Länsi-Eurooppa muslimienemmistöiseksi!

Ranskalainen ekonomisti teki v. 2017 laskelman, jonka mukaan mm. Ranska, Saksa, Hollanti, Belgia tulevat olemaan muslimienemmistöisiä 40 vuoden sisällä eli vuoteen 2057 mennessä! Ruotsia ei mainittu, mutta sehän muuttuu laskelmien mukaan muslimienemmistöiseksi alle 30 vuodessa.

Huomatkaa, että tuossa laskelmassa otettiin huomioon vain jo nyt maissa oleva muslimiväestö. Vaikka maihin virtaa koko ajan lisää muslimeja. Eli muutos on laskelmaa nopeampi!

Lisäksi pitää huomauttaa, että suuri osa Euroopaan tulevista mamuista eivät ole muslimeja. Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja Aasiasta ja Etelä-Amerikasta tulevat mamut ovat lähes kaikki muita kuin muslimeja.

Eli Euroopan maiden kantaväestöt jäävät vähemmistöksi paljon nopeammin! Tuo ranskalaistutkija korostaa, että kyse ei ole ennusteesta eli arvauksesta, vaan tarkoista laskelmista.

Kuinka tämä voi olla mahdollista!? Kuka kehtaa väittää, että Länsi-Euroopan ja EU:n johtajat eivät muka tiedä noista laskelimista? Siis he tietävät, mutta kuitenkin sallivat omien maidensa, kansojensa, kulttuuriensa ja uskonsa tuhon!!! Huhhuh...
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Huomasin jutussa, kuinka suuret viralliset tutkimusfirmat yrittivät vähätellä tuota totuudellista laskelmaa. Nehän ovat tunnetusti "poliittisesti korrekteja" eli vasurieliittien palveluksessa.

Erään firman edustaja väitti, että muslimien syntyvyys vähenisi selvästi heidän saapuessa Euroopaan? Niin ei ole käynyt!

Toinen väitti, että Islam ihan lievenisi maltilliseksi uskonnoksi 40 vuodessa? Vaikka se ei ole muuttunut miksikään 1400 vuodessa!

Joku kehtasi jopa kysellä, että olisiko se nyt niin paha, että Eurooppa muutuisi islamistiseksi?! Ei kait tuota tarvitse kommentoida...

Äänestä
  • Lisäys.

    Eräs kyselyfirman edustaja väitti tilanteen olevan "itseaiheutettu", kun eurooppalaiset eivät kuulemma lisäänny tarpeeksi?

    Toki islamisoitumisongelma ON itseaiheutettu. MUTTA vain siinä merkityksessä, että sallitaan jatkuva mamutulva islamilaisista maista!

    Huomatkaa, kuinka mamuttajatahot syyllistäen vääristävät koko asian?!

    Äänestä

Kyllä euroopan päättäjät tietävät, mutta heillä ei ole lapsia, joten heitä ei kiinnosta. Merkel, Macron, ym ym kaikki lapsettomia.

Äänestä
  • Hyvä pointti! Nuo kuhnurit ja mahot ihmiset ajattelevat klassisesti, että " Tulkoon jälkeemme maailmanloppu".

    Mokomilla ei ole intoa ja halua lisääntyä. Mutta on kuitenkin kova hinku tuhota MUIDEN jälkeläisten oikeus omaan maahan, kansaan, kulttuuriin ja uskoon!

    Ei ihme, että Eurooppa menee päin helvettiä, kun tuollaiset niljakkeet ovat johdossa...

    Äänestä

Olen nähnyt monia muitakin vastaavia todella hälyyttäviä laskelmia Euroopan muuttumisesta ei- eurooppalaisenemmistöiseksi ja islamistiseksi.

Mutta en ole nähnyt YHTÄKÄÄN valtamediamme juttua aiheesta?!

Näin törkeästi suomalaisilta salataan se kauhea kehitys, minkä eliitit ja varsinkin EU on saanut aikaan.

Äänestä

Suomen oikeastaan AINOA tarkoitus ja merkitys on olla suomalaisen kansan ikikoti!

Jos suomalaisuus hävitetään Suomesta, niin silloin on ihan sama mitä tapahtuu.

Mieluummin vaikka Venäjän suorittama valtaus! Ainakin siinä tapauksessa suomalaisuus säilyisi.

Äänestä
  • Niinpä. Kun muu Eurooppa on "monikulttuurinen" eli kantaväestöt vähemmistöinä maissaan, niin Itä-Eurooppa vain porskuttaa vahvan kansallisena!

