäpäivänä työnteko johti kuolemaan tai karkoitukseen Israelin kansan parista. Minä en hyväksy monia kuolemantuomioita ja käytännön juttuja, joita VT esittää.
Lisäksi Nooa vedenpaisumuksineen on vain vertauskuvaa, mutta sinä tunnut ottavan sen todesta?Tottakai ne ovat. Et taida edes ymmärtää miksi niitä annettiin🤔❓ Eikä Jumala tarviste sinun hyväksyntääsi yhtään mihinkään.
kiva.nähdä kirjoitti:
Ei kyllä ole Raamatun kaikki kuolemantuomiot Jumalan sanaa. MInusta on väärin moni kohta Mooseksen kirjassa ja esimerkiksi käytäntö, että Mooses antoi kivitettäväksi raukan, joka sattui kerämään polttopuita sabattina. Pyhäpäivänä työnteko johti kuolemaan tai karkoitukseen Israelin kansan parista. Minä en hyväksy monia kuolemantuomioita ja käytännön juttuja, joita VT esittää.
Lisäksi Nooa vedenpaisumuksineen on vain vertauskuvaa, mutta sinä tunnut ottavan sen todesta?Tuon mielestä käärme ja aasi puhuvat oikeasti.
usko.vainen kirjoitti:
Tottakai ne ovat. Et taida edes ymmärtää miksi niitä annettiin🤔❓ Eikä Jumala tarviste sinun hyväksyntääsi yhtään mihinkään.
Sinustako seuraavat kohdat ovat Jumalan Sanaa? Minusta Jumala ei käske Moosesta kivittämään puunkerääjää kuoliaaksi? Minusta Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, johon joku Mooses on laittanut muutakin sanaa kuin se mikä tulee Jumalan suusta?
»Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta.»
(2. Moos. 31:14 )
"4 Moos 15:
32 Israelilaisten oleskellessa erämaassa tavattiin mies kokoamassa puita sapatinpäivänä.
33 Niin ne, jotka hänet tapasivat puita kokoamasta, toivat hänet Mooseksen ja Aaronin ja koko seurakunnan eteen.
34 Ja he panivat hänet vankeuteen, koska ei ollut vielä määrätty, mitä hänelle oli tehtävä.
35 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Se mies rangaistakoon kuolemalla, koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella".
36 Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."kiva.nähdä kirjoitti:
Sinustako seuraavat kohdat ovat Jumalan Sanaa? Minusta Jumala ei käske Moosesta kivittämään puunkerääjää kuoliaaksi? Minusta Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, johon joku Mooses on laittanut muutakin sanaa kuin se mikä tulee Jumalan suusta?
»Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta.»
(2. Moos. 31:14 )
"4 Moos 15:
32 Israelilaisten oleskellessa erämaassa tavattiin mies kokoamassa puita sapatinpäivänä.
33 Niin ne, jotka hänet tapasivat puita kokoamasta, toivat hänet Mooseksen ja Aaronin ja koko seurakunnan eteen.
34 Ja he panivat hänet vankeuteen, koska ei ollut vielä määrätty, mitä hänelle oli tehtävä.
35 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Se mies rangaistakoon kuolemalla, koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella".
36 Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."Kyllä, nekin ovat Jumalan sanaa. Kysyin sinulta jo äsken, että etkö ymmärrä miksi niitä annettiin🤔❓
Miksi jollekin olisi vaikeaa totella ja olla keräämättä niitä puita sapattina ❓usko.vainen kirjoitti:
Kyllä, nekin ovat Jumalan sanaa. Kysyin sinulta jo äsken, että etkö ymmärrä miksi niitä annettiin🤔❓
Miksi jollekin olisi vaikeaa totella ja olla keräämättä niitä puita sapattina ❓Tai vaikea tappaa ne jotka kiroavat isän ja äidin.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Tai vaikea tappaa ne jotka kiroavat isän ja äidin.
Kenenkään ei tarvitse kirota vanhempiaan eikä ketään muutakaan.
Anonyymi kirjoitti:
Kenenkään ei tarvitse kirota vanhempiaan eikä ketään muutakaan.
Ei niin. Mutta jos kiroaa niin täytyy surmata.
Tästä Jeesus oli erityisen vihainen kun selvää Jumalan käskyä ei oltu noudatettu. Tyhmiä perinnäissääntöjä olivat keksineet.usko.vainen kirjoitti:
Koko Raamattu on Jumalan sanaa ja totta. Et voi poimia siltä vain rusinoita joista itse pidät 🤓
Joskus on ihan kiva poimia rusinoita ja hinkata niitä hurmahenkien naamaan.
''Autuas se joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!" Ps. 137:9
Nämäkin sanat on PH puhunut.
Kysymys kuuluukin että ''minkä opin/käskyn/elämänohjeen/velvollisuuden/ylihengellisen allegorisen totuuden yms. hurmahenki kuvittelee sisältyvän tuohon yksittäiseen jakeeseen.
Ehkä oudoin selitys jonka olen itse tuosta kuullut, oli se että ''ihmisen synnit ovat ihmiselle yhtä mieluisia kuin pienet lapset, että niistä luopuminen on yhtä hankalaa kuin lapsien murskaaminen kallioon''
Kuitenkin psalmit ovatmonenlaisia biisejä, joissa Jumalaa ylistetään, huudetaan apuun tai joissa ihmiset tilittää tuntojaan. Ja tuo ko. psalmi 137 on suorastaan suomalaisen katkerasti tilitetty itkuvirsi.
Tuosta psalmista muuten retrobändi Boney M. teki aikoinaan toimivan poppisbiisin. (By the rivers of Babylon)- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Koko Raamattu on Jumalan sanaa ja totta. Et voi poimia siltä vain rusinoita joista itse pidät 🤓
Kenen luvalla sinä noin sanot? Oletko joskus kuullut taivaasta äänen, joka olisi jyrähtänyt: "Raamattu on minun pyhää sanaani alusta loppuun. Tulkitkaa sitä kirjaimellisesti!"? Ai et vai? No millä perusteella esität siten tuon väitteesi? Kuka on antanut sinulle sellaisen auktoriteetin? Ja älä ala vetoamaan Raamattuun itseensä, sillä silloin syyllistyt kehäpäätelmään. Tsekkaa kehäpäätelmä Wikipediasta, jollet tiedä, mitä se tarkoittaa.
usko.vainen kirjoitti:
Kyllä, nekin ovat Jumalan sanaa. Kysyin sinulta jo äsken, että etkö ymmärrä miksi niitä annettiin🤔❓
Miksi jollekin olisi vaikeaa totella ja olla keräämättä niitä puita sapattina ❓Otin muutaman kuolemantuomion VT:ssa. Minusta ne eivät ole kyllä Jumalan innoittamaa Jumalan Sanaa vaan juutalaisten tekstejä, jotka eivät mitenkään sovi nykyaikaan. En usko Jumalan haluavan seuraavanlaisia kuolemia minnekään? Sinusta seuraavat ovat Jumalan Sanaa?
»Jos joku kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla. »
(2. Moos. 21:17)
»Se, joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi, olipa hän maahan muuttanut siirtolainen tai syntyperäinen israelilainen. Hänet surmattakoon, koska hän on pilkannut Herran nimeä.»
(3. Moos. 24:16)
»Jos joku surmaa ihmisen, hänet on surmattava.»
(3. Moos. 24:17)
»Jos vanhemmilla on tottelematon ja uppiniskainen poika, joka kurituksesta huolimatta ei kuuntele heitä, heidän on otettava poika kiinni ja vietävä hänet kaupunkinsa portille ja sanottava kaupungin vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on tottelematon ja uppiniskainen. Hän ei kuuntele meitä, vaan viettää kevytmielistä ja juopottelevaa elämää.' Silloin kaupungin miesten on joukolla kivitettävä poika hengiltä. Hävittäkää paha keskuudestanne. Kaikkien israelilaisten on saatava kuulla tuomiosta, että he ottaisivat opikseen.»
(5. Mooseksen kirja 21:18-21)
»Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.»
(3. Mooseksen kirja 20:13)
»Jos mies sekaantuu eläimeen, hänet on surmattava, ja myös eläin on surmattava. Jos nainen parittelee eläimen kanssa, surmattakoon sekä nainen että eläin. Molemmat on surmattava, sillä kumpikin on ansainnut kuolemansa.»
(3. Moos. 20:15-16)
»Jos joku makaa setänsä vaimon kanssa, hän häpäisee setänsä. Syylliset joutuvat kantamaan vastuun synnistään. Heidät on surmattava, eikä heille saa jäädä lapsia.»
(3. Moos. 20:20)
»Jos joku viettelee veljensä vaimon, hän tekee inhottavan teon. Koska hän on häpäissyt veljensä, syylliset on surmattava eikä heille saa jäädä lapsia.»
(3. Moos. 20:21)
»Jos papin tytär häpäisee itsensä harjoittamalla haureutta, hän samalla häpäisee isänsä; siksi hänet on poltettava.»
(3. Moos. 21:9)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemantuomio_Raamatussa- Anonyymi
kiva.nähdä kirjoitti:
Otin muutaman kuolemantuomion VT:ssa. Minusta ne eivät ole kyllä Jumalan innoittamaa Jumalan Sanaa vaan juutalaisten tekstejä, jotka eivät mitenkään sovi nykyaikaan. En usko Jumalan haluavan seuraavanlaisia kuolemia minnekään? Sinusta seuraavat ovat Jumalan Sanaa?
»Jos joku kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla. »
(2. Moos. 21:17)
»Se, joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi, olipa hän maahan muuttanut siirtolainen tai syntyperäinen israelilainen. Hänet surmattakoon, koska hän on pilkannut Herran nimeä.»
(3. Moos. 24:16)
»Jos joku surmaa ihmisen, hänet on surmattava.»
(3. Moos. 24:17)
»Jos vanhemmilla on tottelematon ja uppiniskainen poika, joka kurituksesta huolimatta ei kuuntele heitä, heidän on otettava poika kiinni ja vietävä hänet kaupunkinsa portille ja sanottava kaupungin vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on tottelematon ja uppiniskainen. Hän ei kuuntele meitä, vaan viettää kevytmielistä ja juopottelevaa elämää.' Silloin kaupungin miesten on joukolla kivitettävä poika hengiltä. Hävittäkää paha keskuudestanne. Kaikkien israelilaisten on saatava kuulla tuomiosta, että he ottaisivat opikseen.»
(5. Mooseksen kirja 21:18-21)
»Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.»
(3. Mooseksen kirja 20:13)
»Jos mies sekaantuu eläimeen, hänet on surmattava, ja myös eläin on surmattava. Jos nainen parittelee eläimen kanssa, surmattakoon sekä nainen että eläin. Molemmat on surmattava, sillä kumpikin on ansainnut kuolemansa.»
(3. Moos. 20:15-16)
»Jos joku makaa setänsä vaimon kanssa, hän häpäisee setänsä. Syylliset joutuvat kantamaan vastuun synnistään. Heidät on surmattava, eikä heille saa jäädä lapsia.»
(3. Moos. 20:20)
»Jos joku viettelee veljensä vaimon, hän tekee inhottavan teon. Koska hän on häpäissyt veljensä, syylliset on surmattava eikä heille saa jäädä lapsia.»
(3. Moos. 20:21)
»Jos papin tytär häpäisee itsensä harjoittamalla haureutta, hän samalla häpäisee isänsä; siksi hänet on poltettava.»
(3. Moos. 21:9)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemantuomio_RaamatussaKaikki Raamatun tekstit ovat juutalaisten kirjoittamia. Jos sinä et usko, että koko Raamattu on Jumalan sanaa se on sinun oma häpeäsi vaan poimit kaikista asioista vain itseäsi miellyttävät asiat. Niin et koskaan tule tuntemaan Jumalaa vaan luot itsellesi oman epäjumalasi.
Sen sijaan, että postaat tänne Raamatunkohtia sinun pitäisi tutkia Raamattua ja selvittä itsellesi ja ymmärtää MIKSI nuo käskyt Jumala antoi Israelin kansalle.
Kuuntele vaikka tästä jos et viitsi muuten tutkia
http://rkk-sansa.net/kuuntele/ Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Raamatun tekstit ovat juutalaisten kirjoittamia. Jos sinä et usko, että koko Raamattu on Jumalan sanaa se on sinun oma häpeäsi vaan poimit kaikista asioista vain itseäsi miellyttävät asiat. Niin et koskaan tule tuntemaan Jumalaa vaan luot itsellesi oman epäjumalasi.
Sen sijaan, että postaat tänne Raamatunkohtia sinun pitäisi tutkia Raamattua ja selvittä itsellesi ja ymmärtää MIKSI nuo käskyt Jumala antoi Israelin kansalle.
Kuuntele vaikka tästä jos et viitsi muuten tutkia
http://rkk-sansa.net/kuuntele/Kiitos linkistä, sillä nyt voin hyvällä omalla tunnolla kuunnella netin kautta koko Raamatun. Aikaisemmin olin kirjaston cd-levystä kopioinut UT:n ja Mooseksen kirjat. Kiitos nyt minulla koko Raamattu kuuntelemisen alla. Aikaisemmin kuuntelin kokonaan monta kertaa Uuden Testamentin.
Tämä minulle aarre nyt, sillä harkitsin käyttää lähes tuhat euroa siihen, että minulla olisi ollut useampi versio Raamatusta ääniraamattuna. Valitettavasti ei ole ollut sitä ylimääräistä tuhatta euroa, miksi en ole hankkinut kallista ääniraamattua monine suomalaisine Raamatun teksteineen.
http://rkk-sansa.net/kuuntele/- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen luvalla sinä noin sanot? Oletko joskus kuullut taivaasta äänen, joka olisi jyrähtänyt: "Raamattu on minun pyhää sanaani alusta loppuun. Tulkitkaa sitä kirjaimellisesti!"? Ai et vai? No millä perusteella esität siten tuon väitteesi? Kuka on antanut sinulle sellaisen auktoriteetin? Ja älä ala vetoamaan Raamattuun itseensä, sillä silloin syyllistyt kehäpäätelmään. Tsekkaa kehäpäätelmä Wikipediasta, jollet tiedä, mitä se tarkoittaa.
