siis hä? ajattelit vaan mennä ja hakea? mistä maasta? ehkä kannattais tutustua naiseen hieman paremmin ennen avioitumista. pitää yhteyttä kirjeillä, tekstareilla, sähköpostilla kun itse olet suomessa ym. ja käydä siellä useampia kertoja ja antaa naiselle myös mahdollisuus käydä suomessa. tutustuisitte molemmat toisiinne myös henkisellä tasolla ja oppisitte jotain toistenne kulttuureista. ei tulis sitte tulevaisuudessa mitään ikäviä yllätyksiä. kyllä ne naiset on siellä aasiassa yksilöitä ihan niin kuin täälläkin.
0Äänestä
suti
Joo kyllä kannattaa. Ja kun vaimo on kotiutunut Suomeen ja tapaa vihdoin sen elämänsä miehen, karistaa takuulla sinut tienposkeen.
Milläs meinaat saada sen vaimoehdokkaan itseesi rakastumaan? Nimittäin ilman sitä jäät aika pian lehdellä soittelemaan. Muussa tapauksessa toimit pelkkänä matkalippuna vauraampiin oloihin.
Voi tuota ihmisen tyhmyyttä.
0Äänestä
keskustelut
niitä on niin paljon samasta aiheesta... tai no teidän älykkyysosamäärällä ei sellaisia osata tehdä...
kaikki jotka sanoo että hakeevat puolison jostain tai että haluavat tietynmaalaisen puolison ovat järjettömiä...
Minulla on ulkomaalainen puoliso mutta en minä tietoisesti etsinyt minkään maalaista
0Äänestä
kalle kustaa korkki
Kokemusta on siinä mielessä, että matkustin Aasiaan ja olin puolikännissä koko matkan ajan. Kävin huorissa joka päivä ja tarjokkaita oli pilvin pimein, en osannut oikein kunnolla valkata siinä kunnossa. Rahaa paloi kummasti, vaikka itse en saanut des ruokaa ostettua tai sit en muista....
Tyttöä oli toinen toistaan sievempiä ja tunsin itseni herraksi. Likat jopa tappelivat suosiostani. Kyllä oli makoisat oltavat. Siinä ne lutkuttelivat puoliseisokilla käynyttä munaani ja sanoivat kuinka hyvältä se maistuu ja maistuu vielä paremmalta jos ostat koruja ja annat myös rahaa kotiin vietäväksi. Minäpä poika tietysti annoin ja maksoin tytön taksitkin kotiinsa. tyttö tulee seuraavana päivän itku silmässä ja sanoo, että tarvitisi lisää vielä, kun hänet ryöstettiin ja minä poika annoin....
Nyt makaan himassa kotosuomessa ja odottelen erästä tyttöä tänne saapuvaksi, annoinhan kuitenkin matkarahat kouraan...Polttelen ja viinakin maistuu entiseen tahtiin, mutta siivoja kyllä pitäisi saada heti, kun paikat repsottavat siihen malliin..
Mutta seuraavalla kerralla kyllä tuon sen likan tänne vaikka väkisin...p...le!
0Äänestä
mitä ?
Kävitkö hakomassa, miksi et saanu mukaas sitä?
0Äänestä
käydä
kun ajattelee kyrvällä
0Äänestä
kalle kustaa
käydä kirjoitti:
kun ajattelee kyrvällä
Joo, olet oikeassa, kyrvällä ajattelin ja niin paljon kuin tuolla 10 senttisellä pystyin ajattelemaan. Tytöt sanoivat sitä jopa isoksi! Arvaa paukuttelinko henkseleitä!!
Ei se valittu likka mukaan lähtenyt, sanoi vaan että perästä tulee, jos anna rahaa. Annoin sille söpöliinille matkarahoja menolippuun Suomeen 400 EUROA. Kai se sillä tänne tulee, kun kerta lupas. Suomalainen on nääs sellane, että kun lupaa jotain ni se pitää! Tässä mä vielä odottelen. Olen odotellut jo puolitoista kuukautta ja tyttö lupas lähteä heti tulemaan, kun saa perheasiat siellä kuntoon. Taisin jopa lähettää rahaa sinne, kun oli niin murheissaan.
