Olen 29 vuotias. Olen sinkku. Olen kiireinen uranainen. Omistan laajan sosiaalisen verkoston, johon kuuluu läheisiä sukulaisia, monia ystäviä, harrastusten kautta tapaamiani kavereita, työkavereita jne.
Olen pohjattoman yksinäinen.
Tällä yksinäisyydellä en tarkoita fyysistä yksin jäämistä, ympärilläni käy jatkuva "trafiikki". Tapaan useita eri ihmisiä päivittäin / viikoittain, joiden seurasta nautin. Tuo sosiaalinen elämä ei yllä koskettamaan kokemaani yksinäisyyttä.
Elämästäni puuttuu henkilö, jonka kanssa suunnitella ensi kesän lomamatkaa jonnekin uuteen ja jännittävään paikkaan. En vain tahdo lähteä jälleen kerran jakamaan lomaani sinkkuystävieni kanssa. Tällä kertaa parempi vaihtoehto olisi jäädä kotiin. Tai lähteä yksin.
Elämästäni puuttuu se henkilö, joka muodostaa kodin merkityksen ja jonka vuoksi kiirehdin työpäivän jälkeen toimistolta kotiin. Minulta puuttuu jotain oleellista, jonka pelkään jäävän haaveeksi.
Olisin jo valmis sitoutumaan, perustamaan perheen, asettumaan aloilleni ja unohtamaan uran luomisen.
Samoja tunnelmia kellään? Kaikki näennäisen hyvin, mutta oleellinen puuttuu.
Olen pohjattoman yksinäinen.
Tällä yksinäisyydellä en tarkoita fyysistä yksin jäämistä, ympärilläni käy jatkuva "trafiikki". Tapaan useita eri ihmisiä päivittäin / viikoittain, joiden seurasta nautin. Tuo sosiaalinen elämä ei yllä koskettamaan kokemaani yksinäisyyttä.
Elämästäni puuttuu henkilö, jonka kanssa suunnitella ensi kesän lomamatkaa jonnekin uuteen ja jännittävään paikkaan. En vain tahdo lähteä jälleen kerran jakamaan lomaani sinkkuystävieni kanssa. Tällä kertaa parempi vaihtoehto olisi jäädä kotiin. Tai lähteä yksin.
Elämästäni puuttuu se henkilö, joka muodostaa kodin merkityksen ja jonka vuoksi kiirehdin työpäivän jälkeen toimistolta kotiin. Minulta puuttuu jotain oleellista, jonka pelkään jäävän haaveeksi.
Olisin jo valmis sitoutumaan, perustamaan perheen, asettumaan aloilleni ja unohtamaan uran luomisen.
Samoja tunnelmia kellään? Kaikki näennäisen hyvin, mutta oleellinen puuttuu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
koitappa pysähtyä välillä.
Kukaan ei saa noin menevää ihmistä kiinni.
Teknokulttuurin nuoret elävät kuin internet...
mennään maskilta toiselle ettei ehditä kunnolla
katsoa mitään.
Ala antaa asioille aikaa..siitä se lähtee.
No sama täällä. tosin mulla ei kavereita nyt mitenkään järjettömästi ole mutta kuitenkin tarpeeksi jotta perjaatteessa saisin kokoajan oltua jonkun kanssa. ongelma vaan siinä että on asioita joita ei voi jakaa kavereiden kanssa
Itse olen 29 vuotias mies. En nyt varsinaisesti kutsuisi itseäni uraihmiseksi mutta suht hyvin töissäkin pärjännyt ja ylennyt.
Kaveri piiri on todella laaja, löytyy ystäviä ja kavereita ympäri suomea ja ulkomailtakin. Vapaa-aika ongelmia ei siinä suhteessa ole etteikö olisi seuraa ja aina pitäisi olla menossa johonkin päin. Mutta yön pimeinä tunteina sitä ihminen on yksinäisimmillään ja muutenkin jos pitäisi tosiaan jakaa jotain isompia juttuja.
No onhan sinkkudellakin puolensa, ei ole sen kummemmin tilivelvollinen kellekkään ja saa esim. lähteä vaikka tästä paikasta ulkomaan reissulle mikäli työt antaa periksi, mutta ei sitten kyllä kukaan välitäkkään missä sitä menee.
että jokaista sinkkunaista kohden on olemassa yksi sinkkumies. En käsitä tuota teoriaa tai toisaalta sitä, miksi en ole onnistunut löytämään tuota "toista puoliskoani".
Olen kyllä seurustellut pitkiäkin aikoja, viimeinen suhde päättyi kolmisen vuotta sitten ikävissä merkeissä. Sen jälkeen vietin aikaa, jolloin en edes etsinyt ketään, halusin itsenäistyä ja rakentaa uraa.
Nyt olen jo pitkään kulkenut silmät auki. Pelottaa, että olen liian vanha tähän :) Naurettavaa, mutta kun katson itseäni viisi vuotta nuoremman sisareni omakotitalo-projektia ja avoliittoa, en voi muuta kuin tuntea itseni häviäjäksi tällä saralla.
Tosiaan - silloin, viisi vuotta sitten, oli sopivan poikaystäväehdokkaan tapaaminen paljon helpompaa. Miksi?
> silloin, viisi vuotta sitten, oli sopivan
> poikaystäväehdokkaan tapaaminen paljon
> helpompaa. Miksi?
Ehkä siksi, että 5 vuotta sitten olimme monet vielä koulun käytävillä samanikäisten opiskelijoiden kesken, harrastusporukoissa ja jopa kotibileissä (oi autuutta:). Työelämään siirtyminen ympäröi meidät vakiintuneilla ja itseämme varttuneimmilla ihmisillä. Sosiaaliset tilanteet eivät enää synny itsestään, ne pitää erikseen järjestää. Myönnän itsekin katselevani itseäni useita vuosia nuorempaa naisseuraa, välillä oman ikäluokan edustajat vaikuttavat olevan niin solmussa, pettyneitä tai sokeina biologisen kellon jyrähdellessä tai prinsessaunelmapaineiden vaikuttaessa.
..hieno ja koskettava kirjoitus! Tiedän kyllä miltä Sinusta tuntuu. Itselläni on juuri samanlaisia ajatuksia liian usein...
Ja vielä aiheen vierestä: taisi olla ensimmäinen kerta, kun näiltä hömppäpalstoilta luen fiksua tekstiä, jonka kirjoittaja mainitsee itsensä "uranaiseksi." Yleensä moista luonnehdintaa itsestään käyttävät kirjoittelevat täysin käsittämättömiä asioita.
syvintä yksinäisyyttä tunsin avioliittoni eri vaiheissa, eikä tämä sinkkuuden läheisyyden ajoittainen kaipuu yllä lähellekkään samoihin lukemiin.
en tiedä onko pysyvää pyytteetöntä rakkautta ylipäätänsä mahdollista olla olemassa kahden aikuisen välillä?
aikansa kutakin, onnellisuus kun on vaikea laji.
Tunnistan tuon. olin monta vuotta yksinäinen parisuhteessa ja aattelin että kun saan rohkeutta erota niin elämä alkaa löytää oman polkunsa.. puoli vuotta oon asunut yksin ja ihan hajalla olen. Yhtäkkiä ei kiinnosta yhtään kukaan vaikka suhteessa ollessani tuntui mukamas niin paljon kiinnostavia tyyppejä pyörivän ympärillä. Työkin on nin perseestä ettei ikinä. voi tätä ihmisenä olemista