Sillä oikeudella minkä Raamattu antaa jokaiselle uskovalle.
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Raamatun tekstit ovat juutalaisten kirjoittamia. Jos sinä et usko, että koko Raamattu on Jumalan sanaa se on sinun oma häpeäsi vaan poimit kaikista asioista vain itseäsi miellyttävät asiat. Niin et koskaan tule tuntemaan Jumalaa vaan luot itsellesi oman epäjumalasi.
Sen sijaan, että postaat tänne Raamatunkohtia sinun pitäisi tutkia Raamattua ja selvittä itsellesi ja ymmärtää MIKSI nuo käskyt Jumala antoi Israelin kansalle.
Kuuntele vaikka tästä jos et viitsi muuten tutkia
http://rkk-sansa.net/kuuntele/Ja miksi se Israelin kansa ei sitten välitä sen enempää niistä käskyistä kuin Suomessa kristityt,?
usko.vainen kirjoitti:
Tottakai ne ovat. Et taida edes ymmärtää miksi niitä annettiin🤔❓ Eikä Jumala tarviste sinun hyväksyntääsi yhtään mihinkään.
Voi voi noita uskovia, jotka eivät suostu sinua tottelemaan. Vielä kerran: voi voi!
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Raamatun tekstit ovat juutalaisten kirjoittamia. Jos sinä et usko, että koko Raamattu on Jumalan sanaa se on sinun oma häpeäsi vaan poimit kaikista asioista vain itseäsi miellyttävät asiat. Niin et koskaan tule tuntemaan Jumalaa vaan luot itsellesi oman epäjumalasi.
Sen sijaan, että postaat tänne Raamatunkohtia sinun pitäisi tutkia Raamattua ja selvittä itsellesi ja ymmärtää MIKSI nuo käskyt Jumala antoi Israelin kansalle.
Kuuntele vaikka tästä jos et viitsi muuten tutkia
http://rkk-sansa.net/kuuntele/>Sen sijaan, että postaat tänne Raamatunkohtia sinun pitäisi tutkia Raamattua ja selvittä itsellesi ja ymmärtää MIKSI nuo käskyt Jumala antoi Israelin kansalle.
Aivan turhaa, usko.vainen. Vain kieroutunut mieli voi "ymmärtää" primitiivisiä väkivaltasääntöjä. Ihmiset nyt vain olivat sellaisia silloin, tietämättömiä ja raakoja.
Huomaan että olet tuttuun tapaasi hyvää vauhtia dissaamassa kiva.nähdän uskon kokonaan. On aika hupaisaa, että olet näin tavattoman ennalta-arvattava. 😏- Anonyymi
"Miksi juuri Pride nostaa esiin nämä kysymykset? Huolessa ei ole kysymys homofobiasta tai seksuaalivähemmistön syrjinnästä. On kysymys Raamatusta."
Potaskaahan tuo on. Kukaan nimittäin ei meuhkaa samalla tavalla äyriäisten syömisestä ja muista yhtä lailla Herralle kauheita asioista, mutta vain homoilusta meuhkaavat ja siitä sen kaiken muunkin edestä. Tämä paljastaa, että kyse on nimenomaan vain homofobiasta ja seksuaalivähemmistön syrjinnästä eikä Raamatusta yleisesti, vaikka tuota kyllä Raamatulla perustellaankin. Uskoisin, että kyse olisi vain Raamatusta, jos kaikesta muustakin meuhkattaisiin samoin. Nämä eivät perusta Raamattuun.
Raamatussa ollaan homoista ja lesboista hyvin hiljaa. Nämä ovat suuna päänä.- Anonyymi
kiva.nähdä kirjoitti:
Sinustako seuraavat kohdat ovat Jumalan Sanaa? Minusta Jumala ei käske Moosesta kivittämään puunkerääjää kuoliaaksi? Minusta Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, johon joku Mooses on laittanut muutakin sanaa kuin se mikä tulee Jumalan suusta?
»Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta.»
(2. Moos. 31:14 )
"4 Moos 15:
32 Israelilaisten oleskellessa erämaassa tavattiin mies kokoamassa puita sapatinpäivänä.
33 Niin ne, jotka hänet tapasivat puita kokoamasta, toivat hänet Mooseksen ja Aaronin ja koko seurakunnan eteen.
34 Ja he panivat hänet vankeuteen, koska ei ollut vielä määrätty, mitä hänelle oli tehtävä.
35 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Se mies rangaistakoon kuolemalla, koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella".
36 Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."Ei kai Jumala tuollaisia tappokäskyjä ole antanut. Kaikki on vihaa ja sivistymättömyyttä omaavien harhaisten ja nälkäisten ihmisten tekoja. VT on näitten kuolemanrangaistusten takia sopimaton nykyaikaan. Kaikki on armon ja rakkauden varassa, kuten Jeesus opettaa. Ei sitä taivasosuutta saada toisten syyttelyllä, ei kirkonkaan syyttämisellä. Lopettakaa jo te ns. oikeaoppiset tämä sekottaminen, sillä aiheutatte puheillanne vain mielipahaa ja vahinkoa monille.
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai Jumala tuollaisia tappokäskyjä ole antanut. Kaikki on vihaa ja sivistymättömyyttä omaavien harhaisten ja nälkäisten ihmisten tekoja. VT on näitten kuolemanrangaistusten takia sopimaton nykyaikaan. Kaikki on armon ja rakkauden varassa, kuten Jeesus opettaa. Ei sitä taivasosuutta saada toisten syyttelyllä, ei kirkonkaan syyttämisellä. Lopettakaa jo te ns. oikeaoppiset tämä sekottaminen, sillä aiheutatte puheillanne vain mielipahaa ja vahinkoa monille.
Jumala kyllä. Kun eräs poika oli vanhemmilleen tottelematon, niin asia esitettiin Jumalalle.
Jumala ratkaisi ongelman: viekää poika kaupungin laidalle ja kivittäkää kuoliaaksi.
Tämä on esitetty kristittyjen pääteoksessa- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Raamatun tekstit ovat juutalaisten kirjoittamia. Jos sinä et usko, että koko Raamattu on Jumalan sanaa se on sinun oma häpeäsi vaan poimit kaikista asioista vain itseäsi miellyttävät asiat. Niin et koskaan tule tuntemaan Jumalaa vaan luot itsellesi oman epäjumalasi.
Sen sijaan, että postaat tänne Raamatunkohtia sinun pitäisi tutkia Raamattua ja selvittä itsellesi ja ymmärtää MIKSI nuo käskyt Jumala antoi Israelin kansalle.
Kuuntele vaikka tästä jos et viitsi muuten tutkia
http://rkk-sansa.net/kuuntele/Onhan se helppoa sanoa että ne kaikki ovat Jumalan sanaa, mutta sanoa heti perään että noita lueteltuja kauheuksia ei tarvitsekaan itse enää noudattaa entä jos sinun pitäisi tappaa tottelemattomat lapset ihan oikeasti, jos oli elänyt sitä "esikuvallista" VT:n aikaa?, mutta kun e-eei vaan nyt voit piiloutua sen taakse että niin ei enää tartte tehdä hah-hah ha- haa-haa haa.'
No, tuskimpa repäiset silmäsikään irti sen vietellessä, vai revitkös???? Se oli UT:n neuvo Jeesukselta niille "omilleen" ihan, no -ooh ei se mitään, ET sinä taida välittää, se sitten olikin VAIN vertauskuvaa tms???? Mitään itselle vaikeaa ei oikeasti siis tarvitse tehdä, oli se sitten VT:n tai UT:n neuvo, ei-i enää ei ole niin suuri synti edes se että eroaa ja uudelleen nai? Saati luopua omaisuudestaan vaan kaa-ikelle tuollaiselle keksitään kyllä lieventävä asianhaara sieltä teksteistä - paa-rasta on siis olla naimisissa oleva umpiheterouskis, sitten saa kaikki mokat anteeks eikä mitään vaikiaa tai vatenmielistä tarvitse ihan oikeasti tehdä koskaan, silti saa anteeks vaik ei teekään. ei edes tarvitse olla yksin lopunelämää jos sattuu ero tulemaan ja eron syykin voi olla mikä vaan, kaik käy? Amen!
Mutta toisten harteille kyllä voi sälyttää ne raskaimmat taakat ja vaatia niitä noudattamaan pilkunviilauksen tarkasti? Kun ko Raamatus kerran lukee nii ja vielä monessa jakeessa!
No tiedän, - vastauksesi on hiljaisuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se helppoa sanoa että ne kaikki ovat Jumalan sanaa, mutta sanoa heti perään että noita lueteltuja kauheuksia ei tarvitsekaan itse enää noudattaa entä jos sinun pitäisi tappaa tottelemattomat lapset ihan oikeasti, jos oli elänyt sitä "esikuvallista" VT:n aikaa?, mutta kun e-eei vaan nyt voit piiloutua sen taakse että niin ei enää tartte tehdä hah-hah ha- haa-haa haa.'
No, tuskimpa repäiset silmäsikään irti sen vietellessä, vai revitkös???? Se oli UT:n neuvo Jeesukselta niille "omilleen" ihan, no -ooh ei se mitään, ET sinä taida välittää, se sitten olikin VAIN vertauskuvaa tms???? Mitään itselle vaikeaa ei oikeasti siis tarvitse tehdä, oli se sitten VT:n tai UT:n neuvo, ei-i enää ei ole niin suuri synti edes se että eroaa ja uudelleen nai? Saati luopua omaisuudestaan vaan kaa-ikelle tuollaiselle keksitään kyllä lieventävä asianhaara sieltä teksteistä - paa-rasta on siis olla naimisissa oleva umpiheterouskis, sitten saa kaikki mokat anteeks eikä mitään vaikiaa tai vatenmielistä tarvitse ihan oikeasti tehdä koskaan, silti saa anteeks vaik ei teekään. ei edes tarvitse olla yksin lopunelämää jos sattuu ero tulemaan ja eron syykin voi olla mikä vaan, kaik käy? Amen!
Mutta toisten harteille kyllä voi sälyttää ne raskaimmat taakat ja vaatia niitä noudattamaan pilkunviilauksen tarkasti? Kun ko Raamatus kerran lukee nii ja vielä monessa jakeessa!
No tiedän, - vastauksesi on hiljaisuus.Aamen!
- Anonyymi
Kristiselle seurakunnalle Jumalan Sana on ainut auktoriteetin lähde, sillä se Sana on Jeesus Kristus.
Jos kirkko hylkää näin Jeesuksen, niin se on sen jälkeen enää humaaninen hyväntekeväisyys järjestö.Olemattoman hylkäämisen ei pitäisi sattua yhtään enempää kuin Joulupukin älyäminen naapurin Eskoksi.
Ei kirkko ole jumalan sanaa tai jeesusta hylkäämässä.
Se että kirkko ehkä hylkää sen mikä on teikäläisten tulkinta jumalan sanasta ja jeesuksesta on tietysti täysin mahdollista.
- Anonyymi
Tosi hyvä että Päivi Räsänen sanoi arkkipiispalle näin suoraan, sillä kirkko ei voi vastata tähän "someraivon" keinoin käyttäen papeille tyypillisiä ilkeitä sanakäänteitä. Arkkipiispan oli vastattava asiallisesti millä perusteilla kirkko hylkää Jumalan Sanan toiminnassaan.
Thor ei mielestäni koskaan ole paheksunut homoavioliittoja.
Kristinuskon epäjumalaan uskovat sensijaan ovat tänäänkin etsineet suojaa Thorin vasaran puhuessa.Normaalisti tähän aikaan vuodesta kirkosta eroaa päivittäin 70-80 ihmistä. Päivi Räsäsen twiitti nosti lukumäärän eilen 350:een ja tänään näyttää nousevan yli 500:aan. Hyvä Päivi!
heikkilevonen kirjoitti:
Normaalisti tähän aikaan vuodesta kirkosta eroaa päivittäin 70-80 ihmistä. Päivi Räsäsen twiitti nosti lukumäärän eilen 350:een ja tänään näyttää nousevan yli 500:aan. Hyvä Päivi!
Ei se ole pelkästä Päivistä kiinni. Lue se Päivin kirje. Jotkut uskovaiset voivat erota SETA:n Prideen osallistumisen takia tai siksi, että kirkossa on liiaksi niitä, jotka kannattavat samaa sukupuolta olevia vihkipareja vastoin Raamattua. Jotkut voivat erota kirkon sallivan käytöksen takia?
Itse en ole homokammoinen, joten jään kirkkoon, vaikka se alkaa vihkimään ehkä kohta samaa sukupuolta olevia ja ennen sitä osallistuu Prideen. Mutta kaikki kristityt eivät ajattele yhtä sallivasti vaan eroavat kirkosta. Itsekin olin hetken sillä kannalla, että eroan luterilaisesta kirkosta ja menen kolkuttelemaan ehkä sen jälkeen katolisen kirkon ovia, jossa varmasti ei vihitä minun tietojeni mukaan samaa sukupuolta olevia ja osallistuta Pride-kulkueihin?kiva.nähdä kirjoitti:
Ei se ole pelkästä Päivistä kiinni. Lue se Päivin kirje. Jotkut uskovaiset voivat erota SETA:n Prideen osallistumisen takia tai siksi, että kirkossa on liiaksi niitä, jotka kannattavat samaa sukupuolta olevia vihkipareja vastoin Raamattua. Jotkut voivat erota kirkon sallivan käytöksen takia?
