Aiemmin omanarvontuntoinen, omasta kulttuuristaan kiinnipitävä kansakunta. Nyt epäonnistuneen EU-suurvallan koillinen itsemääräämisoikeutensa luovuttanut kulttuurimarxilainen sikolätti. Mikään vahva kulttuuri ei noteeraa sikolättiä muuksi kuin se. Sikolätti jota torpparit ja mäkitupalaiset asuttavat.
Suomi, tämä kulttuurimarxilainen sikolätti 2019
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Omanarvontunnon aika oli sulle tietenkin YYA-Suomi.
Tämä paskakasa on muuttumassa Sodomaksi ja Gomorraksi.
Syntyvyys Suomessa: 108,000 vuonna 1948. Syntyvyys Suomessa: 44,000 vuonna 2018.
Luvut puhukoot puolestaan. Näin käy kuin metsäläisen tasolla oleva kansa liikaviisastui yliopistojen punavihreässä propagandapommituksessa sekä juomalla kaljaa ja tyhmistymällä entisestää juottokaukaloissa. Mitä hienoa ja arvokasta Suomessa on? Ei mitään. Katsokaa kaupunkejamme miten latteita, kulttuurittomia, mitäänsanomattoman tylsiä ne ovat. Tylsä kansa tuottaa tylsää arkkitehtuuria ja "kultturia". Tylsä kansa vaurastui ja muuttui typerän amerikkalaiseksi. Suomessa traditioita ei koskaan oikeasti ole kunnioitettu. Ei ihme että latteuden riemujuhlassa nuorisokin oirehtii. Kaiken mitäänsanomattomuuden synkkä pilvi lepää Suomen yllä.
Euroopan elämänmuoto ei ole ensimmäinen, jonka romahdusta edeltää sodomismi
Lahkouskovaiset ja nettinatsit löytävät pikkuhiljaa toisensa. Suloista.