Mediakriitikko Markku Lehtola kirjoittaa ev.-lut. kirkon uskonnonvapaudesta mielenkiintoisen näkökulman. Kun muutkin uskonnolliset yhdyskunnat saavat syrjiä homoja (ja naisia), miksi ei evl kirkokin saisi, jos oppi niin sanoo?
" Joka ikinen kaveri on varmasti pannut viime vuosina merkille, miten yksituumaisena valtavirran media on ajanut homo- ja lesbopareille oikeutta tulla vihityksi kristilliseen avioliittoon. Uskonnotonta mediakriitikkoa, joka tietysti toivoo kirkon päättävän muuttaa avioliittokantaansa, tässä kiistassa hämmentää erityisesti se, kuinka vähän kiivaaseen asianajoon heittäytynyt journalismi piittaa uskonnonvapauden perus- ja ihmisoikeudesta.
Miten toimittajat kehtaavatkin ummistaa tyystin silmänsä moniarvoiseen ja demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvasta, sekä uskovaisille että uskonnottomille elintärkeästä perus- ja ihmisoikeudesta?
Kiusallisen ja jopa härskin asianajon meininki on tullut hyvin esiin esimerkiksi tavassa, jolla valtamedia on raportoinut Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden 13.6.2019 päätöksestä homoparin vihkineen pastori Árpád Kovácsin tapauksessa.
Äänin 2–1 hallinto-oikeus kumosi Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksen pastorille annetusta varoituksesta. Vähemmistöön jääneen hallinto-oikeustuomari Aila Kovalan perusteluista media havaintojeni mukaan on vaiennut visusti ja osoittanut näin, ettei se piittaa uskonnonvapauden perus- ja ihmisoikeudesta.
Median yleisöiltä pimitettyä kantaa perustellessaan Kovala muistutti perustuslain 11 §:n jokaiselle takaamasta uskonnon ja omantunnon vapaudesta ja viittasi korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen vuodelta 2011:
"Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään (KHO: 2011:56) todennut, että Suomen perustuslain 11 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa turvatulla uskonnonvapaudella on sekä yksilöön kohdistuva että myös kirkkoon ulottuva vaikutus."
Näin siis hallinto-oikeustuomari Kovala huomautti siitä, että uskonnonvapaudessa on kyse myös kirkon autonomiasta. KHO:n päätöksessä 2011:56, 22.6.2011 Kovalan tarkoittama kohta menee näin:
"Vaikka perustuslain 11 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa turvattu uskonnonvapaus on yksilöllinen oikeus, sillä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan myös kollektiivinen ulottuvuus, joka paitsi suojaa uskonnollista yhteisöä viranomaisten puuttumista vastaan (esimerkiksi Metropolitan Church of Bessarabia ym. v. Moldova, tuomio 13.12.2001, kohta 118) samalla turvaa yhteisölle oikeuden määritellä hengelliseen elämään ja yhteisön hallintoon liittyvistä asioista tavalla, johon yhteisön jäseneksi haluavan on periaatteessa mukauduttava."
Tuon KHO:n mainitseman tuomion kohdassa 118 EIT totesi muun muassa näin:
"Indeed, the autonomous existence of religious communities is indispensable for pluralism in a democratic society and is thus an issue at the very heart of the protection which Article 9 affords (see Hasan and Chaush, cited above, § 62)."
EIT:n mielestä siis uskonnollisten yhteisöjen autonomia on välttämätön pluralismille demokraattisessa yhteiskunnassa ja siten muun muassa uskonnonvapautta suojaavan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklan ytimessä.