Itse en ole homokammoinen, joten jään kirkkoon, vaikka se alkaa vihkimään ehkä kohta samaa sukupuolta olevia ja ennen sitä osallistuu Prideen. Mutta kaikki kristityt eivät ajattele yhtä sallivasti vaan eroavat kirkosta. Itsekin olin hetken sillä kannalla, että eroan luterilaisesta kirkosta ja menen kolkuttelemaan ehkä sen jälkeen katolisen kirkon ovia, jossa varmasti ei vihitä minun tietojeni mukaan samaa sukupuolta olevia ja osallistuta Pride-kulkueihin?Kirkko osallistuu Pride-kulkueeseen, vaikka minä en ikinä.
Raamattu ei, ei vallankaan Vt:n mukaan, ole mitenkään moraalin oppiin sopiva. Eikäpä Paavalinkaan tarina ole minusta sopiva moraalin suhteen mikään seurattava.
- Anonyymi
Uskon että myös arkkipiispa nykyään ajattelee kuten sinäkin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon että myös arkkipiispa nykyään ajattelee kuten sinäkin!
Sepä se!
Anonyymi kirjoitti:
Uskon että myös arkkipiispa nykyään ajattelee kuten sinäkin!
Aivan. Kukapa sitä tekisi kuten Paavali esittää: olla ottamatta vaimoa, ja jos vaimo on, niin elää kuin vaimoa ei olisikaan.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Aivan. Kukapa sitä tekisi kuten Paavali esittää: olla ottamatta vaimoa, ja jos vaimo on, niin elää kuin vaimoa ei olisikaan.
Ehkä nämä kunnon uskovat sittentekevät niin, elävät kuin heillä ei vaimoa olisikaan -.
Nii-in mutta , ai jaa - niin joo-joo-joo just, juuri sitä kohtaa ei mitä ilmeisemmin tarvitsekaan noudattaa. :)
Siis ei niin mitään joka ei ole itselle mieleen tarvitse noudattaa, vaikka 'koko Raamattu on kannesta kanteen totta' ja ainakin UT:ta sanovat noudattavansa vaan löytyy sieltäkin kohtia jotka skippaavat.. vaiks miten paljon löytyy kohtia joita eivät noudata jonkun verukkeen varjollaei tarvitsekaan, ja tämä on se asia jota kritisoin tuossa heidän ajattelussaan koska sitten muilta vaativat kyllä noudattamista pilkuntarkkaan , kunhan se ei vaikuta omaan napaan.
(kui2) Anonyymi kirjoitti:

(kui2)He ovat lukenivaan ja olevinaan raamatullisia, mutta aina kun tulee paikka, joka koskee suoraan heitä, niin he siirtyvät seuraavalle sivulle.
Tai että Uusi Testamentti on heille tuntematon.
- Anonyymi
Päivi on tehnyt sen mitä olisi miesten odottanut tehdä ja miksi? Siksi että kun vaadittava tehtävä on tehty rukousten saattelemana on Jumalan tehtävänä rangaista maan saastuttajia.
Eipä se jumalasi ole ketään rangaissut aviolittolain tai priden suhteen Suomessa vielä koskaan. Eikä rankaisekaan.
- Anonyymi
Räsänen on suoraselkäinen ihminen ja arvostan suuresti, että uskalsi nostaa kissan pöydälle. Raamattu on kirkon ohjekirja ja nyt on kirkko toiminut sen vastaisesti. Touhutkoon homot ja lesbot, mitä touhuavat, mutta jo kirkollinen vihkiminen on Raamatun vastaista.
Nyt taas sekoittui se mikä on raamatun vastaista siihen mikä on sen vastaista mikä on Päivin ja muiden teikäläisten raamatun TULKINNAN vastaista.
:-)
Mikä se Räsäsen juuri nyt herätti unesta vaikka on nukkunut vuosikymmenet kun kirkko on vihkinyt avioliittoon mies-naispareja joiden liittolle Jumala ei siunausta anna ja joita liittoja vihaa?
- Anonyymi
Hyvä että Räsänen on käynyt agressiivisemmaksi, hän tykittää suoraa Jumalan sanaa. Hän on tämän ajan profeetta suomen kansalle.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että Räsänen on käynyt agressiivisemmaksi, hän tykittää suoraa Jumalan sanaa. Hän on tämän ajan profeetta suomen kansalle.
Korjaus: omaa tulkintaansa siitä jumalansa sanasta, omaa tulkintaansa. Räsänen ei nimittäin ole jumala.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että Räsänen on käynyt agressiivisemmaksi, hän tykittää suoraa Jumalan sanaa. Hän on tämän ajan profeetta suomen kansalle.
Hah hah. Eipä noita juttuja Raamatusta löydy.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että Räsänen on käynyt agressiivisemmaksi, hän tykittää suoraa Jumalan sanaa. Hän on tämän ajan profeetta suomen kansalle.
>Hän on tämän ajan profeetta suomen kansalle.
Ehkä tosiaan juuri tämän ajan, sillä 15-20 vuotta sitten hän ei osannut lainkaan profetoida, että kirkkojärjestyksen säännös vihittävien sukupuolista tulee kohta olemaan fataalisti ongelmallinen ja se pitäisi muuttaa heti.
- Anonyymi
2. Moos. 15:20
Ja naisprofeetta Mirjam, Aaronin sisar, otti vaskirummun käteensä, ja kaikki naiset seurasivat häntä vaskirumpuja lyöden ja karkeloiden.
Tuom. 4:4
Mutta Debora, naisprofeetta, Lappidotin vaimo, oli siihen aikaan tuomarina Israelissa.
2. Kun. 22:14
Niin pappi Hilkia, Ahikam, Akbor, Saafan ja Asaja menivät naisprofeetta Huldan tykö, joka oli vaatevaraston hoitajan Sallumin, Tikvan pojan, Harhaan pojanpojan, vaimo ja asui Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa. He puhuivat hänen kanssaan.
2. Aik. 34:22
Niin Hilkia ynnä ne muut, jotka kuningas määräsi, menivät naisprofeetta Huldan tykö, joka oli vaatevaraston hoitajan Sallumin, Tokhatin pojan, Hasran pojanpojan, vaimo ja asui Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa. Ja he puhuivat hänelle, niinkuin edellä mainittiin.
Neh. 6:14
Muista, Jumalani, Tobiaa ja Sanballatia näiden heidän tekojensa mukaan, niin myös naisprofeetta Nooadjaa ja muita profeettoja, jotka minua peloittelivat.
Luuk. 2:36
Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta,
------------------
Est. 3:6
Kun hänelle oli ilmoitettu, mitä kansaa Mordokai oli, vähäksyi hän käydä käsiksi yksin Mordokaihin: Haaman etsi tilaisuutta hävittääkseen kaikki juutalaiset, Mordokain kansan, Ahasveroksen koko valtakunnasta.
----------
Ester 4
1 Kun Mordokai sai tietää kaiken, mitä oli tapahtunut, repäisi Mordokai vaatteensa, pukeutui säkkiin ja tuhkaan ja meni keskelle kaupunkia ja huuteli kovia ja katkeria valitushuutoja.
2 Ja hän meni kuninkaan portin edustalle asti, sillä sisälle kuninkaan porttiin ei saanut mennä säkkiin puettuna.
3 Jokaisessa maakunnassa, joka paikassa, mihin kuninkaan käsky ja hänen lakinsa tuli, syntyi juutalaisten keskuudessa suuri suru: paastottiin, itkettiin ja valitettiin; monet levittivät allensa säkin ja tuhkaa.
4 Kun Esterin palvelijattaret ja hänen hoviherransa tulivat ja kertoivat hänelle tämän, joutui kuningatar suureen tuskaan, ja hän lähetti vaatteita, että Mordokai puettaisiin niihin ja että hän riisuisi säkin yltään, mutta hän ei ottanut niitä vastaan.
5 Niin Ester kutsui Hatakin, joka oli kuninkaan hoviherroja ja jonka tämä oli asettanut häntä palvelemaan, ja käski hänet Mordokain luo, saadakseen tietää, mitä ja mistä syystä tämä kaikki oli.
6 Niin Hatak meni Mordokain luo kaupungin torille, joka on kuninkaan portin edustalla,
7 ja Mordokai ilmoitti hänelle kaikki, mitä hänelle oli tapahtunut, ja myös tarkalleen, kuinka paljon hopeata Haaman oli luvannut punnita kuninkaan aarrekammioihin juutalaisten tuhoamisesta.
8 Myös jäljennöksen sen lain sanamuodosta, joka Suusanissa oli annettu heidän hävittämisekseen, hän antoi hänelle, että hän näyttäisi sen Esterille ja ilmoittaisi tälle asian sekä velvoittaisi häntä menemään kuninkaan luo anomaan armoa ja rukoilemaan häntä kansansa puolesta.
9 Niin Hatak meni ja kertoi Esterille Mordokain sanat.
10 Mutta Ester puhui Hatakille ja käski hänen sanoa Mordokaille:
11 "Kaikki kuninkaan palvelijat ja kuninkaan maakuntien kansa tietävät, että kuka ikinä, mies tai nainen, kutsumatta menee kuninkaan luo sisempään esipihaan, on laki sama jokaiselle: hänet surmataan; ainoastaan se, jota kohti kuningas ojentaa kultavaltikkansa, jää eloon. Mutta minua ei ole kolmeenkymmeneen päivään kutsuttu tulemaan kuninkaan tykö."
12 Kun Mordokaille kerrottiin Esterin sanat,
13 käski Mordokai vastata Esterille: "Älä luulekaan, että sinä, kun olet kuninkaan linnassa, yksin kaikista juutalaisista pelastut.
14 Jos sinä tänä aikana olet vaiti, tulee apu ja pelastus juutalaisille muualta, mutta sinä ja sinun isäsi perhe tuhoudutte. Kuka tietää, etkö sinä juuri tällaista aikaa varten ole päässyt kuninkaalliseen arvoon?"
15 Niin Ester käski vastata Mordokaille:
16 "Mene ja kokoa kaikki Suusanin juutalaiset, ja paastotkaa minun puolestani; olkaa syömättä ja juomatta kolme vuorokautta, yöt ja päivät. Myös minä palvelijattarineni samoin paastoan. Sitten minä menen kuninkaan tykö, vaikka se on vastoin lakia; ja jos tuhoudun, niin tuhoudun."
17 Niin Mordokai meni ja teki, aivan niinkuin Ester oli häntä käskenyt. - Anonyymi
Hepr. 11:35
On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
-------------
http://ruutlehti.fi/
Ruut-lehti - Armollinen naistenlehti Itse välttämättä eroa luterilaisesta kirkosta, jos se osallistuu Pride-tapahtumaan tai jopa sallii samaa sukupuolta olevien vihkimisen kirkossa. Aikaisemmin katsoin niin Päivi Räsänen, että homosuhteet on selvästi kieletty Raamatussa. Täälläkin olen kirjoitellut, että Raamatun kielteisen suhtaumisen takia ei pitäisi osallistua samaa sukupuolta olevieen vihkimisiin.
Valitettavasti eräs hyvä ystäväni erosi jo kesällä 2017, kun jotkut papit vihkimät samaa sukupuolta olevia kirkossa. Ystävästäni se oli vastoin Jumalan Sanaa. Ystäväni ei enää voinut olla jäsen luterilaisessa kirkossa. Samoin joillekin uskovaisille näyttää Päivi Räsäsen mukaan olla Pride-kulkueet ja kirkon hyväksyvä läsnäolo niissä liikaa?
Sinäänsä Päivin kirje Luomalle oli mielenkiintoinen ja kiitos sen tänne laittamista aloittajalle! :)Eikös täälläkin fundislössi taputtanut käsiään kun Luoma voitti arkkipiispanvaalit?
Eikä enää kelpaakaan???- Anonyymi
Pienempi kahdesta pahasta.
- Anonyymi
KTS kirjoitti:
Teillä kääntyy takki vilkkaammin kuin Soinilla.
Yritä nyt jotenkin hallita itseäsi.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Luoma on ollut todella paha pettymys fundislössille. Iloinen yllätys taas muille.
No aika usein käy niin, että takapenkistään leukoja louskuttanut kirkonmies, joutuu vastuullisemmassa tehtävässä jättämään pään aukomiset sikseen ja keskittymään työhön aikaansaadakseen jotakin palkkansa eteen. Näin oli piispa Huovisenkin tapauksessa.
- Anonyymi
Ensinnä ihmettelen miten joku vanhus voi olla "nuorisotyöntekijä"? Mahtaako sellanen tietää mitään nuorten asioista joka on rollaattori-ikäinen?
Miksi Räsänen kieltää homoja olemasta ylpeitä siitä että luoja on heidät sellaisiksi luonut ja käskee häpeämään itseään? Heti seuraavaksi sanoo että he on ihmisiä kuten muutkin, mut heidän tulee pysyä poissa siis silmistä ja olla hiljaa? Eikö jumalan pitäis hävetä kun tekee ihmisistä homoja jos se on päivin mielestä häpeä? Pitääkö homojen mennä nurkkaan häpeämään Päivin mieliksi???
Päivillä on alkanut viiraa nyt jo vähä enempi päästä! Onko sillä dementia???- Anonyymi
Sinusta siis lastenlääkäri voi olla vain lapsi ?
Homous on luonnoton käyttäytymistä ei geeneissä oleva ominaisuus.
Sulla näyttää olevan setakuume! Anonyymi kirjoitti:
Sinusta siis lastenlääkäri voi olla vain lapsi ?
