Suomalainen luonto säineen on kuin emotionaalisen vivahteen saanut vauhdikas rakkausromaani, jossa lukija voi lähes tuntea kirjoittajan taivaisiin ja maailmojen syvyyksiin asti ulottuvan tuskan putoavan paperille pisaroiden muodossa.
Kaatosade.
Käväisin keittämässä kahvia ja kiersin uuden paperiarkin vanhaan kirjoituskoneeseen.
(Hihitystä)
Kaatosade.
Käväisin keittämässä kahvia ja kiersin uuden paperiarkin vanhaan kirjoituskoneeseen.
(Hihitystä)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samaan aikaa toisaalla kirjoittelijat kirjoittelevat siitä millaista on elää nyky-Suomessa pakolaisineen, mustelmineen ja partoineen. Homomieskin näyttäisi olevan jonkinlaisessa kriisissä. Lisäksi ollaan huolestuneita siitä että suomalaiset eivät lisäänny, ja kuumeisesti etsitään jonkinlaista juridista tai edes eettistä keinoa alistaa naiset navettaan riviin perseet käytävälle päin.
Suomi näyttäytyy niin monin eri tavoin lukijalle.
(Hirn)
Asiasta ties monenteen
Olen ajatellut rakennuttaa autokatoksen. Ei se että joku kyrpä ajeli nastarenkailla kesäkuun alun hellepäivinä ja sai halkaistuksi tuulilasini paskanastallaan, mutta vielä se että linjakas muotovalio joutuu lojumaan sateessa hämähäkkien käveltävänä, on jo liikaa.
(Naurua)
Hetken kahvipaussin jälkeen sain hahmotelluksi erittäin hankalan aiheen pääpiirteittäiset kehykset: miehen ulottuvuudet.
Mies aiheena on valtavan tylsä. Mies on eräänlainen 'kappale' jotain jostain isommasta. Jos menee kauppaan ja ostaa lapion, niin luulee automaattisesti että kaupanpäälle saa miehen sitä heiluttamaan. Miestä ei voi verrata mihinkään muuhun luomakunnassa kuin häneen itseensä - ja tietenkin hegemonialliseen ja sepustukselliseen jumalaansa. Miehet vain nahinoivat näine hyvineen keskenään, sitten kuolevat.
Varsin yksiulotteista verrattuna naiseen.
Thats it
(Hirn)
Sananen naisista
Nainen on kuin pitkän kävelymatkan jälkeen edessä avautuva vesiputous korkeuksista, jonka virta ylhäällä kaartuu äänettömäksi ja ajattomaksi veden pudotukseksi alas kuohuihin ja kaaokseen.
Voima on valtava.
(Hihitystä)
Aika hyvä
Viedään tämä keissi sen toiseen 'ääripäähän'.
Oikaistessani kesäniityn poikki huomasin ruiskukkien seassa jotain. Kyykistyin ja kumarruin tapahtumien puoleen. Maassa oli suuri perhosen toukka, vihreä, johon oli tarrautunut kiinni musta kiiltävä ja solakka pistiäinen. Nämä kiemurtelivat siinä hetken, sitten avaruusolennolta näyttävä, lähes mekaanisen kaunis ja linjakas pistiäinen irrotti otteensa ja lensi tiehensä.
Mato jatkoi matkaansa.
(Hirn)
Auringosta kuuhun, kuusta maahan, maasta marsiin, seuraavaksi saturnukseen, matkani käy.l
Joo Suomen on rikas vaihtelevuuksineen, olisipa tylsää jos aina vain paistaisi aurinko tai sataisi vettä kuten Espnjassa tai Englannissa.
Mjoo
On olemassa kaksi paikkaa joista en erityisemmin välitä: Madrid ja Lontoo.
Madrid on kesällä kuin kuumalle levylle jäänyt kasari ja Lontoo taas täynnä vastenmielisiä halpissarjanäyttelijöitä.
(Hirn)