Miksi, oi miksi: "Eihän sitä tiedä, jos me vielä joskus..."?

Selittäkää nyt miehet mulle tämä: kohdalla on kaksi kertaa elämässä osunut mies, joka eron hetkellä ruokkii tilannetta puhumalla, että "Eihän sitä ikinä tiedä, jos joskus vielä palataan yhteen". Ensimmäisen kohdalla selvisi vuosien päästä, kun suhdetta oli monta kertaa yritetty kuopata, että ei hän ole missään kohtaa tarkoittanut sitä, kunhan on sanonut.

Jälkimmäisessä mies pohti, että "jos vaikka pari vuotta tässä kasvan ja keräilen itseäni ja sitten olisin valmis, niin olisitko sä vielä sit valmis?". Oon käynyt paljon menneisyyttäni ja lapsuuttani läpi ja tiedän, minkälaiselle toiminnalle moiset puheet altistavat. Rakastan harvoja miehiä, mutta sitä, kuka sydämeni saa, rakastan sitten täysillä. Tahtomisesta se ei jää kiinni tältä puolen, vaikka tunteet jossain kohtaa loppuiskin.

No. Viimeisimmässä tapauksessa vähän sitten jo suutuin ja sanoin, että älä puhu tommosia lämpimiksesi, jos et ihan oikeasti aio tehdä (kokemillesi) ongelmille jotain ja laittaa asioitasi kuntoon. The End Result: Homma kääntyi MUN viaksi. Että oli siis MINUN syytäni, että uskoin moisia "Ehkä me joskus" -puheita. Sain neuvon, että jos joku sellaisia vielä puhuu mulle, pitää vain itse olla vahva eikä uskoa. Siis HÄH?! Eikö miehillä sitten oo mitään vastuuta siitä, mitä sanovat? Kai nyt JOKU rehellisyysoletus saa olla edelleen?

Kysymykseni kuuluu: Miksi tällaista käytöstä ja puhetta? Tekeekö se eron hetken vaikeista tunteista jotenkin helpommin käsiteltäviä miehelle vai mikä tässä on? Jos kerran ei ole enää kiinnostusta tai tunteita, niin miksi puhua herkäksi tietämälleen naiselle noin?

Neuvoksi annoin omalta puoleltani, että on parempi sanoa "ei koskaan" ja tulla sitten takaisin, jos mieli muuttuu kuin että puolittain vihjailee siihen suuntaan eikä ole aikomustakaan tulla takaisin.