Homous on luonnoton käyttäytymistä ei geeneissä oleva ominaisuus.
Sulla näyttää olevan setakuume!Homous on kuitenkin ihmisten yksi sukupuolinen suuntaus. Muut ovat heteroseksuaalisuus ja biseksuaalisuus.
- Anonyymi
1. Sam. 2:3
Älkää yhä ylpeitä puhuko, älköön suustanne lähtekö julkeita sanoja; sillä Herra on kaikkitietävä Jumala, hänen edessänsä punnitaan teot.
2. Sam. 22:28
Ja sinä pelastat nöyrän kansan, mutta sinun silmäsi ovat ylpeitä vastaan, sinä alennat heidät.
Sananl. 6:17
ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta,
Room. 1:30
ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, Anonyymi kirjoitti:
1. Sam. 2:3
Älkää yhä ylpeitä puhuko, älköön suustanne lähtekö julkeita sanoja; sillä Herra on kaikkitietävä Jumala, hänen edessänsä punnitaan teot.
2. Sam. 22:28
Ja sinä pelastat nöyrän kansan, mutta sinun silmäsi ovat ylpeitä vastaan, sinä alennat heidät.
Sananl. 6:17
ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta,
Room. 1:30
ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,Ovat tuollaiset ihmiset kyllä karmeita. Onneksi ei kuulu tuttaviini.
torre12 kirjoitti:
Ovat tuollaiset ihmiset kyllä karmeita. Onneksi ei kuulu tuttaviini.
Uskonlahkoissa tuollaisia on paljon. "Kaikki uskovaiset ovat kauheita ihmisiä paitsi Sakari Orava", kuten sadoittain "vapaisiin" suuntiin kuuluvia uskovia tunteva oppinut ystäväni luonnehti.
- Anonyymi
Huoruuden iljettävä synti on huipussaan, mutta sanovat sitä rakkaudeksi!
Kiitos Päivi Räsäselle, Jumala häntä siunatkoon!Sanon kuten Daavid: miehen rakkaus on ihanampaa kuin naisen rakkaus.
Molemmilla meillä on siitä omakohtaista kokemusta.
- Anonyymi
Jos kirkko alkaa vihkiin homoja, niin alkaa sellainen kirkosta eroamisen buumi etteivät Helsingin rappiopapit ja piispat sitä tajuakaan. Siinä vaiheessa tajuavat kun työt loppuu kun ei ole verotuloja millä maksaa palkkaa. Eikä ole varaa palkata työntekijöitä hautausmaille.
- Anonyymi
Viimeinen luterilainen vauva kastetaan jo pelkästään tällä menolla vuonna 2050.
Anonyymi kirjoitti:
Viimeinen luterilainen vauva kastetaan jo pelkästään tällä menolla vuonna 2050.
Eniten eroja oli vuonna 1923 ja 1950- luvulla.
Mutta vuoden 2003 jälkeen kirkosta on erottu kovasti paljon. Huippuvuosi oli 2010, jolloin oli 83 000 eronnutta.
Viime vuonna noin 58 000. Karkeasti arvioiden kymmenessä vuodessa eroja tulee 700 000. Ja vuoteen 2050 mennessä ehkä 2,5 miljoonaa, eli ei viimeinen kaste taida silloin olla.
- Anonyymi
Raamatun mukaan Jumala on aina ”sama” – eikä Hän muutu: ”Sillä minä, Herra, en muutu” (Mal. 3:6) ja ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Heb. 13:8).
”Totisesti, Jumala ei tee väärin” (Job 34:12). Joten: olemmeko kuulleet Kaikkivaltiaan pyytävän anteeksi mahdollista ”erehdystään” Sodoman ja Gomorran kohtalon osalta?
Päivi kuuluu niihin jotka lopulta lähtevät babylonkirkosta ulos kuten Jeesus käskikin (Ilm. 18:4). Mutta toiset edelleen yrittävät tehdä ”omaa siistiä pikku huonettaan” sen sisälle. Moni on turhaan yrittänyt.
http://www.thepukki.fi/blog/post/vakeva-eksytysVeikkaanpa, että Päivin ja muiden uskovien ei enää kohta tarvitse lähteä kirkosta koska heidät heitetään ulos 🤔
usko.vainen kirjoitti:
Veikkaanpa, että Päivin ja muiden uskovien ei enää kohta tarvitse lähteä kirkosta koska heidät heitetään ulos 🤔
Luoma ilmoitti, että kirkko on kaikille. Miksi aina valehtelet?
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Luoma ilmoitti, että kirkko on kaikille. Miksi aina valehtelet?
Kuka puhui Luomasta jotain?
Tuossa oli valetta. Jumala katui eli koki erehtyneensä.
Kun oli se vedenpaisumus, niin Jumala katui. Ja kun käski enkelien tuhoamaan Jerusalem, niin katui sitä. Tunsi tehneensä erehdyksiä.Anonyymi kirjoitti:
Kuka puhui Luomasta jotain?
Siis että kirkko ei potki ketään ulos, kuten vale kuului. Luoma sanoi kirkon kuuluvan kaikille.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Tuossa oli valetta. Jumala katui eli koki erehtyneensä.
Kun oli se vedenpaisumus, niin Jumala katui. Ja kun käski enkelien tuhoamaan Jerusalem, niin katui sitä. Tunsi tehneensä erehdyksiä.Tsot tsot – ollaanpas tarkkana, 1 Moos 8:20-21: ”Ja Nooa rakensi alttarin Herralle ja otti kaikkia puhtaita karjaeläimiä ja kaikkia puhtaita lintuja ja uhrasi polttouhreja alttarilla. Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.”
Ihan tarkalleen tuossa ei puhuta katumuksesta – vaan lupauksesta ettei toistu. Ihminen kun on mitä on.
Muuten: seuraava jae (22) tyrmää ilmastonmuutoksen – käypä katsomassa.
Ja kerrotko vielä tarkasti tuon Jerusalem- kohdan, niin katsotaan yhdessä sekin. Anonyymi kirjoitti:
Tsot tsot – ollaanpas tarkkana, 1 Moos 8:20-21: ”Ja Nooa rakensi alttarin Herralle ja otti kaikkia puhtaita karjaeläimiä ja kaikkia puhtaita lintuja ja uhrasi polttouhreja alttarilla. Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.”
Ihan tarkalleen tuossa ei puhuta katumuksesta – vaan lupauksesta ettei toistu. Ihminen kun on mitä on.
Muuten: seuraava jae (22) tyrmää ilmastonmuutoksen – käypä katsomassa.
Ja kerrotko vielä tarkasti tuon Jerusalem- kohdan, niin katsotaan yhdessä sekin.Jerusalemin tuhoamista Jumalan kerrotaan katuneen; selvä virhearviointi.
En enää koskaan! Kuulostaa ihan siltä kuten mekin kadumme tekemisiämme.usko.vainen kirjoitti:
Veikkaanpa, että Päivin ja muiden uskovien ei enää kohta tarvitse lähteä kirkosta koska heidät heitetään ulos 🤔
Miten se heittäminen tapahtuu? Kieltäytyykö kirkko heidän kirkollisveroistaan?
Konservatiivit käyttävät kirkossa valtaa kaikkialla paria seurakuntaa lukuun ottamatta – ja sitten he heittävät itsensä ulos... 😄- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Jerusalemin tuhoamista Jumalan kerrotaan katuneen; selvä virhearviointi.
En enää koskaan! Kuulostaa ihan siltä kuten mekin kadumme tekemisiämme.Laitatko tuon raamatunkohdan niin luetaan
Anonyymi kirjoitti:
Laitatko tuon raamatunkohdan niin luetaan
Ei tarvitse.
Se kuuluu jotenkin näin: Kun Herra näki Jerusalemin tuhon, hän katui ja käski enkelien lopettaa tuhoaminen.
- Anonyymi
Kyllä synnin tekeminen tekee Jumalan murheelliseksi, onhan siitä aina haittaa ja murhetta lähimmäisellekin. Kyllä haureus aiheuttaa turhaa tuskaa ja kuolemaa asiasta osattomien elämään liian paljon. Miljoonat ovat joutuneet kuolemaan nuorena synnin seurausten takia. Viattomien kärsimistä Jumala ei hyvällä katsele, Ei raamattuun kirjoitetut kymmenen käskyä ihmiskunnalle, ole turhaan annetut. Ne on annettu ihmisen suojaksi ja menestykseksi. Jos niitä käskyjä noudatettas ja himojamme hillittäs, ei tarvittas poliiseja eikä syyttäjiä, olis elämä paljon helpompaa monessa suhteessa.
- Anonyymi
Juu – itse asiassa UT toistaa kaikki muut 10:stä käskystä paitsi sapattikäskyn – ja vieläpä niin, että UT:n ”käskyt” ovat alkuperäisiä ”tiukemmat”.
Tuossa hyvä kooste niistä: http://www.jeesusonherra.com/AT2004_2.pdf , sivulla 4 Onneksi homoja ei ole kymmenessä käskyssä, eikä heistä ole mitään haittaa.
Itse olen kohta 62 v.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Onneksi homoja ei ole kymmenessä käskyssä, eikä heistä ole mitään haittaa.
Itse olen kohta 62 v.Jo aikojen alussa oli sen verran haittaa että 1 Moos. 19:4:ssä Sodoman KAIKKI miehet - sekä nuoret että vanhat, koko kansa kaikkialta - olivat Lootin talolla vaatimassa vieraaksi tulleita miehiä, jotta saisivat ”ryhtyä” heihin. Miten kävi Sodomalle?
Se on armoa että sinuakin papparaista Jumala vielä kutsuu parannukseen.
T. nimim ”toinen lähes papparainen” Anonyymi kirjoitti:
Jo aikojen alussa oli sen verran haittaa että 1 Moos. 19:4:ssä Sodoman KAIKKI miehet - sekä nuoret että vanhat, koko kansa kaikkialta - olivat Lootin talolla vaatimassa vieraaksi tulleita miehiä, jotta saisivat ”ryhtyä” heihin. Miten kävi Sodomalle?
Se on armoa että sinuakin papparaista Jumala vielä kutsuu parannukseen.
T. nimim ”toinen lähes papparainen”Heh. Joku toinen on kirjoittanut toisin,: "Olisimme pidelleet pahoin ne kaksi miestä, mutta pitelemmekin sinut pahemmin (Lootin)."
He kävivät väkivalloin Lootin kimppuun.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Heh. Joku toinen on kirjoittanut toisin,: "Olisimme pidelleet pahoin ne kaksi miestä, mutta pitelemmekin sinut pahemmin (Lootin)."
He kävivät väkivalloin Lootin kimppuun.Mistäs satukirjasta se toinen lainasi?
Kuten Raamatussa seuraavasta jakeesta (8) voit lukea, Loot tarjosi miehestä mitään tietämättömiä tyttäriään vieraidensa sijaan. Niin että hakattavaksi muka.
Kyllä syntinen selityksiä keksii. Anonyymi kirjoitti:
Mistäs satukirjasta se toinen lainasi?
Kuten Raamatussa seuraavasta jakeesta (8) voit lukea, Loot tarjosi miehestä mitään tietämättömiä tyttäriään vieraidensa sijaan. Niin että hakattavaksi muka.
Kyllä syntinen selityksiä keksii.Tuo on siinä tarinassa, jossa Sodomassa ollaan rasisteja.
Sodoman miehet lisäsivät syyn pahoinpitelyyn: Koska Loot on tullut tänne asumaan muukalaisena ja pyrkii meitä hallitsemaan.
No Raamattu on satukirja.torre12 kirjoitti:
Tuo on siinä tarinassa, jossa Sodomassa ollaan rasisteja.
Sodoman miehet lisäsivät syyn pahoinpitelyyn: Koska Loot on tullut tänne asumaan muukalaisena ja pyrkii meitä hallitsemaan.
No Raamattu on satukirja.Ja toisessa tarinassa Gibeassa. Siellä kylään tulleen miehen tilalle tarjottiin naista, ja se kelpasi.
Miehen raiskasivat ja pahoinpitelivät naista niin kauan, että hän kuoli.
Ei sekään näytä homojutulta. Miksi homoille ylipäätään tarjottaisiin naisia,? Käytä huonoa järkeäsi. Lukutaitosi on jo hyvin valikoiva.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Ja toisessa tarinassa Gibeassa. Siellä kylään tulleen miehen tilalle tarjottiin naista, ja se kelpasi.
Miehen raiskasivat ja pahoinpitelivät naista niin kauan, että hän kuoli.
Ei sekään näytä homojutulta. Miksi homoille ylipäätään tarjottaisiin naisia,? Käytä huonoa järkeäsi. Lukutaitosi on jo hyvin valikoiva.No niin, nyt se suora pilkka sitten alkaa kun argumentit loppuvat.
Edelleen: kuten Raamatussa seuraavasta jakeesta (8) voit lukea, Loot tarjosi miehestä mitään tietämättömiä tyttäriään vieraidensa sijaan.
Niin että hakattavaksi muka.
Ja tuossa myönnät siis että homoille tarjottiin. Joten olet samaa mieltä, että synnin tuomitseva Jumala teki siis aivan oikein, kun väkivaltaiseen homouteen suistuneen Sodoman hävitti. Anonyymi kirjoitti:
No niin, nyt se suora pilkka sitten alkaa kun argumentit loppuvat.
Edelleen: kuten Raamatussa seuraavasta jakeesta (8) voit lukea, Loot tarjosi miehestä mitään tietämättömiä tyttäriään vieraidensa sijaan.
Niin että hakattavaksi muka.
Ja tuossa myönnät siis että homoille tarjottiin. Joten olet samaa mieltä, että synnin tuomitseva Jumala teki siis aivan oikein, kun väkivaltaiseen homouteen suistuneen Sodoman hävitti.Mitä sekoilet?
