Järki vai sydän?
Olen seurustellut kaksi vuotta ja eilen sain tietää, että poikaystäväni on tapaillut jotakin naista. Itse hän kieltää naisen olleen muuta kuin pelkästään kaveri. Voisin ehkä uskoakin häntä, mutta poikaystäväni petti (siis kirjaimellisesti ja todistettavasti) minua kun olimme olleet yhdessä puoli vuotta. Tämän ensimmäisen petoksen hän perusteli sillä, ettei vielä tuntenut minua hyvin, eikä tiennyt mitä oikeastaan halusin hänen kanssaan. Asuimme suhteemme alkuvaiheessa eri kaupungeissa ja näimme 2-3 krt/kuukaudessa. Sen sijaan puhelimessa puhuimme joka päivä.
Ongelmana on nyt vain se, etten tiedä pitäisikö uskoa järkeä, ettei se petturista muuksi muutu vai sydäntä, joka tuntee, että rakastan häntä täysillä...pää halkeaa kohta... Pitäisikö vain uskaltaa luottaa?
Olen seurustellut kaksi vuotta ja eilen sain tietää, että poikaystäväni on tapaillut jotakin naista. Itse hän kieltää naisen olleen muuta kuin pelkästään kaveri. Voisin ehkä uskoakin häntä, mutta poikaystäväni petti (siis kirjaimellisesti ja todistettavasti) minua kun olimme olleet yhdessä puoli vuotta. Tämän ensimmäisen petoksen hän perusteli sillä, ettei vielä tuntenut minua hyvin, eikä tiennyt mitä oikeastaan halusin hänen kanssaan. Asuimme suhteemme alkuvaiheessa eri kaupungeissa ja näimme 2-3 krt/kuukaudessa. Sen sijaan puhelimessa puhuimme joka päivä.
Ongelmana on nyt vain se, etten tiedä pitäisikö uskoa järkeä, ettei se petturista muuksi muutu vai sydäntä, joka tuntee, että rakastan häntä täysillä...pää halkeaa kohta... Pitäisikö vain uskaltaa luottaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinun pitää punnita onko suhteenne niin vakaa että se kestäisi totuuden?
Jos on niin uskon että miehesi kertoisi totuuden jos hänellä olisi naisen kanssa oikea suhde.
Jos hän pelkää että heität hänet pihalle heti elämästäsi, hän saattaa jättää jotain kertomatta.
yritä puhua vielä kerran hänelle, sano mitä tunnet ja mitä ajattelet, yritä saada hänet luottamaan että hän voi puhua sinulle totta.
Mutta jokatapauksessa, halaus ja voimia sinulle!
*antaa myös halin*
Luulenpa, ettei kysymys ole nyt siitä, etteikö mies voisi puhua kanssani. Olen erittäin kärsivällinen ja hän tietää sen. Annoinhan jo kerran anteeksi. Lisäksi poikaystäväni on siitä "hieno tapaus", että kun haluan jutella jostakin asiasta juurta jaksaen, hän ei koskaan sano minulle "älä jankuta ämmä". Kommunikointi meillä pelaa erinomaisesti.
Tuntuu, että tulen hulluksi, kun en tiedä voinko uskoa hänen sanoihinsa.
Tiedän että olosi on varmasti kauhea.
Mutta niinkuin itse kirjoitit, teillä kommunikaatio toimii ja mies tietää että pystyisi sinulle totuuden sanoa, eli luota siihen.
Älä vain tee mitään hätiköityä jollet ole varma että hän pettäisi.
Jos rakastat häntä ja hän rakastaa sinua, niin luota siihen, jos alat painostaan, kun hän itse ajattelee että asia on käsitelty, niin hän saattaa ahdistua, ja sitten taas vaikka hän on kerran mokannut, niin et varmasti halua että hänestä tuntuu ettet halua tai uskalla luottaa häneen.
Toivottavasti asianne selkenevät.
Yritä jaksaa vaikka kuinka vaikealta tuntuu, parempi katsoa kuin katua...
"Toivottavasti asianne selkenevät.
Yritä jaksaa vaikka kuinka vaikealta tuntuu, parempi katsoa kuin katua..."
Kiitos.
Olen päättänyt rauhoittua :) ja keskittyä siihen kaikkeen hyvään mitä meillä kaikesta huolimatta on.
Onneksi maailmassa on noin ihania ihmisiä kuin sinä! *lähettää paaaljon haleja*
Muutenkin kaikki vastanneet ovat olleet suureksi avuksi asian käsittelemisessä, koska en ole voinut tästä kenenkään kanssa puhua.
Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos
kaikkien pettäjien puolesta.Mutta kokemuksestani tiedän etten ainakaan minä voi luvata kenellekkään olevani uskollinen.Tosin takana 2 kipeetä eroa joista toisesta myös lapsi.Olen ehkä katkeroitunut näistä kokemuksistani,mutta sanon nykyään että kerran pettäjä aina pettäjä.usko tosissaan mitä sanon.Olen itse 27v mies ja ainakin itsestäni tiedän etten aio lopettaa pettämistä.Voihan noita poikkeuksiakin olla,mutta älä usko ensimmäisiä lässytyksiä sillä tiedän ite miten helppoa on puhua P****A päin naamaa ja uskottavasti...
Elämä on laiffii ja välillä perseestä.
Tarinasi kuulosti aivan liian tutulta...siispä kysynkin että koska olet eronnut?
Näin itsekin vähän pelkään. Pahinta tässä kaikessa on vain ja ainoastaan se, että teidän oikeasti rakastavani tätä miestä koko sydämestäni. Kaikki on muuten niin täydellistä, jos en koko ajan pohdiskele sitä voinko luottaa häneen. Jos en oikeasti häntä rakastaisi en jaksaisi hänessä enää roikkua...
Olen paljon pohdiskellut sitä, että mikä on se syy, miksi pettäjät pettää? Miksi kertovat puuta heinää esim. puolisolleen, kun tietävät kuitenkin pettävänsä uudelleen? Mitä kiksejä siitä saa? Olisin todella kiitollinen jos voisit vastata. Ehkä se voisi avartaa ymmärtämään tätä meidän tilannetta...
Jouduin n.3vuotta sitten samaan tilanteeseen. Avopuolisoni pääsi opiskelemaan ulkopaikkakunnalle ja majoittui tietty asuntolaan. Olin ensin vastaan koko asiaa, mutta hän sai mieleni muuttumaan. Maksoin yksin hänen opiskeluajan meidän kaikki laskut,yms. Osoitin luottamusta häneen.
Eräänä yönä heräsin outoon tunteeseen, teki mieli soittaa hänelle mutten raaskinut (kello oli 03.00). Jälkeenpäin sain hänen luokkatovereidensa kautta tietää pettämisestä, SE OLI MINULLE TODELLA KOVA ISKU! Sydämeni vei kuitenkin voiton ja jatkoimme yhdessäoloa. Anteeksi pystyin antamaan, mutta en unohtamaan. Se muutti minut täysin,en ole lainkaan se sama mies joka olin ennen tapahtumia. Nykyään olen mustasukkainen ja epäilevä,yms. En ole itseeni tyytyväinen ja yhä silloin tällöin mieleeni tulee kauhukuvat pettämisestä. Nyt on tullut mieleeni, että parempi olisi ollut lopettaa suhde silloin heti. Olisi, ehkä helpompaa...
Vaikeita asioita ja jokainen reagoi niihin erillä tavoin.
Tunnistan kirjoituksestasi kaikki samat ainekset ja tunteet, joiden kanssa parhaillaan kamppailen. Olen antanut hänelle jo yhden pettämisen anteeksi ja jotenkin pääsin siitä myös ajan kuluessa ohi ja luotin,että kaikki alkaa taas rullaamaan. Luotin myös siihen, että kun muutamme samaan kaupunkiin, yhteydenpito ja yhteisen ajan viettäminen on helpompaa...
Olen myös huomannut tämän tapahtuneen muuttaneen minua. En voi unohtaa tapahtunutta koskaan. Välillä on parempia ja välillä huonompia aikoja. Toisinaan inhoan itseäni kun olen utelemassa pienistäkin asioista ja haluan kaikkeen selityksen. Ongelma lienee juuri se, että kohta en voi olla onnellinen hänen kanssaan, vaikka tiedän rakastavani häntä. Energiaa menee paljon asioiden murehtimiseen, enkä aina halua olla vatvomassa asiaa uudelleen ja uudelleen kultani kanssa, se ei ainakaan asioita paranna.
Huokaus.
Ehkä vain pitää yrittää ottaa rauhallisesti ja keskittyä siihen ihanuuteen mitä meilläkin kuitenkin kaikesta huolimatta on. Jos jotakin todella ilmenee...en halua edes ajatella.
Miksi rakkaus ei aina riitä?
Kokemuksesta voin sanoa, että pettämisen jälkeen luottamuksen palautuminen oli ainakin omalla kohdallani MAHDOTONTA.
Tottakai ensin "antaa anteeksi, yritetään," blaa blaa.. mutta ei siitä enää tule mitään. Tai ainakaan en uskonut, että yrittäminen on vaivan arvoista.
Eron jälkeen olenkin yllättävän tyytyväinen elämääni; poissa ovat kyttääminen, toisen sanojen epäileminen yms. paska joku kuuluu tilanteeseen.
Joten sanoisin vinkiksi, että heittäkää pihalle kaikki petturit yms., KUKAAN ei oikeesti ansaitse sellasta kohtelua! Vaikka petturi kuinka katuu ja poraa suhteen loppumisen takia, niin olispa IHAN OIKEESTI miettiny sillon kun pettää..
Ja Rakkaus ei aina riitä. Valitettavasti :/