Päätin, että jos ei ala kuulumaan, niin hakemaan lähen! Meillä on ikäeroa noin 30 vuotta. Olen itse viisissäkymmenissä ja jäin kauppiaana eläkkeelle pari vuotta sitten. Vaimo, joka oli suomalainen, jätti kymmenen vuotta sitten, löysi jonkun pojanklopin Turkin matkallamme ja sille tielle jäi. No en minä häntä moiti, synnyttihän se mulle 3 kuuliaista lasta, jotka tällä hetkellä ovat jo aikuisia. Lapset ovat kyllä mukanan isän uuden vaimon hankinnoissa innoissaan. Sanovat vaan, että papalle pitää löytää kunnon siivoja taloon, kun alkaa olla jo niin likaista, että ei viitsi kylään tulla. Poika kehui, ja sanoi, että aasialaiset naiset ovat kovia tekemään kotihommia ja ottavat suihin kun käsketään.
Siivoavat ja touhuavat koko päivän ja jaksavat olla niin iloisia vielä sen jälkeenkin. Ottavat hymy kaaressa miehensä vastaan kotiin, vaikka tämä olisi 4 promillen humalassa. Keittävät vähän yrttiteetä ja hierovat päänahkaa. Pyllistävät sitten lopuksi, jos mies haluaisi tuikata vähän takaapäin paskalle mennessä. Siksi kuulemma laittavat aina niin vähän päälle.
No tässä nyt tällä kertaa, taidan mennä ottamaan hieman lisää paukkua, kun pääsi vähän selviämään.
0Äänestä
hjyvä
kalle kustaa kirjoitti:

Tuli mieleeen se ikivanha opessika-juttu. Onko jotain tullaattavaa; no on tääll taskus. No hjyvä hjyvvä vastas opessika.
0Äänestä
hevonvittua

aasialaisista naisista, ja koko juttusi on huono provoa, niin fakta on että aasialainen nainen ei todellakaan nalkuta jos tulet kotiin 4 promillen kännissä, tosin tollanen pojankloppi sammuisi kolmen keskarin jälkeen joten se 4 promillea oli aika kaukana. Mee sinne aasiaan ja koita hankkia omia kokemuksia, sitten kun täytät 16.
0Äänestä
ootko hölmö
Käytkä vain hakemassa, niinku maidon kaupasta?
0Äänestä
helppoheikki
se melkein yhtä helppoa on. Tuttavapiirissä on näitä "kilttejä pehetyttöjä" ollut naimisissa suomalaisen kanssa. Ero on tullut joka tapauksessa ja syynä yllätys, yllätys ei ole ollu miehen liiallinen alkoholin käyttö, väkivaltaisuus tms. vaan liian erilaiset kulttuuritaustat.
0Äänestä
selitykseksi
helppoheikki kirjoitti:
se melkein yhtä helppoa on. Tuttavapiirissä on näitä "kilttejä pehetyttöjä" ollut naimisissa suomalaisen kanssa. Ero on tullut joka tapauksessa ja syynä yllätys, yllätys ei ole ollu miehen liiallinen alkoholin käyttö, väkivaltaisuus tms. vaan liian erilaiset kulttuuritaustat.
kyllä sille toiselle voi sanoa, että et ole ajatustenlukija, joten niistä kulttuurieroista pitää kertoa ja puhua. näin on meillä toiminut. ettei vaan olisi ollut joku muu syy ja selitetty sitten tolleen ettei tulis turpaan
0Äänestä
kyselee eräs
selitykseksi kirjoitti:
kyllä sille toiselle voi sanoa, että et ole ajatustenlukija, joten niistä kulttuurieroista pitää kertoa ja puhua. näin on meillä toiminut. ettei vaan olisi ollut joku muu syy ja selitetty sitten tolleen ettei tulis turpaan
miten tollasen suomalaisen urpon kanssa keskustelee jostain kulttuurieroista, kun se ei erota edes omia heimolaisiaan toisistaan. Kaveri edellä puhui täyttä asiaa, mutta teillä tuntuu olevan kaikki tää pelkkää kuvitelmaa. Ette yleensäkään tiedä tavallisesta elämästä mitään ja sitten tuotte jonkun vinkuintiaanin tänne ja luulette, että se viihtyisi täällä, kun vaan jaksatte olla kilttejä. Voiko löytyä noin typeriä miehiä ainoastaan Suomesta? Kohtahan tässä saa hävetä tosissaan kansalaisuuttaan, kun se tähän asti on ollut aika mietoa!
Täytyy sanoa, että suomalaisessa miehessä, ainoastaan harvassa, on selkärankaa, mutta näitä sivuja kun lukee niin ihan puistattaa!!
0Äänestä
ongelmia?
kyselee eräs kirjoitti:

kuulostaa siltä, että ongelmia sulla riittää ilman ihmissuhteitakin.
0Äänestä
Aasiasta
Asiahan on niin, että valinnan vaikeushan tässä on, kun on monta innokasta vaimoehdokasta, enkä osaa päättää kenet valitsen. Kuvia ovat lähettäneet ja kovasti ovat tänne tulossa, taidan olla pulassa.
0Äänestä
avuksi
raakkaa pahimmat pois, hintakaan ei ole huimaava, 500 e/työpäivä (netto)
0Äänestä
sinkku
Onko se noin helppoo, meikä vois lähtee kimppaan.
0Äänestä
juntti
Minulla on vaimo filippiineiltä ja on mennyt hyvin. Rakkauskin on tullut ajan kanssa.
0Äänestä
taas kerran
Tiedätkö Aasialaisista kulttuureista mitään? Kuinka avoin ihminen olet, osaatko suvaita typerääkin käytöstä ja outoja riittejä (suomessa joulu, aasiassa kuujuhla jne)?
Ei Aasialaisesta voi sano että se on sellanen ja sellanen, tietyt perusoletukset voi olla aluksi, mutta niistäkin on pystyttävä luopumaan jos se ei sovikaan henkilöön. Näin ne tekevät itsekin.
Mulla on vaimo Aasiasta, lähemmäs kymmenen vuotta yhdessä, lapsiakin. Hänellä on korkeampi koulutus kuin itselläni, se ei menisi Aasiassa läpi miehelle, meillä taas ei tunnu missään.
Tutustu ihmiseen, jo yhden kerran ulkonakäynti syömässä ja juomassa kertoo toisesta paljon, sinusta hänelle kuin toisinkin päin.
Jotkut ovat hyviä näyttelijöitä, useimmat eivät. Älä koita turhaan tehdä aluksi lähtemätöntä vaikutusta, katso kuinka hän suhtautuu pieneen lahjaan. Ilmeistä voi lukea paljon vaikka sanotaan että he ovat ilmeettömiä.
Katso silmiin, kestääkö hänen kantti katsoa suoraan silmiin? Vähänkin kokemusta asiasta ja tulet menestynään hyvin. Yrittäjiä ja roikkujia pitää karistella kovemmalla tyylillä sanoen suoraan että ei kiinnosta. Silloin yleensä se kysyy: miksi? Sanot suoraan, että sinun ei tarvitse selitellä syitä.
Itselle osui se oikea kolmannella yrittämällä.
0Äänestä
mielipide
Toimii aina niin kauan kun sulla rahaa elatukseen ja sänkyhommiin : )
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Luulen, ettei siellä ole femakkoja. Hae vain.
siis hä? ajattelit vaan mennä ja hakea? mistä maasta? ehkä kannattais tutustua naiseen hieman paremmin ennen avioitumista. pitää yhteyttä kirjeillä, tekstareilla, sähköpostilla kun itse olet suomessa ym. ja käydä siellä useampia kertoja ja antaa naiselle myös mahdollisuus käydä suomessa. tutustuisitte molemmat toisiinne myös henkisellä tasolla ja oppisitte jotain toistenne kulttuureista. ei tulis sitte tulevaisuudessa mitään ikäviä yllätyksiä. kyllä ne naiset on siellä aasiassa yksilöitä ihan niin kuin täälläkin.
Joo kyllä kannattaa. Ja kun vaimo on kotiutunut Suomeen ja tapaa vihdoin sen elämänsä miehen, karistaa takuulla sinut tienposkeen.
Milläs meinaat saada sen vaimoehdokkaan itseesi rakastumaan? Nimittäin ilman sitä jäät aika pian lehdellä soittelemaan. Muussa tapauksessa toimit pelkkänä matkalippuna vauraampiin oloihin.
Voi tuota ihmisen tyhmyyttä.
niitä on niin paljon samasta aiheesta...
tai no teidän älykkyysosamäärällä ei sellaisia osata tehdä...
kaikki jotka sanoo että hakeevat puolison jostain tai että haluavat tietynmaalaisen puolison ovat järjettömiä...
Minulla on ulkomaalainen puoliso mutta en minä tietoisesti etsinyt minkään maalaista
Kokemusta on siinä mielessä, että matkustin Aasiaan ja olin puolikännissä koko matkan ajan. Kävin huorissa joka päivä ja tarjokkaita oli pilvin pimein, en osannut oikein kunnolla valkata siinä kunnossa. Rahaa paloi kummasti, vaikka itse en saanut des ruokaa ostettua tai sit en muista....
Tyttöä oli toinen toistaan sievempiä ja tunsin itseni herraksi. Likat jopa tappelivat suosiostani. Kyllä oli makoisat oltavat. Siinä ne lutkuttelivat puoliseisokilla käynyttä munaani ja sanoivat kuinka hyvältä se maistuu ja maistuu vielä paremmalta jos ostat koruja ja annat myös rahaa kotiin vietäväksi. Minäpä poika tietysti annoin ja maksoin tytön taksitkin kotiinsa. tyttö tulee seuraavana päivän itku silmässä ja sanoo, että tarvitisi lisää vielä, kun hänet ryöstettiin ja minä poika annoin....
Nyt makaan himassa kotosuomessa ja odottelen erästä tyttöä tänne saapuvaksi, annoinhan kuitenkin matkarahat kouraan...Polttelen ja viinakin maistuu entiseen tahtiin, mutta siivoja kyllä pitäisi saada heti, kun paikat repsottavat siihen malliin..
Mutta seuraavalla kerralla kyllä tuon sen likan tänne vaikka väkisin...p...le!
Kävitkö hakomassa, miksi et saanu mukaas sitä?
kun ajattelee kyrvällä
Joo, olet oikeassa, kyrvällä ajattelin ja niin paljon kuin tuolla 10 senttisellä pystyin ajattelemaan. Tytöt sanoivat sitä jopa isoksi! Arvaa paukuttelinko henkseleitä!!
Ei se valittu likka mukaan lähtenyt, sanoi vaan että perästä tulee, jos anna rahaa. Annoin sille söpöliinille matkarahoja menolippuun Suomeen 400 EUROA. Kai se sillä tänne tulee, kun kerta lupas. Suomalainen on nääs sellane, että kun lupaa jotain ni se pitää! Tässä mä vielä odottelen. Olen odotellut jo puolitoista kuukautta ja tyttö lupas lähteä heti tulemaan, kun saa perheasiat siellä kuntoon. Taisin jopa lähettää rahaa sinne, kun oli niin murheissaan.
Päätin, että jos ei ala kuulumaan, niin hakemaan lähen! Meillä on ikäeroa noin 30 vuotta. Olen itse viisissäkymmenissä ja jäin kauppiaana eläkkeelle pari vuotta sitten. Vaimo, joka oli suomalainen, jätti kymmenen vuotta sitten, löysi jonkun pojanklopin Turkin matkallamme ja sille tielle jäi. No en minä häntä moiti, synnyttihän se mulle 3 kuuliaista lasta, jotka tällä hetkellä ovat jo aikuisia. Lapset ovat kyllä mukanan isän uuden vaimon hankinnoissa innoissaan. Sanovat vaan, että papalle pitää löytää kunnon siivoja taloon, kun alkaa olla jo niin likaista, että ei viitsi kylään tulla. Poika kehui, ja sanoi, että aasialaiset naiset ovat kovia tekemään kotihommia ja ottavat suihin kun käsketään.
Siivoavat ja touhuavat koko päivän ja jaksavat olla niin iloisia vielä sen jälkeenkin. Ottavat hymy kaaressa miehensä vastaan kotiin, vaikka tämä olisi 4 promillen humalassa. Keittävät vähän yrttiteetä ja hierovat päänahkaa. Pyllistävät sitten lopuksi, jos mies haluaisi tuikata vähän takaapäin paskalle mennessä. Siksi kuulemma laittavat aina niin vähän päälle.
No tässä nyt tällä kertaa, taidan mennä ottamaan hieman lisää paukkua, kun pääsi vähän selviämään.