Sodomassa ainoa asia mitä tapahtuu, on väkivaltainen hyökkäys Lootin kimppuun syynä se, että hän oli muuttanut sinne muualta.
Gibeassa oli vastaava tilanne, jossa kaupungin miehille kelpaisi kuitenkin nainen, jonka tappoivat.
Ja sinä puhut homoista! Missä Jumala mainitsee homot Sodoman tuhon syynä,? Ei missään. Olet yksin tässä asiassa.
- Anonyymi
Jos ei nappaa nykymeno tämä voisi olla vaihtoehto, johon liittyä
Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta
https://www.lhpk.fi/Ajattele – juuri sinä voit olla lähetyshiippakunnan kahdestuhannes jäsen!
Piispa Soramies tarjoaa kakkukahvit.
"Sen sijaan kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliuminkin. "
Eiköhän he ole sitä saaneet kuulla jo niin paljon, ettei ole mitään aihetta sortaa heitä enempää?
Jaakko Heinimäki päätoimittaja kirjoittaa Kirkko ja kaupunki -lehdessä 19.06.2019 mm. näin:
”Huolessanne näkyy aivan olennainen kysymys siitä, ohjaako kirkon raamatuntulkintaa luottamus Jumalan hyvyyteen ja ihmisrakkauteen vai ohjaako sitä pelko hänen ankaraa vihaansa kohtaan.”
”Tämä perusjako heijastuu myös tapaamme lähestyä moraalisia kysymyksiä: motivoiko eettisiä valintojamme hyvän tavoittelu vai motivoiko niitä rangaistuksen pelko?”
”Pride-tapahtumat ovat saaneet alkunsa sorrettujen, vainottujen ja häpäistyjen ihmisten ja heidän läheistensä esiintulosta. Heidän rohkeudestaan astua esiin ja tulla näkyviksi.”
Päivi ilmeisesti haluaa unohtaa sen, miten mm. uskovat ovat kohdelleen tätä ihmisryhmää?- Anonyymi
Mutta mitä Jumala heistä ajattelee – siitä synnistä josta eivät luovu?
Hurrikaani nosti USA:ssa kaksi kertaa seitsemän vuoden aikana vedet New Orleansiin – juuri silloin kun olivat pitämässä homoseksuaalien ”Mardi Gras”- juhliaan nimeltään ”Southern Decadence”. Kuten paikallinen Robin Cox kommentoikin: ”Hurrikaani iskee samaan kaupunkiin kaksi kertaa (Katrina ja Isaac) seitsemän vuoden aikana – ja juuri silloin kun homoseksuaalit siellä pitävät juhlaansa: mikä on todennäköisyys sellaiselle?” Anonyymi kirjoitti:
Mutta mitä Jumala heistä ajattelee – siitä synnistä josta eivät luovu?
Hurrikaani nosti USA:ssa kaksi kertaa seitsemän vuoden aikana vedet New Orleansiin – juuri silloin kun olivat pitämässä homoseksuaalien ”Mardi Gras”- juhliaan nimeltään ”Southern Decadence”. Kuten paikallinen Robin Cox kommentoikin: ”Hurrikaani iskee samaan kaupunkiin kaksi kertaa (Katrina ja Isaac) seitsemän vuoden aikana – ja juuri silloin kun homoseksuaalit siellä pitävät juhlaansa: mikä on todennäköisyys sellaiselle?””Mutta mitä Jumala heistä ajattelee – siitä synnistä josta eivät luovu?”
Me emme voi tietää, mitä Jumala ajattelee!
Sinäkin olet syntinen, et pääse siitä mihinkään.
Tuo esimerkkisi oli näitä kristallipallosta ennustelijoiden tarinaa, jossa luonnon ilmiötkin tulkitaan milloin mitenkin. Aivan vastaavia on ollut myös seuduilla, joissa on paljon uskovia.- Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
”Mutta mitä Jumala heistä ajattelee – siitä synnistä josta eivät luovu?”
Me emme voi tietää, mitä Jumala ajattelee!
Sinäkin olet syntinen, et pääse siitä mihinkään.
Tuo esimerkkisi oli näitä kristallipallosta ennustelijoiden tarinaa, jossa luonnon ilmiötkin tulkitaan milloin mitenkin. Aivan vastaavia on ollut myös seuduilla, joissa on paljon uskovia.Kyllä me voimme tietää paljonki Jumalan ajatuksista kun vaivaudumme lukemaan Raamattua.
- Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
”Mutta mitä Jumala heistä ajattelee – siitä synnistä josta eivät luovu?”
Me emme voi tietää, mitä Jumala ajattelee!
Sinäkin olet syntinen, et pääse siitä mihinkään.
Tuo esimerkkisi oli näitä kristallipallosta ennustelijoiden tarinaa, jossa luonnon ilmiötkin tulkitaan milloin mitenkin. Aivan vastaavia on ollut myös seuduilla, joissa on paljon uskovia.Jumala lupasi ettei koskaan enää hukuttaisi (1 Moos. 8:20-21) - mutta "muistuttaa" tällä tavoin edelleen. Vai miten selität tuon "sattuman"?
Vai onkos Jumala sinulle Luoja ollenkaan - 1 Moos. 1:1? Anonyymi kirjoitti:
Kyllä me voimme tietää paljonki Jumalan ajatuksista kun vaivaudumme lukemaan Raamattua.
Kyllä niitä ajatuksia on luettu.
Ihme jos joku haluaa seurata Jumalaa ja päästä hänen valtakuntaansa.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Kyllä niitä ajatuksia on luettu.
Ihme jos joku haluaa seurata Jumalaa ja päästä hänen valtakuntaansa.Siinä tapauksessa olet varmaan havainnut, että Jeesus puhui enemmän helvetistä kuin taivaan valtakunnasta.
Helvettiinkö sinä sitten haluat? Anonyymi kirjoitti:
Siinä tapauksessa olet varmaan havainnut, että Jeesus puhui enemmän helvetistä kuin taivaan valtakunnasta.
Helvettiinkö sinä sitten haluat?Aha. Johannes ja Paavali eivät maininneet helvettiä.
On sanottu että helvetti on vain vertauskuva, sen kyllä uskookin.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Aha. Johannes ja Paavali eivät maininneet helvettiä.
On sanottu että helvetti on vain vertauskuva, sen kyllä uskookin.Sanoit lukeneesi Jumalan ajatuksia. Eikö Jeesus olekaan Jumala?
Mitä ihmisten - Johanneksen ja Paavalin - maininnoilla on tekemistä sen kanssa, että Jumala itse puhui täällä ollessaan enemmän helvetistä kuin taivaasta? Anonyymi kirjoitti:
Sanoit lukeneesi Jumalan ajatuksia. Eikö Jeesus olekaan Jumala?
Mitä ihmisten - Johanneksen ja Paavalin - maininnoilla on tekemistä sen kanssa, että Jumala itse puhui täällä ollessaan enemmän helvetistä kuin taivaasta?Jeesus ei sano olevansa Jumala. Jeesus kehotti rukoilemaan Isää Jumalaa, mutta ei tarkoittanut itseään.
Tunnen kyllä Jeesuksen ajatukset, kuten myös Paavalin. Tosin en pidä Jeesusta todellisena.
Helvettiä pidetään Jerusalemissa olleena kaatopaikkana.Anonyymi kirjoitti:
Jumala lupasi ettei koskaan enää hukuttaisi (1 Moos. 8:20-21) - mutta "muistuttaa" tällä tavoin edelleen. Vai miten selität tuon "sattuman"?
Vai onkos Jumala sinulle Luoja ollenkaan - 1 Moos. 1:1?Ihmisiä hukkuu riippumatta siitä, mikä heidän uskontonsa tai syntisyytensä on. Me kristityt luemme UT:tai, emme VT:Tia.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä me voimme tietää paljonki Jumalan ajatuksista kun vaivaudumme lukemaan Raamattua.
Aika rajallinen kuva saadaan, jos vain painetusta ja ihmisten ylös kirjoittamista teoksista Jumalan ajatukset voimme tietää.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Jeesus ei sano olevansa Jumala. Jeesus kehotti rukoilemaan Isää Jumalaa, mutta ei tarkoittanut itseään.
Tunnen kyllä Jeesuksen ajatukset, kuten myös Paavalin. Tosin en pidä Jeesusta todellisena.
Helvettiä pidetään Jerusalemissa olleena kaatopaikkana.No niinpä. Jeesus on ainoa tie Isän Jumalan tykö (Joh. 14:6). Sinulle Hän ei ole todellinen.
Vaikea rasti. - Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
Ihmisiä hukkuu riippumatta siitä, mikä heidän uskontonsa tai syntisyytensä on. Me kristityt luemme UT:tai, emme VT:Tia.
VT oli Jeesuksen Raamattu. Ja mm. kymmenestä käskystä UT toistaa kaikki muut paitsi sapattikäskyn - ja vieläpä kovennettuna (älä tapa vs. älkää edes vihastuko).
Minä olen syntinen mutta armahdettu. Synnissään pysyvät pysyvät armahtamattomina. - Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
Aika rajallinen kuva saadaan, jos vain painetusta ja ihmisten ylös kirjoittamista teoksista Jumalan ajatukset voimme tietää.
Kerrohan joku toinen ”historiankirja” joka kertoo sekä maan luomisen että sen lopunkin.
Jeesushan puhuu koko ajan – niillä sanoilla joita kertoi jo täällä ollessaan. Tämä ketju on erinomainen osoitus siitä, että Hän tiesi tarkalleen mitä on tulossa:
Nooan päivinä sodoma&gomorra- turmelukseen oli tullut vielä yksi mauste lisää. Ihmiskunnan historia tuntee nimittäin vain yhden ajankohdan - "Babylonian Talmud’in" (juutalaisten rabbien selitysteos ajalta 1000 vuotta ennen Kristusta) mukaan – jolloin samaa sukupuolta olevia henkilöitä vihittiin avioliittoon. Osaatko arvata sitä aikakautta?
Se oli Nooan päivinä. ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:37). mummomuori kirjoitti:
”Mutta mitä Jumala heistä ajattelee – siitä synnistä josta eivät luovu?”
Me emme voi tietää, mitä Jumala ajattelee!
Sinäkin olet syntinen, et pääse siitä mihinkään.
Tuo esimerkkisi oli näitä kristallipallosta ennustelijoiden tarinaa, jossa luonnon ilmiötkin tulkitaan milloin mitenkin. Aivan vastaavia on ollut myös seuduilla, joissa on paljon uskovia.>Aivan vastaavia on ollut myös seuduilla, joissa on paljon uskovia.
Näiden todennäköisyyksien perään aitouskovaiset eivät jostain syystä huomaa kysellä. 😀Anonyymi kirjoitti:
Kerrohan joku toinen ”historiankirja” joka kertoo sekä maan luomisen että sen lopunkin.
Jeesushan puhuu koko ajan – niillä sanoilla joita kertoi jo täällä ollessaan. Tämä ketju on erinomainen osoitus siitä, että Hän tiesi tarkalleen mitä on tulossa:
Nooan päivinä sodoma&gomorra- turmelukseen oli tullut vielä yksi mauste lisää. Ihmiskunnan historia tuntee nimittäin vain yhden ajankohdan - "Babylonian Talmud’in" (juutalaisten rabbien selitysteos ajalta 1000 vuotta ennen Kristusta) mukaan – jolloin samaa sukupuolta olevia henkilöitä vihittiin avioliittoon. Osaatko arvata sitä aikakautta?
Se oli Nooan päivinä. ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:37).>Se oli Nooan päivinä. ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:37).
Tämäpä hyvä, sillä mitään Nooan päiviä ei tietenkään ole koskaan ollutkaan.- Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
Aika rajallinen kuva saadaan, jos vain painetusta ja ihmisten ylös kirjoittamista teoksista Jumalan ajatukset voimme tietää.
Miten muuten sinä sitten odottaisit Jumalan sinulle itsensä ilmoitavan?
- Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
Ihmisiä hukkuu riippumatta siitä, mikä heidän uskontonsa tai syntisyytensä on. Me kristityt luemme UT:tai, emme VT:Tia.
Kyllä uskovat oikeat uskovat lukevat koko Raamattua. Ilman VT:tä emme tietäisi mitään esim. maailman luomisesta, syntiinlankeemuksesta, syntien sovituslupauksesta, israelin kansan valinnasta Jumalan omaisuuskansaksi jnejne.....
Anonyymi kirjoitti:
No niinpä. Jeesus on ainoa tie Isän Jumalan tykö (Joh. 14:6). Sinulle Hän ei ole todellinen.
Vaikea rasti.Jeesuksen puheet ovat kuin kylähullun. Ei ihme, ettei hänen käskyjään noudateta.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Aivan vastaavia on ollut myös seuduilla, joissa on paljon uskovia.
Näiden todennäköisyyksien perään aitouskovaiset eivät jostain syystä huomaa kysellä. 😀>Aivan vastaavia on ollut myös seuduilla, joissa on paljon uskovia> kirjoitti alunperin mummomuori, joka tituleerasi itseään kristityksi.
luetun ymmärtämistä, pliis
ja annapa sitten myös vastaava täsmäesimerkki, kiitos - Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Jeesuksen puheet ovat kuin kylähullun. Ei ihme, ettei hänen käskyjään noudateta.
Toivon ihan itsesi takia että sinä päivänä kun notkistat polvesi tämän pilkkaamasi Jeesuksen edessä (Fil 2:10), olet jo syvästi katunut ja pyytänyt noita sanojasi anteeksi.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Se oli Nooan päivinä. ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:37).
Tämäpä hyvä, sillä mitään Nooan päiviä ei tietenkään ole koskaan ollutkaan.Nooan päivistä puhui historian henkilö Jeesus.