    Onkohan se Putin sittenkään niin kauhea tyyppi? Vai löytyvätkö ne todelliset hirviöt Brysselistä ja Länsi-Euroopan eliiteistä!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä. Kun muu Eurooppa on "monikulttuurinen" eli kantaväestöt vähemmistöinä maissaan, niin Itä-Eurooppa vain porskuttaa vahvan kansallisena!

    Onkohan se Putin sittenkään niin kauhea tyyppi? Vai löytyvätkö ne todelliset hirviöt Brysselistä ja Länsi-Euroopan eliiteistä!?

    Puhut vähän mutta asiaa!

    Äänestä

On merkillepantavaa että tässäkään ketjussa ei suvakkien kommentteja ole. Heillä ei ole mitään sanomista asiaan. Tietoisesti vaihtavat kansoja.

Äänestä
  • Nämä suvakit joko haluavat islamin vallan alle, tai he eivät voi väittää selviä faktoja vastaan.

    Äänestä

  • Kyllä joku mamuttajasuvakki poistatti tai samanhenkinen moderaattori poisti 15 minuutin päästä avauksen julkaisusta kommentin, jossa oli linkki lehtijuttuun! ;-)

    Suomalaisvastaiset eivät näet halua, että kiihkomamutusta kritisioivan avauksen totuus vahvistetaan lehtilinkillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä joku mamuttajasuvakki poistatti tai samanhenkinen moderaattori poisti 15 minuutin päästä avauksen julkaisusta kommentin, jossa oli linkki lehtijuttuun! ;-)

    Suomalaisvastaiset eivät näet halua, että kiihkomamutusta kritisioivan avauksen totuus vahvistetaan lehtilinkillä.

    Sen kyllä arvaa.

    Äänestä

Suvakit on tumput suorina vaan. Ulkomaalaiset ja monikulttuurisuus piti oleman ihanata ja rauha maassa. Se vaan ettei ole.

Äänestä

Antti Rinteelle vastaamisen paikka jos väite on totta

jotain tarttis tehrä

Äänestä
  • Kyllä se vaan totta on, kun kyse on laskelmasta eli matematiikasta. Ei siis mistään ennuste-arvauksesta.

    Rinteeltä ja muilta suomalaisvastaisilta punanatseilta on kyllä ihan turha odottaa vastausta. Ja jos vastaus tulee, niin se on tietenkin valheellinen faktan kieltäminen.

    Äänestä

Valkoisissa maissa on yleistynyt "white genocide"-termi, mikä tarkoittaa valkoisen rodun massamurhaa.

Se on paljon pahempi kuin Holocaust, koska kyse ei ole vain yhden kansan vaan kokonaisen rodun ja sivilisaation tuhoamisesta.

Länsimaiden vasurieliitti, niiden valtamediat ja nyt jopa somejätit yrittävät kaikin tavoin estää tuon totuuden julkituloa.

Mikä ei ole ihme, koska juuri samat tahot ovat syyllisiä! Valtava oman kansan, kultuurin ja uskon petos halutaan salata.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ranskalainen ekonomisti teki v. 2017 laskelman, jonka mukaan mm. Ranska, Saksa, Hollanti, Belgia tulevat olemaan muslimienemmistöisiä 40 vuoden sisällä eli vuoteen 2057 mennessä! Ruotsia ei mainittu, mutta sehän muuttuu laskelmien mukaan muslimienemmistöiseksi alle 30 vuodessa.

Huomatkaa, että tuossa laskelmassa otettiin huomioon vain jo nyt maissa oleva muslimiväestö. Vaikka maihin virtaa koko ajan lisää muslimeja. Eli muutos on laskelmaa nopeampi!

Lisäksi pitää huomauttaa, että suuri osa Euroopaan tulevista mamuista eivät ole muslimeja. Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja Aasiasta ja Etelä-Amerikasta tulevat mamut ovat lähes kaikki muita kuin muslimeja.

Eli Euroopan maiden kantaväestöt jäävät vähemmistöksi paljon nopeammin! Tuo ranskalaistutkija korostaa, että kyse ei ole ennusteesta eli arvauksesta, vaan tarkoista laskelmista.

Kuinka tämä voi olla mahdollista!? Kuka kehtaa väittää, että Länsi-Euroopan ja EU:n johtajat eivät muka tiedä noista laskelimista? Siis he tietävät, mutta kuitenkin sallivat omien maidensa, kansojensa, kulttuuriensa ja uskonsa tuhon!!! Huhhuh...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu