"On aika mennä eteenpäin ja katsoa organisaatiossa mikä toimii ja mikä ei. Moottoritiellä ei voi ajaa mopedilla. Nyt on tärkeä hetki osata organisoida ”Kenttä Kuntoon 21” projekti. Se tarkoittaa sitä, että meidän pitää olla kiistattomasti suurin puolue vuoden 2021 kuntavaaleissa. Se työ alkaa välittömästi puoluekokouksen jälkeen. Ja sitä varten tarvitaan organisaattori, joka lähtee kunnostamaan yhdessä puolueaktiivien kanssa kenttää. Meidän on saatava aikaan sääntöuudistus, jossa kuunnellaan kaikkia. Meidän on myös toimittava niin, että piirit tai paikallisyhdistykset eivät jää yksin. Me tarvitsemme pieniä ryhmiä, jotka pohtivat yhdessä puolueen johdon kanssa tulevien vaalien asioita ruohonjuuritasolta. Samoin on aika perustaa ”Perusseniorit” yli 55 vuotiaille jäsenille. Kenttä tarvitsee myös työntekijöitä – paikan päälle. Tämä työ kuntatasolla varmistaa sen, että meillä on tie auki seuraaviin eduskuntavaaleihin – suurimmaksi puolueeksi".
https://oikeamedia.com/o1-112600
Median osaaja
Perussuomalaiset ovat Suomen johtava internet- ja somepuolue. Jos minut valitaan puoluesihteeriksi aion vaikuttaa siihen, että kentän huolenpidon lisäksi (Kenttä kuntoon 21) puolue panostaa digitaaliseen markkinointiin ja mediatyöhön. Valtamedia haluaa pitää meidät hiljaisena tai vääristää sanomamme. Puolueen on siksi järkevää täydentää luonnollista näkyvyyttä saamalla näkyvyyttä mm. Facebookista ja You tubesta sekä televisiosta. Me tarvitsemme myös pitkän tähtäimen tulevaisuutta varten PS-nuoria media-osaajina. Internet ja sosiaalinen media on Perussuomalaisten kotikenttä, mikä tekee siitä kustannustehokkaan väylän puolueen kannatuksen nostamiseen. Näkyvyys varmistaa meille voiton kunnallisvaaleissa 2021 ja sitä seuraavissa eduskuntavaaleissa 2023.
Innostaminen alkaa kentältä
Perussuomalainen puolue on tulta ja tappuraa, kun se tekee työtä tavallisen pienen ihmisen puolesta. Se into ja roso on saatava esille ja työhön. Innostus ja usko perussuomalaiseen perustoimintaan on kaiken toiminnan lähtökohta.
Puoluesihteeri on tässä tärkeä tekijä. Ennen kaikkea hän on Teitä varten!

Vastaukset 28
Vanhimmat
Kuntavaaleihin pitäisi löytää niitä tavallisia ihmisiä ehdokkaiksi, jotka eivät ole kunnostautuneet mihinkään räyhäämiseen ja yliampumiseen. Kuntavaalit ovat niin eri vaalit eduskuntavaaleihin nähden, että vaalityökin pitäisi olla täysin erilaista. Näkin tuon Eu-vaaleissa, että äänestäjät eivät innostuneet vaaleista kuin nimeksi.
Tavalliset+ihmiset+eivät+kannata+Persuja+eivätkä+lähde+ehdokkaiksi+rasistipuolueesen+joka+ei+osaa+muuta+kuin+öyhöttää+maahanmuuttoasialla.+En+minäkään+ajattelevana+fiksuna+suomalaisena+lähde+Persujen+kelkkaan+mistään+hinnasta+vaan+valitsen+puolueeni+talouskysymysten,+ympäristöpolitiikan,+koulutuspolitiikan+ja+sote-linjan+mukaan.+Näin+tekee+85%+suomalaisista+ja+siksi+Persut+ovat+ikuisesti+oppositiossa+kun+muut+puolueet+muodostavat+aina+hallituksen+ilman+Persuja.
Ovatko ne kunta, vai maakuntavaalit ?
"Tavalliset ihmiset eivät kannata Persuja" ?
Tavallisia ihmisiä näin, kun viimeksi kävin äänetyspaikalla !
Näkee selvästi, että et edes tiedä, mitä on ajattelu ! Meinaat yhä vaan äänestää niitä, jotka ovat maamme jo ennenkin saaneet täysin sotkuun ! Kummaa siinä on se, ettei järkesi kasva.
Kyllä tavalliset ihmiset juuri kannattaa perussuomalaisia, mutta löytyykö niitä ehdokkaita kuntavaaleihin, jotka innostaisi äänestämään. Ei siitä kannatuksesta ole kiinni, vaan ainoastaan ehdokkaiden näkyvyydestä, ja siitä saako ne äänestäjät liikkeelle.
Toivottavasti perussuomalaiset äänestäjät ovat silloin hereillä, ja muistavat se tosiasian, että kannatusta tarvitaan jokaisessa vaalissa. Ei vain silloin, kun löytää juuri sen aivan oman mieleisensä ehdokkaan. Kyllä kaikki puolueen ehdokkaat ovat suurin piirtein isoista asioista samaa mieltä.
Euroviisuvaalit mitä ilmeisimmin.
Persut on pelkkä lauma öykkäröiviä yhteistyökyvyttömiä ja -haluttomia persläpiä jotka kuvittelevat olevansa maailman herroja mutta oikeasti ovat vain pelkkiä tyhijä persläpiä maailmankaikkeudessa.
Kiitos kiitos, taas PS-kasvaa, jatka samaan malliin.
Siis töherryksestäsi päätellen olet persu oman luokittelusi mukaan?😂
Ei vaadi kummoista päättelykykyä huomata kuka on tässä ketjussa ns alempaa sosiaaliluokkaa. Siis todella alhaalla.
Päättelit noin siis itsestäsi, sullahan on huippuluokan päättelykyky, ei siihen moni kaltaisesi pystykkään.
Pystykkään kirjoitetaan pystykään. Koulutkin kesken?
Ootpa säälittävä ressukka, Oot tainnu jäädä luokalle äidinkielestä, kun et ymmärrä asiaa, vaan tuherrat muissa maailmoissa ja sotkeudut poliittisiin asioihin, joista et mitään ymmärrä, varsinkaan demokraattisesti tapahtuneen PS-kannatuksen noususta.
Ootko niitä, jotka saavat itkupotkuraivareita ja kahden viikon mökötyskohtauksia.
Ootko kirjoitetaan oletko.
Putin kiittää.
Heinäluomaa. !
Niinpä! Kohta heinis saa heinän hattuunsa!!
Heh, mahtaa heinis olla ylpee heinästään :)
Tämä fakta vaan on ja paranoo
Tällä on hyvä mennä eteenpäin.
Onnerksi meidän kaupungissa persut ovat marginaalia, eivätkä tule koskaan sieltä nousemaan.
Katos+kun+joku+unelmoi.
PS+on+suomalaisten+puolue+ja+yli+60%+kannattaa+tätä+järkipuoluetta.
Sinulla+on+vaan+joku+pakkomielle+jonka+kanssa+on+vaikea+elää?
Yli+60+%+on+jo+samaa+mieltä.+PerusSuomalaiset+on+parasta+suomalaisille.
Jeesssss
Hehee, punikkeja pännii!
PS on kantasuomalaisten suosikki
PerusSuomalaiset ovat parasta tässä maassa. Näkeehän sen kaikesta.
Niin on ja ihmiset tietävät sen. Muut ovat paniikissa.