Sanopa nyt ihan rehellisesti, mitä Jeesus on sinulle:
1. Valehtelija
2. Mieleltään järkkynyt
3. Se mitä Hän sanoikin olevansa Anonyymi kirjoitti:
Toivon ihan itsesi takia että sinä päivänä kun notkistat polvesi tämän pilkkaamasi Jeesuksen edessä (Fil 2:10), olet jo syvästi katunut ja pyytänyt noita sanojasi anteeksi.
En voi mitään sille, että Jeesuksen puheet ovat kuin kylähullun, eikä häntä edes noudateta.
Anonyymi kirjoitti:
Nooan päivistä puhui historian henkilö Jeesus.
Sanopa nyt ihan rehellisesti, mitä Jeesus on sinulle:
1. Valehtelija
2. Mieleltään järkkynyt
3. Se mitä Hän sanoikin olevansa4. Ei mitään noista.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä uskovat oikeat uskovat lukevat koko Raamattua. Ilman VT:tä emme tietäisi mitään esim. maailman luomisesta, syntiinlankeemuksesta, syntien sovituslupauksesta, israelin kansan valinnasta Jumalan omaisuuskansaksi jnejne.....
Valitettavasti tuo kommentti ei tainnut olla vitsi.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
4. Ei mitään noista.
No mikä sitten?
Anonyymi kirjoitti:
No mikä sitten?
Miksi 2000 vuotta sitten Lähi-idässä eläneen ihmisen pitäisi olla kaikille jotain erityistä? On fakta, että hän on keskeinen hahmo maamme valtauskonnossa, ja yleensä mulle tosiasiat riittävät hyvin.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Miksi 2000 vuotta sitten Lähi-idässä eläneen ihmisen pitäisi olla kaikille jotain erityistä? On fakta, että hän on keskeinen hahmo maamme valtauskonnossa, ja yleensä mulle tosiasiat riittävät hyvin.
Vastaa nyt sitten kysymykseen:
- mielestäsi historian henkilö Jeesus ei ole valehtelija, ei mielenvikainen eikä sitä mitä Hän sanoi olevansa
Eli vastaa kysymykseen, mikä Hän sitten on - kun esim vastaa kysymykseen, onko Hän Kristus, sen Ylistetyn Poika : ""Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä"." (Mark. 13:62) Anonyymi kirjoitti:
Vastaa nyt sitten kysymykseen:
- mielestäsi historian henkilö Jeesus ei ole valehtelija, ei mielenvikainen eikä sitä mitä Hän sanoi olevansa
Eli vastaa kysymykseen, mikä Hän sitten on - kun esim vastaa kysymykseen, onko Hän Kristus, sen Ylistetyn Poika : ""Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä"." (Mark. 13:62)Aivan. Joku on Ihmisen Poika.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Aivan. Joku on Ihmisen Poika.
Älä nyt ala hyppiä.
Kun ensimmäinen marttyyri Stefanus kivitettiin, hän huusi: ”Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella.” (Apt. 7:56)
Kuten huomaat, Hän joka istuu Isän oikealla puolella, kunnioitti tuota hetkeä seisten.
Kenelle sinä olet kunniaksi? Anonyymi kirjoitti:
Vastaa nyt sitten kysymykseen:
- mielestäsi historian henkilö Jeesus ei ole valehtelija, ei mielenvikainen eikä sitä mitä Hän sanoi olevansa
Eli vastaa kysymykseen, mikä Hän sitten on - kun esim vastaa kysymykseen, onko Hän Kristus, sen Ylistetyn Poika : ""Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä"." (Mark. 13:62)Nyt alkaa mennä niin sekavaksi, että suosittelen siirtymistä rekattuun nikkiisi.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Nyt alkaa mennä niin sekavaksi, että suosittelen siirtymistä rekattuun nikkiisi.
Niin – olitkos sinä homo vai huviksesiko huutelet vain?
Olen ollut koko ajan Anonyymi – toisin kuin sinä, joka hyppäsit välillä anonyymiksi voidaksesi herjata vapaasti lisää. Joskin poistivat koko hörhösi.
Ja tämänkin arvasin: SINUSSA ei kuitenkaan ole MIESTÄ sanomaan, mitä Kristus on. Et uskalla – jos lopulta Hän onkin todellinen ...
Säälittävää tuollainen ivailu. Ilmeisesti siis joku muukin on puhunut totta osaltasi. Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt ala hyppiä.
Kun ensimmäinen marttyyri Stefanus kivitettiin, hän huusi: ”Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella.” (Apt. 7:56)
Kuten huomaat, Hän joka istuu Isän oikealla puolella, kunnioitti tuota hetkeä seisten.
Kenelle sinä olet kunniaksi?Naurettavaa. Heh.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Naurettavaa. Heh.
Minä itse asiassa olen jo alkanut vähän vakavoitua.
Vaikka välillä vaikutat kuin humalaiselta – etkä näytä pelleilevänkään, niin onko tämä raamatuntuntemuksesi niitä peruja, että olet joskus uskonut Jeesukseen – mutta et jaksanut taistella homouden syntiä vastaan?
Sellaisen kanssa keskustelin pitkään jo vuosia sitten. Ensin hänellä oli kirkas ymmärrys ja voima taistella vastaan. Mutta lopulta liha voitti.
Täälläpäin pyörii ex-kunnanjohtaja, josta alkoholi sai samanlaisen kuristusotteen. Hirveää katsoa kun itkee lapsensa perään – mutta viina on väkevämpi vetäjä.
Homous vetää helvettiin – ei se taipumus, mutta sen jatkuva harjoittaminen. Anonyymi kirjoitti:
Minä itse asiassa olen jo alkanut vähän vakavoitua.
Vaikka välillä vaikutat kuin humalaiselta – etkä näytä pelleilevänkään, niin onko tämä raamatuntuntemuksesi niitä peruja, että olet joskus uskonut Jeesukseen – mutta et jaksanut taistella homouden syntiä vastaan?
Sellaisen kanssa keskustelin pitkään jo vuosia sitten. Ensin hänellä oli kirkas ymmärrys ja voima taistella vastaan. Mutta lopulta liha voitti.
Täälläpäin pyörii ex-kunnanjohtaja, josta alkoholi sai samanlaisen kuristusotteen. Hirveää katsoa kun itkee lapsensa perään – mutta viina on väkevämpi vetäjä.
Homous vetää helvettiin – ei se taipumus, mutta sen jatkuva harjoittaminen.Heh. Aloin ihmettelemään sitä miksi Raamatun ja Jeesukseen sanat ovat vain sanahelinää.
Kun monta vuotta tutkin ja seurasin kaikkea, niin jouduin toteamaan kristinuskon olevan tyhjää täynnä. Jumalaa ja Jeesusta ei olekkaan.
Olin koko ajan perheenisä.Anonyymi kirjoitti:
Miten muuten sinä sitten odottaisit Jumalan sinulle itsensä ilmoitavan?
Jaa a. Jos ajatellaan että Jumala on kuollut, eikä meillä enää ole muuta kuin kirja, niin kai silloin tuota kirjaa aletaan pitämään jumalana?
- Anonyymi
Tässä vastineessa Heinimäelle on painavaa asiaa:
Pappi Jaakko Heinimäki, Olette lähettäneet Päivi Räsäselle avoimen kirjeen.
Jaakko, kirjoitit: "Raamatussa tosiaan käsketään surmaamaan miehet, jotka ”makaavat miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan”. Toivottavasti olen ymmärtänyt väärin, kun minulle on syntynyt sellainen käsitys, että samalla, kun te elämän pyhyyteen vedoten vastustatte aborttia, te kannatatte kuolemantuomiota homoille"
Raamatun laissa on säädetty, ettei ketään tuomittua voi surmata ennen, kuin tuomiovallan omaava tuomari on julkisessa oikeudenkäynnissä todennut syntiä tehneen syylliseksi. Kuolemantuomiota ei saa toimeenpanna muu kuin esivalta, joka kantaa oikeutetusti miekkaa. Synnistä todistaneiden on heitettävä ensimmäiset kivet. Koska Päivi Räsänen ei ole enää sisäministeri eikä oikeuden todistaja, niin hän ei voi surmata ketään oman kätensä oikeudella.
Jeesus ei tuominnut syntistä naista kivitettäväksi, koska aviorikoksen silminnäkijät olivat poistuneet paikalta. Jeesus siis noudatti lakia, mutta ymmärrämme, että tämän tarkoitus oli myös armahtaa nainen, jotta hänelle voitiin sanoa: "älä tee enää syntiä". Armahdetun homoseksuaalin velvollisuus on lopettaa synnin tekeminen, muuten häntä ei armahdeta viimeisellä tuomiolla.
"Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet... Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta." (1 Kor 6:9, 11)
Jaakko, kirjoitit: "Monet kristityt myös syövät joulukinkkua ja mustaamakkaraa, vaikka ne selkeästi ja johdonmukaisesti kielletään Mooseksen laissa. Monet kristityt nimittäin ajattelevat, että Mooseksen laki ei Jeesuksen jälkeen ole enää voimassa, joten Vanhan testamentin käskyjä ja kieltoja pitää tulkita Jeesuksen opetusten valossa."
Mustamakkaran syöminen kielletään myös Apostolien tekojen kirjassa. Jos Vanhan testamentin käskyjä tulkitaan Jeesuksen opetuksen valossa, niin ne ovat edelleen voimassa uuden liiton aikana, kuten Jeesus määräsi vuorisaarnassaan.
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut." (Matt 5:17,18)
Jaakko, kirjoitit: "Huolessanne näkyy aivan olennainen kysymys siitä, ohjaako kirkon raamatuntulkintaa luottamus Jumalan hyvyyteen ja ihmisrakkauteen vai ohjaako sitä pelko hänen ankaraa vihaansa kohtaan. Tämä perusjako heijastuu myös tapaamme lähestyä moraalisia kysymyksiä: motivoiko eettisiä valintojamme hyvän tavoittelu vai motivoiko niitä rangaistuksen pelko?"
Jumalan sanan mukaan Jumalan pelko on viisauden alku. Ilman Jumalan pelkoa ei ole Jumalan käskyjen kunnioitusta, eikä pyhyyden tuntemista.
"Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta." (Sananl 9:10)
"pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa." (Heb 12:14)
Jaakko, kirjoitit: "Luterilaisuudessa keskeisinä raamatuntulkinnan avaimina on pidetty Jeesuksen käskyä rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseä sekä kultaisena sääntönä tunnettua periaatetta"
Raamatun mukaan tärkein tehtävämme on rakastaa Jumalaa kaikilla voimillamme. Uusi testamentti opettaa yksiselitteisesti, että Jumalan rakastaminen on hänen käskyjensä noudattamista.
"Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa." (1 Joh 5:3)
Jaakko, kirjoitit: "Rakkaus on Jumalan lahja, ja vielä enemmän: Jumala itse on rakkaus . Ja aivan kaikilla vanhemmilla on täysi syy iloita siitä, että heidän lastensa elämässä on rakkautta, sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta."
Jumalan käskyn vastainen himo ei ole rakastamista. Jumala ei rakasta käskyjensä rikkomista eikä synnin tekemistä.
"Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan." (Joh 15:10)
Jeesuksen valtakunnassa suuria ovat ne papit, jotka noudattavat lakia ja niin opettavat. Pappi Jaakko Heinimäki, sinä et niin tee, koska kiellät Jumalan käskyjä. Miten kuvittelet voivasi päästä taivasten porteista sisälle, koska et ole täyttänyt Jeesuksen käskyä olla kumoamatta yhtäkään Jumalan käskyä? Tie taivaaseen on hyvin kapea.
"Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt. 5:19,20)
- Anonyymi
Onko se syntiä, kun ei kiinnosta seksi.
- Anonyymi
ei ole.
- Anonyymi
En ole huomannut että Päivi olisi vastustanut homouden tapaan muitakin avioliiton ulkopuolisia suhteita. Siksikö että niitä on niin paljon?
Nyt hän ne jostain syystä nostaa esille vastustettavina homouden rinnalle. Siksikö, että hänen avoin kirjeensä arkkipiispalle ei vaikuttaisi vain homojen ajojahdilta?
Kyllä tämä Päivin ja kumppanien touhu 'homofobialta' vaikuttaa.- Anonyymi
Onko kirkko väittänyt, että esim pedofilia ei olisi synti tai pedofiileille on saatava ikäneutraali avioliitto?
Anonyymi kirjoitti:
Onko kirkko väittänyt, että esim pedofilia ei olisi synti tai pedofiileille on saatava ikäneutraali avioliitto?
No eipä tosiaan ole. Ei mikään muukaan taho.
"En ole huomannut että Päivi olisi vastustanut homouden tapaan muitakin avioliiton ulkopuolisia suhteita. "
Niinpä. Kun se ei sovi siihen idelologiaan. Silloin ei voi jotain kansanryhmää tehdä syylliseksi.
- Anonyymi
Ei kai kirkkoja ole ikinä perustettu ja rakennettu kovalla vaivalla muuten kuin Jumalan sanan , siis Raamatun pohjalle. Mille muulle perustukselle niitä olisi koskaan edes rakennettukaan? Koettakaapas miettiä?
- Anonyymi
Rakennuksen asukkaat vaan ovat totaalisesti vaihtuneet.
- Anonyymi
Kiitos Päiville hienosta kirjoituksesta.
- Anonyymi
Oikein Päkä toimii. pitäisi saada jotakin rajaa tuohon kirkon toimintaan itseänsä vastaan.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Eli pitääkö kirkon olla selkeästi jotain ihmisryhmää vastaan?