On syytä muistaa, että tuo 9. artikla suojaa sekä ajatuksen-, omantunnon- että uskonnonvapautta. Ja juuri tästä syystä pidän uskonnottomana ateistina niin tärkeänä, että näitä vapauksia vaalitaan EIT:n linjausten mukaisesti ja turvataan yhä autonomia uskonnollisille yhteisöille. Ja juuri tästä syystä pidän kiusallisena ja jopa härskinä, että valtavirran media tässä homo- ja lesbopareja koskevassa kiistassa ei piittaa uskonnonvapauteen kuuluvasta evankelisluterilaisen kirkon autonomiasta."
ja
"..kirkollisessa vihkimisessä on kyse uskonnon harjoittamisesta. Kun eduskunta vuonna 2008 sääti lakia vihkimisoikeudesta (HE 14/2008, 29.2.2008), yksimielinen perustuslakivaliokunta totesi (PeVL 8/2008, 17.4.2008) seuraavaa:
"Kirkollinen vihkiminen on osa uskonnon harjoittamisen oikeutta. Uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen vapauteen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan (HE 309/1993 vp, s. 55/II)."
Muun muassa tämä lainsäätäjän ilmaisema tahto kirkon autonomiasta on yksi niistä asioista, josta homojen ja lesbojen kirkollista vihkimistä ajavat propagandassaan aina vaikenevat. He vaikenevat myös siitä lainsäätäjän selkeästi ilmaisemasta tahdosta, että avioliittolain muutoksella sukupuolineutraaliksi ei millään tavoin puututa kirkon autonomiaan, eikä lainmuutos synnytä kirkolle oikeudellista velvoitetta muuttaa vihkimiskäytäntöjään.joka liittyi 1.3.2017 voimaan tulleeseen avioliittolain muutokseen."
" Joka ikinen kaveri on varmasti pannut viime vuosina merkille, miten yksituumaisena valtavirran media on ajanut homo- ja lesbopareille oikeutta tulla vihityksi kristilliseen avioliittoon. Uskonnotonta mediakriitikkoa, joka tietysti toivoo kirkon päättävän muuttaa avioliittokantaansa, tässä kiistassa hämmentää erityisesti se, kuinka vähän kiivaaseen asianajoon heittäytynyt journalismi piittaa uskonnonvapauden perus- ja ihmisoikeudesta.
Miten toimittajat kehtaavatkin ummistaa tyystin silmänsä moniarvoiseen ja demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvasta, sekä uskovaisille että uskonnottomille elintärkeästä perus- ja ihmisoikeudesta?
Kiusallisen ja jopa härskin asianajon meininki on tullut hyvin esiin esimerkiksi tavassa, jolla valtamedia on raportoinut Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden 13.6.2019 päätöksestä homoparin vihkineen pastori Árpád Kovácsin tapauksessa.
Äänin 2–1 hallinto-oikeus kumosi Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksen pastorille annetusta varoituksesta. Vähemmistöön jääneen hallinto-oikeustuomari Aila Kovalan perusteluista media havaintojeni mukaan on vaiennut visusti ja osoittanut näin, ettei se piittaa uskonnonvapauden perus- ja ihmisoikeudesta.
Median yleisöiltä pimitettyä kantaa perustellessaan Kovala muistutti perustuslain 11 §:n jokaiselle takaamasta uskonnon ja omantunnon vapaudesta ja viittasi korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen vuodelta 2011:
"Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään (KHO: 2011:56) todennut, että Suomen perustuslain 11 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa turvatulla uskonnonvapaudella on sekä yksilöön kohdistuva että myös kirkkoon ulottuva vaikutus."
Näin siis hallinto-oikeustuomari Kovala huomautti siitä, että uskonnonvapaudessa on kyse myös kirkon autonomiasta. KHO:n päätöksessä 2011:56, 22.6.2011 Kovalan tarkoittama kohta menee näin:
"Vaikka perustuslain 11 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa turvattu uskonnonvapaus on yksilöllinen oikeus, sillä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan myös kollektiivinen ulottuvuus, joka paitsi suojaa uskonnollista yhteisöä viranomaisten puuttumista vastaan (esimerkiksi Metropolitan Church of Bessarabia ym. v. Moldova, tuomio 13.12.2001, kohta 118) samalla turvaa yhteisölle oikeuden määritellä hengelliseen elämään ja yhteisön hallintoon liittyvistä asioista tavalla, johon yhteisön jäseneksi haluavan on periaatteessa mukauduttava."
Tuon KHO:n mainitseman tuomion kohdassa 118 EIT totesi muun muassa näin:
"Indeed, the autonomous existence of religious communities is indispensable for pluralism in a democratic society and is thus an issue at the very heart of the protection which Article 9 affords (see Hasan and Chaush, cited above, § 62)."
EIT:n mielestä siis uskonnollisten yhteisöjen autonomia on välttämätön pluralismille demokraattisessa yhteiskunnassa ja siten muun muassa uskonnonvapautta suojaavan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklan ytimessä.
On syytä muistaa, että tuo 9. artikla suojaa sekä ajatuksen-, omantunnon- että uskonnonvapautta. Ja juuri tästä syystä pidän uskonnottomana ateistina niin tärkeänä, että näitä vapauksia vaalitaan EIT:n linjausten mukaisesti ja turvataan yhä autonomia uskonnollisille yhteisöille. Ja juuri tästä syystä pidän kiusallisena ja jopa härskinä, että valtavirran media tässä homo- ja lesbopareja koskevassa kiistassa ei piittaa uskonnonvapauteen kuuluvasta evankelisluterilaisen kirkon autonomiasta."
ja
"..kirkollisessa vihkimisessä on kyse uskonnon harjoittamisesta. Kun eduskunta vuonna 2008 sääti lakia vihkimisoikeudesta (HE 14/2008, 29.2.2008), yksimielinen perustuslakivaliokunta totesi (PeVL 8/2008, 17.4.2008) seuraavaa:
"Kirkollinen vihkiminen on osa uskonnon harjoittamisen oikeutta. Uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen vapauteen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan (HE 309/1993 vp, s. 55/II)."
Muun muassa tämä lainsäätäjän ilmaisema tahto kirkon autonomiasta on yksi niistä asioista, josta homojen ja lesbojen kirkollista vihkimistä ajavat propagandassaan aina vaikenevat. He vaikenevat myös siitä lainsäätäjän selkeästi ilmaisemasta tahdosta, että avioliittolain muutoksella sukupuolineutraaliksi ei millään tavoin puututa kirkon autonomiaan, eikä lainmuutos synnytä kirkolle oikeudellista velvoitetta muuttaa vihkimiskäytäntöjään.joka liittyi 1.3.2017 voimaan tulleeseen avioliittolain muutokseen."
Vastaukset 7
Vanhimmat
Valtiovalta taisi jo 1950-luvulla painostaa kirkkoa myöntymään avioeronneiden uudelleen vihkimiseen. Taipui.
Uskonnonvapauden vastustajille eivät mitkään keinot ole sopimattomia, jos he vain saavat asiaansa edistetyksi.
Vapauteen kuuluu erottamattomasti vastuu. Jos uskonnonvapautta käytetään ihmisten syrjimiseen, niin se on vastuutonta ja väärää toimintaa.
Hyvin kirjoitettu ja olen samaa mieltä.
Ja vaikka jotenkin onnistuttaisiin kytkemään tämä valtionkirkkoasemaan, tulisi tällöinkin samojen argumenttien osua myös Ortodoksiseen kirkkoon.
Ev.lut.kirkko on kaivanut itse itsensä tähän(kin) kuoppaan. Kirkko kun mielellään esiintyy valtakunnan virallisena, lähes ainoana ja oikeana, vihkimisinsituutiona niin ei ole ihme jos sitä sitten kritisoidaan kun se ei (ehkä, aina, ihan kaikissa tapauksissa) suostukaan vihkimistä toimittamaan. Asia olisi ihan eri, jos kirkko suoraselkäisesti ottaisi roolikseen uskonnollisen seremonian toimittamisen uskonnon sääntöjen mukaan ja tekisi selväksi mitkä ne säännöt edes sen itsensä mielestä ovat.
Kuitenkin+siviilivihkimisten+osuus+jo+yli+50+%+selvästi.
Niin, kirkon pitäisi saada päätää itse ilman meidän ulkopuolisten painostusta. Meidän painostuksemme kohteen pitää olla valtiovalta ja asiana se, että kirkon valtiokirkolliset etuoikeudet poistetaan vihdoinkin.