Mies antoi ymmärtää katseillaan ja hymyilyllään ja tuijottamisellaan jotain. Meni taas töissä parisen viikkoa kun ei oltu nähty ja sitten kun nähtiin, oli kuin olisin ollut ilmaa. Oli jotenkin suuttuneen oloinen. Silti moikka ja katseli sieltä jostakin minuun muiden ollessa siinä. Silti antoi kylmäävän fiiliksen välille.
Ei ymmärrä
Anonyymi
658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ehkä oot pannut jotakuta mistä hän ei ole tykännyt
Varmaan on nähnyt Facebookissa kuvan musta ja eksästäni. Ollaan siis hyvissä väleissä ja meillä myös lapsia ja otettiin kuva jonka jaion sinne. Mietin sitä.
Perus ilme hänellä ehkä. Tai stressaa muita asioita ja siksi vaikuttaa kireältä.
Minun kohdalla oli ihastumista, toki hakeutui muutenkin seuraan ja kerran pyysi kahvillekin, en tajunnut lähteä kun luulin ettei ole tosissaan. Sitten alkoi jääkausi, olin ilmaa, ellei jopa vältellyt, murjottikin kun toista työkaveria halasin kiitoksena. Vaihdoin työpaikkaz ja uskalsin hakeutua seuraan keksin tikusta asiaa miksi pitää tavata (auttoi auton kanssa). Siitä se lähti ja kahvikutsu tuli uudelleen. Kysuttäessä käytöstä sanoi ettei rohkeus riittänyt. On hieman ujo ja huonoitsetuntoinenkin.
Sellaisia ne varatut miehet ovat.
Naiset ei ymmärrä sitäkään miksi miesten keittiössä parempi vaihtoehto olisi että keittiön työpöydän laatikostot olisivat n. 20 senttiä sisempänä kuin pöydän ulkoreuna. Nimittäin aamuseisokissa pääsisi lähemmäs pöydän reunaa eikä tarvitsisi kurotella sieltä n. 20cm päästä pöydänreunaa aamukahvit laittaessa tulelle...