Sinä esitit kysymyksesi huonosti. Näin on paremmin:
Pitäisikö kirkon luopua tuhansien vuosien aikaisesta pää-auktoriteetistaan vain sen takia, että jotkut nyt sanovat syntyneensä erilaisiksi?
Tiedätkö, että nykyään LGB -liike on pääsääntöisesti kuopannut "synnyin tällaiseksi" -argumenttinsa. Miksikö? No tietenkin siksi että voivat edistää sitä em. puuttuvaa “T’tä” – transsukupuolisuutta.
Tästä syystä, sen sijaan että edelleen kuulisimme "synnyin tällaiseksi enkä voi muuttua", me nyt kuulemmekin, "synnyin tällaiseksi, ja se oli väärin, ja tahdon muuttua".
USA:ssa nyt jo opettavat lastentarhassa 15:ttä UUTTA sukupuolta. Juu – ja ihan viranomaistasolla opettavat koululaisille, että pedofilia on seksuaalisuuntautumista. Anonyymi kirjoitti:
Sinä esitit kysymyksesi huonosti. Näin on paremmin:
Pitäisikö kirkon luopua tuhansien vuosien aikaisesta pää-auktoriteetistaan vain sen takia, että jotkut nyt sanovat syntyneensä erilaisiksi?
Tiedätkö, että nykyään LGB -liike on pääsääntöisesti kuopannut "synnyin tällaiseksi" -argumenttinsa. Miksikö? No tietenkin siksi että voivat edistää sitä em. puuttuvaa “T’tä” – transsukupuolisuutta.
Tästä syystä, sen sijaan että edelleen kuulisimme "synnyin tällaiseksi enkä voi muuttua", me nyt kuulemmekin, "synnyin tällaiseksi, ja se oli väärin, ja tahdon muuttua".
USA:ssa nyt jo opettavat lastentarhassa 15:ttä UUTTA sukupuolta. Juu – ja ihan viranomaistasolla opettavat koululaisille, että pedofilia on seksuaalisuuntautumista.En tiedä kaikista. Mutta tuntemani homot ja lesbot sekä minä olemme olleet tällaisia aina.
Esimerkiksi Pulimatka ei tunne tällaisia homoja ja lesboja, kun meillä ei ole ollut edes traumoja.Anonyymi kirjoitti:
Sinä esitit kysymyksesi huonosti. Näin on paremmin:
Pitäisikö kirkon luopua tuhansien vuosien aikaisesta pää-auktoriteetistaan vain sen takia, että jotkut nyt sanovat syntyneensä erilaisiksi?
Tiedätkö, että nykyään LGB -liike on pääsääntöisesti kuopannut "synnyin tällaiseksi" -argumenttinsa. Miksikö? No tietenkin siksi että voivat edistää sitä em. puuttuvaa “T’tä” – transsukupuolisuutta.
Tästä syystä, sen sijaan että edelleen kuulisimme "synnyin tällaiseksi enkä voi muuttua", me nyt kuulemmekin, "synnyin tällaiseksi, ja se oli väärin, ja tahdon muuttua".
USA:ssa nyt jo opettavat lastentarhassa 15:ttä UUTTA sukupuolta. Juu – ja ihan viranomaistasolla opettavat koululaisille, että pedofilia on seksuaalisuuntautumista.>USA:ssa nyt jo opettavat lastentarhassa 15:ttä UUTTA sukupuolta.
Ja tämä lastentarha oli mikä ja missä?
>Juu – ja ihan viranomaistasolla opettavat koululaisille, että pedofilia on seksuaalisuuntautumista.
Sehän onkin. Sen toteuttaminen on silti laitonta.Öyh. Tuon oikeistomedian jutussa lukee että Kalifornia haluaa opettaa, ja kun Korkkiruuvi saa sen tänne, tulos on että Kalifornia opettaa jo.😃
Ei kannattaisi valehdella helposti tarkistettavista asioista, vaan vaikeasti tarkistettavista, josn nyt pakko satuilla on.- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Öyh. Tuon oikeistomedian jutussa lukee että Kalifornia haluaa opettaa, ja kun Korkkiruuvi saa sen tänne, tulos on että Kalifornia opettaa jo.😃
Ei kannattaisi valehdella helposti tarkistettavista asioista, vaan vaikeasti tarkistettavista, josn nyt pakko satuilla on.Älä turhaan syytä valehtelijaksi, jollei joku lähde miellytä. Ota tuosta lisää lähteitä – ihan videoinakin samasta asiasta – jollei ensimmäinen miellyttänyt:
https://www.youtube.com/watch?v=kvF6EKe9WLk
https://www.youtube.com/watch?v=jkaU9t9LByw
https://freedomproject.com/the-newman-report/966-california-wants-to-teach-kindergartners-there-are-15-genders
https://freedomoutpost.com/california-dept-of-education-wants-to-teach-your-kindergartners-there-are-15-genders/
https://www.christianheadlines.com/contributors/michael-foust/california-may-teach-kindergarteners-there-are-15-genders.html
Kuten sanovat, tuo “wants” tarkoittaa “to mandate” – eli samoin kuin pakkorokotukset, niin ko. jo painettua kirjaa aletaan opettaa.
Ja debunkkaapas nyt se jälkimmäinenkin – jossa kyseiset viranomaiset jäivät koululaisen kännykkävideolla kiinni pedo-opetuksistaan. - Anonyymi
Mikä niistä 15 uudesta sukupuolesta sinä koet olevasi?
Päivi perustakoon oman Räsänenkirkkonsa johon liittyy kaikki kaikista fobistisimmat uskovaiset ja joka itse maksaa hulluuttensa.
- Anonyymi
Perusta sinä se homokirkkosi, Päivin puheet ovat täysin synkassa luterilaisen kirkon virallisen kannan ja Raamatun kanssa.
- Anonyymi
USKOVAISET ovat AINA maksaneet itse kirkkonsa, etkö sitä tiennyt!
Anonyymi kirjoitti:
USKOVAISET ovat AINA maksaneet itse kirkkonsa, etkö sitä tiennyt!
Paljonko olet pannut omasta pussistasi?
- Anonyymi
>> Tunnen kyllä Jeesuksen ajatukset, kuten myös Paavalin. Tosin en pidä Jeesusta todellisena >>
Ja silti pitäisi päästä muokkaamaan uusiksi kirkko, jonka keskiössä on – tai paremminkin pitää AINA olla - juurikin tämä Jumala Jeesus Kristus.
Ja kun toiselle Raamattu ei muka riitä, keistä sitten muodostettaisiin ne ”jonain pitäjät”, jotka määrittelevät ne lisäkirjat ym haahuilut, joilla Raamattua ”täydennettäisiin”.
Käy sääliksi noita poloisia; vaikka saisivat kaunopuheillaan koko maailman puolelleen, niin Raamatun Jumala lopulta heittäisi koko joukon helvettiin. Sillä jos Kaikkivaltias toimisi sanaansa vastaan, suvaiten synnin, Hän tarvitsisi itse Vapahtajaa.
Toivottavasti edes joku edes vähän herää. Mutta jos haluaa pysyä synnissään, miksi sitten tuhlaisi sen ainoan elämänsä täällä jaaritteluun, joka ei vaikuta lopputulokseen pätkääkään.- Anonyymi
"Sillä jos Kaikkivaltias toimisi sanaansa vastaan, suvaiten synnin, Hän tarvitsisi itse Vapahtajaa."
Tää onkin yksi uskontofilosofian peruskysymyksistä. Onko Jumalallakin Jumala?
;O) Raamatussa Jumala järjesti syntiasiat omaan ronskiin tyyliinsä; väärin tehneet hän määräsi kivitettäväksi.
Onneksi Jumala ei enää ole toiminnassa.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Raamatussa Jumala järjesti syntiasiat omaan ronskiin tyyliinsä; väärin tehneet hän määräsi kivitettäväksi.
Onneksi Jumala ei enää ole toiminnassa.paitsi mitä nyt herätti yhden kuolleen Kuopiossa - lääkäreiden ainoa selitys oli "ihme"
Anonyymi kirjoitti:
paitsi mitä nyt herätti yhden kuolleen Kuopiossa - lääkäreiden ainoa selitys oli "ihme"
Se on suuri ihme.
Raamatussa Jumala ei paranna ketään, koska hänen hommiinsa sellainen ei kuulunut.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Se on suuri ihme.
Raamatussa Jumala ei paranna ketään, koska hänen hommiinsa sellainen ei kuulunut.Mites sellainen kuollut kuin Lasarus?
Ja kyllä Pauli rukoili Jeesusta herättämään Eilan. Ja niin tapahtuikin. Anonyymi kirjoitti:
Mites sellainen kuollut kuin Lasarus?
Ja kyllä Pauli rukoili Jeesusta herättämään Eilan. Ja niin tapahtuikin.En muista yhtään tapausta, että Jumala parantaa. Esimerkiksi spitaalisetkin Jumala heitti leiristä ulos. Hänen toimenkuvaan ei kuulu parantaminen.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
En muista yhtään tapausta, että Jumala parantaa. Esimerkiksi spitaalisetkin Jumala heitti leiristä ulos. Hänen toimenkuvaan ei kuulu parantaminen.
Onko Jeesus Jumala vai eikö Hän ole?
Ja mitä Isä Jumalaan tulee, 2. Kun. 2:21 : "Niin hän meni vesien lähteelle ja heitti siihen suolat, sanoen: "Näin sanoo Herra: Minä olen parantanut tämän veden; siitä ei enää tule kuolemaa eikä keskenmenoa".
Muistisi on siis mennyt. Varo ettei mene henkikin. Tee parannus. Anonyymi kirjoitti:
Onko Jeesus Jumala vai eikö Hän ole?
Ja mitä Isä Jumalaan tulee, 2. Kun. 2:21 : "Niin hän meni vesien lähteelle ja heitti siihen suolat, sanoen: "Näin sanoo Herra: Minä olen parantanut tämän veden; siitä ei enää tule kuolemaa eikä keskenmenoa".
Muistisi on siis mennyt. Varo ettei mene henkikin. Tee parannus.Eli Herra paransi veden suolalla. Kyllähän mekin saamme aikaan vettä, joka ei aiheuta keskenmenoa eikä kuolemaa.
Jeesus ei ole koskaan ollut Jumala; hän käskee rukoilemaan Jumalaa, kuten hän itsekin teki.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Eli Herra paransi veden suolalla. Kyllähän mekin saamme aikaan vettä, joka ei aiheuta keskenmenoa eikä kuolemaa.
Jeesus ei ole koskaan ollut Jumala; hän käskee rukoilemaan Jumalaa, kuten hän itsekin teki.Menisi liikaa palstatilaa – ja olisi kirjallinen varkaus – kopioida esim tuo (http://www.jeesusonherra.com/Jumaluus.pdf ) läpikotainen Raamatun osoitus Kristuksen jumaluudesta, joten lue – eli et.
Raamatun ”kumittaminen” on tosi haastavaa hommaa: oveltani on lähtenyt monta JW’itä pää painoksissa, kun olemme yhdessä lukeneet HEIDÄN OMASTA ”RAAMATUSTA” kohdan Room. 9:5 – mikä siis unohtui saksia: ”heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!”. Anonyymi kirjoitti:
Menisi liikaa palstatilaa – ja olisi kirjallinen varkaus – kopioida esim tuo (http://www.jeesusonherra.com/Jumaluus.pdf ) läpikotainen Raamatun osoitus Kristuksen jumaluudesta, joten lue – eli et.
Raamatun ”kumittaminen” on tosi haastavaa hommaa: oveltani on lähtenyt monta JW’itä pää painoksissa, kun olemme yhdessä lukeneet HEIDÄN OMASTA ”RAAMATUSTA” kohdan Room. 9:5 – mikä siis unohtui saksia: ”heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!”.Paavali oli varsin lennokas kirjoittaja. Hän ei todellakaan tuntenut Jeesusta eikä mitään mitä hän teki ja puhui.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Paavali oli varsin lennokas kirjoittaja. Hän ei todellakaan tuntenut Jeesusta eikä mitään mitä hän teki ja puhui.
Apt. 26:15:ssä Paavali kysyi: "'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat."
Meni sulla taas metsään - ja syvälle. Anonyymi kirjoitti:
Apt. 26:15:ssä Paavali kysyi: "'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat."
Meni sulla taas metsään - ja syvälle.Heh. No aivan upeaa, että Paavali kuuli ääniä ja sai tietää, että on Jeesus.
Mutta ei se tarkoita, että Paavali olisi tiennyt mitä Jeesus teki ja opetti.
- Anonyymi
Räsänen uhkaa kuolemalla? Onpa mennyt jo fanaattiseksi tämä touhu näillä ennestäänkin fanaattisilla. Olen monesti miettinyt että jokohan Päivillä alkaa vanhuuden oireita olla, kun jutut on tuota luokkaa? Vai onko vaihdevuodet saaneet pään sekaisin eikä ole hankkinut hormonikorvaushoitoa? Eikä tämä oikeasti ole vain naisten vaiva vaan samaa näkee miehillä kun alkaa olla tuossa iässä, jos hormonitasapaino on sekaisin se vaikuttaa dopamiiniaineenvaihduntaan ja saa laukomaan melkoisia sammakoita. Myös uskonto liiallisissa määrin näyttää saavan ihmisen järjiltään. Usko on hyvä asia, kun se tukee mielenterveyttä ja on turva, mutta kun uskosta tuleekin väline jolla uhkaillaan muita ja rajoitetaan toisten oikeuksia, niin se on hengellistä ja henkistä väkivaltaa. Ja ihan fyysistäkin kun tästä mennään yksi askel eteen päin. Kuullostaa vaaralliselta jo.
- Anonyymi
Ei Räsänen mitään uhkaa vaan siteeraa Raamattua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Räsänen mitään uhkaa vaan siteeraa Raamattua.