Tuli mieleeen se ikivanha opessika-juttu. Onko jotain tullaattavaa; no on tääll taskus. No hjyvä hjyvvä vastas opessika.
aasialaisista naisista, ja koko juttusi on huono provoa, niin fakta on että aasialainen nainen ei todellakaan nalkuta jos tulet kotiin 4 promillen kännissä, tosin tollanen pojankloppi sammuisi kolmen keskarin jälkeen joten se 4 promillea oli aika kaukana.
Mee sinne aasiaan ja koita hankkia omia kokemuksia, sitten kun täytät 16.
Käytkä vain hakemassa, niinku maidon kaupasta?
se melkein yhtä helppoa on. Tuttavapiirissä on näitä "kilttejä pehetyttöjä" ollut naimisissa suomalaisen kanssa. Ero on tullut joka tapauksessa ja syynä yllätys, yllätys ei ole ollu miehen liiallinen alkoholin käyttö, väkivaltaisuus tms. vaan liian erilaiset kulttuuritaustat.
kyllä sille toiselle voi sanoa, että et ole ajatustenlukija, joten niistä kulttuurieroista pitää kertoa ja puhua.
näin on meillä toiminut.
ettei vaan olisi ollut joku muu syy ja selitetty sitten tolleen ettei tulis turpaan
miten tollasen suomalaisen urpon kanssa keskustelee jostain kulttuurieroista, kun se ei erota edes omia heimolaisiaan toisistaan. Kaveri edellä puhui täyttä asiaa, mutta teillä tuntuu olevan kaikki tää pelkkää kuvitelmaa. Ette yleensäkään tiedä tavallisesta elämästä mitään ja sitten tuotte jonkun vinkuintiaanin tänne ja luulette, että se viihtyisi täällä, kun vaan jaksatte olla kilttejä. Voiko löytyä noin typeriä miehiä ainoastaan Suomesta? Kohtahan tässä saa hävetä tosissaan kansalaisuuttaan, kun se tähän asti on ollut aika mietoa!
Täytyy sanoa, että suomalaisessa miehessä, ainoastaan harvassa, on selkärankaa, mutta näitä sivuja kun lukee niin ihan puistattaa!!
kuulostaa siltä, että ongelmia sulla riittää ilman ihmissuhteitakin.
Asiahan on niin, että valinnan vaikeushan tässä on, kun on monta innokasta vaimoehdokasta, enkä osaa päättää kenet valitsen. Kuvia ovat lähettäneet ja kovasti ovat tänne tulossa, taidan olla pulassa.
raakkaa pahimmat pois, hintakaan ei ole huimaava, 500 e/työpäivä (netto)
Onko se noin helppoo, meikä vois lähtee kimppaan.
Minulla on vaimo filippiineiltä ja on mennyt hyvin. Rakkauskin on tullut ajan kanssa.
Tiedätkö Aasialaisista kulttuureista mitään? Kuinka avoin ihminen olet, osaatko suvaita typerääkin käytöstä ja outoja riittejä (suomessa joulu, aasiassa kuujuhla jne)?
Ei Aasialaisesta voi sano että se on sellanen ja sellanen, tietyt perusoletukset voi olla aluksi, mutta niistäkin on pystyttävä luopumaan jos se ei sovikaan henkilöön. Näin ne tekevät itsekin.
Mulla on vaimo Aasiasta, lähemmäs kymmenen vuotta yhdessä, lapsiakin. Hänellä on korkeampi koulutus kuin itselläni, se ei menisi Aasiassa läpi miehelle, meillä taas ei tunnu missään.
Tutustu ihmiseen, jo yhden kerran ulkonakäynti syömässä ja juomassa kertoo toisesta paljon, sinusta hänelle kuin toisinkin päin.
Jotkut ovat hyviä näyttelijöitä, useimmat eivät. Älä koita turhaan tehdä aluksi lähtemätöntä vaikutusta, katso kuinka hän suhtautuu pieneen lahjaan. Ilmeistä voi lukea paljon vaikka sanotaan että he ovat ilmeettömiä.
Katso silmiin, kestääkö hänen kantti katsoa suoraan silmiin? Vähänkin kokemusta asiasta ja tulet menestynään hyvin. Yrittäjiä ja roikkujia pitää karistella kovemmalla tyylillä sanoen suoraan että ei kiinnosta.
Silloin yleensä se kysyy: miksi?
Sanot suoraan, että sinun ei tarvitse selitellä syitä.