Raamatun hameenhelmojen alle on hyvä piiloutua uhkailemaan.
Anonyymi kirjoitti:
Ei Räsänen mitään uhkaa vaan siteeraa Raamattua.
On siinäkin kirja! No onneksi siinä ei lesboja mainita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun hameenhelmojen alle on hyvä piiloutua uhkailemaan.
No voihan tuon noinkin sanoa, jos asian haluaa ilkeällä tavalla ilmaista.
Jumalan Sanan suoja on kuin lintuemo suojaa poikasiaan siipien alle.
Ruut 2:12
Herra palkitkoon sinulle tekosi; tulkoon sinulle täysi palkka Herralta, Israelin Jumalalta, jonka siipien alta olet tullut turvaa etsimään." Anonyymi kirjoitti:
No voihan tuon noinkin sanoa, jos asian haluaa ilkeällä tavalla ilmaista.
Jumalan Sanan suoja on kuin lintuemo suojaa poikasiaan siipien alle.
Ruut 2:12
Herra palkitkoon sinulle tekosi; tulkoon sinulle täysi palkka Herralta, Israelin Jumalalta, jonka siipien alta olet tullut turvaa etsimään."Sitä turvaa ei ole enää.
Raamatun mukaan Israelin Jumala oli Jerusalemissa asuva mies. Ei vaikuta enää.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Sitä turvaa ei ole enää.
Raamatun mukaan Israelin Jumala oli Jerusalemissa asuva mies. Ei vaikuta enää.Älä nyt ihan höpöksi heittäydy.
Hepr. 13:8 : "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti."
... perusjerusalemilainenko ...? Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt ihan höpöksi heittäydy.
Hepr. 13:8 : "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti."
... perusjerusalemilainenko ...?Puhuin Israelin Jumalasta. Hän ei asu enää Jerusalemissa.
torre12 kirjoitti:
Puhuin Israelin Jumalasta. Hän ei asu enää Jerusalemissa.
Ja se että joku on aina sama, ei kerro sitä missä asuu.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Puhuin Israelin Jumalasta. Hän ei asu enää Jerusalemissa.
Tuplasti väärin menee sulla:
”Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella.” (Apt. 7:56)
Ettäkö tavan ihminen siellä Taivaallisessa Jerusalemissa on Isä Jumalan oikealla puolella"? Anonyymi kirjoitti:
Tuplasti väärin menee sulla:
”Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella.” (Apt. 7:56)
Ettäkö tavan ihminen siellä Taivaallisessa Jerusalemissa on Isä Jumalan oikealla puolella"?Heh. Esität uskontosi mahdollisimman sekavana ja epäuskottavana.
Ei mikään ihme, että Suomessa uskovia on koko ajan vähemmän.
Kun joku näkee näkyjä, niin se on sitten Raamatussa
- Anonyymi
Kiitos Päivi Räsäenen asiallisesta ja totuudellisesta kirjoituksesta ja mielipiteetäsi ! Siihen on vanhauskoisesti Raamattuun uskovien helppo yhtyä.
Kirkko on jo käytänössä hajonnut ja jakaantunut piispojejn Kari Mäkinen, Ville Riekkinen ja Irja Askolan toimesta. Viime mainittu ylisti 16v. itsenä homoksi luulevaa poikaa vuoden homopalkinolla.- Anonyymi
Päivi Räsänen, pieni mutta suuri nainen - oikea Kristuksen pikku soturi :)
- Anonyymi
”Julkisesti homoseksuaalisuudestaan puhunut Tuure Boelius otti puolestaan tänään keskiviikkona (19.6.) kantaa Päivin sanomisiin Instagram-tilillään.
- Voi Päivi, sua saa kuule aina hävetä, Tuure kirjoittaa lisäten kuvatunnisteiksi muun muassa avoin kirje, pride, gay.”
Päinvastoin – Päiviä tulee kunnioittaa, koska hän elää niinkuin uskoo, toisin kuin nämä leipäpapit.
Ja niin eli agendaansa myös lesbopariskunta Brasiliassa: leikkasivat toisen pojalta sukuelimet irti. Ja kun lopulta ei lakannut muistuttamasta isäänsä, niin leikattiin irti kasvot ja pääkin.
https://www.infowars.com/brazil-lesbian-couple-who-tried-to-force-transgender-surgery-on-9-year-old-boy-stab-him-to-death/Päivi pitää koruja ja meikkaa. Raamatussa nainen ei saa kummemmin kaunistautua.
Jeesus kieltää etsimästä muista syntejä, jos ei ole itse synnitön.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Päivi pitää koruja ja meikkaa. Raamatussa nainen ei saa kummemmin kaunistautua.
Jeesus kieltää etsimästä muista syntejä, jos ei ole itse synnitön.Kuin vihtahousu sinä vääntelet Raamattua. Ja sitten kun sana osuu kohti, Raamattu onkin mielestäsi taas satukirja.
Kristittyjähän suorastaan kehotetaan, Ef. 5:11: ”Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä”.
Mutta sinähän rakastat pimeyden hedelmättömiä tekoja. Sen palkka on kuolema (Room. 6:23). Anonyymi kirjoitti:
Kuin vihtahousu sinä vääntelet Raamattua. Ja sitten kun sana osuu kohti, Raamattu onkin mielestäsi taas satukirja.
Kristittyjähän suorastaan kehotetaan, Ef. 5:11: ”Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä”.
Mutta sinähän rakastat pimeyden hedelmättömiä tekoja. Sen palkka on kuolema (Room. 6:23).Paavali: Nainen... ei helmillä, ei kalleilla vaatteilla.
Olen nähnyt Räsäsellä vaikka mitä helyjä.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Paavali: Nainen... ei helmillä, ei kalleilla vaatteilla.
Olen nähnyt Räsäsellä vaikka mitä helyjä.Ettei vain olisi myllynkivi kohta omassa kaulassasi:
Matt. 18:6 : "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
Tee parannus. Anonyymi kirjoitti:
Ettei vain olisi myllynkivi kohta omassa kaulassasi:
Matt. 18:6 : "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
Tee parannus.Oli tarkoitus. Jeesus sanoi, että jos ei ole itse synnitön, ei voi esittää muille syntejä.
Itse olen kuitenkin ateisti. Voin vain kertoa Raamatusta.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Oli tarkoitus. Jeesus sanoi, että jos ei ole itse synnitön, ei voi esittää muille syntejä.
Itse olen kuitenkin ateisti. Voin vain kertoa Raamatusta.Niinhän Richard Dawkins'kin luuli olevansa ateisti.
Mutta hänen omat sanansa osoittavat, ettei hän ole mitään muuta kuin onneton jumalankiroaja: http://www.thepukki.fi/blog/post/uskooko-jumala-ateisti-richard-dawkinsiin Anonyymi kirjoitti:
Niinhän Richard Dawkins'kin luuli olevansa ateisti.
Mutta hänen omat sanansa osoittavat, ettei hän ole mitään muuta kuin onneton jumalankiroaja: http://www.thepukki.fi/blog/post/uskooko-jumala-ateisti-richard-dawkinsiinMinä en luule mitään. Satun tietämään pitkän tutkimisen jälkeen, että vaikka uskoin Jumalaan, niin Jumalaa ei ole missään muualla kuin kirjoituksissa ja puheissa.
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Minä en luule mitään. Satun tietämään pitkän tutkimisen jälkeen, että vaikka uskoin Jumalaan, niin Jumalaa ei ole missään muualla kuin kirjoituksissa ja puheissa.
Uskoit Jumalaan. Mutta homous voitti.
Sitten se olikin se vaihtoehto, jota en tohtinut edes ehdottaa.
Konseptisi on sekaisin. Psyyketason ongelma.
Mutta Jumala haluaa - edelleen - pelastaa sinut. Kuuntele: "Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Tiit. 2:11). Anonyymi kirjoitti:
Uskoit Jumalaan. Mutta homous voitti.
Sitten se olikin se vaihtoehto, jota en tohtinut edes ehdottaa.
Konseptisi on sekaisin. Psyyketason ongelma.
Mutta Jumala haluaa - edelleen - pelastaa sinut. Kuuntele: "Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Tiit. 2:11).Ei niillä ole mitään yhteyttä.
Jos Jumalaa ei ole, niin ei siihen homous liity. Suomessa on yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan, eivätkä he kaikki homoja ole.
Se ei ole psyyken ongelma, vaan olen nähnyt kaiken.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskoit Jumalaan. Mutta homous voitti.
Sitten se olikin se vaihtoehto, jota en tohtinut edes ehdottaa.
Konseptisi on sekaisin. Psyyketason ongelma.
Mutta Jumala haluaa - edelleen - pelastaa sinut. Kuuntele: "Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Tiit. 2:11).Raamatun mukaan Jumala ei halua pelastaa itse saatanaa. Torre haluaa rakentaa omalla pienellä panoksellaan ateistista "kalifaattiaan" koko maailmaan, joten kuinka kaukana loppujen lopuksi torre on saatanasta? (Torre pitää tietysti Jumalaa ja saatanaa mielikuvitusolentoina, mutta käytännössä hän ottaa kantaa vahvasti saatanan puolesta ja Jumalaa vastaan)
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun mukaan Jumala ei halua pelastaa itse saatanaa. Torre haluaa rakentaa omalla pienellä panoksellaan ateistista "kalifaattiaan" koko maailmaan, joten kuinka kaukana loppujen lopuksi torre on saatanasta? (Torre pitää tietysti Jumalaa ja saatanaa mielikuvitusolentoina, mutta käytännössä hän ottaa kantaa vahvasti saatanan puolesta ja Jumalaa vastaan)
En pidä Jumalaa enkä Saatanaa muuta kuin uskonnon piireissä olevina uskomuksina.
En ole itse niitä havainnut. Eli en ole puolesta enkä vastaan. Yleensä kerron Jumalan tahdon.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
En pidä Jumalaa enkä Saatanaa muuta kuin uskonnon piireissä olevina uskomuksina.
En ole itse niitä havainnut. Eli en ole puolesta enkä vastaan. Yleensä kerron Jumalan tahdon.Jos ateisti päätyy kannattamaan samoja tekoja kuin Raamatussa kuvattu saatana säännönmukaisesti tekisi, niin miten Raamattuun uskovan henkilön pitäisi suhtautua tähän ateistiseen henkilöön?
- Anonyymi
Jarethin ei MIELESTÄÄN olisi pitänyt syntyä ihmiskehoon ollenkaan. Hän on nyt sukupuoleton alien:
https://www.iltalehti.fi/iltv-doc/a/22ceb221-bab6-4063-a004-e315d3d6832b?utm_campaign=kiintea_iltalehti_uutisboksi_201808&utm_medium=partner&utm_source=mtvuutiset.fi
Eli nyt siis bannerit äkkiä uusiksi: LGBTA ! - Anonyymi
Ylpeät lesbot hakkasivat adoptiolapsiaan vyöllä tai turpiin - tuo kuusivuotias havaittiin kauttaaltaan mustelmilla, pitivät lapsia nälässä jolloin nämä dyykkasivat roskiksia, ja kun poliisit lopulta olivat hakemassa lapsia parempaan elämään, naiset tekivät murha-itsemurhat. Nuo huumatut kuusi lasta kuolivat samassa rytinässä: http://www.outono.net/elentir/2019/04/08/two-progressive-lesbians-kill-the-six-children-they-adopted-and-progressive-media-hide-it/
Tuota ihanaa agendaa voi ihailla vaikkapa poliisiin tarrautuneen, nälkiintyneen adoptoidun kasvoilta. Mutta kun väkivaltaiset lesbot eivät saaneet heitä enää pitää, niin ei saanut sitten kukaan.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Samaa saa nähdä uskovien piireissä Yhdysvalloissa. Kammottavaa.
Tarkoitatko niitä presidenttitason uskovia, jotka uhraavat ihmisiä pöllölle Bohemian Grovessa?
Vai mikä kultti oli mielessäsi? Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko niitä presidenttitason uskovia, jotka uhraavat ihmisiä pöllölle Bohemian Grovessa?
Vai mikä kultti oli mielessäsi?Freella on pyörinyt sarjoja, joissa tehdään murhia tosielämässä. Uskovista on ollut aika pieniä kirkkoja, mutta myös jehovia ja amitseja. Murhia tulee.
torre12 kirjoitti:
Samaa saa nähdä uskovien piireissä Yhdysvalloissa. Kammottavaa.
Yhdysvalloissa sikiää mitä ihmeellisimpiä liikkeitä ja lahkoja. Olen minäkin noita tosielämän tarinoita katsellut.
Ihan krisittyjenkin piirissä on todella kammottavia rikoksia tehty. Se kertoo vain sen, että samanlaisia ihmisiä niissä on, kuin muuallakin.
- Anonyymi
Jos Jeesus Kristus ilmestyisi vaikka Helsingin kadulle, vaikka eduskuntatalon eteen, jolloin vaikka Päivi Räsänen voisi käydä kysymässä Jeesuksen mielipidettä homoseksuaaleista, niin luuletteko, että Jeesus tuomitsisi ja moittisi homoseksuaaleja ihmiset syntisiksi vai sanoisiko hän suunnilleen niin, että olemme kaikki Jumalan lapsia ja yhtä arvokkaita, ja meidän olisi hyvä oppia kohtelemaan toisia ihmisiä siten kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan.
- Anonyymi
Pieni kirjoitusvirhe tupsasti kirjoitukseeni, kun sen vauhdikkaasti kirjoitin, mutta ei kai se ole niin vakavaa. :)
- Anonyymi
"Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan."
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1023551Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3121914Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471727- 971592
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4141545Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21450Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4281432Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431200MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar381065Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3581030